Maailma pyörii pyörii vaan

On se uskottava: ei ole kirkolla käynti Pöllöä varten. Ei varsinkaan isolla kirkolla. 

"Kylässä hyvä, kotona paras"  Kylässä oli hyvä olla, hyvänä pidettiin ja huolehdittiin, mutta otsikkoon viitaten - ylimääräinen pyöriminen loppui kotipesässä.

Ennen isolle kirkolle lähtöä vietin taas muutaman päivän kaupunkikolossa tavaroita järjestellen ja läpikäyden. Edelleen ihmettelen, miten ihmeessä ihmisillä - tarkoitan nyt itseäni ja Mursua - voikaan olla niin paljon tavaraa! Niin paljon kuin olen sitä vienyt kierrätykseen, kuinka paljon onkaan Äitirakas ottanut pihalle sijoitukseen pöllöjä ja muuta. Ja roskaakin löytyy aina vaan. En voi ymmärtää. 
Ihana Ystävä oli taas apuna, jaksoi auttaa työpäivän jälkeen ja vielä ruokkiakin mut. 
Kun koloa oli saatu vähän järjesteltyä, siellä kävi valokuvaaja joka sai yllättävän hyviä kuvia omaan silmään "ei-niin-siististä" asunnosta. Edelleen liikaa pahvilaatikoita ja sellaista. Mutta kun osaa käsitellä kuvia, niin kyllähän niistä hyviä sai. 

Täti ja Eno tulivat tekemään tupatarkastuksen Pöllönpesässä ja koska olin jo pakannut viikon tavarat, maailman pyörimisestä huolimatta Mursu päästi Pöllönsä matkaan, Tädin turvalliseen seuraan. Matka isolle kirkolle meni mukavasti pienimuotoista sukuselvitystä tehden - päätettiin ensi kesänä koota koko suku kasaan ja matkata porukalla naapuriin selvittämään, kuuluuko siellä oleva linna meille. Voihan se kyllä olla niinkin, että ei, mutta voihan sitä aina haaveilla. Jos näet olisi oma linna ja paljon maata... no, kyllä se mummolakin siellä järven rannalla meille riittää, se on kyllä oikeastaan mukavampi: rakkautta, lämpöä ja paljon muistoja täynnä. 
Unohdetaan se linna.

Mutta niin. Sinne Tädin luo tutulle sohvalle majoituin lauantaista tiistaihin. En paljon sohvalta nenän puuterointia pidemmälle liikkunut. Sunnuntaina yritin; lähdettiin kävelylle kun oli niin upea ilma. Hyvä jos puoli kilsaa ehdittiin kävellä, kun maailma rupesi heittämään häränpyllyä. Jonkun aikaa selvisin sillä, kun katsoin kävellessä kauas eteenpäin, mutta kauaa sekään ei auttanut :( 
Lopulta oli vaan luovutettava ja oikaistava lyhintä reittiä takaisin, Tädin pitäessä pystyssä. Muutaman ohikulkijan katseesta saattoi lukea "no just, sunnuntai hädin tuskin puolessa ja nyt jo tuossa kunnossa". 

Siinä hitaasti kävellessä tuli mieleen ajatus huomioliivistä tms., jonka selässä lukisi esim. 

"Kiitos kun autat, sain sairaskohtauksen" 

Koska maailman pyörimistä oli kestänyt jo muutaman päivän, soitin heti maanantaiaamuna neurologian polille soittopyynnön josta soitettiinkin aika pian takaisin. Kerroin huoleni ja Riesa-hoitaja teki taikoja esimiehensä kanssa ja sai kuin saikin siirrettyä marraskuulle suunnitellun lääkärin soittoajan torstaille. Ja jos oireet pahenee, niin sitten päivystykseen isolla kirkolla, kun sehän on meidän omaa aluetta muutenkin. Kyllä tuli taas hyvä mieli hyvästä palvelusta, kun meidän terveydenhuoltoa aina moititaan. 

