Kallella on uudet housut

 

Mummo oli ostanut Kallelle uudet housut. Vaihdoin ne tänään.

Jossain on Kalle ryönännyt: pää oli ihan pölyinen, samoin varpaat ja naamakin piti pyyhkiä puhtaaksi. Sellaisia ne, lapset. 

Mutta nyt on nassu puhdas ja uudet housut jalassa, kiitos mummon. 

Kallesta tuli mieleen maanantainen kaupungissa ja Kärkkäisellä käynti. Kävin lankaosastolla, mutta en tällä kertaa ostanut lankaa, vaan puikot. 
En heti löytänyt haluamiani puikkoja, tiesin niitä olevan siellä, kun olin netistä katsonut. Lankoja oli katselemassa äiti pienen kiharapäisen tytön kanssa ja yht'äkkiä kuului "kops". Säikähdin hirveästi ja katsoin mitä oli tapahtunut. Tyttö kömpii pystöön, hyllyn päästä tuli myyjä säikähtäneen näköisenä "Mitä tapahtui, tavaroilla ei ole mitään väliä, kunhan kukaan ei loukkaantunut" 
Tyttö katseli hämmentyneenä meitä säikähtäneitä vieraita ihmisiä eikä huomannut edes itkeä, vaikka varmaan nenä kyllä vähän kopsahti alahyllyyn. 

Puikot löytyi ja niille on jo laitettu sormikkaat, ne vain jumittui, kun olin unohtanut pyytää yhdet mitat saajilta. Mitat tuli vähän aikaa sitten ja voin jatkaa kutomista. Tai kutemista, niin kuin yksi sinkkuystäväni sanoo. 

Lunta on tainnut sataa eilen illalla vähän joka puolella eteläistä Suomea. Meillä näytti illalla tältä: 

Aamulla lunta oli enemmän, ei vielä ihan lumitöiden tekoon tarvinnut ryhtyä, mutta miltä mahtaa näyttää huomenaamulla. Juuri nyt ei sada lunta, mutta vähän aikaisemmin sitä kuulemma tuli (minä en tästä omalta paikaltani näe, kun nuo katuvalot ei näy tähän, Mursu tiedottaa) ihan reippaasti. 

Lumikolat, lumilinko, talvikengät - höh, kaikki on vielä kesäteloilla. Ehkä selviämme vielä huomenna hakemaan lumikolat saunan seinältä tänne ylös. Naapuri-Ystäväkin kun meni telomaan kätensä. 

Siinä kai ne tärkeimmät. Tällä kertaa ei ole tapahtunut mitään erityisempää. Mursu kävi eilen fysioterapeutilla ja samalla kaupassa. Minä koisasin kotona. Kaupassa on remontti, siksi saatiin se Remonttipassi johon kerätään timantteja. Joku naishenkilö oli hiukan närkästyneenä kysynyt kassahenkilöltä "KUINKA KAUAN TÄMÄ VIELÄ KESTÄÄ". Kassalla ollut nuori poika oli hymyillyt ja vastannut ystävällisesti, että remontti kestää kevääseen asti. 
Asiasta on pahoittelulappuja siellä täällä. Voi meitä. 

Menen keittämään teetä, tartun puikkoihin ja odotan Elämäni biisiä (voi hyvänen aika aikuisia ihmisiä, jotka menivät ja pilasivat senkin). 

Mukavaa sunnuntaita joka tapauksessa - olette tärkeitä ❤️

Voimatimantti

Kiitos Enkuli, Voimakorttini ja voimatimantti tulivat tänään perille ❤️

Tämän saatuani sain myös Äidiltä hyviä uutisia; eilen sairaalaan joutunut Tunturiruipelo voi taas paremmin ja pääsee varmaan pian kotiin. 

Tunturipöllö, Tunturiruipelo, Pöllö, timantti - tässä ovat Enkuli kaikki ne "kovat" elementit, ne jotka kestävät, eivät anna periksi. Taipuvat ja kolhiintuvat mutta eivät katkea eikä murene. 
Kiitos Enkuli!

Vielä Enkulin blogiin. Hän teki postauksen ihanista korteista ja kiiltokuvista ja muutamasta muistovihon kirjoituksesta. Kommentoin, miten Äitini kirjoitti minun muistovihkooni kauniin muiston, mutta kun en löydä muistovihkoa mistään enkä muista siitä muistosta kuin alun. Tovin miettimisen jälkeen muistin sen sitten. Tämä on varmasti kaunein muisto koskaan, mikä minulle on kirjoitettu:

"Elon tyynestä rannasta purjehtimaan,

olet lähtenyt tyttönen hento.

