Kaikesta huolimatta

Tai ehkä juuri siksi. On huonoja ja on hyviä päiviä. Huonot päivät tekevät hyvistä sitäkin parempia. Hyvät päivät ja hyvät hetket saavat huonot unohtumaan. Vaikka asiat ei aina menekään niin kuin olit suunnitellut, tehdään uusia suunnitelmia.
"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" on nyt muuttunut muotoon "Kolmas kerta toden sanoo".  Mikähän olisi hyvä jatko tuolle sananlaskulle?
Ensimmäinen suunnitelmahan palautti meidät takaisin sohvalle bensan puutteen vuoksi, ja viimeksi kun piti tuoda kaupungista enemmänkin tavaraa suunnitelman tyrmäsi lumisade - etelän matka.
Nii-in.  Olisi otettu peräkärry mukaan, mutta kun se oli auraamattoman tien takana etelän matkan takia, niin milläs otit. Niin meidän tuuria.
Nyt olisi sitten aika kolmannen yrityksen. Pitäkää peukkuja 👍

Mutta ei se mitään. Elämä on kuitenkin jännä juttu, kun sille antaa mahdollisuuden 😃 Torstaina 13.2. oli Maailman suurin Marttailta. Se järjestettiin naapurikylässä Nuorisoseurantalolla ja halusin lähteä mukaan siksikin, kun olen käynyt ala-asteen viimeisen luokan siellä. Meidät siirrettiin sinne "evakkoon" kun vanhaa koulua ruvettiin purkamaan uuden tieltä.
Mutta mulle piti järjestää kyyti. Olisihan AM varmaan kuskannut - ainakin puoliväliin tai jotain, mutta kyyti järjestyi. Ennestään tuntematon Minna koukkasi mut tuosta pihatien päästä kyytiin. Pikainen tutustuminen ja päivitys mm. Riesasta, ennen kuin otettiin matkan varrelta lisää väkeä kyytiin.
Olihan paikka vähän muuttunut, eikä muita tuttujakaan ollut paikalla kuin oma porukka. Tervetulotoivotusten ja muiden alkujuttujen aikana kukapa se muukaan halusi tulla mukaan kuin Riesa 😡😡 Onneksi olin jo aiemmin kertonut siitä, niin eipä ollut tälläkään kertaa hätää, mutta.. no niinpä niin. Grrrr..

Tähän jatkoa: maanantaina katsoin ikkunasta ja sanoin AM:lle, että meille on tulossa joku, auto kääntyy meidän pihaan, ihan outo auto. Äkkiä vähän tavaraa pois olohuoneen pöydältä ja semmoinen "pientä pintasiivousta" 😋 - sieltä tuli meidän Epilepsiayhdistyksen entinen sihteeri! Tovi tässä juteltiin ja kerroin liittyneeni Marttoihin.
"No sitten varmaan tunnet Minnan?"
"No juu, kyllä, just tutustuttiin, tosin ollaan  eri yhdistyksissä"
Siis kyllä on tämä maailma kuulkaa pieni, ihan valtavan pieni!  Täällä "eihän siellä ole mitään, mitä te sinne" -kylässä sen on huomannut 😂😂 Jostain syystä sen lisäksi, että täällä on kaikki muut palvelut paitsi kirjasto alle puolen kilometrin päässä, täällä on hirveästi ennestään tuttuja ihmisiä!

Ystävänpäivää vietettiin ihan parhaassa seurassa; kolme naista ja kaksi nuorta miestä. Lopputuloksen näette joskus syksyllä. Mutta voiko parempaa olla, kun nuori mies laittaa meille viestin " En haluaisi viettää ystävänpäivää kenen muitten kanssa kuin teidän kanssanne"

Mutta siis niin, kirjastoja on kolme kappaletta n. 30 km:n päässä, voi valita mielialan mukaan mihin suuntaan lähtee. Perjantaina kävin yhdessä kirjastossa.
Sieltä löytyi Pökötti:





Tai näitä isoja oli itse asiassa kaksikin ja samoin pienempiäkin oli kaksi kurkkimassa ikkunan takaa kirjastosalin puolelle.

Tämä on minusta vähän hämmentyneen näköinen.


