Hätähousulle tulee helposti hätä käteen

tai ehkä jopa housuun. Jos hätä on kädessä, siitä pääsee onneksi käden käänteessä, sanoo vanha puujalka. 

Tällä kertaa kiitän avusta Apottia - vaikka meillä menikin kysymys ja vastaus ehkä vähän ristiin, pääasia kuitenkin, että ohjeella jota en ihan ymmärtänyt osasin ratkaista ongelma. En ymmärtänyt siksi, koska vastaus ei ollut varsinaisesti siihen kysymykseen jota yritin, siis yritin kysyä. 
Juu, ei haittaa vaikka ette ymmärtäneet. En minäkään, eikä varmaan Apottikaan. Vai ymmärsitkö?

Mutta siihen avunpyyntöön liittyy se mystinen postaus otsikolla "Uuuùi" ja jossa ei ollut sanaakaan. 

SE ei ollut avunpyyntö, vaan se oli.. No se oli yritys saada homma toimimaan ja samalla testi. Poistin postauksen samantien kun olin sen julkaissut - luulin, että se katoaa bittiavaruuteen eikä ilmiinny mihinkään, mutta näköjään toisin kävi. Pahoittelut. 
Olin ehtinyt juuri huomata sen itse Saint Peppone - Järkkyneen mielen luostari 2,0 blogissa itse, kun hän kysyi mistä ihmeestä on kyse 🫣🫣🫣

Alunperin ongelma oli se, puhelimeni ei suostunut tunnistamaan Google -tiliä kun yritin kommentoida blogeihinne. Nyt pitäisi toimia.

Mutta: KUKA MUU MUKA? 
Ei voi kukaan säätää yhden pikkujutun kanssa näin paljon...

Paitsi ehkä Naapuri-Ystävä 😂 Mursu vie hänet perjantaiaamuna sairaalaan kahta pallolaajennusta varten. Naapuri-Ystävä oli, näppärästi toki, ajatellut että hän tekee puhelimeen whatsappilla listan, kenelle pitää sitten ilmoittaa, kun homma on ohi. Mursulle tuli kutsu ryhmään, jossa oli about 15 henkeä ja ryhmän nimi NOI. Ei mitään muuta. Kunnes joku kysyi, mistä oikein on kysymys. Sitten Naapuri-Ystävä tajusi, että ei se nyt mennyt niin kuin oli ajatellut. 
Mutta eihän se pieleen mennyt sekään. Siinähän se sitten ilmoittaa kaikille kerralla. 
Minä en päässyt listalle, siitä aion kyllä huomauttaa, kun palaa toipuneena kotiin. Ruoja. 

 

Tässä on nyt se Tauno Palo -aitan ovi. Eikö olekin just sellaisen aitan ovi, mihin Tauno aina koputteli, päästäkseen yöjalkaan tyttöjen luo?

Tuollaista valkoista hakaa niissä ei ollut, se on meidän lisäämämme, sillä me epäilimme viime talvena, että tuolla oli joku ollut pakkasta paossa (ei kylällä asuvaa Pakkasta, vaan ihan pakkas-pakkasta).

Ovi on sellaisessa paikassa, että emme tulleet sen kummemmin katsoneeksi viekö ovelle jälkiä, sinne olisi päässyt toistakin kautta kuin pihan poikki.

Lukupiirin kirja, Littana, oli tänään saapunut kirjastoon joten ajelimme taas kunnon maakuntakierroksen. Jos Pöllön Lukupiiri kiinnostaa, niin käypä kurkkaamassa Pöllön Lukupiiri

Espresso macchiatto - mi amore!

 Ei, en ole seonnut lisää, olen yhtä sekopää kuin eilen illallakin 💃🕺😊😅

Olen vain ääääärimmäisen iloinen! Monen tunnin aherrus - aherrus? - vääntö, ja erityisesti lähes itkun vääntö, on loppusuoralla. 
a) ihana Mursuni pyörsi eilen päätöksensä ja lähti sittenkin käymään tänään kaupungissa, vaikka joutuu lähtemään sinne perjantaiaamuna uudestaan. Pääsin puhelinkauppaan! 

b) ihana Poikani, jota häiritsin kesken työpäivän, vastasi äitinsä tyhmiin kysymyksiin ja neuvoi, kumpi puhelin kannattaa ostaa; 128 Gt vai 256 Gt. Pienempi kuulemma riittää, ellen aio ruveta suoltamaan videoita sosiaaliseen mediaan. Juu en aio, älkää pelätkö. 

Olen siis ehkä noin viisi tuntia keskustellut uuden puhelimeni kanssa. Osan siitä ajasta taistelin nettiyhteyden kanssa. Sen toimimaan saaminen kahden kädettömän kanssa on aika hankalaa, mutta ta-daa: sekin on hoidettu. Kuin myös Pöllön korvat on saatu toimimaan, vaikka nekin kiukuttelivat aluksi. 

Pari pikku juttua, kuten whatsapp, on vielä työn alla, mutta mitä noista, kyllä ne hoituu. Pyh isommat asiat hoitui 😂

Olen vain niiiin iloinen, että oli pakko tulla jakamaan ilo kanssanne. Ai niin, kertoa myös se, että ei ole mikään ihme, että vanha puhelin oli vähän kökkö, se oli 64 Gt. Vaikka minä niistä mitään ymmärrä, mutta kökkö se silti oli.

Hyvää palveluakin sain, taas kerran.

Repolainen kysyi bingo-päivityksen kommenttikentässä, miksi Tauno Palo -aitan nimi on Tauno Palo -aitta. Kysyin sitä Mursulta kotimatkalla. Vaihtoehtoja on monia.

- kylillä kulkee legenda, että siellä olisi joskus yöpynyt Tauno Ansansa kanssa 😉😉

- kun Mursun äiti muutti tänne v. 2002, aitasta kömpi esiin kukapa muukaan kuin Tauno itse

- kerran eräänä kesäiltana tietä pitkin käveli komea - vähän jo vanhempi - mies ja pyysi yöpaikkaa, ja kun Punainen tupa, nyttemmin siis Pöllönkulma, on pieni, A-noppi tarjosi yöpaikaksi aittaa. Istuivat vielä yhdessä iltaa pihapihlajan alla ja kävi ilmi, että mieshän, on kukapa muu kuin Tauno Palo! Oli tullut tapaamaan vanhoja ystäviään, Rinteen veljeksiä Jalmaria ja Joelia, mutta pojatpa eivät olleetkaan vielä tulleet kirkolta kotiin, eikä Tauno siis päässyt sisään. Eikä tohtinut siinä poikain kunniaksi pystytetyn kiven juurellakaan yötään viettää.

Rinteen näyttelijäveljesten muistomerkki, jonka suunnittelivat kuvanveistäjät Aimo Tukiainen ja Aimo Reitala.

Totuus on, että aitan ovi on matala ja muistuttaa kovin vanhoissa kotimaisissa elokuvissa olleiden aittojen ovia. Juuri niitä, joiden oviin komea, tummakulmainen Tauno Palo kävi iltaisin koputtelemassa ja niistä sisään pyrkimässä, milloin vaaleatukkaisten milloin tummatukkaisten tyttöjen viereen nukkumaan - ja aamulla kiireellä takaisin uitolle tai metsätöihin juoksemaan, ennen kuin isäntä ehti näkemäään.
Ovi siis muistutti Mursun äitiä Tauno Palosta ja siitä aitta on nimensä saanut. 