Et tiedä vielä sä myrskyistä maan,

on sulle se vieras ja vento.

Mä toivon ett purttasi ohjaamaan,

sä saisit ystävän armaan,

joka veisi sut turvaan satamaan,

etkä koskaan joutuisi harhaan." 

Taidan jäädä koukkuun

Ei vaan. Olisin varmaan löytänyt ohjeen ihan normaali google-haulla tai kysymällä Pojalta tai Miniältä. Tai Siskolta. 
Joku täälläkin olisi voinut tietää, joku jolla on Samsungin puhelin. Mutta kyllä tuli taas mieleen, että kyllä ennen oli paremmin. 
Ruoho oli vihreämpää (mistä muuten todiste eilisessä päivityksessä 😜), pulut oli lihavampia ja kivetkin oli kovempia. 
Puhelin: jos ei ollut puhelinta kotona, kävelit lähimpään naapuriin jossa oli puhelin, jos oli pakko soittaa. Vaikka viisi kilometriä. Eli kyllä sitä mietti tarkkaan näin marraskuun iltoina, että onko asiaa vai ei. Vai ehtiikö asian hoitaa postikortilla vai peräti kirjeellä, niin voi kirjoittaa kaikki, koko perheen, suvun, kulmakunnan asiat siihen samaan kirjeeseen. Eikä muuten olleet postimerkitkään reilu 40 vuotta sitten niin kalliita kuin tänä päivänä! 
Tekstiviestit ja votsapit. Ei tullut kirjoitettua viestejä väärille ihmisille eli ei tarvinnut pyydellä anteeksi jälkikäteen. 
Saati sitten näihin viestipalveluihin liitetyt emojit eli suomeksi (kai) hymiöt. Niistä kohta.
Kamera. Ei ollut siinä naapurin lankapuhelimessa kamera. Eikä muuten myöskään mitään nauhuria - ellei naapurin pojankloppi ollut joku amiksen käynyt näppäräsorminen kaveri, joka oli siihen piilottanut nauhurin. Mutta kameraa siinä ei ollut. Kamerat oli erikseen. Ja filmirullat ja niiden kehittäminen kuviksi, se se oli kallista. 

 

Tällanen kamera meillä oli, kun olin vähän paatin tappia isompi. 

Mutta mikä oli tänään ongelmana? Minä. Pöllö. 

Yritin olla kauhean näppärä ja melkein onnistuinkin. 
Minulla oli kaksi kuvaa. Toisessa oli meidän "sortin sakki" eli Äiti ja Tunturiruipelo, Sisko, Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija, Poika ja Miniä ja Minä. 
Toisessa kuvassa oli Pojan ja Miniän tilalla Mursu ja Ystävätär. Näppäränä osasin "irrottaa" Mursun ja Ystävättären ja siirtää ne toiseen kuvaan. Mutta ei siitä sitten kuitenkaan tullut sitä mitä halusin - meitä oli liikaa. 

No kas vain, ihmettelin Whatsappin emojeissa punaista pistettä... Milloin on puhelimessa vihreä piste milloin punainen - mitähän vielä 😂😂 Sain selville mitä punainen piste tahtoo kertoa minulle: siellä ne on, Mursu ja Ystävätär, tarroina! Voi vihne sentään, millä saan ne pois 🫣🫣 Kokeilin kaikkea muuta paitsi kärrynpyöriä. Kunnes sitten tietokoneen avattuani päätin kokeilla tekoälyä - jota Arkeilija tietämättään yllytti minut kokeilemaan - ja kysyin siltä, mitä tehdä. Helppo homma, nyt ne ovat poissa, eikä tarvitse enää pelätä, että lähetän vahingossa Mursun kuvan esim. Stanstalle kun piti lähettää halaus 😜

Joutsenet lensivät eilen etelään, niin Mursu sanoi. Yöllä oli ollut kylmä, lämpötila kai nollan alapuolella. Tänään leppäkertutkin menivät talvilevolle. Portaat ovat autiot, ei ole ketään enää meidän portailla.
Sisiliskotkin ovat jo varmaan menneet talvehtimaan, mutta ensi kesää varten teimme niille paikan missä asua ja pesiä. Oli pakko heitellä kiviä pois pihatien reunalta, jotta saa lumityöt tehtyä kun lunta joskus tulee. Ja arvatkaa kuka lensi pyrstölleen hiekkakasassa 🙄😏

Tein pienet sukat valmiiksi. Niihin piti silmukoida nimi molempiin sukkiin, mutta eihän se onnistunut, kun ei käteni mahtunut sukkiin. Sovelsin siis. 

