Missä vika?

 Osaavampia bloggerkäyttäjiä kaipailen. Onko vika minun bloggerin asetuksissa? 

Käytättekö te kommentoidessanne "Tilaa ilmoitus" -toiminnetta? JOS, niin kun ilmoitus sähköpostiin tulee, onko kaikissa viesteissä postauksen otsikko, johon kommentti on jätetty?
Käyttääkö kukaan sitä minun postauksia kommentoidessaan?

Parin seuraamani blogin kommentoinnissa tuota "tilaa ilmoitus" -toiminnetta käyttäessäni, uuden kommentin/vastauksen tullessa sähköposti-ilmoituksessa lukee  

xxxx on lisännyt kommentin postaukseesi ""

Mistähän tuo johtuu ja johtuuko se "minun vai sinun" blogista 🤔🤔

Osaisiko joku auttaa? 

Kun on syntynyt Pöllöksi

Ei jäätelöautolla käyntikään välttämättä ole ihan helppoa. Ja kun se ei ole ihan helppoa, voi lasku olla isompi kuin odotit.
Tänään oli kevään ensimmäinen jäätelöautopäivä. Kesä on siis ihan nurkan takana, tai ainakin meidän postilaatikkorivistön takana. Jossain siinä tyhjässä kolossa, mistä on otettu yksi postilaatikko pois. Jossain siinä. 

Me kaksi vakituista asukasta odottelimme jäätelöautoa, aurinko paistoi kuin kesällä konsanaan ja kylmä tuuli muistutti siitä, että autossa on JÄÄÄÄÄtelöä. Arvatkaa kenen PITI katsoa netistä valmiiksi mitä aikoo ostaa? Arvatkaa kuka unohti?
Ystävämme P-o-s-t-i-h-a-n ei enää jaa mainoksia tänne periferiaan, joten postilaatikossa oli vain Kyläkauppiaan mainos, mistä lie tullut. En siis ehtinyt odotellessa siitäkään lukea, en muista koska olin viimeksi hakenut postin...
Sandwicheja, ne on laktoosittomia, niistä tykkää sekä Mursu että Pöllö. Mutta kumpia ne piti olla, minttua vai banaania? Banaania vai minttua? Voi pahus. Minä syön banaanisandwicheja, mutta syökö Mursu 🤔 En kyllä soita tällaisen asian takia...
Mutta hei IDEALAMPPU 💡Herkkusekoitus: Kinuski-Toffeetuutti, Kuningatarvene ja..Vaniljasandwich. Ja laatikollinen Banaanisandwicheja. JUST nyt tätä kirjoittaessa tajusin, että sekoituksessa EI ollut Minttusandwicheja vaan vaniljaa.
Mutta jäääääätelöä on!

KUKA MUU MUKA? 

Ei mennyt eilinenkään päivä ihan putkeen meillä. 

Aamupäivällä katkottiin taas vähän leppä- ja haapapuiden vesoja, sain kokeilla uusia turvakenkiäni. Hyvät oli. Kerättiin roskat peräkärryyn entisten joukkoon, tultiin sisälle ja huokaistiin hetki. Kunnes Mursu huomasi, että hänen Diabetes -rannekkeensa on kadonnut. Musta, silikoninen ranneke. Eikä löytynyt mistään. Ei mistään. Grrr..

Koska oltiin kuitenkin tehty "kauhea urakka", mukaan lukien se, että siirrettiin lumilinko kesäteloille ja fiksattiin viime kesänä ostetut pelakuut tukevampiin ruukkuihin (saatte niistä kuvan myöhemmin 😄), päätettiin lähteä käymään kaatopaikalla ja ostamassa samalla reissulla parempi suoja lumilingolle. 

Peräkärry on isäni peruja jonka olen "myynyt" Mursulle ja siihen viritettiin viime kesänä sellaiset magneetilla kiinnitettävät valot. Varuilta varustettiin ne ketjuilla, että JOS ne irtoavat magneeteista, jäävät roikkumaan. Ensimmäinen osuus oli hiekka- ja mutatietä, kuoppaista. Kun päästiin risteykseen, josta alkaa asfalttitie, päätettiin tarkistaa valojen tilanne. Arvaatte varmaan?
Toinen valo oli irronnut. Ja ketju katkennut eli valo tipotiessään! 

Ei käännytty takaisin siinä vaiheessa vaan jatkettiin kaatikselle. Paluumatkalla mainitsin, että käydäänkö nyt hakemassa tuolta Tokmannilta se peite sille lumilingolle. Ei käyty... Mutta kun sieltä kaatikselta asti olin etsinyt netistä peräkärryyn laitettavaa valopaneelia ja sellaisiakin ko. kauppa myi, teimme varikkopysähdyksen siksi aikaa, että tarkistin saatavuuden. Ajoimme takaisin, ostimme valopaneelin ja jotain muuta. 
Ja kotimatkalla, samalla kun katselimme löytyisikö pudonnutta valoa, suunnittelimme valopaneelin kiinnitystä.

Ja mitä huomasimmekaan kotona? 😭😭 Emme olleet ostaneet sitä pahukseen peitettä! 

Pieniä murheita nämä, mutta kerääntyivät sitten kaikki yhteen nippuun. Ei noille nyt enää voi kuin nauraa. 

Koska on kevät, on aika ostaa Mielinauha ja tukea 
Mieli ry:tä.