Piti käydä ottamassa siitä kuva teille, mutta aurinko on pilvessä ja on sen verran hämärää, sielläkin on pihlaja, että ei onnistu kuva. 

Hyvää yötä ja kauniita unia, oman kullan kuvia! 

BINGO - varoitus: varaa aikaa ja eväät, jos aiot lukea kerralla loppuun asti 😉😄

Repolaisen heinäkuun bingo - linkki unohtui ja kone on jo kiinni 😔

Viime tippaan jäi tämä heinäkuun bingo, meinasin jättää kokonaan tekemättä, mutta venytin taas sääntöjä ja ohjeita - tai niinhän lupa on 😉😄 Nyt tulee sitten kuva kuvan perään ja juttua ja huttua.

Aloitetaan... Vasemmasta alakulmasta. MÖKKI.
Tämä on Mursun äidin ostama mökki, se jonka hän osti itselleen kesämökiksi. Mutta sitten tulikin toisiin aatoksiin. Mietti, pohti ja ajatteli. Soitti palokunnalle ja.. 

Nyt tilalla on tämä Pieni Punainen tupa, josta tuli Pöllönkulma kuusi vuotta sitten. 

Vasemmalla näkyy liiteri ja Tauno Palo -aitta. Ja vasemmalla etualalla se kivi, josta ystävä meinasi poistaa sammaleet 😠

Seuraavaksi vanhalla retkeilijällä bingosta osui silmiin TELTTA.
Onneksi A-nopin majoittuminen Punaisen Tuvan rakentamisen aikana ei ollut minun käsissäni 🫣

Tästä teltan pystytyksestä olen saanut kuulla kerran jos toisenkin, enkä vähiten sen takia, että sen pystyttämistä oli harjoiteltu ennen tälle reissulle lähtöä. 

Tämä vahvistaa sanonnan "Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa". Tätä yksinkertaista telttaa pystyttämässä meitä oli neljä henkeä ja tulos oli tämä. Alusta olisi ollut pehmeä, mutta lopulta päädyin siirtämään teltan Äidin ja Tunturiruipelon asuntoauton, Kulkurin, viereen. 
Näin vuosien jälkeen, säälittävintä siinä oli se, että yöllisten rapinoiden ja suhinoiden jälkeen suurin pelkoni eivät olleet hirvet eivätkä karhut, vaan se, että mitä jos joku peruuttaa päälleni? Keskellä metsää, metsätien sivussa. 

Vasemman reunan pystybingo on valmis, kun etsitään vielä kuva, jossa on POLKU. Polku kulkee mustikanvarpujen ohi ja kuvaajan jalkojen alla, mutta tässäpä onkin teille lukijoille samalla mysteeri, jota ei kukaan ole vielä ihan varmaksi onnistunut ratkaisemaan. Samankaltaisen sienen näin kerran Suomen Luonto -lehdessä, mutta enpä enää muista, miksi sitä siinä sanottiin.

 Osaatteko te kertoa, mistä tässä oikein on kyse? 

Meistä tämä näytti ensi näkemältä siltä, kuin tuosta mustikanvarvusta olisi osa jäänyt tuon sienen sisään ja se olisi puristanut mustikasta mehut ulos, mutta siitä ei ollut kyse.
Jätimme sienen sinne, emme ottaneet sitä mukaamme. 

Jatketaanko ylärivistä - löysin nimittäin kuvan kesän melopelistä, jolle löytyy tarina. Siis MENOPELISTÄ. 

Vuonna 2013 en Riesan vuoksi osallistunut Suomi Meloo -viestiin "virallisesti". Mursu ei kuitenkaan kestänyt katsella kun istuin sohvan nurkassa silmät vesissä katselemassa aikataulua "nyt ne on tuolla, ja nyt ne on tuolla", vaan käski pakata laukun ja hypätä autoon: hän vei minut kaikkien muiden paitsi Äidin ja Tunturiruipelon ja toiminnanjohtajan yllätykseksi Rovaniemelle, jossa vietettiin illalla Melajuhlaa. En ikinä unohda sitä vastaanottoa ❤️ Yhteistyökumppani oli lahjoittanut kajakin ja tapahtumassa myytiin arpoja. Mursu osti kolme arpaa. Hän lähti aamulla kotiin ja jätti minut sinne Äidin ja muiden huomaan, kajakki arvottiin päätöspaikalla Torniossa - ja Mursu voitti sen! Sain sen syntymäpäivälahjaksi, Äiti sillä pääasiassa meloi, mutta tallessa se on vieläkin. 

Ylärivin bingo tulee valmiiksi.. RANTA -kuvalla. Melojalla on montakin rantakuvaa, sen voitte uskoa. Nyt menee vaikeaksi. 

Itse asiassa olikin helppo. Kuvassa on Masonkoski, Padasjoella. 

Tämä joki ja tämä koski oli joka keväinen melontakauden aloitus ja tuo koski - joka tuossa näyttää aika kepeältä - on se minun koskeni. Ennen tuohon koskeen lähtöä pidimme aina tauon, paistoimme makkaraa, joimme kahvit ja kuohuvat vapunpäivän kunniaksi. Ja sitten koskeen! Vaikka tiesi mitä on tulossa ja että siitä selviää "tuosta noin vain", vatsassa oli perhosia. Tuota koskea on ikävä. Vappuaamu oli se, kun otin auton avaimet eteisen kaapin päältä ja huikkasin Mursulle ovelta "Nähdään syksyllä" 😄

Oikean pystyrivin bingo. Se olisi sitten seuraavaksi MAALAISIDYLLIÄ. Ehei, ei kuvia Pöllönkulmalta tähän kohtaan. 

Tämä kuva on Englannista, valitettavasti en muista museon nimeä mistä tämä on otettu. Tästä vierailusta on kuusi vuotta; Futari-Prinsessa oli silloin vielä reipas 6-vuotias ja kipitti senhetkisen "idolinsa", serkkunsa, siis Pojan, perässä mihin Poika vain hänet mukaan otti. (Minä kinkkasin kipeän varpaani kanssa perässä...) 

Tuossa museossa oli vanhoja pesukoneita - vielä vaivalloisempia käyttää kuin meidän 😄- mankeleita, rukkeja, vanhoja leluja. Vaikka mitä. Vanha koululuokkakin, johon Poika pisti minut ja Futari-Prinsessan istumaan kuin koulutytöt...

Ja niin siinä sitten kävi, että muuta TERASSIkuvaa en löytänyt kuin tämän. Meillä ei ole minkäänlaista terassia. Satumaassa olisi, mutta sieltä ei nyt ole kuvaa. Tämä kuva on Virolahdelta ja tähän kyllä liittyy tarina - tietenkin. 
Ensisijaisesti lähdimme Äidin ja Tunturiruipelon kanssa tapaamaan ystäviä ja melomaan sekä katsomaan lintuja. Meloimme nuorten - siis nuorten! - kanssa saareen, jossa oli tämä huvila ja meidän kiertäessä saaren, nuoret valmistivat ruokaa. Me löysimme matkallamme, kallioiden lisäksi, valtavasti kantarelleja! En muista mitä Äiti ja Tunturiruipelo lähtivät hakemaan, mutta heidän poissa ollessaan emäntämme paistoi kantarellit voissa ja MINÄ sienikammoinen söin elämäni ensimmäisen kerran sieniä, ruisleivän päällä, ja olin kerrasta myyty. Illalla meidän porukka lähti melomaan takaisin mantereelle, nousi ukonilma, meillä ei ollut valoja, iso vene näytti tulevan kohti ja pimeys vain kääri meitä vaippaansa. Selvisimme kuitenkin kuivin nahoin perille ja venekään ei saanut meitä kiinni. Oppia ikä kaikki: valot, valot, valot. 

