maanantai 9. heinäkuuta 2018

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa 2018, osa 8

Marjaana kommentoi tuolla edelliseen osaan, miten Suomen kesässsä (ja kesäyössä) on todellakin tunnelmaa. Siinä hän on aivan oikeassa ja poikkeuksellisesti aloitankin tämän Myynti-Sirkkusten uuden jakson vastakommentilla 😊
Meillä kummallakin Myynti-Sirkkusella (eli Kotkat taitaisikin olla jo oikeampi nimitys...?) on Suomi Meloo -vuosia takana jo monia ja Suomea on nähty suunnasta jos toisesta ja juuri tuo on varmaan parhainta aikaa kesästä, yölaulajineen ja sateineen kaikkineen. On nähty pieniä satamia ja uimarantoja, ja pienten kyläyhdistysten, Marttojen, Nuorisoseurojen - vaikka kenen järjestämiä vaihtopaikkapalveluita. Joskus myöhään illalla ei saatavilla ole kuin grillimakkaraa ja pillimehua, mutta sekin lämmittää: ajatus, että joku on nähnyt vaivaa MEIDÄN vuoksemme. Tai viime kesältä se uskomaton raparperipiirakka ja kahvi, keskellä metsää, kun vettä ei näkynyt missään -oli se joki siinä lähellä, mutta sitä vaan ei näkynyt siihen kohtaan 😊
Itsellä on jäänyt ensimmäisiltä vuosilta mieleen ehkä paras aamiainen ikinä: se oli katettu pellolle jonkinlaisen katoksen tms. alle, aurinko oli noussut tunti-pari sitten ja silmät vielä unesta sikkarallaan kiersin aamiaispöytää. Niin mahtavaa aamupalaa puuroineen, muroineen, jugurtteineen, tuoreine leipineen, piirakoineen, leikkeleineen... en ole syönyt missään hotellissakaan!

Vaihtopaikkoja on siis pienissä satamissa, uimarannoilla, tanssipaikoillakin on käyty, tänä kesänäkin.
Jotain, mitä ei vaan voi sanoin kuvata, on niissä pienissä maatilamatkailupaikoissa, joissa ihmiset antavat kotinsa, pihapiirinsä käyttöömme. Saatavilla on ruokaa ja/tai kahvia, sauna, joskus jopa ohjelmaa.
Me olemme yleensä ne viimeiset paikalta lähtijät emmekä oikein tiedä, miten moisesta vieraanvaraisuudesta kiittäisimme - pelkät sanat tuntuvat josku riittämättömiltä.

No niin - se semmoisesta yleisestä höpinästä, lisää tunnelmointia saatte lukea vielä monen osan verran 😋😉😋

*******************************

 Levälahden pitkän ja helteisen päivän jälkeen suuntasimme PakuPojan keulan kohti Kermaa ja Wirran Wietävää. Edellisen päivityksen viimeinen kuva oli matkan varrelta - aika huikea näkymä mäen päältä, tuli hetkeksi tunne kuin kuin olisi ollut matkalla kohti tuntureita. Hiekkatie kapeni ja kapeni ja PakuPoikaa vähän hermostutti - siinä kun oli pysäköintitutka, niin se oli välillä vähän herkkänä 😍 
Pääsimme kuitenkin opasteiden ansiosta perille ja mikä meitä odottikaan: lähestulkoon linna! Aivan mielettömän upea punainen hirsitalo, josta saimme pienen huoneen yöksi. Yhdessä emännän kanssa katselimme jo illalla valmiiksi paikan, mihin voisimme seuraavaksi päiväksi kauppamme pystyttää. 
He olivat koko päivän valmistautuneet seuraavaa päivää varten: valmistaneet ruokaa ja leiponeet, järjestäneet parkkitilaa.


Tämmöinen John Deere oli parkkeerattu pihalle, oli varmaan ollut pihahommissa mukana koko päivän 😉


Ja pihalla kasvoi suuren suuria ruohosipulin kukkia - vai mitähän nuo lienee...