En ole ihan tyytyväinen ja saattaa olla, että otan vielä kerran ja puran koko systeemin - en sukkia vaan nimet ja teen uudestaan. Tai sitten annan olla ja pistän postiin, että pieni mies saa varpaiden lämmikettä.

Seuraavana jonossa oli kai lapasia ja sormikkaita, pieniä nekin. Nopeita tehdä. 

Ja vielä ennen kuin päätän tämän höpötyksen, esittelen teille tilataidetta. Näitä taideteoksia oli itse asiassa kaksikin kappaletta, mutta otin kuvan vain tästä toisesta. 
Nähdessäni tämän teoksen, arvasin Suuren Taiteilijan. Esittelin teoksen ensin muille ja sen jälkeen varmistimme, että olemmehan varmasti oikeassa siinä, kuka teoksen on tehnyt. 
Taiteilija ensin vähän säikähti, että hän on tehnyt jotain väärää ja että nyt tulee sapiskaa, mutta siitähän ei suinkaan ollut kyse. Halusimme vain varmuuden ja että kunnia menee varmasti oikealle Taiteilijalle.

Teos ei kaivanne sen suurempia selityksiä? Taiteilija kyllä selitti teoksen paikkaa "No kun siinä oli naula, jossa ei ollut mitään, niin hän ajatteli, että jotain siihen on laitettava."

Hyvin loogista. 

Tässä on vielä ihan asiasta näkkileipään: kuva Päiville. Hän esitteli taannoin naulakkoa, kahvipannun mallista pientä naulakkoa. Äidiltä löytyi sekin josta minä mainitsin, mutta siitä jäi kuva ottamatta, mutta tästä toisesta otin kuvan sillä, vinkkasin tästä, että "ei Mursu mitään 60-vuotislahjaa tarvitse, mutta jos tästä raaskit luopua, niin saat taas anoppina lisäpisteitä ja johdat olemattomassa anoppikisassa 😜" 

Tämä siksi, että pannussa on kuva Outokummun vanhasta kaivoksesta (näin ymmärsin) ja siinä lukee Outokumpu.

Mursu on syntynyt Kuusjärvellä, nyk. Outokumpu ja hänen rakas Ukkinsa oli Outokummun kaivoksella töissä sekä porauksen opettajana. Mursu asui pienenä poikana Ukin ja Mummin luona, ennen kuin muutti Tsadiin 😉 Tai Hesaan niin kuin me maalaiset sanotaan.

Ja tarkennuksena:
Mitään anoppikisaa ei ole olemassa 😂
Äiti tulee toimeen molempien vävyjensä kanssa, vaikka toisen kanssa onkin pieni kielimuuri. Kielimuuri murtuu, kun Äiti tekee makaronilaatikkoa ja Mursulle käy mikä vain (suolapurkki varoilta viereen; "suolaa sen verran, että pinta tulee valkoseks" on Mursun motto, joka pätee kaikkeen, myös riisipuuroon) 

Ainoa mitä Äiti on sanonut vävyilleen: Palautusoikeutta ei ole!

Hyvää yötä!

Timantit on ikuisiiiiiiiiii

 Timantteja on IIISOJA ja pieniä. Ja joskus pienet timantit kasvaa isoiksi ❤️.

Enkuli lupasi lähettää minulle voimatimantin - kiitos ihana Enkuli! Ette varmaan arvaa minkä näistä on se minun voimatimantti? 

Kaupasta sain eilen saman värisen pienen timantin 🫢
Siellä on remontti ja sain remonttipassin, johon voin kerätä timantteja. Kun timantteja on riittävästi saan alennusta. Aion pyytää kaikki timantit itselleni, siis Ötökkätutkijalle. 
Hän oli vaikuttunut, kun kerroin, että sormessani oleva sormus on kultaa ja että siinä on aitoja timantteja. Pienempiä kuin sokerinmurut ja sormus on A-nopin perintöä. Ja että korvassani oleva pieni korvakorukin oli kultainen. Sitten alkoikin "aarteenetsintä". Mummon sormus? Papan sormus? 🥰

Eilinen oli taas yksi marraskuun hienoimpia päiviä: järvi oli kannaksen molemmin puolin aivan peilityyni. Toisella puolen, jossa rantaan on pidempi matka, oli taianomainen usva, jota olisin voinut jäädä tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. 
Takaisin tullessa tajusin liian myöhään, että olisin voinut ottaa järvestä kuvan, siispä Mursu päätti ajaa kotiin "kiertotietä". Tätäkin maisemaa olisin voinut katsella vaikka kuinka kauan.