Oikeankin reunan bingo on valmis! Mitenkäs sitten alareuna... Siellä olisi LAITURI.

Tämäkin kuva piti kaivaa muistojen aarrearkusta, sillä laituriakaan meillä ei ole, vaikka järvi on ihan tuossa rannassa. 
No, ei nyt ihan käden ulottuvilla, mutta jos voisin käydä uimassa, niin aamu-uinnilla kävisin, ei olisi pitkä matka mitään kautta. 

Tämä kuva on meidän jo lopetetun latuyhdistyksen nuorille järjestämästä melonta- ja ulkoilupäivästä. En muista mitä kaikkea heidän kanssaan teimme, muuta kuin että saivat kokeilla melontaa, mutta sen muistan, että kaikki 11-13 -vuotiaat olivat alun "ei mua kiinnosta" -asenteen jälkeen innoissaan, eivätkä olisi halunneet lähteä kotiin. 

Jotta saisin koko bingoruudukon täyteen, pitäisi löytyä myös RYYTIMAA. 
Vaan ei löydy ryytimaata. En ole muistanut ottaa tänä kesänä kuvaa ruohosipuleista, Poika uskoo muutenkin, että ne kasvaa. Raparperit ei (nekään) taida käydä ryytimaasta. Joten venytän sääntöjä nyt tooooosi paljon.

Tässä on 20 vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi saamani juhannusruusu, jonka Äiti ja Tunturiruipelo toivat vastaostetulle mökille ensimmäisenä juhannuksena. Tässä se taitaa olla kolmevuotias - siis minun hoidossani. Viimeksi kun kävin mökillä kesäaikaan, vuosi-pari sitten, se oli valtavan kokoinen. Sinne se jäi, se on oikeasti ainoa asia mitä jään kaipaamaan. Onneksi Pöllönkulmallakin on juhannusruusuja - eivät vain ole Äidin antamia. 

(Takaa kurkkii terijoen salava)

BINGO! Heinäkuun bingokin on siis nyt tehty, vielä jäi muutama päivä aikaakin. Jäikö joku puuttumaan, tuliko virheitä? Korjatkaa, oikaiskaa, silmät on ihan ristissä ja kauhea nälkä 😂😂

Toivottavasti ette ole lopen uupuneita ja palaatte vielä. Lupaan kirjoittaa seuraavaksi vähän lyhyemmän päivityksen.

Surullista - mikä ihmisiä vaivaa

Samalla kun katselin ja kuuntelin Aamu-TV:n uutisia, luin Terhin tämän aamuista päivitystä. Jos en olisi tullut siitä kiukkuiseksi, olisi varmaan itkettänyt.

Terhi kertoi, miten oli ollut aamu-uinnilla säikähtänyt, kun laiturilla oli ollut koppa ja pyyheliina, mutta uimaria ei näkynyt missään. Ja kun uimari lopulta ilmestyi ja Terhi oli kertonut olleensa ollut jo vähän huolissaan, hän oli vain naurahtanut huolelle. 😠

Juuri hetkeä aikaisemmin Aamu-TV:n uutisissa haastateltiin herra 🤔🤔 viime aikaisista hukkumistapauksista ja esiin nousi erityisesti perjantain 25.7. monet hukkumiset. Jos aihe ei olisi ollut niin ikävä ja surullinen, olisi ollut ollut joku muu, niin olisi voinut naurattaakin. 
Tuo päivä 25.7. nimittäin oli MAAILMAN HUKKUMISTEN EHKÄISYPÄIVÄ.

Tarkoituksena on nostaa esille tapaturmaisten hukkumisten ennaltaehkäisytyön tärkeyttä, nostaa esiin keinoja hukkumisten ehkäisemiseksi sekä viestiä siitä, että me voimme kaikki toimia, jotta yksikään ei huku. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) haastaa kaikki yhteiseen Maailman hukkumisten ehkäisyn päivän viestintään (World Drowning Prevention Day).

❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻❤️🌻

Mä en haluuuuu! Mä en haluu kirjoittaa ikävistä asioista, haluan palata entiseksi pöllöksi Pöllöksi, mutta... huh... maailma muuttuu Eskoseni (enoni nimi oli Esko ja hänkin piti huolen siitä, että elämä oli iloista)

Nyt menen keittämään kahvia - tekemään kahvia, pikakahvia. Mursu kuuli, että "tulen kohta juomaan seitsemän kahvia" kun sanoin, että tulen kohta tekemään kahvia. Pitäiskö se viedä korvalääkäriin? 

Ai niin, muuttuiko kenelläkkään muulla (käyttääkö kukaan muu) eilen Google yllättäen ruotsin kieliseksi? Suit sait tuosta vain? Minulla muuttui ja pölvästinä en saanut sitä heti korjattua. SeKIN ärsytti.. 

Nauttikaa päivästä! 

Ei oo helpppo olla Pöllö, jos on pöllö

 En valita. Viihdytän vain. Ainakin yritän. Kannattaa istua tukevasti ja juomat kannattaa jättää syrjään vähäksi aikaa. Tiedättehän te. 

Käytiin eilen kaupassa. Ihan Marketissa, tiedättehän, semmoisessa isossa. 
Ihan ensimmäisenä piti tietysti tehdä selkoa mikä puhelinoperaattori on käytössä ja miksi ja missä ja kuinka kauan - tiedätte varmaan nämä. Tässä kohtaa pieni vikinä: miksi pitää kävellä perässä ja esittää noita kysymyksiä, kun kohteeksi otettu henkilö ei selvästikään ole kiinnostunut ko. myyjästä?  No se siitä. 

Tehtiin ostokset, ostoskärryissä oli yksi..kaksi..kolme tarjoustuotetta. 

Tarjoustuotteet me muistettiin, kun päätettiin valita itsepalvelukassa. Pyydettiin heti myyjä apuun:

- Katsos kun tässä on tämä..
- Juu, hoidetaan. Oliko muuta?
- Niin joo, tämä vielä.
- Ok. 
Ja hän ehtii ottaa kaksi askelta pois päin..
- Ai niin nämä kengät vielä.. Anteeksi.
- Ei mitään, otetaan näistäkin alennus. Niin ja näissähän on tämä hälytin. Onko vielä jotain?
- Nyt ei ole muuta.
- Paitsi nää kaksi olutta.
(Miten niin, näytänkö mä alaikäiseltä, häh?
- No niin, nyt sekin on kunnossa, nyt voitte ostaa alkoholia vaikka kuinka paljon. 

Loput sujui hyvin ja saatiin kassi pakattua ja päästiin ulos portista. 
Mursu pohti, miten loppusumma oli niin suuri 🤷‍♀️ Ei muuta kuin tarkistamaan. 

No katsos vain: se ensimmäinen tuote oli se normihinnalla että alehinnalle. Mennään korjaamaan. Korjaukseen tarvittiin kuitin ja pankkikortin lisäksi se tuote - joka arvatenkin oli kassissa alimmaisena 🙄 
Korjaus vaikutti helpolta; viivakoodi, viivakoodi, viivakoodi. Se vaan, että tuotteen viivakoodi antoikin eri hinnan kuin mitä siinä kuitissa oli 🫣 No, kyllä se korjattua saatiin ja kerrankin oli hyötyä siitä, että naisten käsilaukut on täynnä tavaraa: sieltä löytyi kuulakärkikynä! 

