Kohtaamisten viikko

Tämä viikko on ollut todellinen kohtaamisten viikko.

Pöllö aloittaa aina alusta, tiesittehän te sen. 
Vuosi oli 2014 ja ristipistoharrastukseni aloittamisesta oli kulunut vuosi, ehkä pari. Siihen aikaan olin vielä facebookissa ja siellä oli ristipisteilijöille oma ryhmä, saattaa olla vieläkin. Tutustuin sitä kautta useampaankin pistelijään, mutta tuolloin 2014 joku ryhmäläisistä järjesti tapaamisen... Jossain Tampere-Ylöjärvi-Nokia - mikä lie olikaan paikka. Kaukana kotoa. "Ujo ja arka" Pöllö tarttui tilaisuuteen, kun kotikaupungissa asuva pistelijäkollega kysyi, lähtisinkö tapaamiseen hänen kanssaan, hänen kyydillään. 
Jo menomatkalla meistä tuli ystäviä ja paluumatkalla ystävyys syveni. 
Mutta kuten monen muunkin kohdalla kävi, meidän maalle muuttomme ja minun somesta poistumiseni erotti meidät. 

Viime sunnuntaina sain häneltä Naistenpäivätervehdyksen. Vastasin viestiin viestillä, mutta jäin miettimään, mitähän hänelle kuuluu... 
Torstai-iltana otin ja soitin hänelle, puolentoista tunnin puhelu ja sovimme tapaavamme vielä ennen pääsiäistä - hekin ovat muuttaneet maalle 🏡

Samana iltana vielä myöhemmin soi puhelin ja "langan" päässä oli ystävä, joka aikanaan perehdytti minut Myyntisirkkus -hommiin - aikana ennen Riesaa. "Ihan vain äkkiä sulle soitan.." Puhelu kesti reilun pari tuntia 😄

Eilen ajeltiin lähikaupunkiin kauppaan. En koskaan tahdo muistaa, että lähin kaupunki on 30 km:n päässä, ei tarvitse ajaa vanhaan kotikaupunkiin jos haluaa kaupunkiin. 
Oltiin törmätty paria päivää aikaisemmin kaupassa islantilaiseen Skyr -hapanmaitojuomaan ja ajattelin, löytyisiköhän sitä... Löytyihän sitä ja tietenkin kaapin ylähyllyltä. 
Kahta eri makua, kurottelin tölkkejä kun ovi yhtäkkiä "katosi" kyljestäni 🫢 Mursu, ajattelin. 

- Ne on tosi hyviä, eikö olekin? kuulin kysymyksen.
Vilkaisin ja näin vieressäni hymyilemässä pitkän nuoren miehen. Ja siitä se sitten lähti. Taas. 
Tällä kertaa jutustelu kestää kauaa, mutta muutama sana vaihdettiin kyseisestä tuotteesta ja sitten toivoteltiin hyvät viikonloput. 

Olisiko se ollut se punainen takkini? Edellisen postauksen kommenteissa pohdittiin värikkäiden vaatteiden vaikutusta keskustelun aloittamisen helppouteen tai ylipäätään keskusteluun 🤔

Tänään sain puhelun Ystävältä, oli mukava jutella ja olen kiitollinen, että hän pitää minua luottamuksen arvoisena ❤️
Puhelun katkaisi toinen puhelu, Sisko soitti kuulumisia.

Ja huomenna toivoakseni näen vielä Myyntisirkkusen ja Herrasmiesystävän.  

Näiden lisäksi puhelut Äidille ja Pojalle - toisen parin elämää ja oloa ei sen kummemmin tarvitse vahtia 🤔, mutta jostain syystä on taas tällä viikolla ollut yksi jos toinen asia "voitko auttaa", "mitä tälle nyt pitää tehdä", "koska voit tulla" 😂😂

Kohtaamisten viikko - kaikella mahdollisella tavalla, kirjoittaenkin!

Olette tärkeitä! 

Miksi ihmeessä kukaan ei usko

 että minä olen kauhean ujo ja hiljainen? 🫣 Minä vaan niin ihmettelen. 

Olin Mursun seurana eilen, kun hän kävi sairaalassa lääkärin vastaanotolla. Istuin siis kahviossa odottamassa. 

Infopisteessä oli ilmaisena jakelussa kirjoja 

Puoli vuosisataa sosiaali- ja terveydenhuollon edelläkävijyyttä Päijät- Hämeessä. 