Kun jatkettiin matkaa kotia kohtia kohdalle osui 

tämä maisema: kallio!
Jos - siis kun on asunut ja elänyt lapsuuden metsän, kallion ja veden äärellä niin mitä muuta voi odottaa kuin, että niitä rakastaa edelleenkin.

Ja voi melkein sanoa, että näyttää ne miltä tahansa, ne on kauniita. Värejä ja muotoja löytyy, ja uskokaa pois, tuollakin asuu menninkäisiä, tonttuja ja haltijoita. 

Näitä vihreitä peltoja on täällä vähän joka puolella. Joidenkin väri on niin kirkas, että lähes häikäisee, varsinkin jos aurinko paistaa.

Jos puista ei olisi lehdet pudonneet - tai jos näkee vain pellon - voisi luulla, että on kevät tai alkukesä. Käsittämätöntä.
Tai ei oikeastaan. Meillä on ollut niin lämmintä, ettei ole vielä tarvinnut edes syysvaatteita esiin kaivaa.

Joutsenet ovat kuitenkin tekemässä jo lähtöä.

Ilmeisesti meiltä etelään lentävillä joutsenilla on välipysähdys jossain Hämeenlinnan suunnalla, kun Terhi kuvasi ja kertoi eilen joutsenista. 

Tällaisia valtavia ja vielä suurempia parvia on siellä täällä pelloilla, joukossa hanhia. 

Sain Pojan ja Miniän unisukatkin valmiiksi. Dropsin Merinoa. Täytyy laittaa postissa menemään, kun en ehtinyt saada Miniän sukkia valmiiksi ajoissa, että olisin antanut, kun nähtiin. Mutta eiköhän posti kuljeta...

Nyt on työn alla pienet sukat, johon pitäisi silmukoida vielä nimikin.

Koronarokotukset käytiin ottamassa. Ei ollut paikalla ketään muuta. Enkä muistanut taaskaan kysyä jäykkäkouristusrokotuksesta vaikka piti, pahus. 
Minulla tuli taas pistoskohta kipeäksi - käytiin keskiviikkona ja käsi on vieläkin vähän kipeä, mutta kyllä se siitä taas paranee. Erikoista, että Mursulle ei tule koskaan mitään ja minulla on tullut joka kerta käsivarsi kipeäksi. 

Ai niin. Meinasin unohtaa. Arkeilija oli kysynyt tekoälyltä luonnehdintaa omasta blogistaan. Mikä on Pöllö? Yllytyshullu, joka ei ole koskaan käyttänyt tekoälyä, mutta sai lopulta jonkinlaisen vastauksen:

"Pöllönkulmalla tapahtuu" on luonteeltaan henkilökohtainen lifestyle-blogi, joka keskittyy kirjoittajansa arjen kokemuksiin ja pohdintoihin. Se on intiimi katsaus tavalliseen elämään, esitettynä rennolla ja helposti lähestyttävällä tyylillä.
Yhteenvetona "Pöllönkulmalla tapahtuu" on lämminhenkinen, elämänmakuinen blogi, joka tarjoaa vertaistukea tai inspiraatiota tavalliseen arkeen keskittyvällä sisällöllään."

Mahtaako olla noin?

Taivas itkee sadoin pisaroin...

...mutt mä sateellekin nauraa voin, kun monta märkää suudelmaa muistot mieleen tuo... - Pepe Willbergin iskelmää mukaellen. Tosin tänään aurinko kurkistelee pilvien raosta ja muistuttaa viime viikon "aurinkoisista" päivistä, satoi tai ei. 