Hyvä kiva kiitti hei, päästiin lähtemään ja ajelemaan taas mutkan kautta kotiinpäin. Olin aivan puhki, kuumissani ja nälkäinen. 
Tutkin kuitenkin sitä kuittia ja mitä huomasinkaan....

Toinen oluttölkki oli jäänyt maksamatta 🙄🤔😎 Ja ei muuten käännytty enää takaisin puolesta välistä kotimatkaa! 

KUKA MUU MUKA?

Muistatteko ne Siskorakkaan Mursulle tilaamat Diabetes -rannekkeet? Ne odottaa edelleen sitä jotain tietoturvasanomaa vai mikä se on. Mitä luulette, palautuuko Siskolle vai ehdinkö saada sen, viis viikkoa aikaa? 

Tätä valituksen määrää

 Varmaan ihmettelee moni.
On kaunista ja lämmintä, eikä lämmin luita riko, kyllä minäkin sen myönnän. 
Tykkäisin olla ulkona, tehdä kaikenlaisia pihahommia ja olisihan sitä kaikenlaista tekemistä.

Mutta. Ilokseni olen saanut uusia ystäviä tänne blogimaailmaan ja siksipä kerron, jälleen kerran, miksi minä valitan näistä ihanista kesäpäivistä.

Ystäväni Riesa - jonka kanssa meillä oli vuosipäivä tässä kuluneella viikolla keskiviikkona, 23. päivä. Yhteistä matkaa on kuljettu jo 13 vuotta ja helpompi on erottaa minut ja Mursu 38 vuoden jälkeen kun minut ja Riesa: meitä ei erota mikään.

Riesa, virallisemmin vaikeahoitoinen aikuisiän epilepsia. 

Kohtaus yllättää kesken ihan minkä tahansa. Ruokailun, puhelun, kauppareissun, portaiden kävelyn, ruohonleikkuun. Se ei kysy sopiiko minulle, onko nyt hyvä hetki. Se ei kysy, mitä jos tällä kertaa olisi vain tällainen pieni poissaolokohtaus vai otetaanko oikein kunnon kouristuskohtaus, tässä olisi sopivasti karkeaa hiekkaa, missä raapia kyynärpäitä ja vähän poskeakin. Tai tuolta tulee just sopivasti auto, se varmaan pysähtyy, auttamaan...
Ehtiikö muuten kukaan ottaa kiinni ettei pääparka kolahda? Ja jaksaako kukaan pidellä kiinni vai istuuko päälle, etten juokse rekan alle?

Jokaisen kohtauksen jälkeen väsyttää tolkuttomasti; pahimpien kouristuskohtausten jälkeen unta riittää helposti 3-4 tuntia. 

Pahinta on se, että jokainen kohtaus, pieninkin, vahingoittaa aivoja. Mitä kauemmin kohtaus kestää, sitä enemmän vahinkoa se ehtii aiheuttaa. Ei niitä vahinkoja näin huomaa, mutta ihmiset, jotka ovat eläneet kanssani ikäni/ikänsä, huomaavat pienetkin muutokset.

Riesa "rakastaa" hellettä! Se rakastaa sitä vielä enemmän kuin rasitusta, kumartelua ja kurottelua, sydämen pohjasta nauramista. 

Ja jokaisen kohtauksen alkaessa minä pelkään, että se 13 vuoden takainen ensikohtaaminen alkaa taas alusta - aika josta en muista mitään, mutta jota on käyty läpi moneen kertaan. Aika joka kadotti muististani useamman vuoden. 

Pahoittelen, että taas toistan itseäni, mutta toivon, että tämä auttaa ymmärtämään, miksi inhoan helteitä niin kovin. 

Sivupalkista löytyy oma blogi "Pöllö ja ystävänsä Riesa", jossa kerron tarinastamme enemmän. 

"Onks kaikki okei"

Sitä kysymystä olen taas viimeisen viikon aikana saanut kuulla päivittäin, kyllästymiseen asti. Kyllästymiseen siksi, että aina en ole pystynyt vastaamaan. 
Jos en ole jo aikaisemmin sanonut, niin nyt sanon: Vihaan hellettä. 

Jos olisin vielä tämä kuvan pikkutyttö, odottaisin kesää, aurinkoa ja lämmintä, mummolaa, tätejä ja enoja, laituria josta onkia ja lähteä uimaan. 

Kävin eilen yhden tätini ja enoni kanssa heidän lapsuuskodissaan, mummulassani, ja löysimme tädin kanssa sieltä pienen kirstun, jossa oli mummun tallettamia valokuvia. Siellä oli mm. tämä kuva, meidän kotikalliolla otettu.

Tuon takana näkyvän kelon juurella olivat minun lemmikkimuurahaiseni 😊

Nappasin sieltä mukaani yhden valokuva-albumin, minun tekemäni, jossa on kuvia ja tarinoita meidän laskiaisriehoista ja syyspatikoista. Napsin sieltä muutamia kuvia ja kunhan saan ajatuksia järjestykseen, joudutte katselemaan ja lukemaan niistä.

Tänään kävin aamulla terveyskeskuksessa näyttämässä selässä olevaa luomea. Mursu kehotti. Vaaraton, seborrooinen keratoosi eli rasvaluomi. (Onko ihme, kun rasvaa on muutenkin...) Kämmenselässä oleviin mystisiin näppylöihin, jotka ei kutise, ei kirvele - ei tee mitään muuta kuin lisääntyy hitaasti mutta varmasti - sain kahden viikon aamuin-illoin vahvan kortisonikuurin. Jos ei sekään auta, sitten saan lähetteen ihotautilääkärille.

Samalla reissulla poikkesin taas kirjastossa. Ja kun päästiin kotiin, kirjastosta tuli viesti, että olisi toinenkin kirja noudettavissa. Asia järjestyi, kun Mursu päätti, että mennään käymään kaatopaikalla. Luettavaa siis riittää. Ei ole ainakaan minun vika, että paperitehtaita lopetetaan.

Se, että jos Fazer ei rakenna uutta suklaatehdasta, se voi olla minun vika. Siitä otan kyllä syyn niskoilleni. Olen ollut VIISI viikkoa ilman suklaata. Se on paljon se. Kun kyse on minusta.

Siinä taisikin sitten olla tämän päivän atk-pläjäys. 

Palataan taas. Kyllä tämä tästä - ei ole pakko mennä ulos. Jos ei taho. 

Olette tärkeitä ❤️

Olisitpa nähnyt sen...

..mikä pääsi karkuun. Päiville lupasin näyttää kuvan tästä kalastajasta, kuinka vanha lieneekään. Pyysin Mursua nostamaan sen alas kaapin päältä, puhalsin pölyt pois, kuvasin ja pyysin laittamaan takaisin, ettei vain putoa lattialle ja mene rikki. 

Kalassa lukee Berlevåg - se on kunta Norjassa ja sieltä vanhempani ovat tämän joskus, varmaankin 1970-luvulla reissatessaan ostaneet.

Kuvia reissusta löytyy, muun muassa kuivumassa olevia kapakaloja! 

Wikipedian mukaan pienessä Berlevågin kunnassa on lentoasema, joka on avattu 1971. 
Samalla paikalla oli jo Norjan miehityksen aikana Saksan ilmavoimien käyttämä kenttä, jonka PUINEN kiitotie purettiin sodan jälkeen jälleenrakennuksen tarpeisiin. 
Puinen kiitotie 🙄 

Mutta se kala! Kuinkahan suuri se karkuun päässyt oikein mahtoi ollakaan, sitä minä ihmettelen.