Kirjastossa käynnin jälkeen mentiin Kelaan. Tämä on niin pieni paikka, että täällä pitää varata aika, ja niin tein kaupungissakin, pääsi helpommalla.
Voi miten ystävällistä palvelua saimmekaan - AM oli taas muistina ja tukena. Saimme paljon sellaista tietoa ja ohjeita joita emme olisi osanneet kysyäkään ja joista emme tienneet.
Oli pakko taas kysyä, että mihin ihmeeseen ne piilottavat ne ikävät ja "huonosti käyttäyvät" virkailijat siksi aikaa kun me käymme siellä. Siihen emme saaneet vastausta 😋

Tänään, lauantaina, on ollut kauhea tuuli ja nyt illalla (puolen yön aikaan) on ollut sähkötkin poikki muutaman kerran. Onneksi tietokone toimii kynttilällä 😉😉😎😎

Huomenna - tai siis tänään, on laskiaissunnuntai, ja meidän suvun perinteinen laskiaisrieha. Pulkkamäkeen ei taideta päästä, mutta jotain muuta kivaa me kyllä keksitään - aina on keksitty. Paistetaan makkaraa, syödään hernekeittoa, laskiaispullia ja varmaan myös täytekakkua - NAM, mitähän kaikkea muuta.
Harmi, ettei Poika ja Tyttöystävä pääse mukaan, mutta asioita on laitettava tärkeysjärjestykseen. 
Enolasta sitten lähden Äitirakkaan ja Tunturiruipelon kyydillä kaupunkiin, lupasivat ajaa sitä kautta kotiin. AM tulee joskus viikolla hakemaan mut kotiin.

Hauskaa laskiaista kaikille - nyt menen nukkumaan, että jaksan aamulla lähteä reissuun!

Ettei sukantekotaito unohtuisi

Olen tänä vuonna neulonut vasta.. oottakaas kun tarkistan... seitsemän paria sukkia. Tai siis nyt tarkalleen kahdeksan kokonaista paria, yhdestä parista on toinen sukka valmiina ja toinen jumittui kantapäähän.
Ja yksi sukka on nyt tarkoituksella kesken ja siitä syystä tein ihan itselleni nämä tämän vuoden kahdeksannet sukat. Näistä tuli minusta vähän niin kuin karamellit. Ihan on seiskaveikkaa - luulen, että tuo tummanpunainenkin on, en kyllä ole ihan varma, kun se oli siitä joulukalenterista, jonka Susanna Maalta oli mulle koonnut. 
Melkein kaikki pöllösukat on vieläkin kaupungissa, vain yhdet on lennähtäneet tänne, sen tiedän, mutta kun ovat piiloutuneet pahalaiset. Niin kuin moni muukin asia....

Nyt mietin tässä, että riittäisikö Annen lähettämät langat säärystimien tekoon, mulla kun on niin paksut pohkeet - ja miten ihmeessä saan laskettua oikean määrän silmukoita niihin säärystimiin. Tai siis lisäykset ja kavennukset. Voi huokaus. No, ei muuta kuin härkää sarvista, eihän sitä muuten tiedä.

Tänään meni päivä taas yhdessä hujauksessa. Ystäväpariskunta tuli puolen päivän aikaan mukanaan valtavan kokoiset tuoreet kristallipullat - matkalla on leipomo jossa olivat poikenneet. Ja rupesivat vielä ensitöikseen kehumaan rukiista siemenleipää; "oletteko syöneet". Ei oltu, vaikka leipomo on melkein yhdellä noista meidän isoista kylistä. Saimme siis tuliaisiksi vielä leipääkin - joka on nyt jo syöty 😋
Ystävien kanssa oli ihanaa taas höpötellä ja vaihtaa ajatuksia - VIISI tuntia hujahti yhdessä silmänräpäyksessä ja vieläkin olisi saatu aikaa kulumaan vaikka kuinka, mutta kun eivät vieläkään ottaneet koiraansa mukaan, niin joutuivat lähtemään kotiin. Ihanaa kun on ystäviä, joiden kanssa ajatukset osuvat niin yksiin, että ymmärtää puolesta sanasta, mitä toinen tarkoittaa.

Mutta hei, tämänhän olen unohtanut ihan kokonaan. Luin tuossa jokunen aika sitten Mika Waltarin kirjan "Kuka murhasi rouva Skrofin" - josta sittemmin tehtiin elokuva nimeltä "Kaasua, komisario Palmu".  Syy, miksi elokuvan nimi poikkeaa kirjan nimestä, on se, että ohjaaja Kassila halusi elokuvan nimeen "komisario Palmun", kuten muissakin Palmu -elokuvissa on.
No se siitä sivujuonteesta.
Kirjan takakannessa oli pitkä luettelo kirjoja ja silmäilin listan läpi, löytyisikö sieltä jotain mielenkiintoista. Silmiini osui Unto Seppäsen "Iloisten ukkojen kylä". Jotenkin kirjan nimi kuulosti hauskalta ja samoin tein tarkistin, löytyykö kirjaa mistään kirjastosta. Löytyihän se, varastosta. Ei kun varaten. Muutaman päivän päästä tuli ilmoitus, että kirja on noudettavissa ja käytiin se AM:n kanssa hakemassa.

