Muttei ihan täysin lentokykyinen. Huumorin siivin yritän räpistellä, että pääsisin pian kotipesään.
Mursu sanoo aina, että Pojalla ja Pöllöllä pienet korvat. No, nämä korvat on nyt putkitettu.
Tunnen suurta myötätuntoa kaikkia pieniä lapsia kohtaan jotka ovat tämmöisen rääkin joutuneet kokemaan - itselläni ei ole ollut koskaan edes oikeata korvatulehdusta. Jos muuta olen väittänyt, niin minulle on lääkärin toimesta valehdeltu.
Mutta AINA ON PÄRJÄTTY!
Eli täältä tullaan kyllään......
että Pöllö on kipeä? Aikuisten oikeasti kipeä?
1. Pöytä on täynnä karkkia, eikä Pöllö syö yhtään.
2. Pöllö on HILJAA.
Ei siksi, etteikö sillä olisi asiaa tai lähtisi ääntä, vaan siksi, ettei se tiedä millä volyymillä se puhuu.
Pöllö ei kuule. Ensimmäisen kerran ikinä meni korvat lukkoon, missään, ja nyt ne meni laskeutuessa HKI-Vantaalle. Sattui ihan pirusti, ihan kuin joku oli työntänyt sukkapuikon korvasta korvaan. Ja sitten katos kuulos.
Tänään on ollut kurkku kipeä ja iltapäivällä kuumettakin reilusti, onneksi meidän "paljon parjattu sote" (Laiskiainen, you know, pee mikä pee 😉😉❤️) järjesti lääkäriajan huomisaamuksi terkkariin Mursun soittaessa.
Eli voinette jo tästä päätellä, että sattumia ja tapahtumia oli.
Tämän enempää en jaksa nyt kirjoittaa, päätin kuitenkin ilmottautua - kotona ollaan ja talvikin on tullut poissa ollessa ☺️
teillä alkaa loma 🤸♀️🤸♂️🎉🎆
Sain tänään lääkkeet lentomatkalle, ihan vain varmuuden vuoksi, ihan vaan, ettei mun takia tarvis palata takaisin eikä tehdä välilaskuja mihinkään. Ei ole ollut ongelmia aikaisemmin ja kun on varautunut hyvin, uskon ettei tarvi nytkään. On myös reseptit kaikista lääkkeistä. Kiitos jälleen kerran ystävällisestä palvelusta luottoapteekilleni.
Tuliaiset ruisleipää lukuun ottamatta varmaankin hankittu - ne haetaan varmaan maanantaina, niin saadaan mahdollisimman tuoreena ne mukaan.
Poika soitti Mursulle, että tulee huomenna ja Mursu käy hakemassa sen junalta. Koetan sillä aikaa saada jonkinlaisen tolkun tänne Pöllönkulman Punaiseen Tupaan, jotta Mursulla on mukava olla täällä - ei oo ainakaan mun roinat täällä levällään. Ja jos olen oikein nopea, ehdin luultavasti pakkaamaan matkalaukkunikin.
Tärkeimpiähän on tietenkin tuliaiset ja lääkkeet; kaiken muun voi lainata Äidiltä tai Siskolta tai ostaa ennen vielä ennen lähtöä kaupungista tai sitten periltä.
Koetetaan järjestää niin, että Poika malttaisi olla meillä sunnuntaihin asti, jolloin voisin lähteä samalla kyydillä Äidin ja Tunturiruipelon luo, josta sitten tiistaina lentokentälle. Tällä tavalla säästyisi yksi reilu 120 km:n ajelu, kun Mursun ei tarvitsisi viedä ensin Poika junalle ja sitten mua erikseen Äidille.
Tästä voi siis päätellä, että tänään oli siis taas hyvä päivä:
- sain tilaamani kohtauslääkkeen, joka on siis kaiken varalta lentomatkaa varten
- Poika tulee ainakin käymään = näyttäytymään ja kertomaan kuulumisia
- lähtöpäivä lähenee; lähtö on tiistai-iltana 🛫🛫
Te, joille marraskuun harmaat päivät on hankalia: kun palaan reilun viikon kuluttua (tiistaina), on marraskuusta enää n. viikko jäljellä ja sitten voidaankin aloittaa joulun odotus jo ihan tosissaan 🎄🎄
Koetan lukea blogejanne reissussakin ja kommentoidakin (jos muistan ottaa oman tabletin mukaan...), mutta Pöllönkulma hiljenee päivitysten osalta reissun ajaksi.
Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne 🧡
PS. Yritän löytää postikortteja joita lähettää, jos haluat postia ja epäilet, ettei osoitettasi löydy osoitekirjastani, laita sähköpostia kamelontti at gmail.com - Royal Mail voi yllättää 📮.
Tänäänkin oli hyvä päivä ja se on hyvin pitkälti teidän blogiystävien ansiota. Sain ajatukset pois siitä-mitä-en-enää-halua-edes-ajatella, kiitos teidän.
Kurjaa on se, että nyt Sisko on ollut eilisen illan ja tämän päivän kuumeessa, mutta uskon, että lepo ja "etähoito" täältä Suomesta parantaa hänet ensi tiistaihin mennessä.
Tänään en kyllä tehnyt mitään hyödyllistä, ellei salaatin värkkäämistä itselleen ruuaksi lasketa sellaiseksi 🤔 Ja valmiiden sukkien päättelyä.
Edes roskapussia en muistanut viedä roskikseen enkä luultavasti ehdi viedä sitä aamulla ennen kuin roska-auton tuloa.
Kävin äsken uusimassa yhden kirjaston kirjan netissä. Katsoin, että yhden meidän alueen kirjaston omatoimiaikaa on rajoitettu häiriökäyttäytymisen vuoksi. Käytös on ollut asiatonta ja sääntöjen vastaista. 😡 Tulin vihaiseksi mutta ennen kaikkea surulliseksi. Meille järjestetään palveluita, kuten nyt kirjastoihin nuo omatoimipalvelut, jotta voimme käydä kirjastossa lähes milloin tahansa ja työssä käyvillä on helpompi ajoittaa käynti muiden menojen mukaan. Mutta ei, kaikki pitää pilata idioottimaisella käytöksellä - ennen pitkää tuotakin palvelua rajoitetaan joka puolella ja ehkä jopa lopetetaan kokonaan. Hmh. Se siitä hyvästä päivästä.
Jes! Alastalon salia on jäljellä enää KYMMENEN tuntia 💪 Ja ettehän te sitä usko, mutta saatan ehkä joskus kuunnella sen uudestaan, nyt kun "osaan" kuunnella sitä oikein. Mutta sitä ihmettelen siltikin, että miten kukaan on jaksanut kirjoittaa tuollaisen kirjan. On se Volter ollut melkoinen härkä mieheksi 😄😄
Onko teillä muilla samanlaisia "ongelmia", että on monenlaisia rasioita ja purkkeja ja laatikoita ja niihin on järjestellyt kaikenlaisia tavaroita, "täältä ne löytyy sitten kun tarvii" ja "tässä ne on hyvässä tallessa" ja "tähän mahtuu hyvin, menee nääkin sillain pieneen tilaan". Joo-o. Meillä on. Mursu ei niistä niin perusta, pääasia on, että tavarat löytyy kun niitä tarvitaan.
No, joka tapauksessa meillä on keittiössä ollut sellainen Taika -sarjan peltinen laatikko, jossa olen säilyttänyt teetä - ne mitkä sinne on mahtunut. Tai oikeastaan siellä on ollut vain Mursun lakritsiteet, joita se ei ole juonut, no en tiedä koska viimeksi. Niitä on jonkun verran. Pari iltaa sitten päätin ottaa laatikon toiseen käyttöön ja ottaa URAKAKSI JUODA NE TEET (sitä lakritsiteetä lukuun ottamatta) pois tämän talven aikana. No siinä tämä talvi meneekin. Ei tartte teetä sitten ostaakaan eikä kyllä aamukahvin lisäksi kahviakaan juoda. Voisin perustaa kylälle Pienen Teepuodin. Voi hyvänen aika, miten ihmeen paljon voi ihmise(i)llä olla teetä 🙈. No, onneksi mä en ole niin kauhean tarkka, vähän inkivääriä ja hunajaa, niin menee kyllä ne vanhemmatkin. Poika on tarkka; jos ei oo Yuzua, niin se hakee kyläkaupasta perus-Earl Greytä, joka sekin pitää olla Twiningsia.
Että tervetuloa vaan meille iltateelle 😉😉 - muistaakseni oli joku lukija joka oli oikein innokas teenjuoja....