Viikonloppu on mennyt melkolailla urheilua katsellessa. EI jalkapalloa, mutta älkää kertoko Futari-Prinsessalle. Hän ei luultavasti puhu minulle enää mitään, jos saa kuulla, että katson mieluummin yleisurheilua kuin jalkapalloa. 
Nuorten yleisurheilun EM-kisat ovat olleet mielenkiintoista katsottavaa, suomalaiset ovat pärjänneet hyvin, vaikka ihan samanlaista mitalisaalista ei tullutkaan kuin Espoossa 2023, mutta onhan se annettava välillä tilaa muillekin. 
Mutta vaikeaa oli katsella paikallaan istuen Ilona Monosen 3000 metrin esteiden viimeistä kierrosta 🥇Huima nuori nainen, teki sen minkä oli lähtenyt Bergeniin tekemäänkin. 

Urheilua katsellessa ja kuunnellessa oli taas hyvä pistellä tätä ja viimein sain ensimmäisen neljänneksen valmiiksi. 

Enää VAIN kolme neljännestä jäljellä. Eihän se ole juuri mitään. Ja vähän jälkipistoja ja ja ja..

Kyllä se joskus valmistuu. 

Ja kuvaaja taas ollut näppärä 🫣 Vasemmassa reunassa EI ole oikeasti tuollaisia ruskeita länttejä, siellä on vain valkoista ja harmaata. Ruskeat läntit ovat varjoja. Hyvä Pöllö. 

Mähaluunuudenpuhelimenjossaonparempikameravaikkeisemustaparempaakuvaajaateekään.

Mutta se, että jos olisi parempi puhelin, ei tarvitsisi ladata puhelinta kahta kertaa päivässä. Eikä menisi hermo kun puhelin jumittaa. Mitä, valitanko taas? Valitan. Olen tehnyt puhelimelleni kaiken mahdollisen, mitä sille vaan voi tehdä. Paitsi heittänyt järveen, auton alle, vetänyt vessasta alas, yrittänyt grillata sitä.

Mutta onhan se loppujen lopuksi aika pieni murhe, yks puhelin. 

Jatkan ristipistelyä, katson Kummelia, kuuntelen Kari ja Karvattomia ❤️

Usko, toivo ja rakkaus...

Portion Boysin tapaan 😉 (Ei ole pakko kuunnella, jos Portion Boysit ei nappaa)

 Tämän kesän viheltelen

Mursun ja Pöllön "viheltelyt" tuli vihelleltyä tällä päivämäärällä 38 vuotta sitten. Siihen mahtuu aika montaa aamua, päivää ja iltaa. Yhtenäkään aamuna ei kumpikaan ole sanonut, että tänään en enää tulee kotiin. Yhtenäkään iltana kumpikaan ei ole ilmoittamatta jättänyt tulematta kotiin. 
Vähän hopeahääpäivän jälkeen Mursu kävi 25 päivän ajan JOKA päivä klo 13 sairaalassa vierailulla, vaikka minä en ymmärtänyt enkä muistanut siitä mitään. Mutta hän oli luvannut. Eikä hän pettänyt lupaustaan, ei yhtenäkään päivänä. ❤️
Meillä ei ole "uhkailtu" avioerolla, ei äidin luo muuttamisella. Tosin Mursu välillä vie minut äidille, tädille, ystävien luo, milloin mihin. Mutta aina ne palauttavat. "Pidä hyvänäs, kun olet kerran ottanut 😉."

Eilen juhlin hääpäivää ystävieni kanssa. Yllättäen saatiin taas pientä hämminkiä aikaiseksi, mutta sehän on meidän jengin tyyli. Missä me neljä tavataan, sieltä kuuluu ääntä, naurua ja siellä sählätään. 
Juhlittiin myös Pojan valmistumista ja viimeisimpänä vaan ei todellakaan vähäisimpänä: meillä ei ole enää mökkiä! EI OLE! Se on valtion riesa.

Kun löydän kuvia ja saan yhden albumin, kerron teille niistä ONNELLISISTA mökkimuistoista, niitäkin on. 

Ja riesastapa päästään tietenkin itse Riesaan 🤬 Olen yrittänyt syödä, juoda, pysytellä varjossa ja  viileässä. Niin eilenkin. Kun olin hyvästellyt ystäväni ja kiivennyt Eniilin kyytiin, meni ehkä kaksi minuuttia, kun lähti tolkku. Ei mitään hajua mitä kautta Mursu ajoi kaupungista pois ja missä kohtaa oikein aloin heräilemään. Siinä vaiheessa kun heräilin, meni taas hetki, ennen kuin valkeni, missä olen ollut, kenen kanssa, miksi ja mitä tehnyt. 
Kotiin päästyä sitten istuinkin pari tuntia nojatuolissa ihan öötintöllinä kunnes painuin petiin ja nukuin aamuun asti. 

Lämpöisistä ilmoista muuten tuli mieleen. Erityisesti te, joilla on silmälasit, mutta toki muutkin: tuntuuko teistä, että tuo lämpö, siis ei valo, vaan nimenomaan LÄMPÖ, väsyttää silmiä? Vai kuvittelenko vain? 
Olen ollut aika paljon sisällä viileässä ja ulkona käytän aina aurinkolaseja tai olen varjossa, mutta tuntuu, että lämpö väsyttää/rasittaa silmiä 🤔

Tänään käytiin hakemassa kaupasta juotavaa, pidemmän kaavan mukaan taas kerran.  
Suomen kesän kauneudelle ei vaan ole sanoja ❤️❤️

Aurinko hellii ja lämmittää

 vaan eipä sekään tunnu meille suomalaisille oikein kelpaavan. Kesäkuu meni sateessa ja vilussa väristen ja nyt hikoillaan helteessä. Rajansa toki kaikella, kylmillä keleillä on helppo lisätä vaatetta mutta helteillä ei voi määräänsä enempää vähentää. Jossain tulee raja vastaan - tai viimeistään poliisi ja ambulanssi 😉

Minä olen nauttinut näistä kesäpäivistä ilmalämpöpumpun katveessa ristipistotyöni kanssa ja ihaillut pihan kukkia. Ne jaksavat kukkia, kun vettä tulee tasaiseen tahtiin. Eilen paukkui ja rytisi ukkonen oikein kunnolla - ja minä nautin siitäkin! Edellisestä kunnon ukonilmasta oli aikaa KAHDEKSAN vuotta, sen koin, kuuntelin ja katselin Koloveden kansallispuistossa kallioiden kupeessa. Ei osu kunnon ukkoset turhan usein minun kohdalle. 

Linnut ovat hiljenneet eikä muitakaan eläimiä ole pihapiirissä näkynyt eikä kuulunut. Pörriäisiä onneksi on.

Poika kävi viikonloppuna pikavisiitillä. Tämä Repolaiselta tilaamani kortti odotti oikeaa hetkeä jo tovin, mutta ennen juhannusta Poika ilmoitti, että maisterin paperit ovat taskussa. 

Pienestä asti on ollut kova lukemaan, tukka on nyttemmin päästä lähtenyt (siili..)

Vaikka vuosia opiskeli japania, niin ruotsistakin piti arvosana hankkia ja me vanhempina toki yritimme auttaa: jojo on redan-redan. 

