Latinoperä

Meiltä hajosi digiboxi. .
Hajoaminen osui sinänsä hyvään aikaan, että meillä oli taloyhtiön kokous, jossa yhtenä päätettävänä aiheena oli, liitytäänkö kaapeliverkkoon vai ei, mekin sitten voitiin odottaa pari päivää ja päättää millainen boxi ostetaan vai ostetaanko peräti uusi telkkari. 
Ei liitytä kaapeliverkkoon eikä osteta uutta telkkaria - telkkari luultavasti hajoaa vielä ennen joulua, joten Joulupukki kiltti, kuulethan tämän: jos näin käy, tuo meille uusi telkkari. Me ollaan oltu ihan kilttejä. Koko vuosi. Kerran vaan riideltiin.

Me siis mentiin tänään Expertille, meidän luottokauppaan,mutta luottomyyjämme Riku ei ollutkaan paikalla. Sen sijaan paikalla oli Ville, jolla meni sanat solmuun jo ihan heti kättelyssä - tein siis lähtemättömän vaikutuksen ☺ (Eihän se voinut mistään muusta johtua...) Parin tarkentavan kysymyksen jälkeen me tosiaan päädyttiin siihen boxiin, antenniverkkoon kiitos ja lähdettiin sitä Villen perässä hyllystä hakemaan. Matkalla Ville kysyy: "Eihän siinä ole latinoperä?" Hä? LATINOPERÄ??  Noin kolme sekuntia meni, ennen kuin kumpikin meistä tajusi, mistä oli kysymys: televisiosta - siis eihän televisio ole enää niitä vanhoja kuvaputkisysteemejä ☺ Juu ei ole, ihan näitä uudempia litteitä on. Ei siis tarkoittanut kummankaan meidän perää, vaikka meillä sitä riittää - ei näitä kyllä varmaan voi latinoperiksi sanoa☺

Enkä kyllä hämmennyksissäni huomannut katsoa, olisiko Villellä ollut latinoperä. Hitsi vieköön. Ois voinut ollakin...

Ja se myyräjoulukalenterikin jäi ottamatta.

Siskorakas ja Prinsessa lähti aamulla aikaisin kotiin ☹ Ikävä on jo kova, tuli jo eilen illalla. Itkua tuhersin kun illalla AM:n kanssa ajettiin Äitiltä kotiin. Musta on tullut tämmöinen herkkis. Olin ennenkin, mutta nykyään oon vielä enemmän. 

Hei hei kato, se on Mauno mato..

AM nauraa mulle (hyväntahtoisesti), kun säälin kastematoja. Musta ne on vähän säälittäviä, kun niistä ei oikein tiedä kumpi on etupää ja kumpi on takapää. Ainakaan kun ne on paikallaan. Tietääköhän ne itsekään? Ja näin lämpöisenä syksynä, mitä nytkin on ollut, ne on vielä säälittävämpiä, kun ne tulee tulee nurmikolta asfaltille ja sitten joku kävelee tai ajaa autolla niiden yli.
Eilen viimeksi, kun lähdettiin kaupungille, otin tuosta talon edestä asfaltilta kaksi oikein isoa kastematoa ja viskasin ne tonne kauas nurmikolle, ettei ne ainakaa ihan heti tule takaisin.
Ja taas mulle naurettiin.
Tänään niitä ei näkynyt, kun oli satanut räntää. Toivottavasti olivat pysyneet tuolla nurmikolla niiden havukasvien (en tiedä niiden nimiä) ja mäntyjen juurella.
Uhkasin kyllä mennä tuohon lähellä olevaan vihertaloon ja ostaa meille jonkun ison viherkasvin ja pelastaa kaikki kastemadot sen juurelle. Tai ehkä jopa useamman. Kasvin siis. Meillä ei ole viherkasveja, muuta kuin jouluna ne muutama hyasintti jouluntuoksua tuomassa ja ja se perinteinen joulutähti, jota ilman joulu ei tule. Siitä olen kirjoittanut jo useammassa joulupäivityksessä, joten voitte kaivella sen sieltä tai odottaa lähemmäs joulua :)
Olen siis varsinainen viherpeukalo - meillä kuolee kaikki viherkasvit, myös ne, joista sanotaan, että näitä ei saa kuolemaan millään. Ei liialla kastelulla eikä vaikka et muistaisi kastella useampaan viikkoon. Pah. Sellaisia ole olemassakaan. Edes anopinjakkara kestä sellasta kohtelua.

Oli meillä joskus viherkasveja. Kaktuksia, jotka kukkikin, ihan silloin kun piti; jouluna, pääsiäisenä ja mitä niitä muita on. Posliinikukkka. Onko niitä pieni ja iso? Anyway, ne oli tosi kauniita ja ne kukki. Kiinanruusu ja sekin kukki. Anopinkieli, siitä on valokuvakin, kun Lapsi nostelee reilu vuoden vanhana painoja sen takana. Ja varmaan jotain muitakin kukkia. Mutta siitä(kin) on jo yli 20 vuotta.

Mitä varten kaikesta on jo yli 20 vuotta?

