lauantai 7. heinäkuuta 2018

Pumpulipuikkoja ja vessapaperia

Saimme AM:n kanssa aikaan mielenkiintoisen keskustelun. Toki keskustelumme ovat yleensäkin mielenkiintoisia, mutta tämän kertainen keskustelu rupesi jo naurattamaan.

Kuten otsikosta voi päätellä, aiheena oli siis pumpulipuikot ja vessapaperi. Tähän voisi tietysti lisätä hammastahnan, mutta koska meillä on molemmilla on hammastahnatuubi, se ei oikeastaan liity aiheeseen.

Vessapaperin yleisin keskustelunaihe perheissä on varmaankin se, miten päin rulla laitetaan telineeseen. Meillä ei tarvitse käydä keskustelua siitä, sillä olemme samaa mieltä asiasta: rullan pitää pyöriä niin päin, että paperin pää roikkuu vapaana, ei seinää vasten.
Keskustelun aiheena oli paperin väri 😃😃
Toinen meistä haluaisi, että paperi on ihan tavallista, Serlan keltaista paperia. Ja toinen haluaa hienostella valkoisella värillä 😉 Saatte arvata kumpi haluaa kumpaa..

Ohjeiden mukaanhan korvia ei saa kuivata eikä puhdistaa pumpulipuikoilla. Hiustenkuivaajallako ne kuivataan? No, meillä joka tapauksessa käytetään pumpulipuikkoja, siitäkin huolimatta, että olemme kuulleet tuttavapiiristämme tarinan, jossa piti käydä päivystyksessä poistattamassa korvakäytävästä se pumpulituppo.
Käytämme niitä varovasti - ja kun korvat, siis korvakäytävät puhdistetaan säännöllisesti, niin ei tarvitse rassata ihan aivoihin asti.

Viimeksi kun käytin pumpulipuikkoja, manasin niitä, kun ovat niin huonoja: varsi taipuu kaksinkerroin jo melkein ajatuksesta.
AM puolestaan kehui niitä kun ovat NIIN hyviä, paljon parempi kuin edelliset. varsikin
niin tukeva 😂😂

Että näin mielenkiintoisia keskusteluita voi vielä yli kolmenkymmenen vuoden jälkeenkin käydä - kymmenen päivää ja meillä on taas merkkipäivä 💓 Sitä seuraavaa vuosipäivää en haluaisi muistaa, mutta tiedän, että se tulee mieleen väkisin.

*****
Tiedättehän, että kun yksi laite hajoaa, niin sitten hajoaa toinen ja sitten... jne jne... AM oli luvannut mulle tämän uuden läppärin jo aikaa sitten ja siihen oli säästetty rahaa. Vanha alkoi vedellä viimeisiään ja sain tämän aika lailla viime tinkaan.
Ennen SMelooseen lähtöä meille tuli se kaapeli-tv ja valokuitu, jonka takia piti hankkia uusi reititin. Siinä reititintä ostaessa katselin kaihoten puhelimia, vanha kun oli...vanha... Ja temppuili sekin ja sitä sai olla lataamassa kaksi kertaa päivässä, vaikka olin poistanut siitä kaiken mahdollisen.
Reissussa se teki viimeisen temppunsa: ei suostunut latautumaan kuin kaikkein hienoimmista pistorasioista! Jumitti kun piti soittaa tai ei katkaissut puhelua - piti katkaista virta kokonaan. Ja Aiföynistä kun ei irroteta akkua, niin ei voinut mitään!

Keskiviikkona oltiin menossa Kelaan ja vielä ennen lähtöä tulostelin ja kopioin viimeisiä papereita kun tulostin sanoi yhtäkkiä: "Irrota virtajohta ja ota yhteyttä huoltoon" Voi sanonko mä mikä! Ja ei,
ei ole herännyt siitä eloon, sitä samaa se mulle hokee vaikka olen irrotellut virtajohtoa. Voi kyynel!

Sain sentään uuden puhelimen - jota opettelen käyttämään, mutta nyt on sitten vielä mietinnässä tuo tulostin. Kun sellaistakin tarvitsisi aina välillä, jos ei muuta niin pitää skannata milloin mitäkin papereita. Taitaa tulla halvemmaksi investoida rahat joita ei ole uuteen tulostimeen, kuin yrittää korjauttaa vanhaa.

Mikähän seuraavaksi? Ai niin, parvekkeen lattialaatoista pitäisi muistaa käydä sanomassa, neljännen tai viidennen kerran. Ne kun meinaa irrota.

Mutta ei se mitään. Onneksi on kirjasto jossa on kuulkaa hieno tulostin, se ratkaisee yhden ongelman. Eihän se tota parveketta korjaa, mutta parvekkeen lattia ei näy tähän sohvalle, niin sekään ei haittaa 😋😋


18 kommenttia:

  1. Possu kaivaa korvat pumpulipuikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä voi kuulemma helposti puhkaista tärykalvon. Jos ei osaa olla varovainen. Luulisi aikuisen olevan.

      Poista
    2. Tuskin tärykalvoa niin helpolla puhkaisee. possulta puhkaistiin korva joskus lapsena korvakivun aikaan. Rauta siihen tarvittiin. Ja SATTU kauheesti, vaikka lääkäri valehteli, ettei se tunnu.