Tämä maisema näkyy Äidin ja Tunturiruipelon keittiön ikkunasta. Ikkunan alla on kymmenkunta marjapensasta ja ainakin yksi pöllö. Iso ja pieni polkupyörä, kuusi kausivaloineen - kaikkea mitä Satumaasta vain voi löytääkään, kun sinne saapuu. Kuvan otin kun odotettiin Siskon Ystävää  naapurin majoituksesta aamukahville, mutta hänpä livahtikin ohi suloisen Nalle-koiran kanssa ja pian takaisin toiseen suuntaan, ennen kuin tuli mummolaan. Meidän ihmetellessä mihin ihmeeseen hän jäi, huomasimme Siskon kanssa, että koko muu porukka onkin pihalla haravoimassa ja tekemässä pihatöitä, kun me istumme keittiön pöydän ääressä katselemassa toisten ahertamista 😄 Jokaiselle on tehtävänsä 👍

Maanantai oli pitkä päivä vieraita odottaessa, mutta odotus palkittiin: Ötökkätutkija halasi mummon, tädin ja sitten papan: niin kostui tädinkin posket kun huomasin ÖT:n poskien kostuneen pappaa halatessa, hän kun oli vähän kipeänä. Villi ja touhua täynnä oleva ÖT, mutta sydän täynnä rakkautta ja empatiaa ❤️

Futari-Prinsessa; se pieni tyttö, jota vasta odotettiin ja joka juuri täytti 13, ottikin tädin kainaloon ja halasi - kun olisi pitänyt olla toisin päin 🥰 Eikös tätien pitäisi halata lapsia? Onneksi sain kuitenkin paljon halauksia ja halata, molempia, sekä Futari-Prinsessaa että Ötökkätutkijaa ❤️
Ja tietenkin Siskoa ja Ystävää. Isä oli jätetty kotiin, se on usein isien kohtalo - vai mahtoivatko olla vävyt mielissään, kun saivat olla kerrankin viikon yksin kotona, kumpikin 🤔🤔

Tuliaiset vaihdettiin: sukat ja lapaset ja mitä lämmintä varuilta veinkään - oikeastaan turhaan, viikkohan oli lämmin. Minä puolestani sain herkkujen lisäksi 

Ystävän tekemän tuulikellon - arvatkaa raaskinko tätä ulos laittaa? Värit taas vähän heittää sinne tänne; se on puna-sini-vihreä ja sen saa "painettua" nippuun. 

Kuvien asettelu ei näköjään taas minun taidoilla todellakaan onnistu, olisi pitänyt kokeilla leikkiä puhelimen kameralla vähän enemmän. 

Joka tapauksessa. Linnutkin sai oman tuliaisensa, en vain ole vielä keksinyt paikkaa tällekään. Luultavasti omin tämän muuhun käyttöön kuin lintujen ruokintaan. 

Näiden lisäksi sain vielä kynttilälyhdyn jonka vein jo ulos, ostin siihen ajastimella toimivan led-kynttilän. 

    
Suklaalakkoni oli viikon ajan tauolla. En vaan voi vastustaa Terry'sin appelsiinisuklaapalloja. 
Minun onnekseni "jouduin" antamaan toisen niistä Pojalle ja Miniälle. 

Sen sijaan Lindtin pistaasisuklaamakeiset söin periaatteessa kaikki yksin. 
Suklaalakko jatkuu jälleen. Viikko EI kaatanut sitä, mutta enhän voinut jättää Siskon tuomia tuliaisia syömättä, kun hän oli ehtinyt ostaa ne, ennen kuin sanoin, että suklaata ei tarvitse välttämättä ostaa. Tämä olisi riittänyt ihan hyvin:  

Purkki täynnä pieniä voikeksejä ja sisällä led-kynttilä. IHANA! Voisi minun puolesta olla pimeä vaikka ympäri vuorokauden. 
Nyt kun olen elvistellyt tuliaisilla (yksi jäi pois, näytän sen myöhemmin), kerron jotain muuta. 

Myös Poika ja Miniä kävivät lisäämässä väkimäärää - meitä oli pöydän ääressä Piparkakkuriisipuuroa syömässä yhteensä kahdeksan! Harmi, etten voi laittaa kuvaa, mutta koettakaa kuvitella: Nuorin 8 v ja vanhin 87 v - me muut siitä väliltä 💞

Englannin kielen taitoni ON melkoisen huono, mutta se sai taas hyvää harjoitusta ja onneksi puhelimissa on kääntäjät. Niillä pärjättiin.

Mummolan keittiön ikkunassa on imukupeilla kiinni lintulauta - semmoinen läpinäkyvä, missä oravakin välillä käy. 
Yhtenä aamuna rupesin selittämään Ötökkätutkijalle, mitä lintuja siinä käy - talitinttejä. 