Nappasin tietysti mukaani yhden ja ajattelin ajankulukseni selailla sitä kahvikupin ääressä, vaikka mukanani oli toki luettavaa omastakin takaa. 

Kassajonossa oli kaksi vanhaa rouvaa, joista toinen kysyi, otanko muuta kuin kahvia. 
Vastasin, että en, mutta ei minulla kiire ole, ihan rauhassa vaan. Joudan kyllä tässä odottamaan vuoroani - vaikka totta puhuakseni olin ehtinyt ajatella, josko kysyisin saanko etuilla sen verran, että otan sen kahvin. 
Rouvat vain olivat jotenkin niin herttaisia ja kun selvästi olivat tarjoamassa vuoroa edellään, niin mielessäni kävi saman tien, että mikäs kiire minulla - Mursu viipyy ainakin tunnin, minä mihinkään sieltä pääse 😄 Eikä siinä sitten loppujen lopuksi kauaa mennytkään.

Menin kahvini kanssa pöytään ja selasin tuota kirjaa sieltä täältä. Viereisessä pöydässä istui yksinäinen rouva, ehkä vähän minua vanhempi. Käännyin hänen puoleensa ja...
- Anteeksi, tuli tässä tätä kirjaa selaillessa mieleen. Muistatteko te sitä aikaa, kun täällä kaupungissa sanottiin, että jos joutuu ambulanssiin, niin sen verran tolkuissaan pitää olla, että saa sanottua, että viekää Keskussairaalaan eikä Kaupunginsairaalaan.
- Kyllä muistan! naurahti hän.

Ja siitä se juttu sitten lähti. MUTTA. Mutkien kautta pääsimme seuravanlaiseen keskusteluun (nimet muutettu), keskustelu alkaa siitä mitä rouva sanoi:
- Minä asun tuossa Mäntymetsässä.
- Siellä mekin asuttiin 30 vuotta! 
- Missä päin siellä?
- KM-tiellä, ihan siellä päässä.
- No minä asuin siinä vieressä, S-kadulla. Nyt asun sitten K-kadulla.
- No johan, siellä me asuttiin ensin 12 vuotta! 
Ja sitten vielä tuli selväksi, että hän asuu samassa talossa meidän Joulupojan kanssa! 

Vielä jatkettiin juttua, asiasta toiseen ja kolmanteen. Koulutus ja ammatti oli meillä sama ja hän kertoi missä hän oli ollut töissä. Johon minä "Minun isäkin oli siellä töissä!" 

Siinä me juteltiin siihen asti kun Mursu ilmestyi pöydän ääreen ja totesin, että nyt täytyy vissiin lähteä.

Mutta kyllä minä silti ihmettelen.. 😜😜 Kysyin illalla Äitiltäkin, että enkö olekin aina ollut ujo ja hiljainen, ja Äiti oli samaa mieltä. 

Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli

Noh, lumet ei ole vielä sulaneet kaikkialta, mutta meidän tontin läpi juokseva puro sanoo puli puli ja juoksee lumen alla selvästi iloisena kohti Päijännettä. 

On siis kevät. Kulkeeko joku Hakaniemen rantaa?

Ihana kampaajani Tiia, joka on kiireinen kuin muurahainen, sai minut ujutettua aikatauluunsa lauantaille ja nyt näytän taas... Pöllöltä enkä möröltä. 

Jos olisin silloin aikaa peruessani tiennyt, että uusi aika venyy näin pitkälle - ja vain ja ainoastaan Eniilin ja pakkasten takia, niin olisin ottanut uuden ajan heti sille kotiinpaluupäivälle. 
Tai seuraavalle.