Ja hämärästi näkyy oikeassa reunassa kaksi etanaa. 
Ne kulkevat muistoissamme ikuisesti; niillä hän aikanaan ystävänsä kanssa koristeli naapuritalon kivijalan ja signeerasi omat työnsä, kun oli juuri oppinut lukemaan ja kirjoittamaan 👍
Niitä sitten ylpeä äiti naapurin kanssa pesi pois yötä myöten... 
Kiitos Repolainen ihanasta kortista - redan-redan löytyi heti ja sai Pojan nauramaan! 

Mursu ja Poika saivat oman "juttutuokionsa" tullessaan kaupungista tänne maalle ja käydessään kaupungissa, me kävelimme Pojan kanssa satamaan istuskelemaan ja juttelemaan niistä ja näistä. 

Takaisin palattuamme katselimme pihan kukkaset, keräsimme raparperit, jotka olikin kasvaneet valtaviksi ja sitten vain oltiin. Joskus on ihan hyvä vain olla, ihan hiljaa, tietää olevansa kotona rakkaiden seurassa, kun on hiljaisuudessa on hyvä olla.

Sain kuitenkin jossain välissä ylipuhuttua ensin Pojan pelaamaan kanssani meillä ennen niin suosittua Yatzya! 

(Kuva on jostain vanhasta minun ja Mursun pelistä, on näköjään pelattu järjestyksessä)

Taidettiin pelata kolme peliä ja sitten Mursukin innostui tulemaan mukaan, vaikka ensin kieltäytyi, kun pyydettiin 😄
Mursut.

Oli mukava pelata pitkästä aikaa yhdessä jotain - Yatzya en ole Pojan kanssa koskaan muuten pelannutkaan. 

Huomenna olisi aikomuksena mennä ystävien kanssa kaupunkiin ulos satamaan syömään - siis ihan ulos ulos. Toivottavasti löytyy edes yksi varjoisa paikka, ettei tarvitsisi mennä sisätiloihin.  Voisihan sitä tietysti ottaa hatun, mutta en vain tunne oloani kovin kotoisaksi hattu päässä ihmisten ilmoilla. Lierihattu. Vaikka se onkin ihan nätti. 

Oh nou - nyrkkipyykki on likoomassa. Pitää mennä pesemään se. 

Portti Satumaahan

 Kun Pöllönkulmalla ei ole muuten oikein mitään sattunut ja tapahtunut, niin keksittiin sitten itse. Keskiviikkona lähdettiin käymään apteekissa ja tuossa kyläkaupan pihassa ensin tarkistin, mistä tarvittavan lääkkeen saa. Sen nyt olisi saanut vaikka Sodankylästä, mutta ihan sinne asti ei sentään lähdetty. 
Lähdettiin ensin yhteen suuntaan, mutta sitten Mursu muisti, että olikos sulla jotain vietävää Äidilles. No joo, ne kirjat... Ja niin sitten käännyttiin ympäri, pistäydyttiin kotona hakemassa pino kirjoja - unohtaen se pinon vieressä oleva kirja 🫣 - ja lähdettiin ihan eri suuntaan ja vähän kauemmas apteekkiin. Samahan se, missä apteekissa sitä käy. 

Äidin luvalla olen teille näyttänyt kuvia heidän pihamaaltaan - se on kuin satumaa. Ja niin oli nytkin.

Matkalla oli tietyömaa ja jouduimme kiertotielle. Siellä oli tämä Portti Satumaahan.

Tästä samasta portista ajoimme takaisin omaan Satumaahamme, kun tulimme kotiin. 

Äidin ja Tunturiruipelon pihalla kasvoi valtava pioni..pensas? ja oransseja liljoja. Takapihan nurmi oli valkoisenaan päivänkakkaroita.

(Olen sanonut viime päivinä sanan "päivänkakkara" niin monta kertaa, että se alkaa kuulostamaan jo hassulta 😄)

Apteekissakin käytiin ja ruokakaupassa.
Siellä oli pakko ottaa kuva näistä:

Molli ja Viiru ovat kaupassa pieniä asiakkaita varten, vanhempien kaupassa asiointien ajaksi, ettei kaupassa käynti olisi niin tylsää. 

Jos olisin huomannut nämä sisään mennessä, olisin ehkä ottanut toisen näistä mukaani... Kaupassa käynti ei nimittäin tosiaankaan ole minun juttuni...

Linnut ovat saaneet poikasensa kasvatettua, toivon niin. Laulu on vähän hiljentynyt, näätääkään ei ole enää näkynyt. Onneksi. 

Pieni pupun poikanen istuskeli yhtenä iltana keskellä meidän pihaa ja katseli ympärilleen ❤️

Seuraavana iltana vähän kauempana pihan poikki oikaisi hirviemo vasan kanssa! En ehtinyt nähdä niitä, kun ei ollut laseja päässä ja syli täynnä käsityötarvikkeita. Ehtivät livahtaa tuolta haapojen ja leppien takaa. 

Keskiviikkona katselin kukkapenkkiä: myyräntöitä vai muurahaispesä 🤔 Joka tapauksessa oli syytä käydä taistoon muurahaisia vastaan, niitä on taas siellä ja täällä ja vähän tuollakin. Ja kun Mursun kanssa taistoon kävimme, näimme vastikään kaipaamamme Sisi Liskon 🥰 
Sisi kipitteli talon kivi (betoni) jalkaa pitkin ja Mursu huomasi, että sehän odottaa sisiliskovauvoja. Näin sen uudestaan, kun laittelin leppäkertut (jotka oli unohtuneet!) rappusille, ja toden totta, Sisillä oli massu söpösti "pömpöllään" - selvästi odotti vauvoja. 
Onkohan sisiliskoilla omaa neuvolaa? Meitä rupesi huolettamaan, ettei Sisi vaan nyt mene syömään niitä meidän just myrkyttämiä muurahaisia 😢 Luotamme siihen, että sen vaisto toimii ja sanoo, ettei niitä voi syödä.

Nyt menen tiskaamaan. Mursu lähti hakemaan Pojan junalta, aikaa on ehkä reilut 2,5 tuntia. Luulen, että saan nuo pari kattilaa tiskattua siinä ajassa 🤔😄

Mukavaa perjantaita ja viikonloppua! Palaan viimeistään alkuviikosta 

Aurinko armas

 paistaa joka päivä. Tänäänkin. Jossain päin maailmaa ainakin. Meillä se paistaa nytkin, eilen satoi vettä välillä niin kovaa, että kuulin sateen ropinan kattoon jopa ilman Pöllönkorviani.

Audionomi antoi talvelle kuulokojeilleni nimeksi Pöllönkorvat, kun yhdisti ne bluetoothilla puhelimeeni. Mursu on jo aika tottunut siihen, että palaan usein iltaisin makuuhuoneesta takaisin olohuoneeseen: "Unohdin ottaa korvat pois"  😳

Pöllönkulmalla ei ole tapahtunut mitään erityistä. 
Lauantaina vaihdettiin lakanat. Otin puhtaat lakanat + muut tykötarpeet esille arkusta ja vaihdoin samalla siihen kesäisen kaitaliinan. Kerätessäni pussilakanoita ja tyynyliinoja kainalooni, huomasin jättäneeni LAKANAT arkkuun. Onneksi olin laittanut paikalleen vasta sen kaitaliinan. 
Mursulla on tyyny, jonka Poika on nimennyt LOHKAREeksi. Se on iso. Korkea ja painava. Siinä on irrotettava ja pestävä päällinen, niin kuin esim. petareissa. Meillä on toinenkin samanlainen tyyny + sellainen... niskatyyny tai mikä lie. Päätettiin vaihtaa se päällinenkin. 
Hups vaan. Se puhdas päällinen olikin siitä niskatyynystä, joka on oikeasti minun, mutta en käytä sitä (liian kova). Eli se on pienempi kuin lohkare. Mutta minullehan ei kettuilla. Survoin lohkareen siis sinne päällisen sisään ja pistin vetoketjun kiinni. Ole siellä hiljaa nyt. 
Nyt tätä kirjoittaessa muistin kysyä Mursulta, onko tyyny ollut hyvin. On ollut. 

