Kuuntelin juutuupia viikonlopun ajanvietteeksi

Vanha biisi Paten esittämä, ei paljon selittelyjä kaivanne.

Hyvien palveluiden päivä

 Edellisen päivityksen sijaan tästä päivityksestä tulee imelä - voikohan niin sanoa? - että varokaa takahampaiden reikiintymistä. Muistakaa ainakin pestä hampaat tänään kunnolla. Hammaspesun lisäksi tarvitsette myös vähän mielikuvitusta, saatte ehkä vähän nauraa tai nostaa toista suupieltä ylöspäin 😉

Mursulla oli käynti työvoimatoimistossa, joten aamu oli normaalista poikkeava, olihan lähdettävä liikkeelle. Hyvä, että lähdettiin, olisi jäänyt näkemättä jotain upeaa luonnossa: ulkona oli melkoisen sakea sumu, kovin pitkälle eteensä ei nähnyt. Kun pääsimme ensimmäiselle sillalle, mykistyimme lähes kokonaan, näky oli niin upea! Miten voikaan sumu itsessään olla niin kaunista ja samalla kaunistaa maiseman! Edessä oli vielä kaksi siltaa, joilla näkymä oli yhtä upea. 
Kun pääsimme perille, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, sumusta ei ollut tietoakaan.

Työvoimaneuvoja jonka kanssa Mursu oli tähän asti ollut yhteydessä vain puhelimitse ja tekstiviestitse, oli juuri niin mukava millaisen kuvan hänestä oli saatukin. Ymmärsi Mursun tilanteen minun suhteeni (olen kuin siamilainen kaksonen, jota ei voi irrottaa) - istuin siis kiltisti huoneen nurkassa nojatuolissa, hiljaa kuin hiiri. Juu, osaan olla joskus hiljaakin. Varsinkin, jos en näe kunnolla. 

Työvoima-asiat hoidettua vaihdoimme rakennusta ja menimme katsomaan pääsisimmekö sosiaalipalveluiden puolelle viemään pari hakemusta, mm. henk.koht. avustajasta. "Vain ajanvarauksella" No, sehän me arvattiin. Mutta joku tuli juuri ulos ja me käytettiin häikälemättömästi tilaisuutta hyväksemme ja luikahdimme ovesta sisään, huis vaan. Huhuu, onko täällä ketään... 
Kop kop, koputettiin rakosellaan olevaan oveen ja saimme kutsun sisään. Pahoittelimme tunkeutumista ilman ajanvarausta, mutta josko saisimme neuvoja ja tsädäm: ystävällinen virkailija otti hakemukset vastaan ja lupasi toimittaa ne eteenpäin - itse asiassa lähti niitä viemään eteenpäin samalla kun me lähdimme sieltä ulos. 
Ystävällistä palvelua - hän olisi aivan hyvin voinut marssittaa meidät pihalle ja käskeä soittamaan ja varaamaan ajan, mutta ei, hän luultavasti siirsi ruokataukoaan viidellä minuutilla meidän vuoksemme. 

Kotiin ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa, katselimme pälvipaikkoja tien vieressä ja muistelimme viime keväänä sepittämäämme tarinaa eläinten kevätpäivästä. Matkan varrella jokaisen järven kohdalla oli taas sakea, mutta upea sumu. Kotona hetken aikaa oli sumuista mutta sitten maailma kirkastui ja aurinko paistoi koko iltapäivän pilvettömältä taivaalta - täydellinen kevätpäivä. En vaan voi lakata ihailemasta luontoa ja sen ihmeellisyyttä. Niin paljon siitä jäi huomaamatta kaupungissa asuessa, vaikka luonnossa liikuinkin. Se vain oli jotenkin... erilaista luonnossa olemista. 

Vielä ennen pimeän tuloa lähdin hakemaan postin - katuvalot eivät edelleenkään pala, joten pimeällä en viitsi tuota lyhyttäkään matkaa tien laitaa kävellä. 
Pihatieltä maantielle tultuani näin, että naapurin pieni musta koira, Nemo, oli parkkeerannut risteykseen, jossa postilaatikkorivistö on. Napitti sieltä tarkkaan, kun käännyin meidän roskalaatikolle, mutta ei haukkunut. Kun tulin takaisin tielle ja lähdin kävelemään Nemoa kohti, se ihan kuin heräsi: hei, toi varmaan rapsuttaa! Hillittyä haukkumista, pyörimistä: tule jo, tule jo. Sitten kun pääsin kohdalle, rapsutin vähän ja kysyin kuulumiset, Nemo ravisti turkin ojennukseen, käänsi selkänsä ja istahti: no ni, nyt riitti, sitä tarvi enempää mun turkkia sotkea, menes nyt siitä. Ihana koira! Pian 15-vuotiaaksi tosi reipas! 
Isännältäänkin sain apua josta olen tosi kiitollinen. Tie postilaatikoille oli peilijäässä ja kengissäni olevista nastoista huolimatta se hirvitti. Hän ystävällisesti kävi hakemassa meidän postin minulle! 