Jos kokeilis välillä päivittää tota Riesan ja minun tarinaa
PS. Marraskuusta on jo kolmasosa takana (no melkein) ja sitten kun mä tulen Siskon luota, niin ei ole enää kuin viikko jäljellä - meni aika nopeesti!
On se ihan hyvä joskus lähteä ihmisten ilmoille täältä maalta, vaikka täällä niin rauhallista pöllöjen kanssa onkin.
Matkalla nähtiin paljon joutsenia ja muutama kauris, paljon kiireisiä ihmisiä ja sitten niitä joiden kiire loppui, kun ne näki poliisiauton. Siis vain näkivät, kun poliisiauto oli liikennevaloissa tulossa vastaan. Hmh, jännä juttu miten se jalka siirtyykin nopeasti kaasupolkimelta nopeasti jarrupolkimelle 😄
Prismassa törmättiin vanhaan tuttuun juustomyyjään ja hän selvästi ilahtui meidät nähdessään.
Piipahdettiin Alkoholiliikkeessäkin ja piristettiin kassahenkilöä. Pohdin ennen sisäänmenoa, että päästääköhän ne mua edes sinne sisälle, kun en ole vuosiin siellä käynyt. Mursu kysyi, että miksei muka päästäisi. Johon oli pakko todeta, että meinaatko, että naamasta jo näkee, että on ikää riittävästi... Kassalla sitten tuumasin, että pohdin, mahdetaanko multa kysyä paperit täällä, kun en ole pitkään aikaan käynyt. Kassahenkilö tietenkin kysyi multa paperit - vaikken mitään ostanutkaan. Ja Mursulta myös.
Mutta tiedättekö mikä on pieni mutta ärsyttävä asia? Meillä on käytetty vuosikausia vaihtopäätiskiharjaa. Silloin tällöin ostan uuden varrenkin, koska tiskiharjallahan on muutakin käyttöä kun tiskaaminen ja kun se tiskiin käytetty pää on tullut tiensä päähän (hah, mikä sanaleikki), sitä voi käyttää vielä vaikkapa kukkaruukkujen pesemiseen tai mihin nyt milloinkin.
Kesällä pyysin Mursua kauppareissulla tuomaan uuden tiskiharjan, siis varren ja vaihtopään, mutta sanoin, ettei tarvi niitä vaihtopäitä enempää, kun niitä oli ennestään. Mutta mitä mitä - muutama viikko sitten vaihdoin pään joka olikin erilainen kuin siinä uudessa varressa! Eli olivat menneet muotoilemaan uudelleen sen tiskiharjan varren ja vaihtopään - pikkujuttu, mutta iso silti, sillä se vanhan mallinen harja ei pysynyt uudessa varressa.
No, nyt on harjan varressa uusi oikeanlainen harja ja tiskaaminen sujuu taas ilman puhinaa ja huokailua.
Mutta siinä samalla löysin itselleni uuden kaverin. Hirrrrveän tarpeellinen tietenkin.
Sote-aluetta täytyy taas hau...kiittää. Vaikka kesällä enon kohdalla asiat meni niin kuin meni ja jälkipyykkiä pestään edelleen, niin silti täytyy kiittää.
Mursu kävi vuosihuollossa viikko sitten ja urologi ei ollut ihan varma oliko vikaa vai ei, tölväisikö hän "mustelman" vai oliko jälki jo ennestään. Sanoi laittavansa kutsun uuteen tähystykseen reilun kolmen kuukauden päähän. Kutsu tuli tänään ja aika on helmikuussa. Ei siis turhaan aikaillut.
Ai niin. Repolainen kirjoitti kommentissaan eiliseen päivitykseen, että jutut ystävien kanssa oli ollut kulumissa, verenpaineissa ja kolesteroliarvoissa ja muussa sellaisessa.
Hymyilin kommentille sillä meillä kävi ystäväpariskunta eilen ja oikeastaan koko vierailu meni samoissa merkeissä: ensin käytiin läpi Mursun ja minun vuosihuollot lääkityksineen, sitten K:n kilpirauhasongelma ja tuleva leikkaus ja sitten vielä H kertoi omista erilaisista vaivoistaan - siinä vaiheessa kun hän oikein näytti kädellään miten vatsa oli ollut turvoksissa purskahdin nauruun.