Mielinauha 2025: Liekki

Vuoden nuori suunnittelija Arttu Åfeldt

Liekki loistaa meissä kaikissa.
Välillä kirkkaan valkoisena,
välillä lepattavana ja hauraana.
Mielinauhan kantajana annat 
avun elämän kriiseissä
ja tuet mielenterveyttä.
Vaikeissa tilanteissa yksikin
keskustelu voi auttaa. 

Pojan kaa samiksii

Käytiin tänään hakemassa pyykit pesulasta - ja anteeksi, unohdin kysyä niiden muotoonommeltujen lakanoiden mankeloinnista 🫣 

Tarkistettiin sähköpostiosoitteeni, että saan kuitin sinne, ihan kuin varsinaisesti sillä jotain tekisin, näenhän veloitetun summan tiliotteelta. Mutta kuten siinä vieressä totesi, kun on työuransa tehnyt laskutuksessa, niin... Ja sitten kun armoton listojen tekijä, niin on se ihan mielenkiintoista tietää mistä se veloitus on koostunut. 

Ja itse asiassa, yrittäjäkään ei tiennyt millaiselta kuitti sähköpostiin lähetettynä näyttää - kukaan ei ollut koskaan siis näyttänyt sitä hänelle. Tulipa sekin selvitti. Ai miksi tällainen "show"? Hän sanoi luopuvansa paperisista kuiteista, A4:sta kokonaan. Ihan fiksua. 

Toisekseen, kysyttiin koiran kuulumisia ja tietenkin piti kysyä mikä koira hänellä on. Lapinkoira 💕 Ikää alkaa sillä jo olemaan, 13 vuotta, sydänlääkkeitä ja mitähän muuta olikaan. Kauhean hyvää ei kuulunut, lääkkeitä oli saanut, mutta.. Voi toista 😢

Että vasta sitten kotona sen mankeloimisasian muistin. 

Tokmannilta kävin ostamassa elämäni ensimmäiset - ja varmaan ainoat ja viimeiset - turvakengät! Villasukat taskussa etsin pienimmät mitä siellä piti oleman ja löytyihän ne. Normaalikenkiä isommat, mutta villasukan kanssa oikein hyvät. Kotiin tultuamme ja kun järjestin niille paikan verannalle, Pojan turvakenkälaatikon päälle, huomasin että kas vain, mehän ollaan Pojan kanssa samiksia: sille ostettiin tänne meidän "työleirille" turvakengät viime kesänä, kun oli tarjouksessa. Edellisistä, melkein 20 vuotta vanhoista, kesätyöpaikasta saaduista, irtosi nimittäin pohjat 😄

"..mut äiti mua niin kovaa nolottaa,

kun faija käyttää napapaitaa.."

Ei, en ole seonnut, enkä lyönyt päätäni, olen vain tänään tavattoman hyvällä tuulella ja juuri äsken Vesterinen yhtyeineen lauloi "Kun faija käyttää napapaitaa". Se vaan hymyilyttää. 

Tänään nähtiin ensimmäiset lehmät laitumella

Kurkia on lähes joka pellolla - astelevat uljaina ruokaa etsien, eivätkä vilkaisekaan ohikulkeviin autoihin. "Typerät ihmiset, istutte niissä peltilootissanne, tulisitte ulos nauttimaan keväästä. Ja sammakoista.."

Pesulan lähellä on vanha, kaunis talo, jota en voi lakata ihailemasta. Sitten on Sysmän teatteri, mikä on myös upea vanha puurakennus. Ajaessamme sen ohi katselimme maisemia ja vielä lehdettömiä puita. Pian moni rakennus, joka on yllättänyt sitten viime kesän jälkeen: "katso, tuollakin on talo!" piiloutuu taas kevään vihreiden lehtien taakse.

En tiedä mitä puita ne olivat, leppiä, haapoja ehkä, mutta olivat jo vihreitä. Pajuja ne eivät olleet. 
Niistä en ehtinyt ottaa kuvaa en tutkaillut niitä sen tarkemmin.

Näsiä sen sijaan osui niin sopivasti juuri vastaan tulleen traktorin kohdalle, että sitä ihaillessa - näsiää siis - oli otettava kuva. 

Vähän epäselvä, kun kädet taas tärisivät.

Postipoika oli käynyt meillä sillä aikaa kun oltiin pois.

Ilmoitti ensin tulostaan ja ilmoitti, että jos ei olla kotona, jättää paketin oven taakse. Sitten ilmoitti, että oli käynyt ja jättänyt paketin oven taakse.

Näytti siltä, että pakettia ei ole ja lupasin hakea sen postilaatikosta, siellä se kuitenkin olisi.

Mutta oli kuin olikin rapulla, oli vain jemmannut sen niin hyvin, ettei vieras olisi sitä löytänyt.

Oliskohan korkea aika lopettaa tää höpötys, kun ei oo mitään asiaakaan.

Ai niin, en ole löytänyt sitä ensimmäistä ristipistotyötäni vielä, mutta sainpahan siivottua yhden nurkan. Etsintä jatkuu. 

"Anteeks, mutta mun on ihan pakko..."

Tänään olisi ollut hyvä päivä tehdä vähän pihatöitä, mutta kun en mennyt heti aamusta, niin sehän sitten jäi. Laiskamato. Toisaalta, ei ne sieltä mihinkään karkaa.

