Suksimisesta puheen ollen

 Ei, en aio yrittää päästä teitä muita helpommalla ja vain seuraamalla siitä Repolaisen haasteesta, koetan kyllä keksiä ihan omia juttuja ja saada edes yhden rivin, kuvilla tai ilman. 
Mutta eritoten Stanstalla, kuin toki teillä muillakin on ollut suksimisesta ihania muistoja - jotka tietenkin herättivät muistoja myös minulla ja kun kysyin, niin ainakin Stansta lupasi ne lukea.

Ensimmäiset muistot on sieltä jostain vähän ennen kouluun menoa. Ne ensimmäiset sukset: ihan oikeat puusukset, jotka oli maalattu turkoosiksi. Niillä opettelin hiihtämään. En ole ihan varma, mutta saatoin hiihtää niillä vielä ekalla luokallakin.

Koulumatkani oli n. kilometrin verran ja kun koulu oli maalla, niin sinnehän hiihdettiin "kesät talvet" - ihan niin kuin Äitikin aikanaan 😉 Koulun takana oli iso pelto ja isot oppilaat eli 6-luokkalaiset hiihtivät sinne "välituntiladun". Välitunti oli 15 min. kestoltaan ja me pienetkin, eka- ja tokaluokkalaiset, ehdittiin kiertää se ainakin kerran. Isommat parikin kertaa. 
Hiihtokilpailut oli tietenkin joka talvi ja kaikki me pienet saatiin palkinnot. Sain Peppi Pitkätossu -kirjan, vaikka olin siellä loppupäässä. 

Sitten kun oltiin jo 5. ja 6. luokalla hiihtolatu oli pidempi ja alamäki oli aika jyrkkä. Aika usein sen kaaduin, mutta en muista että kukaan olisi pahemmin nauranut. Ei edes hiihtokilpailuissa. Yhtään lusikkaa en kyllä koskaan kilpailuista saanut.

Kylällä - tai ei varsinaisesti kylällä - oli yleinen latu, osin pelloilla, osin metsässä. Mitään katuvaloja ei siihen aikaan missään ollut eikä sille ladulle ollut määrätty tai sovittu sen kummemmin suuntaa, kummin päin sitä pitäisi hiihtää. Sitä lähdettiin hiihtämään siihen suuntaan mikä oli vähän niin kuin helpointa, kun kotoa lähti. Silläkin ladulla oli yksi aika jyrkkä mäki ja tottahan se oli keskellä metsää! En kyllä muista, että siellä koskaan olisi mitään sattunut; sitä vain huikattiin mäen päältä, että ollaan tulossa ja jos joku oli tulossa ylös päin, väisti ladulta syrjään. Aika hurjaa touhua, kun näin jälkeenpäin ajattelee. 

Äidin kanssa hiihdettiin kotona, siellä oli hyviä peltoja ja muita maastoja missä käytiin hiihtämässä. Ja kodin lähellä oli pelto jolle tehtiin latu, jota saatoin yksinkin kiertää, en aina tarvinut kaveria.

Kaupunkiin muutettuamme hiihtäminen jäi mahdollisimman vähiin. Sukset kyllä oli, mutta mahdollisimman usein sanoin opettajalle, ettei ole suksia. "Harmi" kyllä koulussa oli lainasuksia... Ja jos ei pystynyt hiihtämään, joutui kävelemään, katsomaan kaupan tarjoukset. 

Viimeksi olen hiihtänyt varmaan 15-20 vuotta. En muista tarkkaan. Ystävän ja entisen työkaverin kanssa oltiin toisistamme tietämättä ostettu samanlaiset sukset, muistaakseni Peltoset. Yhtenä vuonna lähdettiin Äkäslompoloon hänen perheensä ja meidän yhteisen ystävän kanssa. Pakkasta vain oli niin paljon, että hiihtäminen jäi vähiin.
Muutaman kerran sen jälkeen käytiin yhdessä kotimaisemissa hiihtämässä. Kaksi ei-niin-hoikkaa hiihtäjää lyllersi laduilla ja oli välillä nurinkin.. Onneksi kumpikin osasi nauraa itselleen.

Poika oli ja ei ollut kovin innokas hiihtäjä. Vanhempien vika. Ei ollut kauhean innokas. Hiihti kyllä koulussa, ala-asteella kun siellä oli suksia millä hiihtää, mutta ei ollut innokas hiihtämään vapaa-ajallaan. 
Sitten alkoi yläaste. Sielläpä ei ollutkaan suksia mitä lainata eikä poika hiihtänyt. Opettaja oli vihainen. Poika sanoi, että ei vanhemmat osta suksia. Opettaja lähetti lapun kotiin - en enää sen tarkemmin muista mitä siinä luki, mutta luki, että "ei ne suksipaketit kalliita ole". 
Minä kirjoitin hänelle vastauksen, sellaisen A4 -paperin täyteen, jotain että "mietipä, että tässä on kasvava poika ja jos te hiihdätte kolme kertaa talvessa, niin mitä niillä suksilla on tekoa. Jos ne ei kerran ole kalliit, niin opettaja on hyvä ja käy itse ostamassa ne, niitä voi sitten joku muukin käyttää". 
Opettajasta ei kuulunut sen jälkeen mitään ja Poika sai ihan hyvän liikuntanumeron, vaikkei hiihtänytkään. 
Olisin voinut ostaa suksipaketin, jos olisi oltu saman kokoisia, mutta siihen aikaan tuli käyttöön tämä, että sukset ostetaan painon mukaan - minun aikana ne ostettiin sen pituuden mukaan, kun käsi nostettiin ylös ja katsottiin kuinka pitkät sukset tarvittiin. 

Tämmöisiä muistoja minun "hiihtourastani". Tykkäisin kyllä taas täällä maalla hiihtää, mutta on yksi pieni ongelma: jos kaadun, en pääse yksin ylös 😂