Mutta kyllä on ihana tunne, kun hiukset ei roiku silmillä!  Alan ymmärtää sitä 
7-vuotiastakin Pöllöä joka joskus leikkasi itse oman otsatukkansa, kun kukaan muu ei ehtinyt 😜

Viime viikko oli eräänlaista matalalentoa. Joka toinen päivä kotona ja joka toinen päivä kylillä. Ja kotona ollessakin katso netistä, varaa soittoaika, soita sinne, odota soittoa ja väännä rautalangasta. 
Onneksi asia oli Mursun asia ja hän on meillä se rauhallisempi osapuoli, minä olin se joka tuhisi ja puhisi ja kirjoitteli isoilla kirjaimilla vihkoon viestejä ja vein ne puhelun aikana Mursun nenään eteen, jotta se se kysyisi sitä ja tätä ja tota.  Ilman lupaa en uskalla kertoa sen tarkemmin ja Mursu ei antanut tällä kertaa lupaa. Mutta sen verran voin kertoa, että kyse oli ihan vain perille menemättömästä paperista, josta ei saanut kopiota käteen tk:sta, kun yksi kappale oli JUST laitettu tulemaan postissa. Ja kun se sitten tuli, siinä oli virhe. 
No, onneksi ei koskaan mennyt perille, Mursu ehti soittaa vastaanottajalle eli Kelaan, että älkää käsitelkö sitä.
Oikeakin lopulta saatiin ja kun sitä lopulta oltiin lähettämässä OmaKelan kautta Kelaan, niin päätös olikin jo tehty - sen puhelun perusteella. Siitä iso kiitos Kelalle. Ja kiitos oman tyhmyyden (ja minun muistamattomuuden) kun ei tajuttu, että ei tarvitse tehdä uutta hakemusta jos sairasloma jatkuu. No joo - nyt kutakuinkin tiedättekin mitä on tapahtunut, mutta annetaan tämän olla tässä, jooko?
Kelaan iso iso kiitos. Toivottasti tk:hon ei tarvitse ihan heti mennä. Luulin...

Keskiviikkona totesin, että villasukat on rikki. Voi voi. Jo kertaalleen uudelleen "teritetyt" sukat. Päätin, että koska mökissä on lankaa, niin teen itselleni uudet sukat. Vähän paksummat. Kesää vasten sellaiset on hyvä, vai mitä? 
Arvatkaa mitä? Toinen sukka odottaa kantapäätä (ja Stanstan vinkkiä silmukoiden nostoon, mutta ei ole kiire, ei tosiaankaan) ja toista ei ole aloitettukaan. 

 

Muistin nimittäin nämä pienemmät sormikkaat. Niistä puuttui kolme sormea ja peukalot ja tietysti inhoamani päättely. 

Tuo pieni kupillinen tuli yhdestä sormikkaasta langanpätkiä. 

Pikkurilli oli (ja näyttää vieläkin...) tosi kapoiselta, mutta kukaanhan ei ole niin näppärä ja kekseliäs kuin nainen 😜😄 Meidän hamsteriperheessä on talletettu vanhat puiset verhotangot ja niistä on jo moneen otteeseen tehtykin jotain ja nyt niitä on olemassa useita 30-40 cm pitkiä pätkiä. JUURI sopivan paksuisia. Niillä tai siis yhdellä sellaisella, sain venytettyä pikkurillit sopiviksi.  
Kävin kuvaamassa sormikkaat portailla, värit ovat vähän kirkkaammat kuin ne oikeasti on, mutta ovat nyt kuitenkin. 
Niin ja siitä kepakosta (muistatteko kenellä oli Kepakko?), Mursu lupasi tehdä siitä minulle ihan oikean sormikkaiden muokkauskepakon. Lyhentää kepakkoa vähän ja hioa päät pyöreiksi. 

Nyt pitäisi vielä suht pikaisesti saada niihin lapasiin pupujussit ja isompiin sormikkaisiin junat/veturit. Voi änkeröinen. 

- Puolentoista tunnin puhelun tuloksena: pyydän kauniisti pojilta anteeksi, että pupua eikä junaa/veturia ole. Minun päätelmäni mukaan sormikkaita tarvitaan nyt, ei enää heinäkuussa ja syksyllä ne ei ehkä enää kiinnostakaan. Laitan paketin siis matkaan huomenna, ehkä se on perillä ennen vappua. 

Kun neulekausi noiden omien sukkien jälkeen sitten loppuu, ainakin luulen niin, aloitan taas muut käsityöt. Sitä varten tilasin japanilaista Sashiko- ja Kogin-kirjontaa.

Näistä tarvikkeista, mukana on myös neula ja pohja, pitäisi valmistua taulu.

Pojalla ja Miniällä on jo kaksi tekemääni Sashiko -tyynyä, saa nähdä huolivatko tämän jos tästä mitään tulee 😛

Toisessa pakkauksessa olikin sitten enemmän kaikenlaisia kangaspaloja ja vaikka mitä.