Heräteostoksia ei olla tehty. Ötökkäverho ei ollut heräteostos, se oli ollut minun ostoslistalla jo viime kesänä. "Toi on ihan hyvä vielä." Selvä. Meillä on siis se semmoinen perinteinen, missä on niitä muovisuikaleita. Oli. Yli 20 vuotta vanha. Ihan hyvä. Nyt siitä lähti strategisesta kohdasta yksi suikale irti. A-P-U-A! 
Voitaiskohan ostaa uusi? Mielellään kiitos, vanhassa on jo niiiiin paljon kuolleita pieniä ötököitä, että sen alkuperäistä väriä ei tiennyt kukaan. 
Kurvasimme lempikauppaamme Tokmannille 😉😄 Käynti sujui hyvin, verho löytyi nopeasti.

Kotona riiputimme sitä yön yli korkeamman oven kamanan päällä, jotta se oikenisi. Onnistui. Mutta mikä olisi paras tapa saada liuskoista oikean ja ennen kaikkea saman mittaisia? Ettei verho muistuttaisi "isoveljen 6v pikkusiskolta 4v leikkaamaa otsatukkaa" (ei, meillä kummallakaan ei ole siitä kokemusta, minulla vain omien hiusten leikkaamisesta... 🫣)
Löysimme ratkaisun: leikkasimme yhden liuskan oikean mittaiseksi vanhasta verhosta irronneen liuskan avulla. Ja niin meillä oli pätkä ylimääräistä liuskaa, joka piti leikata kaikista muistakin pois. A vot, jo vain tunsimme itsemme taas fiksuiksi 💪😂😂

No joo, siinähän sitä olikin tapahtumia Pöllönkulmalla.

Kylällä oli perinteiset Kyläpäivät. Autoja meni meidän ohi ees ja taas ja kun tapahtuma loppui, ohitse ajoi pitkä letka italialaisia vanhempia ja uudempia autoja. Ei hassumpaa katseltavaa. Illemmalla kuului "humppa" meille asti, olisi voitu pistää Mursun kanssa vaikka jalalla koreasti tuossa omalla pihalla 💃🕺 Ei sitten kuitenkaan, ettei tule lisää mustelmia ja vaikka asvaltti-ihottumaa kaupan päälle. 

Nenä on muuten vähän kipeä. Mietin, että saiko se sittenkin sen verran osumaa, että siihen tuli joku hiusmurtuma tai jotain.

Kohta kolme viikkoa ilman suklaata - 19 päivää! 

Ei mulla kai sitten muuta. 
Jotkut asiat vähän tökkii, ei konkreettiset asiat, vaan enempi ne on tuolla korvien välissä. Ei pitäisi ottaa itseensä kaikesta vaan haistattaa pitkät pa..an jauhajille. Tää on mun elämä ja mä elän tätä just niin kuin musta hyvältä tuntuu. 

Ollaankos me pysytty pystyssä?

 Tuuli on ollut sen verran kova, että joitakin se heiluttaa enemmän ja joitakin vähemmän. Mitenkäs teitä - oletteko pysyneet pystyssä?

Mitenkäs Hanni? Oletkos sinä pysynyt pystyssä 😉😉🤗 Ai mitenkä niin.

No KUKA MUU MUKA?

Niin no... Sattui tässä eräänä iltana. Nimenomaan SATTUI! Ja sattuu vieläkin. Sattui eilen illalla. Kun pelottelivat sillä myrskyllä. Minä sitten reippaana vaimona sanoin, että jos kuitenkin haen sen toistaiseksi tyhjän kompostin (se on pieni) sisälle, tuuli voi siihen tarttua ja riepotella pitkin pihaa. 

Ensinnäkin: aivot eivät enää toimineet niin paljon, että olisin älynnyt jättää sen tekemättä, koska olin ottanut viimeisen lääkkeeni aika vastikään - sen verran oli aikaa kulunut, että sen vaikutus tasapainoon oli jo ehtinyt alkaa vaikuttamaan. Siinä vaiheessa on yleensä paree painua sänkyyn. 

Toiseksi: en tajunnut, että sen alustassa on VETTÄ. Nurmikkokin oli märkä. Ja kun se on kahdessa osassa niin yritin "kävellä ja syödä purkkaa" yhtä aikaa. Ei onnistu minulta siinä tilassa. 
Ei siinä mitään. Pääsin portaille, sain veden tyhjennettyä, oven auki jne. 

Päästiin kaikki kolme oven sisäpuolelle. Ja sitten RYSÄHTI! (Nyt kyllä alkaa jo vähän naurattaakin..) 
Makasin pitkin pituuttani vatsallani verannan lattialla, naama eteisen kynnyksellä ja kädet naamalla! Luulen, että sen ryminän yli kuului huuto "voi prkl". 
Mursu tietenkin säikähti ja tuli katsomaan ja kysymään, pääsenkö ylös. 

Kyllä pääsen, kun ensin tarkistan tuleeko nenästä verta ja montako hammasta on irronnut. Onneksi ei yhtään! Nenän pielessä on pieni ruhje, joka tuli silmälaseista - jotka onneksi säilyi ehjänä eikä Mursukaan astunut niiden päälle. Ja on se nenä vähän kipeä muutenkin.
Hampaat on kipeät - miten hampaat voi olla kipeät? Ehkä ne on vain ikenet, hampaat ei kyllä heilu, eli ei hätää. Ylähuuli sai osuman.
Oikea sääri ja pohje on kipeitä, niihin tulee varmasti mojovat mustelmat. Ei haittaa kävelemistä.
Ja ilmeisesti joku kylkiluukin otti osumaa, koska syvään hengittäminen tuntuu, ei muuten. 
Mursun entinen työterveyslääkäri sanoisi tuohon "älä hengitä syvään". 

Että tämmöistä Pöllönkulmalla 😂😂

Kuvaa ei Mursu tilanteesta ottanut - ja jos olisikin, olisi sillä luultavasti samanlaisia kolhuja. 

Valot vähän välkkyy ja aamulla heräsin siihen kun ovikello soi. Oli ollut lyhyt sähkökatko ja ovikello soi aina, kun sähköt palaavat (toimii siis sähköllä). Olisihan sen voinut ottaa illalla pois pistorasiasta, mutta emme ottaneet. Ajattelimme, että olkoot, jos jollakin on oikeasti hätä, niin ainakin toinen (Mursu) herää ovikellon soittoon - jos vain on sähköt. 

Pysytään pystyssä, jooko?

Ja Äitille terveisiä ❤️🤗❤️

Päätin tulla pistäytymään

kun olen niin kovin innostunut pistelemään. Hah hah, heinäkuun ensimmäinen puujalka. 
Tässä todiste pistelystä

Tässä on ristipistotyön YHDEN NELJÄSOSAN n. puolikas 😄

Alku aina hankalaa, niin tässäkin. Olisi pitänyt taas tehdä niin kuin on neuvottu, eli apulangat, 10 x 10 ruutua. Olisi ollut helpompaa, eikä olisi tarvinnut purkaa eikä soveltaa. 

