tiistai 1. toukokuuta 2018

Sulle laulan neiti, kesäheinä..

Kuukauden päästä on jo kesäkuu!

Tiedän kyllä, otsikko ei liity kesäkuuhun, mutta se nyt vain tuli mieleeni, olenhan kai itsekin ollut joskus jonkinlainen neiti Kesäheinä. Nykyään rouva. Kesäheinää ei musta kyllä saa enää tekemälläkään. Grillimakkaran ennemminkin 😏

Vappu tuli oli ja meni. Olen ollut hirrrrrrrrrrrrrrvittävän reipas. Olen siivonnut. Nii-in. Siivonnut. Työhuonetta. Joku on kerännyt sinne turhanpäiväistä tavaraa pilvin pimein. Nyt olen poistanut sitä. Ja järjestänyt sitä. Koska Joku ei vaan osaa laittaa niitä tavaroita paikalleen. En ymmärrä miksi. Asuuko teillä muilla samanlaista Joku -tyyppiä? Se on ärsyttävä. 

Sen lisäksi olen hoitanut "Myyntisirkkusten" hommia ja pitänyt taas tänään lähes kolmen tunnin puhelinpalaverin Kuljettaja-Sirkkusen kanssa. Asiat alkaa olla meidän osalta ns. paperilla kasassa. Pitää vain viedä ne vielä eteenpäin. Kuukausi aikaa. PITKÄ aika. On on. 
Huomenna on Skype -palaveri. Voin kertoa, että homma on hanskassa. Ja perinteisesti hanskat hukassa, mutta eiköhän ne löydy matkalla Kuopioon. 

Niinpä niin. Voitte huomata, että mitään erityistä ei siis ole tapahtunut. 
Vappua ei meillä sen kummemmin vietetty: ystävän kanssa kävin kaupassa ja ostin pakastemunkkeja, joita lämmitettiin 200 asteisessa uunissa 3 minuuttia ja sen jälkeen sokeroitiin. Ystävältä sain pullon simaa. 
Ehdittiin juuri syödä munkit ja juoda sima pois, kun naapurissa asuva nuori mies soitti ja kysyi, saako tulla käymään. Toki sai. Hän istui meillä pari tuntia kertomassa kuulumisia. Oli kiva kuulla, että hänellä menee hyvin. 

********

Työttömyyskassan päivät on nyt sitten käytetty. Kolme päivää vielä jäi. 
Kela sanoo ystävällisesti, että SAAN hakea sairauspäivärahaa, koska edellisen jakson maksamisesta on kulunut jo niin kauan (no ei kai nyt sentään, olenhan ollut vasta vajaan kuusi vuotta sairauslomalla...). Mutta ihan riippuu virkailijasta ja päivästä, saaanko ko. päivärahaa vai "syökö" osatyökyvyttömyyseläkkeeni päivärahan. Näin siis toimii tasa-arvoinen kotimaa: "riippuu ihan siitä kuka sen käsittelee". 
Jos ei naurattais, niin itkettäis ja jos ei itkettäis niin naurattais. Ei vaan jaksa eikä viitsi kumpaakaan, kun ei siitä ole apua. Laitan vaan hakemuksen menemään ja jään odottamaan vastausta - toivon, että osuu sellaiselle käsittelijälle, jolla on hyvä päivä. 

Onneksi elämässä on paljon hyvääkin. 





18 kommenttia:

  1. Toi on kyllä perkeleestä tollanen, että saikulla pidetään ihmisiä noin kauan, persetti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. Kun ei tavallisen ihmisen järki vaan ymmärrä, että hoitavien lääkärien sanaa uskota. Mutta mulla on hyvät lääkärit, periksi en anna.
      Uudet todistukset on matkalla jotta saan taas uuden hakemuksen tehtyä ja pidettyä toivoa yllä.

      Poista
  2. Samoja asioita vapuissamme: ystävältä saatu sima ja kolmen minuutin munkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen minuutin munkit oli hyviä eikä valmistaminen kestänyt kauaa. AM ei halunnut sokeria - minä sokeroin omani ja varistelin sokerit rinnuksilleni ;)

      Poista
  3. Kasvukylän miehet puhuivat aina kesäisin ravintola Kesäheinästä..opin myöhemmin että sillan alle menivät ryypylle.
    Zen Cafen Talo -biisin mukaan se on ehkä talonmiehen akka joka sitä asuntoa sotkee, sillä kun on ne avaimetkin... .