Pyysin toki anteeksi; en nauranut hänelle enkä sille, että hänen vatsansa oli ollut kipeä, vaan meille kaikille, miten me olemme tulleet siihen ikään, että kun tapaamme, kuulumisten vaihto on sitä, että kerromme mihin on koskenut, mistä on kolottanut, minkä takia olemme käyneet lääkärillä ja milloin menemme seuraavan kerran lääkäriin ja miksi. Ja tietenkin vertailemme kuinka paljon syömme lääkkeitä ja kuka syö verenpainelääkkeitä ja kuka mitäkin 😂
Niin se aika vaan kuluu....
Ei, en ole pikkutyttö enkä ohutta särkyvää lasia joka ei kestä vastoinkäymisiä - niitä on ollut ihan tarpeeksi siitä asti kun oikeastaan kunnolla mitään muista ja niiden kanssa on vain ollut pakko oppia elämään. Ensimmäisen tärkeän ihmisen menetin kun olin 6-7 -vuotias. Olin riittävän pieni, etten enää muista miltä se silloin tuntui, mutta tänään voin kuvitella miltä tuntui Äidistä ja Mummusta ja muista rakkaista.
No se siitä.
Mutta se mitä mietin, että olenko minäkin kahdenkymmenen vuoden päästä samanlainen...No samanlainen. Sellainen, joka ajattelee kaiken negatiivisen kautta ja levitän sitä negatiivisuutta ympärilleni? Opinko sanomaan asiat niin, että toinen pahoittaa mielensä, vaikka oikeasti olisi kaivannut sen pienen sanan tai lauseen, kuten tänään "no voi harmi". Opinko piikittelemään, kun toinen tarvitsisi halauksen?
Tiedän, todellakin tiedän, että olen äärimmäisen ärsyttävä, kun näen hopea- joskus jopa kultareunuksenkin sen mustaakin mustemman pilven reunassa ja jaksan uskoa, että asiat järjestyy ennen pitkää, tavalla tai toisella. En vain voi sille mitään, se olen minä. Se on jonkinlainen sukuvika, luulen ma. Sisulla ja sitkeydellä, huumorilla, toisia tukemalla, vierellä olemalla, sillä meillä on selvitty. Tarvittaessa rankasti kiroamalla.
Osaan riidelläkin, ei se siitä ole kiinni. En vain jaksa enää. Itse asiassa lääkärinikin sen sanoi torstaina kun kerroin kesän ikävistä tapahtumista: "Alamme olla siinä iässä, että meidän on jo ruvettava tottumaan siihen, että ikäviä asioita tapahtuu."
En halua tulla sellaiseksi. Poistin puhelimestani koko keskustelun (hups taisi mennä pari kuvaakin jotka olisi pitänyt säästää ensi viikkoon..), en halua nähdä sitä.
Muistelen mieluummin sitä, että halasin tänään ystävää, joka juuri menetti isänsä. Ja sen jälkeen hänen puolisoaan joka pilke silmäkulmassa kysyi "saisinko mäkin halauksen pitkästä aikaa".
Se tästä itsesäälin maksimoinnista.
Ötökkätutkijalla on enterorokko. Tähän kohtaan sanoisin, että voi p..öllönkakka. Myötätunnosta kehitin ylähuuleen massiivisen herpesrakkulan. Kiva. No mitä sitä ei täti tekis, ettei lapsella yksistään oli kurjaa ja tylsää.
Vauhtia rokko ei kuulemma ole ainakaan vielä hiljentänyt, joten pitäkää pliiiiiiis peukkuja, että se menee nopeasti ohi eikä Futari-Prinsessa saa tartuntaa eikä tietenkään vanhemmatkaan, vaikkei se kai aikuisiin niin kovin helposti tartukaan. Ja onhan tässä aikaa....
Sain vihdoin viimein jotain valmista neulontarintamallakin. Nää ei liity Alastalon saliin vaan nää on muiden kirjojen kuuntelusaldoa:
Ja kuvien asettelu on taas itse metsän reunasta mutta nyt en jaksa taistella näiden kanssa tämän enempää, kyllähän näistä näinkin näkee. Lanka on ihan perus 7-veljestä. Toinen Karkkiraita Lontoon Rae (9011) ja toinen on Lontoo Rae (752).