Aamulla aamupalan tekoa aloitellessa pesulasta tuli pahoitteluviesti. Normaaliaukioloajan sijaan hänen piti sulkea tänään jo klo 13, sillä koira piti viedä lääkäriin. Laitoin viestin takaisin, kiitin ilmoituksesta, pyykit voivat hyvin odottaa ensi viikkoon. Ja tietenkin lähetin rapsutuksia koiralle - en kyllä tiedä millainen koira on kyseessä. 
Minä yllätyin, kun hän vastasi vielä, että kiitos ilmoituksesta! Mietittiin Mursun kanssa, että olimmeko me ainoat, jotka olisimme ehkä mahdollisesti kenties olleet tänään menossa hakemaan pyykkejä; ne olisi olleet noudettavissa jo eilen. 

Liikkeelle oli pakko lähteä, koska yksi kirjaston kirja oli palautettava tänään. Olin Mursulle lainannut Heikki Silvennoisen elämäkerran eikä sillä ollut laina-aikaa kuin kaksi viikkoa. Tässä kohtaa muuten vähän kritisoin kirjastojen käytäntöjä. Ymmärrän, että uutuuksilla ja suosituilla kirjoilla on lyhyet laina-ajat, jotta mahdollisimman moni saa ne mahdollisimman pian luettavakseen. Mutta minusta voisi näissä ottaa huomioon kirjan sivumääränkin: Onhan se ihan eri asia lukea 250-350 sivua kahdessa viikossa kuin esim. tuo 640 sivua, joka tuossa kirjassa oli, olkoonkin että osa niistä oli kuvasivuja. Laitan palautetta. Kiitos. 

Eksyinkö aiheesta.. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli huoltoasema. Sinne päästäksemme piti ylittää moottoritie, mutta en tullut katsoneeksi millainen ruuhka menoliikenteessä oli siihen aikaan. Huoltoaseman (liikenneasema, mitä ne nykyään ovat) parkkipaikka oli aivan täynnä eli kyllä matkalla olijoita oli paljon. Polttoainemittareille ei kuitenkaan ollut ruuhkaa ja Mursu hyppäsi tankkaamaan. Minä jäin katselemaan eteeni ja silmäni iskeytyivät kahden auton väliin. Mitä ihmettä siellä tapahtuu.. Kahden auton välissä oli mieshenkilö tekemässä jonkinlaisia kyykkyjä samalla kun venytteli käsiä laittamalla kämmenet yhteen ja ojentamalla kädet suoraksi sivulle. Ja kyllä, taukojumppa on tärkeää, varsinkin jos takana ja edessä on pitkä ajomatka, en sillä. Näky vain hämmästytti, noin perusteellista venyttelyä en ole koskaan nähnyt.

Seuraavan pysähdyspaikan piti olla Heinolan Lidl josta oli tarkoitus mennä sinne kirjastoon. Mursulla meni herne nenään, kun Lidlin parkkipaikalla oli taas joku käsittämätön härdelli ja katu josta olisimme sieltä päässeet suorinta tietä kirjastolle, olikin suljettu. Päätimme jatkaa matkaa. 

Päädyimme Sysmän kirjastoon, josta kirjan palautettuani nappasin taas yhden jonkun jättämän, ilmaisen kirjan mukaani. Ukkoherran ulkomuoto - Metsäheikin muisteloita. 

Ja sitten kauppaan. Eihän kaupassa käymisessä mitään ihmeellistä ole, ei ostettu tällä kertaa edes sienisalaattia. K-Supermarket Suvituuli myy ihan parasta sienisalaattia - tämä on MAINOS. Ei maksettu sellainen. 
Mutta tämä kaupassa käynti kuuluu sarjaan sattuu ja tapahtuu. 

Kiltisti kävelin Mursun perässä, kun hän kärryjen kanssa käveli kaupan keskikäytävää. Koska kauppias ei ole vielä asentanut käytävien risteyksiin kolmioita, Mursu otti pari pidempää askelta ja minä jäin odottamaan antamaan "tietä" oikealta tulevalle pariskunnalle, liikennesääntöjen mukaisesti. ("Tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta tulevaa väistetään, riippumatta siitä mikä ajoneuvo on kyseessä"). 
Sen jälkeen kipitin kiltisti Mursun luo maitokaapille - se mikään kaappi ole, mutta sinne kuitenkin. 

Yhtäkkiä edessäni seisoo nainen ja katsoo suoraan silmiin:
- Anteeksi, mutta mun on ihan pakko tulla kysymään. Oletko sä Pöllö?
*sekunnin sadasosa*
- Eppu!!!
Ja halaus 🫂
Hän, jonka juuri hetkeä aikaisemmin olin päästänyt käytävien risteyksessä editseni. Entinen työkaverini. Ja sitten seurasi tietenkin tavalliset kysymykset 
- Mitäs sä täällä?
- No me asutaan tuolla... Mutta mitäs SÄ täällä?
- Mä asun täällä. Mähän olen täältä kotoisin. 

Enempää emme ehtineet jutella, mutta näin tämä maailma meitä heittelee. Ensin erilleen ja sitten taas yhdistää. Sattumaa? 