Vaaleaan kankaaseen pitäisi osata kirjoa tuo paperissa oleva kuvio ja....

Ohjeet ovat vain japaniksi (netissä sanottiin, että myös englanniksi, mutta taisin keskittyä kaikkeen muuhun, etten nähnyt niitä ohjeita).

Onneksi on tulkki omasta takaa 😄

Näistä pitäisi sitten valmistua jotain mikä muistuttaa seuraavan kuvan kaltaista....

Tekemisen  ei siis pitäisi loppua. Ristipistotyö, jota viime kesänä tein, on vielä kesken, sitä en ole talven aikana tehnyt yhtään. Onneksi ei ole kiire.

Torstaina oltiin taas liikkeellä. Mursu urheana kohti hammaslääkäriä. Minä kirjastoon vaihtamaan kirjat ja turhia edestakaisin ajeluja välttääksemme menin mukaan.
Mutta matkalla taas kiehahdin. Oli ensimmäinen kerta kun olin jo tosissani soittamassa jonnekin... vaikka poliisille.
Aurinko paistoi silmiin - onneksi se paistaa jo korkealta ja onneksi Mursu on pitkä. Päijänne on vielä jäässä ja sen puhdas lumi häikäisee, puiden välistä melkoista välkettä. Edellisenä iltana/yönä oli satanut vettä ja muutenkin tiet on täällä nyt metsäpaikoissa märkiä, kun lumi sulaa ja valuu tielle. Tie siis häikäisi lisää. Aurinkolaseista huolimatta minä en nähnyt juuri mitään, paitsi vastaan tulevan kuorma-auton. Mutkassa. Onneksi loivassa. Ja HUPS. Lähes samalla hetkellä meidän keskellä meidän kaistaa oli henkilöauto pysähtyneenä/ajoi hiljaa!  
Hyvä parkkipaikka 😠 Arvatkaa ketä taas kiukutti ja lujaa..

Mutta kuulkaa: onko teille käynyt niin, että olisitte huomanneet itsestänne iän myötä tullut puheliaampia? Ja etenkin vieraille ihmisille? Esimerkiksi odotushuoneissa yms. Minä tunnustan. 
Olin alun perin ajatellut jäädä autoon istumaan ja lukemaan Mursun hammaslääkärikäynnin ajaksi, mutta auringon vuoksi kipitin perässä odotushuoneeseen. Siellä istui kaksi iäkkäämpää miestä. TV oli auki ja siellä vanha kotimainen elokuva, jossa nuori nainen sanoi iloisesti "Hei, mennään uimaan!" Tokaisin siihen, että ei me nyt vielä mennä uimaan. 
Vanhempi mies kysäisi, että mitä? Pitihän minun puujalkavitsini hänelle selittää ja siitä se sitten lähti. 
Suuhygienistit ja hammaslääkärit olivat vähän myöhässä ja meillä oli oikein mukavaa; iäkäs mies kertoi meille elämästään ja me kuuntelimme silmät pyöreinä 😲 Ja kaikki lähti - hölmöstä puujalkavitsistä. Eikä ollut ensimmäinen kerta...

Mursu kävi vastaanotolla, kai se hammaslääkäri oli, en ole varma. Tuli ulos paperin kanssa ja sanoi, että puolen tunnin päästä takasin, röntgeniin. Eli tk:n puolelle. Kiva.. Vaan siinäpä ei kauan kestänyt. 
Vähän ennen vappua on nyt sitten uusi aika: esilääkitys ja sitten kirurgi napsii suusta pois kaiken mitä siellä vielä on. Kai tuo jouluksi hampaat saa 😜

Jaksatteko vielä lukea?
Tilasin eilen kuulokojeisiin paristoja. Ja ihan varmasti laitoin toimituksen tuohon meidän kyläkaupan postiin. Ja kun sain tilausvahvistuksen, niin tadaa - mihin ovatkaan menossa. Helsinkiin Herttoniemeen! KUKA MUU MUKA?
Ei muuta kuin aamulla varhain ylös ja odottamaan asiakaspalvelun aukeamista, että ehtivät korjata toimitusosoitteen. Kaikki onnistui, tähän mennessä, loistavasti. Nyt vain odotan, milloin paristot tulevat. Tällä viikolla, ensi viikolla - ja minne ne nyt sitten menevätkään. KUKA MUU MUKA? 