Nyt laskut ja pistot täsmää (toivottavasti). 

Tämä on vasen alakulma, saman verran jatkuu vielä oikealle. Ylöspäin jatkuu vähän enemmän. Hitaasti mutta varmasti ja sadepäivät ovat arvatenkin suosikkejani 😉

Tänään päätettiin lopultakin viedä risut jäteasemalle. Meidän tuurilla, juuri kun olimme saaneet kärryn auton perään ja viritettyä verkon risukuorman päälle, tuohon tielle ajoi pieni kaivuri ja kuorma-auto lava täynnä kiviä. Kuormuri kuski oli huomaavainen ja käsimerkein kysyi kumpaan suuntaan olemme lähdössä. Kiitos 🙏

Pääsimme melkein taajamaan asti kun tajusimme, että jäteasema aukeaa vasta puolen tunnin päästä! Voi nakki! Vaan ei hätää: ainahan on olemassa Tokmanni 😄 Kipaisin siis siellä ja meinasin hermostua jo heti porteista sisään päästyäni:
Kaksi mummoa (siis hyvin iäkästä) henkilöä seisoo vierekkäin kärryjensä kanssa heti siinä porttien edessä niin, ettei siitä päässyt mihinkään suuntaan. Sanoin ystävällisesti "anteeksi", jolloin he siirtyivät ehkä kaksi askelta eteenpäin ja sanoivat, että juu olkaa hyvä, menkää vain. 
Menisin kyllä jos pääsisin 🫣- vaan kun ei vieläkään olla edes sivukäytävän kohdalla josta voisin kiertää. Huokaus. Kyllä he siitä sitten siirtyivät, sanoin nätisti kiitos, en ollut töykeä, vaikka päässä sihisi. 

Seuraava hermostus: Miksi? Miksi ihmeessä jokaisessa Tokmannissa tavaroiden pitää olla aivan eri paikoissa? Meinasin sanoa, että vaatteet on kai keskellä myymälää joka liikkeessä, mutta eipä olekaan. Mutta vaikkapa pesuaineet yms. Olin hakemassa ilmanraikastinta. Toisessa myymälässä, jota usein käytämme, ne ovat melko lähellä kassoja. Suunnistin sinne, kunnes melkein perillä tajusin tuut-tuut-tuut: väärä myymälä! Missähän ne olikaan.. Aaa - peruutetaan.. Ei sentään ihan sisäänkäynnille asti tarvinnut peruuttaa, mutta puoleen väliin kävelemääni matkaa. Hiki. Jano. Ja unohdin ostaa juotavaa.

Ja vielä kolmas asia. Kärryparkki on ulkona oven vieressä. Miksi se ostoskärry pitää jättää siihen kassan päätyyn muiden asiakkaiden tielle, kun sen on siihen asti kuitenkin jo työntänyt? En minäkään sitä siitä ulos vienyt. Teen usein pieniä juttuja kaupoissa ja muualla, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä useammin ajattelen "en ole töissä täällä". Niin nytkin. 

Riittääkö valitus 😂

Kello oli kipittänyt niin paljon eteenpäin, että lähdettiin kohti jäteasemaa. Sinne oli menossa moni muukin: jono oli parin sadan metrin mittainen 🚗🛻🚜🏍️ Jono veti nopeasti, kun portti avattiin ja me saatiin nopeasti kärry tyhjennettyä. Kotimatkalla tulimme siihen tulokseen, että lähdemme kaupunkiin ostamaan uuden peräkärryn. Mikäkö vika vanhassa? No..onhan siinä renkaat ja laidat ja silleen, mutta..
Se on Isältä peritty. Tooosi vanha. Siinä ei ollut pohjaa kun se haettiin. Ensin ei edes nähty missä se on, kun sen läpi kasvoi puita 😄On se teoriassa ihan hyvä. Jos ei osu poliisit kohdalle. Siinä ei nimittäin oikein toimi valot, vaikka ne on ihan uudet. 
Sillä aikaa kun minä vaihdoin vaatteita, Mursu soitti Bauhausiin ja varmisti, että siellä on niitä peräkärryjä mitä me ollaan menossa ostamaan. Netti näyttää kahta. "No jos siellä niin lukee, niin kyllä me sulle se sitten jostain hankitaan" Selvä.

Mutta kaupunkiin mennessä meillä hieno matka. Meidän taajamassa oli tänään Mobilisti-ilta ja siellä oli TOSI vanhoja autoja näytillä. Ja niitähän tuli meitä vastaan koko matkan: "Mustat rekkarit", "Mustat rekkarit". Ja Mursu kertoi minulle mikä auto oli mikäkin, kun en kaikkia tuntenut. 

Päästiin Bauhausin parkkipaikalle ja jostain kumman syystä meidän kauppakassi tarttui olkalaukkuuni, pudoten sitten maahan samalla kuin minäkin (en pudonnut, vaan laskeuduin kuin höyhen, hah). Ja tuuli tarttui siihen kauppakassiin ja hups vaan - siellä se oli auton alla!

Tämä auto oli siinä meidän vieressä ja kun minä jäin vahtimaan sitä kauppakassia, koska se suostuisi tulemaan pois auton alta, ryhdyin omistajien kanssa juttusille.

Sanoin, että heillä on niin hieno auto, että Mursun kanssa juuri todettiin, että ette te sitä tarvitse, se sopisi meille tosi hyvin, kun asutaan maalla. 

Pariskunta nauroi ja totesi, että hekin asuvat maalla. Jouduin siis sanomaan, että no sitten saatte pitää sen, onhan se teillekin tarpeellinen. 
Siinä tovi juteltiin, olivat sinne Mobilisti-iltaan menossa, mutta auto oli tehnyt tenän siihen - toivottavasti saivat apua. 
Kuvan ottamiseen ja julkaisemiseen sain heiltä luvan! 

Heidän lähdettyä ujo kauppakassikin oli jo sen verran lähellä, että sain napattua sen auton alta mukaani ja menin Mursua vastaan. Oli juuri kassalla maksamassa ostoksia. Iloisesti tervehdin kassahenkilöä ja sanoin, että toin ostoskassin tullessani. Nauroivat Mursun kanssa, kun Mursu sanoi, ettei ostokset mahdu siihen. Höh. Kummallista. 
Mutta palvelu oli hyvää Bauhausissa. Sen jälkeen kun Mursu oli sinne soittanut, puhelimeen vastannut myyjä oli jo tehnyt tarvittavat paperit valmiiksi. 🙏

Kotimatkalla pysähdyimme kahville naapurikylässä. Siellä on jälleen 4H-yhdistyksen nuorten tyttöjen pitämä kahvila, kuten viime kesänäkin. Sisiliskokin olisi kai ollut tullut kahville, mutta taisi pelästyä minua eikä sitten tullutkaan. Höh. 

Moottoritiellä kotiinpäin tullessa yritin ottaa kuvaa valtavista lupiinipelloista - niitä tosiaan voi jo sanoa pelloiksi - mutta suurimmat ehti aina mennä ohi tai kohdalle osui just auto. Mutta upeita ne on. Paikka paikoin kasvaa valtavia määriä keltaisia leinikkejä ja valkoisia koiranputkia, tervakukkiakin siellä täällä. Kissankelloja, harakankelloja - mitä lie kelloja.