LÄMMINTÄ JA AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ TEILLE KAIKILLE! 🐣🐤🐥🌷🌷

Miten aika kuluu, mihin päivät hukkuu

Olen ilokseni huomannut, että olen saanut menneen talven aikana monta uutta lukijaa - kaikille Tervetuloa Pöllönkulmalle! 
Moni on varmaan jo huomannutkin, että olen melkoinen höpöttelijä - aloitan aina a:sta ja päädyn monen mutkan kautta ehkä jopa takaisin sinne a:han 😄
Jostain kumman syystä kukaan ei tahdo uskoa, että olen ujo ja hiljainen, olenhan hämäläinen. 

Nytkin oli varmaan jotain kamalan tärkeätä mielessä, mutta kävi niin, että kyläkaupalle (400 m päähän) tilattu paketti olikin toimitettu pakettiautomaattiin 30 km:n päähän. Sinänsä mielenkiintoista sekin, että Mursu sanoi valinneensa toimitustavaksi - ylläri pylläri POSTIN - mutta se oli Matkahuollon automaatissa. Loogista, mutta varmaan joku selitys siihenkin. 

Lähdettiin siis eilen hakemaan sitä ja paketista löytyi minulle tämä:

Tämä odottaa, jos ei saa kesän aikana virkkauslankaa, niin sitten syksyä ja kute - ei kun kutomiskauden alkua. Ja niitä kaivulilapasia. 
Monella tuollainen jo onkin, minä olen tuosta tähän asti vain haaveillut ja nyt sen sain. Mursu on kiltti. 

Kirjoneuleiden avuksi siinä on tuossa tuon aukon oikealla puolella kaksi "langan mentävää reikää". 
Katsellaan miten se sitten toimii. 

Voi siinä ainakin säilyttää pähkinöitä, jos ei muuta... 

Mursulla oli eilen illalla puheripuli ja kirjoitus jäi kesken niin kuin ajatuskin. 

Mutta ajatus tälle päivitykselle oli AIKA. Mihin aika Pöllönkulmalla katoaa. Se vain katoaa. Ja päivät oikeasti hukkuu. Silloin kun ei ole mihinkään menoa eikä ole illalla valmistautunut siihen, niin on usein aamulla valmistettava esim. puhelimesta, mikä viikonpäivä mahtaa olla. 

Syy päivien ja ajan hukkumiseen on pääosin se, lähes kaikki sen tietääkin, kun olette nekin vuodet kanssani eläneet (voi teitä 🫂), että minä olen Riesan vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Epilepsia ei välttämättä tee työkyvyttömäksi, mutta minun kohdallani näin kävi - jos haluat lukea siitä enemmän, linkki Riesan ja minun tarinaan löytyy tuosta sivupalkista. Ja vastaan kyllä jokaiseen kysymykseen täälläkin. 
Mursu on epävirallisesti ja ns. "omaishoitajana" - koska virallisesti en kuitenkaan ole tarpeeksi huonokuntoinen että sitä olisi. Mursu on siis työtön. Onnellinen työtön, joka toki hakee töitä koko ajan, mutta eipä näin pienessä kunnassa paljon töitä ole tarjolla miehelle, jolla on omat vaivansa ja vaimokin vaivoina 😂😂

(Riesaan liittyen: tilasin itselleni uuden, varmasti "kaivolta kotiin" -näkyvän repun Epilepsialiitosta)

Maalla asuminen on tehnyt elämästä hienoa molemmille. Vain yksi asia minulta puuttuu: lenkkikaveri. Asumme kylätien varrelle, kauppaan on vain 400 m ja mielelläni kävisin kävellen kaupassa, mutta meillä ei ole kävelyteitä. Nyt te varmaan mietitte, että mitä sitten 🤔😊 
Tiellä kulkee monenlaista kulkuneuvoa ja osa niistä kulkee tosi kovaa. Kuorma-autoja, tukkirekkoja, maitoautoja, eläinkuljetusautoja, laktoleita, kaivuleita, moottoripyöriä - ihan kaikkea. Ja sitten kun se kohtaus tulee; se voi olla millainen vain, ja jos en tunne sitä etukäteen, saatan kävellä auton alle. 
Toinen vaihtoehto on, että kohtauksen sattuessa kävelen metsään ja kun en ei täällä juurikaan ole metsäpolkuja, sielläpä sitten olisin. Vaikea olisi löytää: "olen tässä tämän kuusen juurella, tämän männyn ja pihlajan välissä. Tuossa kasvaa mustikoita ja puolukoita ja pari korvasientä". 

Talviaikaan päivät siis kuluu hyvin pitkälti täällä blogimaailmassa ajatuksia vaihtamalla, käsitöistä, lukemisesta ja tv:n katselusta. Kirjoittamisesta - osa kirjoituksista päätyy tänne Pöllön maailman blogeihin 😊
Mursu kuskaa pyynnöstä milloin minnekin ja silloin tällöin pummaan kyydin joltain muulta - julkinen liikenne on aika vaatimatonta (valintojen maailma, en valita!). Loppujen lopuksi kuitenkin käyttämäni sanonta "kylässä hyvä, kotona paras" pitää hyvin paikkansa eli maksimissaan viikko poissa kotoa, sitten on jo ikävä. Eli joskus kyllä käyn kauempanakin kuin Äidin luona, jotta Mursu saa välillä hengähtää. 

Keväällä aika kuluu tietysti pihalla, silloin kun ei käydä katselemassa luonnon heräämistä ja muuttolintujen saapumista. 