Jo kirjan kansi teki muhun tietynlaisen vaikutuksen - tämän täytyy olla hauska, omalla tavallaan. Karjalaisukkoja, hmm..
No, vielä en ole kirjaa alkua pidemmälle lukenut, kun oli toinen kirja kesken, mutta uskon, että ei se suurta pettymystä tuota.
Ainakin opin uusia sanoja - joitakin olen kysynyt AM:ltä, joka on Pohjois-Karjalasta syntyisin, mutta osa on hänellekin vieraita.

Mutta. Kun etsin kirjasta viivakoodia, että saan lainattua kirjan automaatilla, niin mitä löysinkään. Nostalgiaa. Vielä minun aikanani, niin koulun kirjastossa kuin kirjastoautossakin oli kirjoissa käytössä nämä:





Kirjan numero löytyy tuolta yläkulmasta, lainaajien numerot alekkain kirjoitettuna noista sarakkeista. Ja tarkka on ollut virkailija, kun on saanut palautuspäiväleiman osumaan oikeaan sarakkeeseen 😄
Voi, muistan kuinka koulussa ekalla luokalla lukemaan opittuani sain "kirjastokortin" - jota opettaja kirjastokaapissa muiden tarvikkeiden kanssa säilytti. Kirjaston ovet avattiin aina perjantaisin - kirjasto oli sellainen koko seinän peittävä kaappi, josta nostettiin ovet pois paikoiltaan, ja sitten takaisin kun kirjasto suljettiin.
Ja sitten kun mummon kanssa mentiin kirjastoautolle ja sain oman kirjastokortin, ihan mukaan, sitä ei siellä autossa säilytetty.

Ja nyt, nyt mulla onkin Oodin lasten kirjastokortti, se kun on paljon hienompi kuin aikuisten 😍😂

Tämmöisiä tänään lauantai-iltana.
Krapulassa pitäisi pistäytyä ja Myyntisirkkusten tarinakin on vielä kesken - sirkkuset on jo muuttomatkalla. Enää 117 päivää kun pitäis taas oikoa siipiään.

Paras fani - tarkemmin ajatellen moneenkin asiaan

Meillä on talvi. Niin kuin maalla kuuluukin. On satanut lunta, oli lumiukkokeli ja nyt on pieni, sellainen sopiva, pakkanen. Piti tehdä lumitöitäkin, vaikka odotettiin, että luonto hoitaisi homman, niin kuin viimeksi lumitöiden tekemisen jälkeen kävi: kun oltiin kolattu piha, niin seuraavana päivänä satoi vettä ja sulatti kaikki lumet pois.

Tuuli muistutti tänään postia hakiessa siitä, että talvella pitää ulos lähtiessä pukea myös pipo. Onneksi postilaatikolle ei ole pitkä matka ja tuuli puhalsi oikeasta suunnasta eli naapurin ja meidän pusikot ja pensaat suojasivat suurimman osan matkaa.
Aurinko kuitenkin paistoi ihanasti koko päivän ja oli juuri sellainen helmikuinen talvipäivä niin kuin pitääkin. Pöllö tykkää 💗

Jatketaan kuitenkin valituksella:
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Riesa on tämän alkuvuoden kiukutellut sen verran, etten eilen uskaltanut tuota muutaman sadan metrin pätkää potkukelkalla kaupalle viilettää - niin hyvä keli olisi ollut tuo vajaa 400 metriä pyyhkäistä potkurilla ja jättää se siihen odottamaan paluuta. Kuun, tähtien ja katuvalojen valossa sitten illalla potkutella takaisin.
Vaan en uskaltanut, kun pelkään, että olen sitten sen potkurini kanssa maitoauton tms. alla 😔 Mutta AM oli kiltti ja vei mut siihen autolla ja toinen auto nappasi kyytiin.
Ajeltiin melkoista "rallitietä" (oli niin huonossa kunnossa) tuonne isommalle kylälle Marttailtaan juhlimaan entisen puheenjohtajan 85-vuotispäiviä.
Lähdin mukaan ihan sen takia, että oppisin tuntemaan näitä ihmisiä näiltä kyliltä. Oli mukavaa, vaikka väkeä olikin vähän. Päivänsankari oli iloinen järjestetyistä juhlista - ja minä porukkaan vastatulleena pääsin tietenkin tiskaamaan sillä aikaa kun hallitus piti kokoustaan siinä juhlien loppupuolella 😂 Ja ei, en ollut siitä lainkaan pahoillani, mielelläni hoidin sen tehtävän, jotta saatoin olla hyödyksi.
Mistähän se muuten johtuu, että vieraassa paikassa tiskaaminen ei tunnut yhtään niin tylsältä kuin kotona? Meillä ei edelleenkään ole muuta tiskikonetta kuin minä ja AM.
Eikä paikkaa ilman pöllöjä... tämän näin tietenkin ensimmäisenä:

Tekijänä on Lahtelainen Toivo Arkko ja tämä on vuodelta 1988.

