Ystäväni inhoaa sanontaa "Joulu tulla jollottaa", mutta näinhän se taas alkaa olla: kohta on lokakuu ja sitten ei ookaan enää kuin yksi kokonainen kuukausi jouluun.
No, se joulusta, nyt on kuitenkin vasta syyskuu, joka on oikeastaan ollut ihan hyvä kuukausi ja parhaat uutiset kuulin pari päivää sitten. Pieni suloinen vauva syntyi pari päivää sitten - meidän neuleporukan "onnenvauva" 💕
Kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua sitten viime päivityksen ja haluaisin laittaa teille kuviakin, mutta on edelleen tämä AM:n kone enkä viitsi tälle koneelle tallennella omia kuviani. Ei sillä, että hän siitä pahastuisi, mutta täällä on jo tarpeeksi mun muita tiedostoja - mm. mun elossaolotodistus. Tai no, totta puhuakseni sen mä kyllä jo poistin, kun en tarvinut sitä enää. Se siis siitä, elossa olen kuitenkin, viranomaisten tietojen mukaan 😅
Mutta viime viikolla tuonne isommalle kylälle kauppaan mennessä nähtiin jo hyvissä ajoin kyltti, että ihailemamme torpan pihassa on tarjolla kahvia, makkaraa, Valmet-näyttely ja mitä muuta olikaan. Ja ennen kaikkea torppa oli auki ja sinne pääsi tutustumaan myös sisälle. Aina on vain ajettu ohi ja huokaistu ihastuneena "voi kun joskus pääsisi..." No nyt päästiin. Ja kaiken upeuden päälle sisällä oli mitäpä muuta kuin VILLASUKKANÄYTTELY!
Voi muistaisinpa laittaa teille kuvia sitten kun toivottavasti kohta saan oman koneen. Jospa parin viikon sisään 🤔
Isän poismenoon liittyvät asiat alkaa olla kohta kaikki hoidettu, mutta talviunille ei ole vielä aikomustakaan vetäytyä. Onneksi olen saanut olla nyt kotona ja nauttia syksystä ja syksyn väreistä, tuulesta ja sateesta. Aila-myrskystä nautittiin käymällä kaupungissa ja jännittämällä päästäänkö takaisin kotiin vai onko jossain kohtaa puu katkaissut tien. Ei onneksi. Ei kotipihan koivutkaan olleet kaatuneet, vaikka niitäkin vähän jännitettiin - ainoastaan roskapönttö oli kaatunut.
Tänään ajeltiin auringonpaisteessa kaupunkiin moottorisahan ostoon - miten kaunis luonto onkaan! Niin paljon eri värejä: eri vihreän sävyjä, keltaista, punaista, oranssia.. Kaikki traktorit ja leikkuupuimurit ja muut koneet pelloilla, minulle ne kertovat elämästä ja sen jatkuvuudesta. Kaiken tämän tallennan muistiini ja talvi-iltoina sukkia neuloessani muistelen.
Sähköyhtiö herätteli meidät eilen aamulla kopsuttelemalla makuuhuoneen seinän takana. Mitä ihmettä... Pihalla vilahti vain keltainen takki ja kypärä. Ja hetken päästä huomasin tuon katuvalotolpan juurella suuren kiepin sähkökaapelia. Niin tietysti! Olivat käyneet mittaamassa kuinka paljon kaapelia tuosta tien laidasta tarvitaan meidän pihatien alta ja talon kulman ympäri sähkökaapille.
Yhtenä iltana olivat kaivamassa tuossa meidän kohdalla ja otin siitä pätkän videota siskonpojalle (kysyin luvan). Voi miten iloiseksi pieni mies tulikaan 😘 Muutaman viikon päästä saanenkin sitten kuvata kunnolla, kun tulevat meidän pihalle kaivamaan.
Tänään kun tultiin kotiin, näin taas jotain mikä sai leukani melkein putoamaan auton lattialle. Ei, joutseniin ja niiden ylilentoihin olen jo tottunut; joutsenia täällä on paljon.
Vastaan tuli kaksi autoa peräkkäin, ihan normaali turvaväli oli niillä (toisin kun oli kaupassa - siellä pari kertaa asiasta huomautinkin). Etummaisen auton takasivuikkunasta roikkui oletettavasti nainen lähes puoleen vyötäröön asti ikkunasta ulos ja kuvasi kännykällä takana tulevaa autoa 😲😲😲
Hyvin hyvin kummallista.
Ja vielä.. ennen kuin palautan koneen omistajalleen.
Puhelimeen kilahti tekstiviesti. Kerroinkohan jossain välissä, että meidän kunnassa kerättiin tavaraa kirjaston tavaralainaamon, esim. kesämökkiläisten käyttöö ja toki kaikkien käyttöön - kaikkea ei siis tarvitse ostaa itse. No, mekin lahjoitettiin sinne tavaraa, kun oli tuplaten.
Nyt siis puhelimeen kilahti tekstiviesti, pyyntö tulla maanantaina kirjastolle lehtihaastatteluun! Lehti joka tulee tekemään haastattelua Maallemuuttajat 2030 -projektin tavaralainaamosta, haluaa haastatella myös kyläläisiä. Lupasin mennä.. Hups...
Että tällaista. Nyt Voice of Finlandia ja sukan neulontaa; ystävä tarvii sukat saappaisiin.
NAUTTIKAA SYYSPÄIVISTÄ!