Pari päivää sitten näimme hiirihaukankin (näin oletamme), esitteli meille lentotaitojaan. 
Ja eilen sillä välin kun kävimme hakemassa paketin, oli kurkipariskunta Hugo ja Viktor 💕saapuneet kotipellolleen - juuri kun mennessä olin pohtinut, ovatko etsineet paremman paikan, kun ei niitä näy.

Mutta oikeasti huonokuntoisena: postilaatikolle kävely kerran viikossa tai kahdessa ei paljon kuntoa kohota, jo puoli tuntia pihatöitä saa puuskuttamaan kuin höyryjuna. Tällä viikolla olen joka päivä yrittänyt olla reipas ja käydä tekemässä vähän pihatöitä. Puuh puuh puuh. 

Ihanaa kun aurinko paistaa, mutta... Kohta on kesä ja totta kai siitä nautin kuten kaikki muutkin, mutta helteistä en perusta. Eli hellepäivinä ihailen kaunista kesää sisältä käsin, ilmalämpöpumpun viileydessä - aika pitkälti samoin harrastuksin kuin talvellakin 😊 Ainoastaan ne kutimet on pistetty pois. 

Helle ja Riesa eivät sovi yhteen ja meidän piha on kuin...kuin rannaton meri: aurinko paistaa aamusta iltaan. Onneksi tv-ohjelmien tarjonta on kesäisin mitätön ja iltaisin auringonlaskun jälkeen lähdemme usein ajelulle katselemaan ilta- ja yöeläimiä. 
Enpä tiedä, kuinka monta ilmoitusta meistä on tehty, kun ajelemme pikkuteitä 30-40 km/h nopeudella ja katselemme ympärillemme 😉😊

Tämmöistä on elämä Pöllönkulmalla - rauhallista, mutta kun kyse on minusta, niin aina sattuu ja tapahtuu. Osan tapahtumista aiheuttaa Riesa. Se on oikea riesa elämässämme, mutta sen kanssa on opittu elämään ja sille on oppinut nauramaan - kun ensin on manannut sen sinne minne aurinko ei paista. 

Ja kuten huomaatte, nyt on ollut aikaa tylsää, ei ole sattunut eikä tapahtunut oikein mitään. 

Alppiruusun alla kasvaa sinivuokkoja, tässä yksi "puska". Meillä kasvaa sinivuokkoja pihalla siellä täällä. 

Se alkoi kuulkaas kesäloma nyt!

 

Näihin perussukkiin päättyi tämän talvikauden kutomiset. Lankana on Tokmannilta ostettu Kotikulta Tuokio, väri oranssi. Kuvassa taas vähän haalea, oikeasti oranssimpi. Koko 43 eli ovat menossa miehelle, ystävän pyynnöstä tehty. 

Tilauksia ensi syksylle on jo tullut. Pöllöjengiläiset tilasivat "kaivuli" -lapaset. Oikeasti ne on traktorit. 
- Voisikohan Pöllö-täti tehdä uudet kaivuli -lapaset? kysyi pienempi jengiläinen, hän ei osaa sanoa ärrää
- Kyllä varmaan voi, kysytään, vastasi mummi
- Minä haluan kanssa! hihkaisi isompi jengiläinen
- Mutta ethän sinä ole pitänyt näitäkään, sanoo mummi
- Kyllä olen!
- Hyvä on, minkä väriset sinä haluat?
- Punaiset! 
- Minkä väriset sinä haluat? kysyy mummi pienemmältä jengiläiseltä
- Hmmm.. siniset. Miten se Pöllö-täti osaa tehdä tämmöisiä? Siksikö kun se on niin vanha? Miksi sinä mummi et osaa tehdä, vaikka sinäkin olet jo vanha?

Lasten suusta ja silleen 🥰🥰🥰
Minut on nyt kolmesti todettu jo vanhaksi, asia on vain ilmaistu eri tavoin, mutta kuitenkin. On se uskottava 😄

Kahta keskeneräistä kudinta lukuun ottamatta keskeneräiset on purettu, langat ja muut tarvikkeet järjestetty ja laitettu lomalle. Voisi vaikka sanoa, että on vähän siivottu samalla. Oho! 
Löysin pienen, jostain leikkaamani pahvikiekon jossa lukee: Sopii tähän hetkeen. 

JOTKUT SANOO MUA HULLUKS. Mä sanon mieluummin 'onnellinen pienellä kierteellä.'

Siitä huolimatta, että aurinko katosi pilven taa, on luvattu lunta ja kylmää ja vaikka mitä, niin rohkeasti viikattiin mun pilkkihaalari laatikkoonsa ja laitettiin se ylähyllylle, jonne minä en ylety. Toppakenkiä ei sentään vielä rohjettu vaihtaa kesäkenkiin. Ehkä huomenna tai ylihuomenna, kun nähdään kuinka paljon sitä lunta oikein tulee. 

Meidän lähellä paloi eilen maalaistalo maan tasalle 😢😢 Paloa sammuttamassa oli ainakin kuusi yksikköä ja sammutus kesti useamman tunnin. Tuntuu pahalta, vaikken asukkaita tuntenutkaan. Voin vain YRITTÄÄ kuvitella miltä tuntuu menettää kaikki. 