Tiistaina käytiin Tädin kanssa tervehtimässä Isotätiä. Voi miten hän oli käynyt pieneksi ja hauraaksi, mutta siitäkin tuli niin hyvä mieli, kun näin miten hän ilahtui näkemisestäni ja kun hän muisti minut, ja Mursunkin. Isotädillä on ikää jo lähemmäs sata vuotta, joten ei ole ihme, jos ei meitä kaikkia aina muistaisikaan :)

Sieltä palattuamme olikin sitten kortteerin vaihto. Myyntisirkkusystäväni tuli pienen suloisen Nappisilmän kanssa hakemaan mut luokseen. Ensin oltiin yksi yö ja päivä lapsenvahtina Nappisilmälle. Late Lammas -sukat oli tuliainen Nappisilmälle; ei ihan heti tahtonut niitä sovittaa, mutta ei antanut niitä poiskaan eikä antanut niitä mummillekaan. Höpsö pieni poika <3

Vähän isomman "mummin pojan" tapasin torstaina. Olipa kasvanut siitä kun hänet viimeksi näin. Odotin saavani niitä ihania korvapuusteja joita sain edelliselläkin kerralla, mutta nuorilla miehillä on omat kiireensä, eihän ne leipomaan ehdi... Olen kuitenkin niin otettu, että hän järjesti aikaa ja tuli tapaamaan mua. Yhtä hauskaa meillä oli kuin viimeksikin, vatsat kippurassa naurettiin. 

Perjantaina tuli yllätyshälytys lapsenvahdiksi, joten eipä muuta kuin menoksi vain. Yökkäri ja muutkin kamppeet mukaan, Nappisilmä lupasi saattaa Pöllön juna-asemalle seuraavana päivänä, että pääsisin kotiin. 

Ja maailma pyöri edelleenkin - osittain sen takia moni suunniteltu juttu jäi tekemättä, mutta ehkä seuraavalla kerralla. 

Niin ja se lääkäri. Soitti niin kuin pitikin, kuunteli ja lohdutti, ettei ole päässä vikaa. Ehkä on "tekemässä isompaa kohtausta" tai jotain. No, verenpaine oli vähän korkealla, kun sitä sinä päivänä siinä mitattiin... Verikokeita määräsi ja käski soittaa, jos en tokene. Muuten soitellaan keväällä. 

Täähän on jo kauheen pitkä? Ette te jaksa lukea enempää, en usko ainakaan. 

No mutta lensin siis kohti kotia - tai oikeammin tulin junalla. Sain ensimmäistä kertaa eläkeläisalennuksenkin jostain ja sain näyttää mun työeläkekorttia :) Ja lunta näin matkalla. Mutta olinhan pohjoiseen päin tulossakin... Mursu haki asemalta ja ah, miten ihanaa oli tulla kotiin omalle sohvalle, oman pöllöviltin alle. 

Niin kuin alussa kirjoitin: "Kylässä hyvä, kotona paras" 

Koittakaa selvitä tästä nyt ensin, jatkan vähän myöhemmin <3

Pöllöhillo

Lupasin kertoa mitä on pöllöhillo. Ei, se ei suinkaan ole pöllöistä tehtyä hilloa, siinä ei ole höyheniä eikä kovaa nokkaa. Mutta metsäisiä herkkuja siinä on - tietenkin, kun kyseessä on hillo.

Käytiin Mursun kanssa Myllypuodissa ostamassa Ystävälle...hmm... ohrasuurimoita ja kaurasuurimoita. Siinä samalla jäi matkaan pussillinen talkkunajauhoja. 

Talkkunajauhot saikin autossa aikaan melkoisen keskustelun; toinen meistä kun on lähtöisin Pohjois-Karjalasta ja toinen niin hämäläinen kuin hämäläinen olla voi - ei nyt ihan siinä myllyn ovella syntynyt, mutta ei kaukaa hae. Siinä liepeillä. 

Käytiin keskustelua talkkunan syömisestä ja miten sitä on syöty (no lusikalla tietysti...illan puujalka..). 

Mursu ei oikein muistanut koko talkkunaa, mutta meillä kyllä kesäisin syötiin talkkunavelliä: piimää, talkkunajauhoa ja vähän sokeria. Ai että se oli hyvää. 

Äitirakkaan kanssa vaan todettiin illalla, ettei enää saa sitä kunnon piimää, sitä mitä ennen oli valko-vihreässä tölkissä.