 

Päivällä syödystä lohikeitosta oli jo kulunut tovi jos toinenkin, eikä matkalle osunut semmoista paikkaa josta olisimme evästä ostaneet, joten varovasti kysyin, olisiko mahdollista saada iltapalaksi pari voileipää ja vaikka kupilliset teetä... Hetken päästä oveemme koputettiin ja kehotettiin tulemaan tuvan puolelle. Tämmöinen pöytä meitä odotti siellä: 


Kiiteltyämme iltapalasta emäntä kysyi, että ei kai meitä häiritse, kun hän siinä kolmen aikaan käy herättelemässä poikaa töihin lähtöön siitä meidän seinän takaa. No ihan varmasti ei häiritse, me ei varmaan kuulla yhtään mitään ennen kellon soittoa, vaikka talon ympäriltä purkaisi 😊

Ennen nukkumaan menoa käytiin vielä vähän katselemassa pihapiiriä ja kurkistamassa tyyntä veden pintaa.. Laiturilla vahtia piti tällainen iso Nalle -karhu: 

Kuva: Kuljettaja-Sirkkunen


Miettii varmaankin, voisiko tuon kuusen takana luimistelevan olennon pistellä poskeensa vai mahtaako olla kuinka sitkasta ja kuivakkaa.... 

Vai miettineekö jo seuraavaa päivää....











Aamulla oli tarkoitus syödä aamupala rauhassa ja valmistautua tulevaan päivään, mutta tulikin "äkkilähtö" edelliselle vaihtopaikalle - onneksi se oli ihan lähellä eikä meille oltu vielä ehditty aamupalaa tehdä - eikä huonettakaan tarvinut siihen hätään siivota: otettiin vain PakuPoika ja liikkeelle kohti Vihovuonteen kanavaa. 
Siellä oli väkeä reilusti, suurin osa vastikään heränneitä ja silmät sikkaralla etsivät aamupalaa. Eipä meistä oikeastaan siellä muuta iloa ollut kuin väkeä viihdyttämään: sana yhtä sekaisin kuin pääkin.
Toivotin huomenta tytöille - ja sitten huomasin, että olihan joukossa mieskin... Nauruksihan se meni vaikka anteeksi pyysin, mutta koko loppuviikko se muistettiin. 
Niin ja kyllähän me kylän roskakuskin mieleen varmaan jäätiin, kun oltiin vissiin vähän niin kuin roskapönttöjen edessä. Mutta hän oli reilu ja lupasi tulla parin tunnin päästä uudestaan, kun sanottiin, että kyllä me kohta tästä lähdetään koko revohka. 

PakuPojan nokka käännettiin taas takaisin kohti Wirran Wietävää - nyt ei enää pelottanutkaan niin paljon kuin edellisenä iltana, kun oli tuttu tie. Perillä oli jo paljon väkeä, vanhoja tuttuja, mutta meidän paikka oli vapaana, niin kuin oli sovittu. Siihen me aurinkoon kauppamme avasimme, tutusti PakuPojan kylkeen. Siitä kyljestä meidät on aina helppo löytää. 

Ja hieno oli meilläkin maisema, ei voi valittaa, komea pihasauna tuossa virran varrella: 




Meidän porukkaa varten oli talon väri erityisesti rakentanut nuo penkitkin; kysyivät illalla, että onkohan ne hyvät.

Voi, meidän väki istuu ihan nurmikolla, kaikki kelpaa 💗







Vähän talon isäntä ihmetteli, että miten ihmeessä tämmöinen määrä autoja mahtuikaan niin pieneen tilaan; heidän tekemälleen parkkipaikalle (tie päättyi heidän kohdalleen) ja tien viereen niin, että sieltä vielä pääsi poiskin: asuntoautoja, asuntovaunuja, autoja kanoottitrailereiden kanssa. Noh - harjoitus tekee mestarin ja sopu sijaa antaa - tarvittaessa trailerit irrotetaan ja siirretään ihan hartiavoimin paikasta toiseen - tuossa porukassa yhteistyö on voimaa 💪💪