Tehän saatte sen käsityksen, että mä oon joku vanha, ikäloppu akka (kirjoitin kolme kertaa vakka??) Eikä se nyt kuitenkaan ihan täysin pidä paikkaansa; äitin kanssa vitsaillaan, ettei meillä ole ikäeroa kuin kymmen vuotta: hän on vasta vähän yli 50 ja minä vähän alle - eihän siitä silloin tule erotukseksi kuin kymmenen, vai kuinka?

Tämä on ollut suhteellisen turhanpäivän päivitys, mutta oikeastaan olen tässä kuluttanut aikaa: jostain syystä meillä on AM:n kanssa ollut molemmilla uniongelmia: nukumme hyvin 5.30 asti ja sen jälkeen alkaa pyörimimen: nukumme kumpikin puolen tunnin jaksoissa kellon soittoon asti. Viheliäistä. Nyt yritän venyttää nukkumaan menoa, josko saisi sen yhtenäisen unen edes sinne seitsemään asti, niin helpottaisi. Mun kun ei tarvitse nousta aamulla ennen yhdeksää, lääkkeiden ottoa, eikä AM:lläkään ole huomenna aikaista ylösnousua kun on iltavuoroa.

Mutta päästän teidät piinasta - jatkan jaarittelua toiste, hyvää yötä ja kauniita unia :)

Anteeksi kirjoitus- ja muut virheet!

Kolme yötä jouluun on ...

Ihan oikeasti on ♥

Siskorakkaan perhe tulee vihdoin viimein tiistaina Suomeen! Kyllä sitä on odotettukin - ja nyt se vihdoin viimein on totta! AM parka on viimeiset neljä viikkoa ollut ihan helisemässä mun kanssa; nyt se ei oo voinut pakata mua autoon niin kuin silloin kesäkuussa, ja lähteä kuskaamaan mua muiden perään (en oo näköjään kertonutkaan teille, vaikka on pitänyt).

No, joka tapauksessa, nyt sen kärsimys loppuu ☺ Tai ainakin muuttuu toisenlaiseksi ☺
Ja on kyllä kaikki FB-kaverit jo kyllästyneet, kun oon pitänyt siellä aamukampaa. Mutta voi voi, sellaista elämä on (hah) Toivottavasti Siskontyttö ei koko kahta viikkoa vierasta.

Arvatkaa kuinka isot pinot meillä on äidin kanssa tervetuliaislahjoja Prinsessalle... Kun isänsä lähtee viikkoa aikaisemmin kotiin, hän saa viedä mennessään kotiin kaiken "turhan", että äidille ja tyttärelle jää matkalaukkuihin tilaa sitten kaikelle sille kivalle, mitä me vielä keksitään ostaa ☺

******
Kuopiolaisten kanssa ollaan oltu yhteyksissä; minä soittelin ensin sinne päin kun ei sieltä kuulunut mitään vaikka odottelin kirjettä, se olikin juuri laitettu postiin. Eli lääkemuutoksia seuraavat kahdeksan viikkoa, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu. Toista lääkettä lisätään ja toinen pitäis saada pois. Näin ensimmäisellä viikolla oireena päänsärky jokaisen ponnistelun seurauksena - kiitos. Nittu. Onneksi aamupäivät sujuu hyvin ja olen voinut käydä lenkillä kaverin kanssa. Mutta ilmeisesti tämä rakas ystävä Epi tiesi, että muutoksia on tulossa: kun maanantaina oli tarkoitus muutos aloittaa, niin lauantaina ensimmäinen kouristuskohtaus KOLMEEN kuukauteen! Oltiin tulossa tuosta naapurista, en ehtinyt edes ulkovaatteita ottaa päältä pois kun silmissä pimeni. Siitä kohtauksesta kun vähän tokenin, ensimmäinen ajatus oli, että onko AM viemässä mua sairaalaan...

Maanantaina tuli sitten kutsu MRI-kuvauksiin ja lääkärin vastaanotolle, joulukuulle, siis Kuopioon. Kuopiossa on tarkemmat laitteet kuin täällä Lahdessa. Sen jälkeen sitten joskus tammikuussa sinne Tampereelle ja sitten taas joskus Kuopioon, silloin sitten useammaksi päiväksi. Kotimaan matkailua oikein urakalla siis ☺
Parin päivän päästä tuli sitten Kuopiosta epikriisi, oikein paksu kirje, siinä sitä olikin lukemista. Mutta jännä juttu; ne epikriisit, joita olen täältä saanut, niistä olen saanut joiltakin osin eri käsityksen kuin mitä sain nyt tuosta. Toki osittain tuossa on sitä "lääkärikieltä" mistä en ymmärrä mitään eikä AM:kään ymmärtänyt, mutta silti. Olemme olleet siinä uskossa, että mitään, mikä kohtaukset aiheuttaisi, ei ole löytynyt, mutta nyt tuosta uudesta epikriisistä ymmärtäisimme, että jotain siellä ehkä mahdollisesti saattaisi ollakin. Ota noista selvää, kun ei sitä "lääkärikieltä" ymmärrä. Mutta ehkäpä se joulukuussa selviää, kun joku puhuu suomea ☺