Semmoinen päivä tänään. Niin, ja Mursu soitti verotoimistoon, uuden verokortin teko ja Kelaan toimittaminen kesti ehkä n. kolme minuuttia. Virkailija selvästi hämmästyi kun Mursu kiitti hyvästä ja ystävällisestä palvelusta. Kesti hetken, ennen kuin virkailija osasi vastata mitään. Ei taida kovin usein kiitoksia tulla...

Ja minä taas. Pöllömaiseen tapaan. 

No ensin näytän teille mitä olen tehnyt. Olen neulonut vauvan peittoa:

Ja ei, tämä ei tule meille. Minulta kysyttiin mutkan kautta tekisinköhän kevääksi vauvalle peiton. Vielä on aikaa, ennen kuin puikoilla alkaa kesäloma, joten miksi ei. Siitä on nyt n. puolet tehty. 
Sitten olisi vielä pienen villatakin teko, katsotaan mitä siitä tulee, tuleeko mitään vai käykö samoin kuin siinä "Kissa räätälinä" -jutussa...

Neulomisen välissä pitää joskus tehdä muutakin, joten tilasin itselleni vähän aivojumppaa: 

Ja on joo aivojumppaa, kun numerot on niin pahuksen pieniä, että tarvis suuren suurennuslasin... Mutta niin paljon lapsettaa, että hauska noita on tehdä. Vasemmanpuoleisen kirjan ensimmäisessä tehtävässä on numeroita 1-13xx. Pääsin eilen illalla jonnekin 570..

Jotain peri Pöllömäistäkin lupasin tähän päivitykseen. Miten teillä laitetaan matot lattialle?

Ostin taannoin uuden maton sänkyni viereen. Se on semmoinen.. no räsymaton tyylinen, siis puuvillamatto tai jotain. No fiksuudessani en ajatellut ostaessani, että ei hyvä. Lattia on lakattua mäntyä ja siitä kohtaa oikeastaan täysin kulumaton eli liukas. Mattohan ei pysy paikallaan. 

Ratkaisu toki on olemassa ja tänään kävin ostamassa maton alle liukuesteen, semmoisen verkon. Maton koko on 60x90 cm ja se on just sopivan levyinen mun sängyn ja kirjoituspöydän väliin. Leikkasin liukuesteverkosta mattoa vähän pienemmän palan, että se varmasti pitää maton paikallaan ja... 

Helppohan ne on laittaa lattialle, eikö vain? Nii-in. Niin sitä luulis. Aina on jostain päin joku mutkalla tai taittuneena tai liukueste ei ole kohdalla tai.... ja kun ei siihen sängyn ja kirjoituspöydän väliin mahdu sen maton kanssa. Olisi oikeasti tarvittu Pöllön lentotaitoja. Paitsi jos.... Ei kai se kovin harvinaista ole, että matot laitetaan lattialle sängyllä vatsallaan maaten?

Kyllähän teilläkin niin tehdään? Minusta se ainakin vaikutti ihan normaalilta tavalta. 

Tosin Äiti kyllä opetti vähän toisella tavalla, mutta kukin tyylillään..

Kuka muu muka?  

Ystävänpäivä

Hyvää Ystävänpäivää teille kaikille blogiystäville, joista olen saanut oikeita ystäviä 🤗

Ja Siskolle ja Äitille tietenkin myös 💕

 

Valitan, että valitan

kun ei se tavallisesti tapoihini kuulu, mutta nyt valituttaa. Ainakin vähän. Tai ainakin harmittaa ja suututtaa ja keljuttaa. 

Aloitan Riesasta. Nyt valitan. Riesa itsessään on ollut siivosti (koputan puuta), mutta lääkityksen sivuvaikutuksena varsinaiset huimausoireet on vaihtuneet näköhäiriöihin 😵😵 Aamupäivät lääkkeiden oton jälkeen menee siihen, että vuorotellen en näe lähelle tai kauas, vähän sen mukaan mihin pitäisi nähdä. Illalla sitä ei niinkään huomaa muuten kuin sillä, että blogin päivitys on jäänyt; kovin pitkään tietokoneella ei pysty olemaan kun silmissä vilistää. Katsotaan kuinka nyt käy. 
Sitä "pahinta" lääkettä on nyt vähennetty, eikä Riesa ole siitä ainakaan vielä pahastunut, kohtaukset on siis pysyneet kurissa. 