Lapaset on Karkkiraidasta, intialaisella peukalolla. Toisella peukalon raidat osu paremmin kohdalleen, mutta toisessa meni ihan keturalleen. En nähnyt tarpeelliseksi ruveta korjaamaan.
Nyt menee hermo näihin kuviin, joten kiitos ja hyvää yötä 🤗
Ootte tärkeitä!
Mutta ihan ensimmäisenä; olin jo unohtanut tämän voimalauseekseni ottamani, Pienen Urhean Miehen, Lääkärin, Ötökkätutkijan - mitä kaikkea onkaan, pari vuotta sitten mulle kohteliaasti huikanneen tervehdyksen. Joka liittyy muutaman päivityksen takaiseen aiheeseen "Jos vanhenisin"
Kyllä, tämä viikko oli ne-urologien viikko. Maanantaina kävi Mursu kontrollissa ja ne- ei kun se urologi sanoi, että hyvältä näyttää, mutta hän ei ole nyt ihan varma, tökkäisikö HÄN tuon skräpän/mustelman tuonne tähystimellään, luultavastikin näin, joten hän laittaa uuden kutsun parin-kolmen kuukauden päähän, niin katsotaan uudestaan.
Jos se on hänen syytään, se on siihen mennessä parantunut ja jos siellä rakossa jotain on, niin se ehditään hyvin sieltä häätää huit hitoille.
Kyllähän se tietysti vähän mietityttää, että onko noin vai näin, mutta kun 10 vuotta on pärjätty, niin näillä mennään.
Tänään oli mun vuoro. Neurologi, jonka kanssa alkutaival oli vähän takkuinen, sanoi parinkymmenen minuutin jälkeen "minusta sinä olet pirteämpi ja reippaampi kuin neljä vuotta sitten kun ensi kertaa tavattiin" 😊
Käytiin läpi tämän päivän tilannetta joka on parempi kuin kesällä. Riesa elää omaa elämäänsä, sille ei oikein tällä hetkellä voi mitään - mitään suuria muutoksia ei kannata ruveta tekemään, ne todennäköisesti vain huonontaisivat tilannetta.
Kokeilen vain vähän parin lääkkeen annostuksen muutosta; sain luvan rukata niitä omin päin vähän niin kuin "miten itse parhaaksi näen".
Verikokeiden arvot oli hyvät, ainoastaan D-vitamiinia, B-vitamiinia ja foolihappoa tarvin purkista.
Tai sitten Stanstan ja Repolaisen pitää oikeasti pistää se siedätysklinikka pystyyn 😜😂 - että mä opin syömään oikeanlaisia kasviksia (parsaa, parsakaalia ja ruusukaalia - just niitä kauheimpia...)
Mutta ihan parasta oli sekä mun että lääkärin mielestä se, että viimeinkin on saatu se ärsyttävä huimaus pois.
Soitin eilen aamulla teekoon rokotusnumeroon. "Soitamme teille kolmen päivän kuluessa." No ei mulla mikään kiire ole, ihan rauhassa vaan.
Mursu jätti mut aamupäivällä 10.45 sairaalan pääovelle, josta sisään päästyäni kysyin infosta miten siellä on hlökuntaa paikalla, voiko siihen pyytää lääkäriä jättämään todistuksen noudettavaksi. Sitten soitin Äidille, joka ei vastannut - no ei se mitään. Laitoin puhelimen äänettömälle ja menin polille odottamaan lääkärin vastaanottoa.
Käynnin jälkeen otin puhelimen esiin: kaksi puhelua Äidiltä, yksi tuntemattomasta nrosta ja yksi teekoosta. Tietenkin teekoosta just sillä välin, milloin muuten! Tuntematon numero tarjosi nuohousta jostain Espoosta - vähän turhan kalliit matkakulut...
Teekoo soitti uudestaan kun oltiin jo melkein kotona; sain varattua meille koronarokotukset, mutta vasta Itsenäisyyspäivän jälkeen. Ei haittaa, en enää aikaisemmin oikeastaan olisi ehtinytkään, ensi viikolla en olisi mennyt.
Aikaisemmista on tullut käsi kipeäksi enkä nyt olisi ottanut riskiä, että olisi tullut jotain muuta enkä olisi päässyt reissuun.
Tällainen peruspäivä Pöllönkulmalla. Ette kuitenkaan halua meidän WC-istuimesta, joten jätän kertomatta 😂