Jouduin käyttämään puhelimen kääntäjää ja käytin vielä puhetoimintoa, joka kertoi, että "Those birds are great tits".
Ei, ei, ei.... ei kun ne on... TA LI TINT TE JÄ. Onneksi Sisko istui pöydän toisella puolella ja kertoi, että kyllä, englanniksi tintti on tit ja talitintti on great tit. Eli monikossa great tits. 
Jatkossa puhuin vain suomeksi tinteistä. 
Ötökkätutkija oli kaiken kaikkiaan innostunut oppimaan suomenkieltä, kuten myös Futari-Prinsessa, joka jo osaakin jonkun verran.

Eräänä iltana leikkimme salmiakkiaakkosilla sanapeliä. Eli jokaisen vuorollaan piti sanoa sana sillä kirjaimella, jonka sai: Futari-Prinsessa ja Ötökkätutkija suomen kielen sana ja mummo ja minä englannin kielen sana. Hienosti meni, lapset osasivat hyvin suomen kielen sanoja. Kuten esimerkiksi Ötökkätutkija V niin kuin vittunen. Mmmm... ihan oikein: lapselle se oli vain sana sanojen joukossa. Täti, äiti ja mummo olivat sekunnin pari hiljaa ja jatkoivat peliä nikotellen. (Hyi, hävetkää aikuiset!)

Mummo tarjosi koko porukalle (pl. Tunturiruipelo) lounaan paikallisessa pizzeriassa, jota oli kehuttu kovasti. Eikä turhaan! Ruoka oli hyvää ja sitä riitti vielä seuraavaksikin päiväksi ja palvelu oli loistavaa. Tässä juuri katselen kalenteria ja Turkin karttaa 🤔 - omistaja lupasi, että voimme lähteä Turkkiin ja lähettää laskun heille 😜😜😂 Muistutti asiasta useamman kerran. 

Lapsille riitti paljon ohjelmaa kaiken kaikkiaan, mutta luulen, että eniten he odottivat ostospäivää 🥰 Futari-Prinsessan synttärit oli juuri olleet ja Ötökkätutkijan synttärit ovat parin viikon päästä. Mummo ja täti olivat luvanneet ostaa molemmille synttärilahjat ja kumpikin tiesi mitä haluavat: Futari-Prinsessalle logiikka-, äly- ja pulmapelejä ja Ötökkätutkijalle jalokiviä. Yksi lentokone myös. 
Leikkipyssystä jouduimme vähän keskustelemaan, sillä sen kanssa hän olisi ehkä joutunut tarkempaan syyniin lentokentällä niin täällä lähtöpäässä kuin kotonakin. Löysimme kuitenkin ratkaisun, saimme jo maanantaina kuvan onnellisesta pojasta vartioimassa jalokiviään, etenkin kultaharkkojaan. 

Ikävä on iso; vaikka Mursu halaakin joka päivä monta kertaa, ei ne halaukset ja pusut ole samanlaisia kuin Ötökkätutkijan pusut ja halaukset ja Futari-Prinsessan halaukset. 

********************

Onneksi te olette siellä - olen lukenut teidän blogipäivityksenne, vaikka en kaikkiin olekaan kommentoinut. Sukka- ja lapasprojektit jatkuu, mutta ei ihan samalla kiireellä kuin edelliset, ehdin tännekin taas.

Marraskuun bingo

Onko aamulla pakko vaatteet päälle
PUKEA,
kun mieluummin tyynyistä ottaisin
sängyssä TUKEA
jotta voisin suuren pinon kirjoja LUKEA.

Iltapalan täysikuun valossa SÖISIN,
se täysikuu onneksi valaisee
ÖISIN,
sillä muuten pimeässä varpaani
kynnykseenlujaa LÖISIN.

Luudalla täytyy portaat puhtaaksi
HUTKIA
ja samalla kivisten leppäkerttujen
maalaus TUTKIA,
ettei ensi kesänä ole kerttujen
matkassa MUTKIA. 

Lokakuinen bingo jäi kokonaan tekemättä, joten nyt päätin hoitaa homman pois alta heti alkukuusta 🫣

Koko ruudukko kerralla, ilman kuvia tällä kertaa ja.. miten tämän nyt sanoisi... No suoraan sanottuna, sen enempiä ajattelematta, tai ihan vain ajatusten virtaa. 

Saako tehdä uusiksi jos siltä tuntuu?