Jatkan nuorisosta. Ja itsestäni. Yleensä puolustan nuorisoa, eivät he ole niin pahoja ja huonotapaisia kuin mitä heistä puhutaan. Mutta nyt meinasi mennä palkokasvi nenään kitarisoihin asti. 
Oltiin kaupassa ja normikäytäntö; Mursu pakkaa ostoksia ja minä nostelen niitä hihnalle. Taakseni tuli kaksi poikaa jotka laittoivat hihnalle sen kapulan. No niinhän se tietysti pitääkin, mutta ensin pitää kai odottaa, että edellä oleva asiakas on saanut KAIKKI ostoksensa hihnalle. Nostin kapulan hihnan päähän odottamaan. Toinen pojista laittoi sen takaisin hihnalle. Nostin pois. Poika nosti takaisin hihnalle. Nostin pois. Ja vielä kerran sama juttu! Ja ihan varmasti näki, että ostokärryssäni oli ostoksia. Suututti kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä. Niitä nimittäin ihan varmasti suututtaa sellainen. 
MUTTA. Kaupasta autoon päästyäni ja lopetettuani puhinan ja puhkumisen, katsoin peiliin: olisin voinut avata suuni ja sanoa aikuismaisesti opettavaisen nätisti, että odotatteko hetkisen, laitan kyllä kapulan hihnalle, kun olen saanut kaikki ostokseni kärrystä siihen. 
Että pojat olisi voineet ajatella tekemistä ja Pöllö olisi voinut avata nokkansa eikä valittaa. Nih. 

Valitan televisiosta ja YLE-VEROSTA! En tietenkään ole ainoa joka joutuu maksamaan yle-veroa enkä varmasti ainoa joka valittaa siitä. Mutta kohta menee teemuki nurin. Juuri sen yle-veron vuoksi on Pöllönkulmalle hankittu vain yksi maksullinen palvelu. Maksuttomilta kanavilta tulee uusintoja uusintojen perään ja kun löydät jonain iltana katsottavaa, kas, kaikki sen viikon katsottavat ohjelmat tulee samaan aikaan eikä mikään niistä tule uusintana. Mutta Simpsonit, Family Guyt, Australian rajalla ym. - ne lähetetään viikon-kahden sisällä pariin kolmeen kertaan uusintana. 
Tästä päästää sopivalla aasinsillalla (kyllä Pöllö on välillä melkoinen aasikin) syrjintään. Urheilua tulee tuntikausia ja saa toki tullakin, katselen ja kuuntelen sitä itsekin. Mutta a) missä on paraurheilu? Niinpä, tässä juurikin oli para-alppihiihdon mm-kisat, mutta niistä näki pätkiä ainoastaan Areenasta, jos tiesit mitä ja milloin katsoa. 

Plääh. Ei tästä valittamisestakaan oikeastaan mitään tule. Valitan, kun en voi kunnolla valittaa. Ei voi valittaa pelkästä valittamisen ilosta, kun kaikissa asioissa on joku hyväkin puoli, kun asiaa katsoo siltä toiselta puolelta. 

Viime viikolla piti tiistaiaamuna nousta ajoissa ylös ja lähteä kahdeksaksi verikokeisiin. Normaalisti meillä hädin tuskin on valojakaan vielä siihen aikaan. No, Mursu ehkä on hereillä ja tekemässä aamupalaleipiä. 
Nyt siis ajettiin terveyskeskukseen, otin vuoronumeron ja istuin odottamaan. Henkilökuntaa kulki edestakaisin ja kaikki huikkasivat hyväntuulisesti hyvät huomenet - kuka siinä olisi voinut olla huonotuulinen? Hyvää tuulta lisäsi se, kun näin sinne tulevan vanhan sedän, joka on meiltä Mursun kanssa ollut pitkään "hukassa": olemme nähneet hänen tekevän reippaita kävelylenkkejä, matkaa tulee yhteensä n. 12 km, ja hänen selkänsä on jo taipunut lähes 90 asteen kulmaan. Siitä huolimatta vauhti on sellainen, että minä en hänen vauhdissaan pysyisi. 
Hyvää mieltäni lisäsi myös se, että sain auttaa ilmoittautumaan tullutta asiakasta, jonka kanssa automaatti oli eri mieltä. 
Auttamisesta tulee hyvä mieli. En siis valita, vaikka verikokeen ottamisesta tuli kyynärtaipeeseen mustelma, joka on siinä vieläkin. Yleensä ei tule. 

Keskiviikkona käytiin kaupungissa. Kävin Riesahoitajalla ja Mursu meni auton kanssa autohoitajalle. Auto oli tarkoitus viedä katsastukseen. 
Riesahoitajan kanssa meni rattoisasti tunti, katsotaan mitä näköhäiriöiden kanssa tehdään. Saisinko sitä kautta, siis lääkäriltä, lähetteen silmälääkärille. Olisi kai korkea aika käydä silmälääkärillä, edellisestä käynnistä on 40 vuotta.... 
Autohoitajat sen sijaan sanoivat, että ei voi katsastaa, auto on rikki, se pitää korjata. Auts. Eihän siinä sitten mitään. Mursu menee huomenna, maanantaina, sinne uudestaan ja autolääkäri korjaa sen ja hoitajat vie sen katsastukseen.

Mutta nyt päästän teidät taas piinasta. Parasta alkavassa viikossa on se, että Poika tulee kotiin! 
Lauantaiaamuna varhain lähdemme Isolle Kirkolle lentoa vastaan ja sitten viedään se omaan kotiin oman kullan kainaloon, mutta ehditäänpä edes nähdä 💗