Alppiruusu sai eilen piimää. Katsotaan mitä se siitä nyt sitten tykkää. Se oli kyllä rasvatonta, olisikohan sen pitänyt olla talouspiimää?
Niin ja sekin piti kertoa. Ostettiin kaupasta paikallisen meijeriin jugurttia, maustamatonta, ei-laktoositonta. Kilon purkki sitä oli halvempaa kuin minkään ison meijerin valmistama jugurtti. En ole maistanut vielä omaani (kummallakin oma purkki 😊), mutta Mursu sekoitti itselleen valmiin jugurtin eiliselle, että on jotain syötävää kun tulee kaupungista. 
Ei siinä mitään erityistä - kaikkihan syövät jugurttia. Mutta jos olisi vielä vuoden verran malttanut, niin rakkaan A-noppini tekemä omenasose olisi vuoden päästä syksyllä täyttänyt 10 vuotta 🎂 A-noppi oli hyvä kokki ja säilykkeiden tekijä ja häneltä jäi paljon eritoten hilloja. Avaamamme omenasosepurkki oli täydelllinen ja omenasose on ihan älyttömän hyvää! Nyt meillä melkein riidellään, kumpi sitä saa syödä 😄

Olisikohan tämä päivä tässä?

Mukavaa iltaa, koettakaa kaivautua aamulla lumesta varovasti, ajakaa varovasti kaikki ja varsinkin te kenellä on jo kesärenkaat alla. Samoin kävelkää varovasti! 

🤗💕🤗💕

BINGO - hui hai huhtikuu

Meinasi mennä sormi suuhun Repolaisen bingossa huhtikuun osalta, mutta oliko se niin, että sääntöjä ja ohjeita ei ole 😉😄

Näistä sanoista siis piti saada ainakin yksi bingorivi aikaiseksi. Kun kerran kolmesta ensimmäisestäkin olen saanut koko ruudun täyteen, niin eihän huhtikuu voinut pahemmaksi jäädä. Tässä kävi näin. Olkaapa hyvät: 

Isän kädestä kiinni pitäen

hän HARJOITTELI ensi askeleitaan,

HAPUILI kohti suurta lelukasaa.

Sai HUHKIA oikein tosissaan, 

hiki HILJAISEN pienen pojan 

otsalta valuen.

Viimein HUOLETTOMASTI irrotti

pienen käden ja nauroi HERSYVÄSTI:

lelukasasta pilkisti vihreä 

HÄNNÄLLINEN dinosaurus. 

Osa muistojen HEHKEÄÄ HAVINAA, 

osa mielikuvitusta

- saat arvata mikä on mitä. 

Sattui siellä reissussa muutakin

Kun kyseessä on Pöllö ja Täti Tomera, niin voi olla ihan varma, että sattuu ja tapahtuu. Joskus sattuu ihan oikeastikin. Nyt ei onneksi sattunut muuta kuin vain jalkoihin: polvitaipeisiin. Kumma paikka.
Meidän suku, noin pääsääntöisesti, on kovia juomaan kahvia. Monta kertaa päivässä. Eikä se juuri kenenkään yöuniin vaikuta, ei ainakaan minun. Taisi kuitenkin olla lauantai, kun olin juonut ihan riittämiin kahvia sille päivälle ja kun Täti vielä illalla kysyi, joisinko kahvia, kun hänen niin tekisi mieli, sanoin juovani mieluummin teetä. Se vain sopisi. 

Täti laittoi mukiin valmiiksi hunajaa ja teepussin, laittoipa vielä hermesetastakin. Ja kaatoi päälle KAHVIA! Ja vähän maitoa. Ja sitten kun ei itselleen enää riittänytkään kuin vajaa mukillinen, hän huomasi mitä oli tullut tehtyä. 🫣 Vaan hyvää oli minun kahvini! Vähän makeampaa kuin mihin olen tavallisesti tottunut, kun pelkkää hermesetasta käytän, mutta ei se hunaja, eikä teekään, sitä pilannut. 

Lauantaina lähdettiin kyläilemään Enon luo. Oli asiaakin, saatte nähdä sen kohta. Mutta sitä ennen kerron kohtaamisesta bussipysäkillä. Tädillä oli päällään minulta saamansa ulkoilutakki, jonka rintapielessä oli Suomi Meloo -merkki. Pysäkille sattui naishenkilö joka huomasi merkin ja ryhtyi juttusille; hänen tyttärensä on kuulemma ollut tapahtumassa monta kertaa ja minä tietysti kyselemään hänestä enemmän ja yhtäkkiä me olimmekin jo Itä-Suomessa. En kyllä ymmärrä miten me sinne päädyimme; Isolta Kirkolta Tampereen kautta Itä-Suomeen 🤔 Toisaalta, sellainen Suomi Meloo -tapahtuma on, kierretään maata etelästä pohjoiseen, lännestä itään ja pyöritään ympyrää siinä keskellä... 
Ai mutta siitä Itä-Suomestahan minun piti. Tulin sanoneeksi, että sieltä Pohjois-Karjalastahan se minun puolison sukukin on, Kiteen suunnalta. Pysäkille oli juuri tullut pari-kolme bussia ja yksi mummeli (tämä on kohteliaisuus!) oli jo menossa omaansa kun kääntyi vielä takaisin, hymyili leveästi ja hihkaisi "Mistee päin Kitteetä?" 😄 Enempiä ajattelematta huikkasin mummolle takaisin "Holopaisia" - sen tarkemmin en nimittäin tiedä, kun en ole koskaan muistaakseni Kiteellä käynyt. Ihana aurinkoinen kohtaaminen kuitenkin - kaikkinensa ❤️

Tämän takia menimme Enolle. Halusin nähdä tämän, hän oli kertonut tästä jo aiemmin. 