Kuukauden sitaatti/mietelause

Kristiina K:n haaste maaliskuussa on Kuukauden sitaatti/mietelause.

Meillä suvussa käytetään paljonkin vanhoja sanontoja, mietelauseita ja sitaatteja. Ja onpa tainnut muutama tullut keksittyä ihan itsekin, omassa joukossa. 

Yksi tärkeimmistä - ja joka meillä joka päiväisessä käytössä on sanonta, jonka alkuperän katsoin juuri. Sen alkuperä on Raamatusta, tarkemmin Efestolaiskirjeestä.

Vaikka kuinka suututtaa ja kiukuttaa niin "Älä anna auringon laskea vihasi ylle"
Meillä riittää kosketus, jos ei juuri sillä hetkellä taivu anteeksipyyntöön. Jokin merkki siitä, että olen tässä sinua varten.

Itselleni olen lainannut sitaatin Tove Janssonilta. Tätä tarvitaan eri tilanteissa - joskus pelottaa ja silloin rohkeus katoaa. Tästä taitaa olla useita versioita 😊
"Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota"

Tämä puolestaan on minun ja äitini, "sattuu ja tapahtuu" -kaksikon sanonta, tällä lohdutamme toisiamme, tällä aloitamme ja lopetamme muistelut kommelluksista:
"Mistäs sitten puhuttais, jos ei koskaan mitään sattuis"

"Tänään on täydellinen päivä olla

tekemättä mitään" sanoi Nalle Puh.

Mukavaa päivää Kristiina ❤️🤗

Miltä maistuu maaliskuu?

 Piti kirjoittaa tämä maaliskuun ensimmäisen päivän päivitys ihan jostain muusta - mistä, en tiedä, mutta Repolaisen haasteen takia tästä tulikin vastaus kysymykseen

MILTÄ MAISTUU PÖLLÖNKULMAN MAALISKUU?

Alku- ja aamupaloina maisteltiin musiikkia:
UMK26. Meidän suosikkimme Pete ja Linda voittivat. Komioitten komiat nuoret pojat saivat Pöllön vasemmat jalat iskemään tahtia lattiaan (onneksi alakerrassa ei asu ketään) ja muistelemaan kun kävin Äidin kanssa Juhannustansseissa.
UMK:n jälkeen jatkettiin Melodifestivalenilla. Loppuun asti ei vanhukset jaksaneet, mutta viikon päästä katsotaan kuka edustaa Ruotsia euroviisuissa. Norjan edustajan kertoi Yle aamulla ja senkin kävin kuuntelemassa ja nyt jäi musiikki "päälle". 
On maistunut... Robin Packalenilta, Portion Boysilta, KAUKUAlta, Behmiltä, Erik Grönwallilta, Andrea Bocellilta, Haloo Helsingiltä, Dan Vascilta, Muselta, The Rasmukselta, Jannalta - niin niin monelta. 

Välipalaksi taidan "kovistella" velipuolia 😜:
On aika kiittää ja tehdä jotain hyvää ihmiselle, joka on tehnyt paljon hyvää meille tärkeille ihmisille.
Maaliskuussa maistuu siis.. luultavastikin Repolaisen kortille ☺️

Lounaaksi meillä on varmaan Voita ❤️
Poikaa ei ole nähty sitten joulun ja nyt kun hänellä on laatikollinen Voita, hän on tuomassa yhden paketin Mummolle, yhden odottamaan Tädin käyntiä ja yhden tänne meille. 
Kolesteroliarvot ei kyllä varmaan tykkää noin suuresta määrästä voita, reilut 1500 sivua yhteensä 😜😜

Päiväkahvilla ajattelin kysyä, miltä Ystävän maaliskuu maistuu - maistuisiko se päiväkahville kanssani nyt maaliskuussa, kun ensimmäinen yritys ei onnistunut. 
Tai ainakin soitan hänelle - silloin kuuluu höpötystä ja kikastusta, luulen niin 😉💕💕

Luulen, että tältä maistuu Pöllönkulman maaliskuu.

Sulavalta lumelta, tuoreelta mullalta, ensimmäisiltä kesämökkiläisiltä, krookuksilta, linnunlaululta, ensimmäisiltä töyhtöhyypiltä... KEVÄÄLTÄ!