Toinen herkku mitä kesäisin syötiin oli MUSTIKKAPÖPERÖ. Eli PÖLLÖHILLO 😂

No, tuon tiedon minäkin sain wikipediasta, en ollut ennen kuullut mustikkapöperölle moista nimeä. Mutta olisiko sillä lapsuuden mustikkapöperön syömisellä jotain tekemistä tällä pöllöilyllä?

Wikipediasta löytyi talkkunasta paljon mielenkiintoista tietoa, jota Mursulle luin siinä automatkalla. 

Kuten miten sitä Savossa käytetään. Mielessä pyörähti ajatus, että soittaisinko siellä Etelä-Savossa asuvalle ystävälle ja kysyisin, on talkkuna hänelle tuttu. Hyvä, että ehdin ajatella ajatusta loppuun, kun puhelin soi ja ruudulla lukee hänen nimensä! Hämmästyin niin, etten meinannut osata vastata.

Kutakuinkin tuollainen taisi olla se talkkunajauhopaketti silloin lapsuudessa - joutsenmerkkiä yms. lukuunottamatta. Eikä taidettu kertoa terveellisen kuidun määrästäkään. Se oli talkkunaa, hyvää ja terveellistä. 

Oletkos sinä syönyt pöllöhilloa?

Tai kuinka moni teistä on syönyt pöllöhilloa? Kuinka moni tietää ilman wikipediaa mitä on pöllöhillo?

Tunnustan, etten ennen tätä päivää tiennyt lapsena useinkin syöneeni sitä, eritoten mummulassa kesäisin. Ai että se oli hyvää. Ja saanpa taas jatkossakin syödä sitä, nam nam 😋

Enpä kerrokaan vielä mitä se on - lupaatteko olla urkkimatta wikipediaa ja ihan rehellisesti kertoa tietonne? Jos ei kukaan ole minun laillani pöllöhillosta kuullutkaan, niin kerron vastauksen jonkun tovin kuluttua, en jätä teitä epätietoisuuteen.

Löysin sen kadonneen kuvan niistä villasukistakin, niistä perussukista. Niistä jotka nytkin lämmittää varpaita. "Se mikä pitää kylmän, pitää lämpimänkin". Tämän aamun aamu-tv:ssä oli ollut vanhoja säähän liittyviä sanontoja. Jatkoin niitä.

Tässä ne sukat. Melkein koko lankakerä meni. Nyt on työn alla yhdet keskeneräiset sukat, samalla mietin kuumeisesti, miten toteutan Late Lammas -lapaset *ankaraa pohdintaa*. Tuli muuten tässä mieleen, että eihän Sus' vaan Lampaita raatele *pyörittelee silmiään peloissaan*. Eihän?

 

Sytytin kynttilän

Kynttilän mukana palaa sanat, joita ei ole. On vain muistot, vielä viime viikoltakin.

Punaisissa kärpässienissä valkoiset pilkut ovat sienissä asuvien peikkojen ja menninkäisten valoja - näin syksyllä valoja jo iltapäivällä tarvitaan; siihen aikaan kun kävimme lenkillä.

Metsässä on suuria alueita pehmeää sammalta: siellä keijut, menninkäiset, tontut ja peikot heittelevät kuperkeikkoja ja makaavat selällään katselemassa taivaalla lipuvia pilviä.
Se oli niin houkuttelevan näköistä, että mekin olisimme halunneet tehdä niin.

Ohikulkijat joskus naurahtivat meille ja meidän menninkäisjutuille - oli mukava nähdä hymy muidenkin lenkkeilijöiden kasvoilla.

Puhuttiin myös vaikeista aiheista. Usein kävelylenkki alkoi hautausmaalta, tietyltä haudalta, kyynelten valuessa. Silloinkaan ei ollut sanoja, mutta niitä ei tarvittu. Ystävä tiesi ja tunsi.

Tänään Ystävää ei enää ole kuin muistoissa. Hän nukkui ikiuneen viime yönä - toivon, että hän tapaa pian tyttärensä, jota hän kaipasi viimeiset vuodet niin, että kivun sydämessään saattoi tuntea. 

Hyvää matkaa Ystävä, sinun suuri ja lämmin sydämesi jättää suuren tyhjän aukon elämääni 💓

Sininen Lintu