    On kyllä niin iso helpotus sitten kun pääset eroon koko asian käsittelystä ja kokonaan eläkkeelle ettet tiedäkänn, loppuu ravaaminen kaikenmaailman paikoissa hakemassa kaikenmaailman lappuja.. sitä odotellessa mieli kirkkaana ja pöhinää kutimiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut aikaisemmin Metsäbaari :) Siellä oli sohva ja pari nojatuoliakin. Miehet ketään häirinneet, baari edes oikeastaan näkynyt, jos ei tiennyt missä se oli. Sitten tuli jollekin paha mieli, ja se kenen tontilla se oli, aitasi metsänsä (yritys) vaikkei tehnyt ko. metsän kulmalla yhtään mitään eikä Metsäbaari häirinnyt ketään.
      Baarin miehet siirtyivät kaupan "takakulmalle", kävelytien varteen, avoimelle paikalle, kiville istumaan.
      Koskaan eivät ole ainakaan minua häirinneet, ystävällisesti vain tervehtineet. Silti heitä yritetään sieltäkin häätää. Kun siivoavat vielä jälkensäkin, mokomat. Toisin kuin ne, jotka istuvat kahvilla kioskin edessä...

      Kun asia on selvä ja paperit kädessä, niin moni asia helpottuu. Tosin nyt kun taas on tehty nuo palikkatestit yms., ne riittää taas pariksi vuodeksi - jos ei vieläkään rupea mitään tapahtumaan. Mutta mä jaksan uskoa, aina vaan.... :)

      Poista
    2. Meidän kirkolla oli aikanaan Suobaari =) eli just tämmöinen Alan miesten kokoontumispaikka, missä oli pallogrilli, muovisia puutarhatuolia ja omaa rauhaa metsän siimeksessä. Kunta aitasi sen maa-alueen käytön estämiseksi (melua kesäöisin) ja nyt porukka sitten kokoontuu paljon näkyvämmällä paikalla "leipomon takana". Siinä olen Pöllösen kanssa samaa mieltä, että vanhan kaartin juopot ovat/olivat harmittomia ja yleensä hyvinkin kohteliaita.

      Poista
    3. Tuossa meidän Metsäbaarissa oli vielä sekin sinänsä hullu juttu, että sen ei tosiaan olisi luullut haittaavan ketään, kun ei siinä vieressä tai lähellä asunut ketään, ketä se olisi häirinnyt metelillä tai muulla.

      Poista
  4. Toivotaan, että vielä tulee päivä, jolloin sinua/hoitavia lääkäreitä uskotaan ❤ seurasin vuosi sitten kälyni vastaavaa taistoa;hakemuksia, valituksia,uusia lääkärintodistuksia, uusia hakemuksia, hylkäyksiä ja valituksia ja täytyy sanoa, että itselle tuli kyllä keskivaikea vitutus hänen puolestaan. Ilman paikallisen klubitalon apua ja tukea hän ei olisi jaksanut rämpiä eläketaistoa maaliin =( kohtuutonta olettaa, että jos voimat hädin tuskin riittää siihen jokapäiväiseen eloon, niin ihmisestä olisi kerta toisensa jälkeen perustelemaan omaa työkyvyttömyyttään. Kuinkahan moni roikkuu saikulla ihan vain siksi ettei voimat riitä hylätyn eläkehakemuksen uudelleen ja uudelleen hakemiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reppanainen ❤
      Kyllä se päivä vielä tulee, mä uskon niin. Mulla on onneks AM, joka vielä jaksaa mun kanssa taistella. Ja kuten Timolle sanoin, hyvät, loistavat lääkärit. Lääkäreistä ei ole tämä asia kiinni, vaan siitä vastapuolesta, joka kävelee erikoislääkäreiden lausuntojen yli.

      Poista
    2. Siitä on (tulossa vai on adressi) ettei erikoslääkäreiden lausuntoja voi enää kumota ja se, ettei yksi ihminen voi päättää asiaa, kun se on nykyään silleen, että vakuutuslääkäri kokouksessa esittää hylkyä ja kaikki muut ovat samaa mieltä, eli se on yksi ihminen joka niin päättää, just näin munkin kohdalla, oliko se neljäs kerta kun hyväksyttiin TK-eläkehakemus.

