Jos ilmoittamatta on pitkään poissa, niin minusta vuokrasopimuksen voi katsoa puretuksi, varsinkin jos ei edes maksa vuokraa. Vuokranantajalla on kuitenkin ollut koko ajan kuluja ja vuoden vaihteessa varsinkin on aina ylimääräisiä kuluja.
Sitten ensin lähetetään joku viesti, että voisin tulla, muttei tuukaan. Vaan tulee sitten kuitenkin, ihan yllättäen, onneksi ei kuitenkaan keskeyttänyt mitään sen tärkeämpää, sillä kertaa. Mutta ei minusta mistään vuokrasopimuksesta puhuttu. Aika selvin sanoin annoin ymmärtää, että tää oli ihan tällain kertaluontoinen vierailu, olet ihan yhtä tervetullut vieras kuin se yks entinen naapuri, jolle tuli huudettua rappukäytävässä kurkku suorana.
Mutta ei, tää vuokralainen tuli takaisin ja rupes kai huonetta valkkaamaan. Heti seuraavana päivänä uudestaan. Mursu hääti sen ulos. Sitkeä pi...lainen, tuli taas seuraavana päivänä kattelemaan huonetta. Lähdöt sai. Sitten ymmärsi pysyä kolme päivää poissa, mutta viestejä laitteli niinäkin päivinä, että jos sittenkin vois tulla, jos kuitenkin tulisin. Voi viheliäinen, kun sitä ei saanut edes mitenkään laitettua estoon, pahuksen häirikköä.
Ja sitten taas! Kahtena päivänä peräkkäin roikku oven kahvassa ja änkes väkisin sisälle. Mursulle oli viimenen pisara se, kun se joutu MINUN kanssa vääntämään vedenkeittimen lasisesta kannusta. Että tarvinko minä sitä just sillä hetkellä vai voisinko mennä hetkeksi sohvalle istumaaan ILMAN sitä. Oltiin kuulemma vähän eri mieltä siitä. Minä en oikein muista siitä mitään. Muistan vaan sen, kun laitoin tiskirievun kuivumaan ja sanoin, että tää on nyt tässä, mä pidän tästä tiskialtaan reunasta hetken kiinni, etten kaadu.
Mutta positiivista tilanteessa on se, että EI huimaa. Eikä ole näköhäiriöitä. Näen selvästi ja horisontti on suorassa.
Mutta tähän vetäisisin hirvittävät itkupotkuraivarit, jos ne auttais. Vaan kun ei auta. (Joudun ehkä kohta lopettamaan....)
Soitin eilen, siis torstaiaamuna, Riesa -hoitajalle. Takaisinsoittopalvelu toimi kuten pitikin, hän kuunteli murheeni ja sitten mietittiin. Näissä tilanteissa "ongelma" on aina se, että apua ei saa sormia napsauttamalla, kun vastaus pitää kysyä lääkäriltä - jolla on potilas. Varsinainen Riesa -hoitajakin oli varattu. Sovittiin kuitenkin, että hän vie tietoni hoitajalle/lääkärille ja soittaa uudelleen heti kun saa vastauksia. Mikäs hätä mulla kotona, kun Mursu on mun kanssa ja nyt tiesin olevani taas hyvissä käsissä.
Ei mennyt kauaa kun hän soitti takaisin: lääkärillä päivystys, perjantaina toisella osastolla (mulle käy aina niin..) eikä Riesa -hoitajakaan vielä ollut ehtinyt perehtyä asiaan. Palataan...
Vaan tänä aamuna soitti uudemmasti. Oli konsultoinut toista lääkäriä, lääkäri oli ottanut minun puheet kuuleviin korviinsa ja nyt sitten nostetaan lääkeannosta takaisin kun sitä kuun alusta vähän pudotettiin.
Riesa siis yritti jäädä asumaan, sitkeästi. Kiukkuinen se on ollut vielä tänään ja on vielä muutaman päivän edelleenkin, mutta luotan siihen, että se saa taas tarpeekseen ja tilanne tasaantuu. Ja HAH! Mulla on vielä aseita takataskussa sitä vastaan, mä en ihan näin helpolla anna periksi - vaikka joka ikinen kohtaus Pöllöä myyrän lailla nakertaakin.
Pystyttekö kuvittelemaan, millaista on, kun iloisesti heilutatte ystävälle hei heit, kiipeätte autoon ja sen jälkeen pimenee - heräätte jossain kohtaa ihan tuttua maisemaa, mutta ette heti tajua missä olette, miksi, mihin olette menossa ja miksi, mikä päivä on, miksi olette siellä missä olette? Olen kirjoittanut näistä monta kertaa, mutta - nämä vaan on itsellekin joka kerta yhtä mystisiä asioita ja vaikka noille kohtauksille ei voi mitään, ne tulee kun tulee, sen jälkeen tuntuu, että pitäisi pyytää anteeksi, kun taas aiheutti vaivaa ja harmia.
Mutta ei elämä pelkkää Riesaa ole ollut.
Pääsiäissunnuntaina kävin Äitirakkaan kanssa meidän kylän Nuorisoseuran talolla Teatterissa. Kylän Nuorisoseura esitti Väinö Weckströmin ohjaaman näytelmän Muistilääke. Olimme oikein ensi-illassa, sali oli ääriään myöten täynnä ja näytelmä oli mitä mainioin!
Viktor ja Hugo ovat palanneet pellolleen tuohon meidän lähelle - muut kurjet, joutsenet, hyypät, hanhet ja muut ovat tulleet jo aiemmin mutta ne olivat saapuneet vasta eilen tai tänään.
Tänään korjattiin yksi vanhalta mökiltä tuotu hylly, jotta saatiin se tuohon eteiseen lisätilaksi. Kun järjestelin siihen tavaroita, otin yhden laatikon, johon oli vähän niin kuin heitelty tavaroita pois käsistä, päällimmäisenä siinä oli Mursun maastohousut, joita hän ei enää pidä. Siksi sinne laatikkoon ei ole tullut katsottua. Noh. Sieltähän löytyi.
CD-levy, jota tässä parisen kuukautta sitten etsimme. Pienet kiikarit, joiden katoamista kerran ihmettelin - tiesin, että meillä on niitä kahdet. Lintukirja, jonka olinpaikkaa juuri tänään autossa mietimme: "se on varmaan täällä penkin alla olevassa laatikossa".
Ja ne surullisen kuuluisat NASTAKENGÄT, joiden katoamisesta olen syyttänyt äitiäni, poikaani, parasta ystävääni... kaikkia muita paitsi itseäni. Nythän ne ovat ehdottoman tarpeelliset, kun liukkaat kelit rupeavat vaanimaan - koskaan ei voi tietää milloin liukas keli yllättää.
Metsuri on tilattu kaatamaan muutama puu meidän ja naapurin rajamailta, meidän puolelta. Ei kevätmyrskyt kaada puita meidän eikä naapurin talon päälle. Toivottavasti ehtii tulla ennen myrskyä.
Ja Poika laittoi äsken viestin, että on ajatellut tulla äitienpäivän aikoihin käymään <3
Niin ja kylän kuululla terassilla tänään kahvilla käydessä ja pizzaa odotellessa sain uuden ystävän!