Käytiin taas nukkumassa yö kaupungissa; mentiin tiistaina ja tultiin eilen kotiin mukanamme autollinen tavaroita.
Ihan ensimmäisenä käytiin hakemassa lääkkeitä. Nauratti, kun meidän apteekin kassakuitti ainakin kaksi kertaa ruokakaupan kuitin mittainen ja lääkkeitä oli enemmän kuin monella Prismasta tulevalta... Mutta onpahan taas kolmeksi kuukaudeksi lääkkeitä ja omavastuukin maksettu. Iloinen veronmaksaja kiittää - ilman systeemiä ei olisi varaa lääkkeisiin. Pahoillani olen heidän puolestaan, joilla ei ole 😢
Piti hakea myös vähän ruokaa, epäiltiin, että nuoriso ei ollut paljoakaan meille jättänyt siitä vähästä mitä kaapeissa oli = tyhjät kaapit. Toivoin näkeväni tutuksi tulleen ihanan juustomyyjän ja siellähän hän! Voi miten tulikaan hyvä mieli!
Ja vielä pois lähtiessä löytyi DNA:n myymälästä edullinen kotelo AM:n puhelimeen eli voiko sitä muuta olla kuin fani APTEEKILLE, JUUSTOMYYJÄLLE JA DNA:N MYYJÄLLE! Kaikki samassa talossa. Pieniä asioita, mutta silti isoja asioita.
Niin ja AM:n käydessä pankissa, osui paikalle rengashotellin - siis missä ennen säilytimme kausirenkaitamme - omistaja, nuori mies, ja jäi juttelemaan tämän vanhan tädin kanssa. Kyllä kuulkaa lämmitti sydäntä!

Vielä ennen kaupunkikotiin menoa käytiin katsomassa kierrätyskeskusta joka tuossa joulun alla oli lopettamisuhan alla, kaupunki halusi sen lopettaa ja se oli monellekin kaupunkilaiselle ikävä uutinen, sillä siellä työskenteli mm. vajaakuntoisia jne. Erittäin ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa. Ajoimme paikalle kysymään vieläkö sinne saa viedä kierrätystavaraa vai mikä on paikan tilanne ja saimme kuulla, että paikan toiminta jatkuu ennallaan, sen toiminnan on ostanut paikallinen setlementtijärjestö. Uutinen kierrätyskeskuksen jatkumisesta toi niin hyvän mielen, että vähän taisi lentää jopa roskia silmäkulmaan..
Sinne sitten keskiviikkoaamuna vietiin autolastillinen tavaraa - ei mennyt montaa minuuttia kun autoa oli tyhjä eikä tarvinut itse tehdä kuin osoitella mitä saa ottaa ja mihin ei saa koskea.

Kaupunkikodissa oli tarkoitus pakata tavaroita ja kuvata huonekaluja ja muuta tavaraa myyntiin laittamista varten, mutta miten taas pitikin mennä naamakirjaan.... Kaveri oli päivittänyt paria tuntia aikaisemmin, että "lähtee taas tänään kirjastoon". Katsoin kelloa, laskin yksi ynnä kaksi ja äkkiä puhelu: mihis oot menossa?
- No just lähen lukupiiriin.
- Jos mä laitan äkkiä housut jalkaan ja juon tän kahvin, niin ootatko mua tossa meidän talon eessä?
- Tottakai.
Ja niin mä sitten lähdin lukupiiriin, vaikken mä mitään kirjaa ollut lukenutkaan.... Mutta kun oli niin ikävä niitä ihmisiä.  Väittivät hekin, että oli ollut ikävä mua 💗
Ja vinkkinä teillekin, kirja jonka olivat lukeneet, oli Kerttu Kaarina Suosalmen Venematka.
Kirjailija on Lahtelainen kirjailija ja kirjan tapahtumat sijoittuvat joltisenkin tänne meille päin.

Voih, voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka pitkään, mutta te varmaan nukahditte jo nyt 😉😋😂

Kerron kuitenkin, että naamakirja antoi mulle tänään entisen kotikirjaston "Paras fani" -merkin. Sen takia kun niin kovin usein tykkään päivityksistä ja kommentoin kirjaston päivityksiä. Ja...on mun naama joskus siellä niiden päivityksissäkin vilahtanut....