      Poista
    3. Au, kuulostaa kammottavalta!

      Poista
  2. Pumpulipuikko on mulle kans ehdoton väline, putsaukseen ja rasvaukseen. Toivottavasti kehittävät hyvän korvaajan muovivarrelle, nyt kun meinaavat niitä poistaa markkinoilta. Tai ainakin Lidli poistaa valikoimistaan.

    Meän tulostin on kans vedelly viimisiään, tytön opintorahahakemuksen tulostamisessa oli melkoinen homma... mies lopulta keksi, että se toimii kun paperilokerossa on vain yksi paperi. Viisisivuisen hakemuksen tulostus siis piti hoitaa yksi sivu kerrallaan.

    Nykyajan kapistukset on niin lyhytikäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin toikin vielä, kun meinaavat poistaa noi pumpulipuikot kokonaan! Pitäisköhän ostaa niitä varastoon. Enhän muistanut tota asiaa ollenkaan.

      Meiän tulostin piti ihme rohinaa jo jonkin aikaa, mutta... "kun se toimi niin ei siitä tarvi välittää" AM ei noista perusta yhtään, eikä ymmärrä mitään - ei meistä kumpikaan.

      Poista
  3. Mulla oli sellanen helvetin kallis värilasertulostin. Siihen maksoi väripatruuna 89€ ja kun eka väripanos tilttas, ostin halvimman (39€) mustesuihkun ja se toimii ku junan vessa, se on HP, tietty!!

    Tässä: https://www.power.fi/tietotekniikka/tulostus/tulostimet/hp-dj2132-monitoimitulostin/p-251066/
    tulostin samassa hintaluokassa ja liikkeessä vielä -25%!!

    VastaaPoista
  4. Se on gigantissa tänään 29€.
    https://www.gigantti.fi/product/tietokoneet/tulostus-ja-monitoimilaitteet/HPDJ2632/hp-deskjet-2632-aio-mustesuihkutulostin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyy käydä katsomassa!
      Ihan sellain perustulostin riittäis meille, kunhan siinä tosiaan toimis tulostus ja skanneri, niitä kun tarvii silloin tällöin.

      Poista
    2. No noitahan ei ollut sitten enää meidän Gigantissa kun oltiin lähdössä - mun mielestä aamulla vielä oli kun kävin tota linkkiä katsomassa!
      Mutta käytiin Powerista ostamassa

      https://www.power.fi/tietotekniikka/tulostus/tulostimet/hp-envy-5032-all-in-one-tulostin/p-586408/?q=hp%20envy%205032

      Tosin saadaan se vasta ens viikolla, kun niitä ei ollut varastossa, on tulossa joskus alkuviikosta.

      Poista
  5. Suosittelen Rainbow-vanupuikkoja. Puikkojen varsi on paperia, eli niitä myydään tulevaisuudessakin. Varsi on tosi tukeva, napakka ja taipumaton. Ei katkea, vaikka on paperia. Puikot myydään pahvilaatikossa S- kaupoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä meidän vanupuikot on juuri noita Rainbow -vanupuikkoja.. Tai sitten jotain muuta S-Marketin vanupuikkoja. Mulla on varmaan väärä tekniikka, kun saan ne taipumaan :)
      Tarvitsen siis vanupuikkokäyttökoulutusta :D

      Poista
  6. Voihan vessapaperi. Meilläkin asia on tapetilla - mie kun haluaisin aina kokeilla uusia tuotteita, joskus semmosia nättejä kuvioitujakin, mutta kun "joku" on sitä mieltä, että Emboa sen olla pitää niin hirrrrrmuinen marina sitten jos/kun erheytyy näihin kokeiluihin sortumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole koomista, että vessapaperista voi saada perheessä aikaan mielenkiintoisen keskustelun tai joskus mykkäkoulun tai pahimmassa tapauksessa jopa riidan :D :D

      Poista
    2. Meillä on kaksi vessaa, yksi kummassakin kerroksessa. Yläkerran vessa on minun valtakuntaani, johon voin laittaa minkä veskipaperin haluan ja mitenpäin haluan. Alakerran vessaa hallinnoin mieheni. Lapset käyttävät kumpaakin vessaa. Minä ja mieheni emme kumpikaan välitetä niin vessapaperin väristä, merkistä tms. Yleensä ostetaan aina halvinta mahdollista.

      Poista
    3. Siis eihän sillä värillä oikeasti ole väliä, jostain syystä tuo värikeskustelu käydään meillä usein kaupassa, kun pitää ostaa vessapaperia :)
      Enemmän oikeastaan häiritsee se, että kun molemmat on kotona, vessapaperia menee enemmän kuin ennen - silloin kun molemmat tai edes toinen oli töissä. Eli on siitä työpaikasta muutakin hyötyä kun palkka - säästyy vessapaperia ;)
      Tokmannilta meillä yleisimmin vessapaperit ostetaan tai Sittarista, kun siellä on hyviä tarjouksia.

      Poista
  7. Puhumattakaan vessapapereista, joissa on runoja...Kuinkahan moni niitä lukee ajatuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli sitä joskus, mutta AM ei osannut lainkaan arvostaa sitä. Miksiköhän...? ;)

      Poista