      Noista päätöksistä ei kannata valittaa, vaan valitusajan jälkeen heti suoraan uus hakemus sisään.

      Mun hylkypäätöksissä todettiin mun olevan työkyvytön ja silti tuli hylky ilman mitään perustaluja, mutta sitten kun ylilääkärini soitti sille päättävälle lääkärille ja kysyi hylkäyksen syyä, niin syynä hylkyyn oli se, etten ollut masentunut!!

      Viimiseen hakemukseen kirjoitin nimeni lisäksi vain, että mulla on selkä paskana, eikä päässä vikaa.
      Tuli kolmen päivän päästä TK_eläkekortti...

      Poista
    3. Muistan, että olet kerran mua tuossa valitushommassa ohjeistanutkin, ettei kannata valittaa - ja sen huomasin itsekin: tein sen valituksen ja odotin reilun vuoden siihen vastausta. Mitäänhän ei tietenkään sinä aikana tapahtunut; kaikki paperit meni suoraan sinne vakuutusoikeuteen ja jumittui sinne.
      Siksi en nyt viimeisestä päätöksestä valittanutkaan, mutta uusien lääkärintodistusten saaminen on kestänyt näin "kauan" (tuntuu pitkältä ajalta, vaikkei tarkemmin ajatellen ole), kun halusivat tehdä nuo palikkatestit.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kesäkuussa alkaa taas Suomi Meloo - enemmänkin taidan olla siellä tiellä, kun "en voi tehdä sitä, enkä voi tehdä tota, enkä voi tehdä tätä". Tai sitten "Et kyllä koske, minä menen, et nosta, minä nostan" :) Ja autoakaan en saa ajaa.
      Mutta, niin kuin mulle on nätisti sanottu, seurustelu-upseereita tarvitaan aina ;)

      Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, kausi 2 alkaa siis muutaman viikon päästä. Katson josko saisin tällä kertaa kannettua tämän kannettavan mukanani ja päivitettyä seikkailua enempi reaaliajassa.

      Poista
  6. Meilläkin asuu JOKU. Ainakun JOKU on tehnyt jotain, se on mieheni.
    Mäkin oon sanonut sulle, ettei noista hakemuksista kannata valittaa, vaan laittaa aina uusi hakemus. Valitusten käsittely kestää sata vuotta. Monissa valituslautakunnissa istuu samoja ihmisiä, jotka on ollu hylkäämässä alkuperäistä hakemusta, joten päätös ei muutu. Mulle sanoi Neuroliiton lakimies, että tosi tosi tosi harvoin päätös on valittamalla muuttunut. Mutta hei, kyllä sä vielä tuut pääsemään eläkkeelle. Viimeistään eläkeiässä. Sitä odotellessa... 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä aikaa odotella - sitä eläkeikää 😂 😂. Mihin sitä nuorella ihmisellä kiire olis... Mutta olen tosi kiitollinen teidän neuvoista, maanantaina kun käyn työterveyslääkärillä, niin tiedän taas mitä hänelle sanon/mitä häneltä pyydän.

      Kyllä se JOKU vielä sen eläkkeenkin mulle myöntää.

      Poista
  7. Eipä se murehtiminen auta mitään, monasti tulee murehdittua jotain asiaa etu- ja jälkikäteen ja sen murheen ollessa päällä, eli 3 kertainen mures. Parempi kun yrittää kääntää ajatukset aina positiiviseen, sillä se on niin, että positiiviset ajatukset tuovat positiivisuutta elämään. Olen opetellut tätä. Luin Murphyn kirja (alitajuntasi voima), kun Mirja Pyykkö (oli aikoinaan tv:ssä) ehdotti sitä kerran ollessaan työpaikallani luennoimassa postitiivisen ajattelun voimasta. Heti kolahti tämmöselle pessimistisen luonteen omaavalle tyypille! Elli voimallisia ajatuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilukissi :)
      Niin kuin oon ennenkin tainnut sanoa, minä oon aina ollut se ärsyttävän positiivinen - vaikka viime aikoinen onkin meinannut mennä pakkasen puolelle.
      Mutta sun kirjoitus taas muistutti siitä, että asioille joille voi tehdä jotain, tehdään: tartutaan toimeen ja hoidetaan homma pois vaikka olis kuinka vastenmielinen ja turhista on turha murehtia.
      "Antaa hevosen surra, sill' on isompi pää"

      Poista