Täällä tehtiin taas nopea päätös ja pistettiin Kuljettaja-Sirkkunen johtokajakkiin ja hänelle sijainen siirtämään PakuPoju seuraavaan paikkaan.
Kaikki meni hienosti - taas herrasmies auttamaan peruuttamisessa ja pienen töyssyn ylittämisessä ja ei kun matkaan hopea....Vaan mikäs nyt? PakuPojun tietokoneen näyttö ilmoittaa - me kaksi naista hyvällä englanninkielellä tulkitsimme - että matkustajan puoleinen ovi on auki. Siispä suljemme sen. 
Ei auttanut. Turvavyökin on kiinni. No mikä nyt on.. Sivuovi on kiinni, takaovet on kiinni. No, käydään laittamassa ne uudestaan kiinni. Tsädäm. NYT  on varmasti kaikki ovet kiinni, löin ne niin kovaa, että ei voinut jäädä auki. Ei, ei kelpaa. Höh. Kokeilen vielä kerran tuota sivuovea. PAM! Varmasti on kiinni, se on ihan sileäkin. toi sivu. Mutta se herjaa edelleen. No, ei voi mitään, joku sitä nyt vaivaa, mutta ei me ymmärretä. Kyllä ne perässä tulevat kerää meidän tavarat....

Lopulta päästiin perille, Koloveden kansallispuisto, tai siis Kolovesi ja Kirkkoranta oli meidän osoitteemme. Kysyttiin viisailta miehiltä, mikä Pojua vaivaa, mistä kiikastaa. No, hän oli tällä kertaa niin herkkänä, että kun yksi pahvilaatikko oli ehkä 1-2 cm liian ulkona, auton sisäpuolella kuitenkin, niin sepä ei ollutkaan tarpeeksi sisällä. Oli jonkun minkä-lie edessä ja siitä halusi meille ilmoittaa. Ei vaan ymmärretty. 

Mutta sitten! Nyt kuulkaa seuraaakin tämän osan viimeinen, mutta varmaankin jännittävin juttu! Tästä kuulimme vasta myöhemmin.... Ja sitä se Nalle siellä laiturilla varmaan edellisenä iltana pohdiskeli....

Juuri vähää ennen kuin melojat olivat lähteneet matkaan tuolta Wirran Wietävästä, oli virran poikki uinut KARHUEMO PENNUT SELÄSSÄÄN!  🐻🐻🐻

Isännän vähän matkan päässä asunut sukulaisrouva oli soittanut asiasta, mutta isäntä ei siitä ollut sen kummemmin "huudellut", ettei väki rupea panikoimaan tai vastaavasti rynnimään perään. 

Koloveden ukkoskuurosta sitten seuraaavassa osassa!  




9 kommenttia:

  1. On teillä siellä ollu jännät paikat ja mukavasti näyttää hommatkin sujuneet.
    On se myyntisirkkusilla aikamoista rumbaa luettunakin!!

    Miks näissä tarinoissa ei oo yhtään naamakuvaa teistä? Ei muuten, mutta voisi tervehtiä jos vaikka osuttaisi vastakkain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommat sujuu kun on paljon herrasmiehiä :) Aina löytyy auttavia käsiä jostain ja jos ei, niin ei tarvitse kuin huikata, että tarvittaisiin vähän apua, niin on jo "jono ovella"

      Naamakuvia ei itse asiassa ole juuri otettukaan - tähän mennessä ei vielä yhtään, oikeasti. Tunnustan, seuraavassa yöpaikassa on musta yksi naamakuva, mutta olen vielä kahden vaiheilla, tohdinko sitä esille laittaa... Toisaalta, mut kyllä löytää muutenkin :)

      Sulle ajattelin kyllä treffejä ehdottaa muutenkin; Teuronjoki -melonta on taas 11.8. jos oikein muistan ja enköhän mä sinne lähtöpaikalle tule "seurustelu-upseerina" muiden jalkoihin pyörimään :)

      Poista
    2. Laitan ajan ja paikan ylös, pakkohan sinne on tulla!!

      Poista
    3. Usko pois, Myyntisirkkuset tunnistaa ilman kuviakin siitä sirkutuksesta ;-)

      Poista
    4. Kiitos Marjaana - tuo on kauniisti sanottu <3
      Vai kirjoititkohan väärin, pitiköhän sun kirjoittaa sirkuksesta...

      Poista
    5. Ja Timo, Koskikaralla nähdään :)

      Poista
    6. Ei, kyllä sirkutus oli ihan oikein kirjoitettu ja tarkoitettu <3

      Poista
    7. Toinen vaihtoehto olis tietysti kaakatus... :D

      Mutta kiitos Marjaana <3 - kyllä meistä kai vähän ainakin tykätään, niistä halauksista päätellen :)

      Poista