Että sellanen laboratoriokeikka tällä kertaa :)

Kävin tänään Keskussairaalassa verikokeissa.
Samalla sain vahtimestareilta lääkärin kirjoittaman englannin kielisen todistuksen Ystävästäni ja sille kirjoitetuista eväistä, matkaa varten.  Koska sairastuin sunnuntaina pahaiseen flunssaan, soitin eilen aamulla polille ja kysyin, haittaako tämä flunssa ja siihen saamani antibioottikuuri (en halua flunssan aiheuttamia kohtauksia, kun olen kuukauden ollut kohtaukseton) verikokeiden ottoa ja samalla kysyin tosta todistuksesta. Tyttö sanoi, että todistus on just lähdössä postiin. No voi harmi, kun nimenomaan oli lääkärin kanssa sovittu, että haen sen vahtimestareilta, kun en aina tohon meidän postiin luota... No lääkäri ei aina muista mitä on sovittu... Vähän ajan päästä tyttö soitti ja sanoi, että ehdittiin saada se vielä kiinni, viedään se tuonne vahtimestareille. Ja hyvä niin, kun ne Itellan porukat sitten yöllä marssivat ulos ja postin kulussa on viiveitä - ja kun tällä viikolla on vielä tuo Helatorstaikin, että on noita arkipäiviä yksi vähemmän, olisi saattanut sittenkin jäädä matkalle.

Mutta tuo ei ollut se asia mistä alunperin piti kertomani.Kävin siis Keskussairaalassa verikokeissa. Tarkoitus oli tulla bussilla kotiin. Kävelin pysäkille ja puhuin samalla puhelimessa Äidin kanssa. Jäin aurinkoon seisomaan, koska oli aamu ja vielä viileää. Bussi tuli mutkan takaa ja sanoin vain pikaisesti Äidille, että odota, hyppään bussiin ja kipaisin ripeästi pysäkille. Huikkasin kuskille huomenta ja pyysin anteeksi, etten ollut ihan kohdalla, hän vain totesi, että no olit kuitenkin lähellä, toiset kuin on vielä kadun toisella puolella. Penkkiin istumaan ja jatkoin juttua Äidin kanssa. Ja jonkun ajan päästä huomasin, että hups, eihän tää menekään "meille", täähän kääntyi väärään suuntaan!  Ilman tätä hengen vievää nuhaa olisin voinut jäädä seuraavalla pysäkillä pois ja kävellä siitä kotiin, mutta koska olisin joutunut kävelemään ylämäkeen, jatkoin muina naisina matkaa torille asti :D
Kotimatka kesti sitten kaiken kaikkiaan pari tuntia kauemmin kuin oli tarkoitus. Kun siitä sitten ehti lähteä pari bussia kotiin päin, ennen kuin siihen oikeaan bussiin.

Että taas sattuu ja tapahtuu.

Kirjakaupassa sain hyvää palvelua. Katselin käsityökirjoja, kauppa oli aika tyhjä vielä niin aikaisin aamusta. Myyjä kysyi etsinkö jotain erityistä, vastasin, että kunhan vain katselen, mutta tämä nuha vähän hankaloittaa tätä alahyllyn tutkimista. Hän oli kovin myötätuntoinen ja sanoi, että jos tarvin apua, niin hän auttaa. No, tietysti siinä nenää niistäessä alkoi nenästä vuotaa verta, mutta sain sen sitten loppumaan ja tahriintuneet nenäliinatkin ujutettua taskupakkauksen tyhjään muovipussiin. Viimeisen nenäliinan kanssa menin myyjän luo ja pyysin, että jos hän sen verran voisi kuitenkin auttaa, että tarkistaisi, ettei naamani olisi ihan veressä, kun lähden ulos - hän tarkisti ja antoi vielä mukaan paperipyyhkeen, jos tarvitsen lisää paperia.

Käytetäänkö muuten muualla kuin meillä Lahdessa bussista nimitystä linkku?

Iloinen kuin viiden pennin hevoinen - tai ainakin miljoonan

Arvatkaas mitä? Tai kyllähän se jo otsikosta pitäisi arvata :) No, näin iloisia, kuin kuvasta näkyy, me ollaan tällä viikolla kuitenkin oltu, kun sain lääkäriltä soiton ja hän viimein lupasi kirjoittaa tarpeelliset paperit matkaa varten ja saatiin lentoliput varattua eilen! Lähtö on äitienpäivänä eli reilun viikon kuluttua. Mummyn kerrottua, että mummo ja täti tulee kylään, oli ilme kuulemma tämä :) Daddyn ilmettä ei kerrottu....  (Lupa Prinsessan kuvan julkaisemiseen on kysytty Mummylta ja Daddylta)

Konttausharjoituksia on tehty jo pitkän aikaa, tänään viimeksi sain kuvan, missä selvästi mietittiin, mitenkä se oikein menikään; oliko se ensin käsi ja sitten jalka vai ensin jalka ja sitten käsi vai miten se nyt menikään :)
Arvatkaa pysynkö housuissani? (Vaikka ostin kahdet uudetkin) Vähän kyllä jänskättää, mutta yritän tolkuttaa itselleni, ettei lentämisessä ole mitään ihmeellistä, eihän niissä muutamassa edellisessäkään kerrassa ollut, ja Äitikin selvisi silloin joulun alla yksin loistavasti, vaikka vähän vastoinkäymisiä olikin.

Maanantaina oltiin työkavereiden kanssa lounaalla taas pitkästä aikaa, meitä oli kahdeksan. Juttu luisti ja herja lensi - osa meistä on jo vaihtanut työpaikkaa, joku taitaa olla ilmtan töitä tällä hetkellä ja minä tällä pitkällä sairaslomalla ja kiva on aina tavata. Nyt samaan paikkaan osui ambulanssimiehiä (ja -naisia) lounaalle ja heillä oli opiskelijoita mukana, ei lainkaan hassumman näköisiä nuoria miehiä, ihan ilo vanhojen rouvien silmille :) Jälkiruokakahveja kun lähdettiin hakemaan, kysäisin että kummalle puolelle pöytää rouvat haluavat, että järjestän kohtauksen, niin pääsevät ihan lähempään kontaktiin nuorten miesten kanssa ;) Ei me sitten kuitenkaan...

Eilen kun lentoliput oli varattu, lähdettiin Äidin ystävän kanssa Kärkkäiselle ja sinne kun oli tuhlattu tarpeeksi rahaa (ne sai mut ylipuhuttua ostamaan uudet kengätkin, ihanat Riekerit, ihan kuin ei olisi kenkiä ollenkaan!), niin mietittiin käydäänkö vielä Häggmannilla kahvilla, kuten tapana on. Päätettiin jättää tällä kertaa väliin ja käveltiin ohi, siinä samalla tuumattiin, että kyllä ne nyt varmaan ihmettelee, että mikähän niillä on, kun ne tolleen vaan ohi kävelee, eikä tule kahville ollenkaan. Ulkona sitten kuitenkin H rupes miettimään, että jos sittenkin käytäs kahvilla, kun tekee niin mieli kahvia... Ja niin me sitten käännyttiin takaisin ja mentiin kahville. Ja kun päästiin tiskille, niin eikös herra tiskin takana sano: "No minä jo ihmettelin, mikä niille on tullut, kun tolla lailla vaan ohi kävelle, eikä tule kahville ollenkaan."

Ja juu, kyllä mä sen hevosenkin osaan oikein kirjoittaa ;)