Kuvan viulun on rakentanut isosetäni Länsi-Syvärillä vuonna 1944. 
Paikan, vuoden ja nimensä hän on kirjottanut sisäpuolelle ja ne näkee kun hyvässä valossa ja oikeassa kulmassa katsoo sisään.

Isosetäni oli taitava ja arvostettu kirvesmies. Heitä veljeksiä oli useita ja kaikki olivat käteviä käsistään. 
Isoisääni en nähnyt koskaan, hän menehtyi nuorena ennen minun syntymääni. 

Tämän aarteen toivon säilyvän monta sukupolvea arvostettuna muistona menneestä sukupolvesta. Esittelyyn sain luvan Enolta ja Tädiltä.

Palataan ruokaan. Herkkuun jota en ole saanut varmaan vuosiin, en edes muista milloin viimeksi.

Uunijuustoa! Täti oli saanut maalla käydessään ostettua tuttavilta ternimaitoa ja hänellä oli sitä pakastimessa. 

Sokeria ja kanelia päälle ja nam, meinasi viedä kielen mennessään! 

Keskiviikkona lähdettiin Täti Tomeran kanssa tulemaan koti Pöllön kotimaisemia. Oli Äidin, eli Tädin siskon, syntymäpäivä joten olimme sopineet menevämme sinne ja sieltä Mursu sitten haki omansa kotiin. 

Täti Tomera oli saanut ystävältäni kimpun keltaisia ruusuja, joista otti kolme, haki muutamia pajunkissoja, heiniä ja yhden käppyräisen oksan ja solmi kukkakimpun. Ja koska ystäväni on meidän kaikkien ystävä, oli häneltä lahja ja kortti myös Äidille. 

Meidän perheen (Sisko, Poika ja minä) lahja oli osittain Mursun hallussa ja osin minun jo pakatussa kassissa. 

Kassista muuten tuli mieleen: ostin uuden reissukassin. Seuraavalla kerralla kun lähden reissuun, voin ottaa tämän läpyskän mukaan, ettei meidän tarvitse olla tällä tavalla erossa 💔

Me kun ollaan niin hiljaisia ja ujoja Tädin kanssa niin junamatkallahan kävi tietysti niin, että ei tarvittu muuta kuin "Vaihdetaan paikkaa, ota sinä se koko kolmen penkin paikka, minä istun tähän reunaan, saan istua kasvot menosuuntaan." Ja sitten vieressä istuvalle naishlölle: "Eiköhän meidän käsilaukut mahdu tähän samalle penkille meidän väliin". Ja niin sitten meni taas tunti höpötelessä niitä näitä ihan ventovieraan ihmisen kanssa. Mutta mukavaa meillä oli 😄

Vielä ennen lopetusta laitan teille yhden kuvan. Järjestelin lankakaappini ja pistin kaikki pienet langanjämät samaan laatikkoon. Operaatiossa tuli vähän sirpaleitakin, kun yksi pieni kuppi lapsuudesta putosi lattialle - toivottavasti sirpaleet tuovat onnea ja voitan lotossa. Vielä ei ole tullut ilmoitusta, mutta toivotaan....
Otin kuvan Seitsemän Veljestä langoista. Tai tarkemmin siitä, kuin monta erilaista vyötettä löysin. Osaa langoista on siis hillottu jo jonkun aikaa, oliko siis korkea aika siivota kaappia, että nämäkin langat tuli esiin 🫣

Oliko joku tehnyt sen otsikkolistan valmiiksi?

Oli miten oli, täällä minä olen. Lämmintä on vielä 11 astetta ja huomisesta ei puhuta mitään. Vähän tuulee, lumet on sulaneet, ensimmäiset krookukset on nousseet ja helmililjatkin näytti jo olevan nousemassa. Katsokaa nyt näitä auringonkeltaisia krookuksia - en voi olla uskomatta, etteikö olisi kevät. Kalenterin lisäksi krookukset, kurjet, joutsenet, töyhtöhyypät, telkät, sorsat ja LAAMAT, joita meidän kauppamatkan iloksi on tullut kyllä sanovat, että nyt on kevät. 

Ja tietenkin se, että.. Niin, Pöllö kävi Isolla Kirkolla. Täti Tomeran luona. Ja sen kyllä huomasi. Näinkin voisi sanoa. Aloitetaanko A:sta? Alusta. 

Minähän en ole matkustanut junalla aikoihin, joten olin vähän epävarma: mikä raide ja onkos tämä nyt se oikea juna kun ei missään lukenut määränpäätä ja niin edelleen. Vaan ei hätää. Raiteen siis löysin ja yhden junankin. Ja nuoren pojan (tietenkin, olenhan jo ikääntyvä Pöllö 😉), jolta varmistin, onhan juna menossa Isolle Kirkolle. Kyllä on vastasi hän, avasi oven ja hyppäsi junaan. Minä kiipesin tavaroineni perässä ja etsin istuinpaikan. Jo lipun ostaminen ja oikean junan löytäminen olivat uroteko maalaispöllölle, saati sitten... Käytävän toisella puolella istui minua iäkkäämpi rouva joka katseli puhelimestaan vieraskielisiä videoita KOVALLA äänellä. Okei, olisin voinut pienentää Pöllönkorvien volumea. Päätin sietää. Vaan sitten vaunuun saapui 4-5 naista ja hetken kuluttua tuntui, että henkeä alkaa ahdistamaan. Niin voimakas oli hajuvesien/parfyymien tuoksu (miksi se muuten on hajuvesi, kun se kuitenkin tuoksuu🤔). Keräsin tavarani ja vaihdoin vaunua. 

Samalla hetkellä, kun avasin vaunun oven, oven vierestä pomppasi ylös nuori mies - se sama jonka olin tavannut jo asemalla. Hän antoi minulle paikkansa ja istui vastapäätä 🥰 Mistä hän tiesi, että istun mielelläni kasvot menosuuntaan päin? 
Ujona, hiljaisena ja arkana sanoin hänelle jotain ja siitä alkoi keskustelumme: hän kertoi opiskeluistaan, kyseli Riesasta nähtyään rannekkeeni, kertoi menevänsä koulun jälkeen armeijaan, huomasi Pöllönkorvat ja kysyi liittyvätkö ne Riesaan ja niiden vuoksi puhun niin hiljaa 😊 Ja kun olin sanonut meneväni Isolle Kirkolle, hän opasti miltä raiteelta jatkoyhteys lähtee kun pääsemme perille. Ikääntyvä Pöllö oli kuulkaa niin myyty nuoren miehen edessä - joka vielä kaiken lisäksi teititteli (siihenkin taisi selvitä syy illemmalla 😂) koko keskustelun ajan, että pelkäsin, ettei jalat enää kanna, kun pitää lähteä junasta ulos. Onneksi Täti Tomera oli vastassa...
Kohteliaita ja ystävällisiä nuoria poikia siis on vielä olemassa, vaikka kuinka paljon ❤️❤️

Täti piti oikein hyvänä, vaikka "pakottikin" lenkkeilemään joka päivä. Oikeasti se oli ihan hyvä, kun kerrankin oli joku jonka kanssa kävellä ulkona, joku johon saattoi luottaa eikä tarvinnut pelätä "mitä sitten jos". Jalat oli kyllä kipeät muutamana päivänä, vaikka vauhti ei tosiaankaan päätä huimannut. Täti kävi kunnon lenkillä sitten erikseen. 
Hyvää ruokaa ja herkkuja. Esimerkiksi kääretorttua: 

Kääretortun kanssa meinasi vaan käydä vähän huonosti. Tämä on ihan onnistunut kääretorttu, ensimmäinen... tuota... Sain luvan kertoa pikku kommelluksesta:

Kananmunat ja sokerit oli valmiina toisessa kulhossa ja toisessa kulhossa oli..hmm.. perunajauhoja, leivinjauhetta ja vehnäjauhoja. Tai piti olla. Juuri ennen kuin kananmunat ja sokeri oli tarkoitus sekoittaa jauhojen kanssa, Täti huomasi, että kaikki ei ole ihan kohdallaan...
Vehnäjauhojen sijaan hän oli laittanut kulhoon MANNARYYNEJÄ! 

No, näitähän sattuu.. kääretorttua mannaryyneistä siinä missä mannapuuroa korppujauhoista 😂

Se teitittelykö? Serkullani on 7-vuotias poika joka soitti silloin ensimmäisenä iltana mummolle (siis Tätille). 
- Kuka siellä on sun kanssa?
- Pöllö, muistatko. Se on sun isän serkku.
- En muista. (Ei voinut muistaa, oltiin nähty edellisen kerran ennen k:aa)
- Moi M, Pöllö tässä, mitä kuuluu?
- Ihan hyvää. Miksi sä näytät noin vanhalta?
- Tota.. taidan olla aika vanha.

Ja sitten ihan totaalinen repeäminen 😂😂😂

Matkakertomuksesta taitaisi tulla liian pitkän kerralla luettavaksi, joten pistän sen tästä poikki ja kerron kotiinpaluusta, sillä luulen, että Hanni on odottanut tätä kuvaa yhtä kauan kuin minä odotin tätä kirjettä. 
(Toimivassa palveluyrityksessämme ei taaskaan tuo luetun ymmärtäminen kai ollut oikein hallussa, en oikein muutenkaan osaa itselleni selittää pitkää kuljetusaikaa, kun osoite oli kuitenkin ihan oikein.) 
Eli eilen kotimatkalla postilaatikolla pysähtyessämme laatikosta löytyi odottamani musta pehmokuori. Hädin tuskin sain kengät ja takin päältäni pois, että pääsin avaamaan sen. Kuoresta löytyi nämä (siis kaksi tällaista):

(Tähdissä on korvakorukoukku) 
Tilasin alunperin, yllätys yllätys, pöllöt, mutta niiden kanssa kävi niin, että niitä pöllöjä ei enää saanutkaan, kun niihin ei saanut materiaaleja. No problem. 
Ihana Jenni  www.deafmetal.store/ ehdotti, että hän voisi tehdä nämä 💕
Päätyivätkin sitten ihan heidän mallistoon.