21 maaliskuuta 2018

Uusi perheenjäsen ja jotain puikoilta pudonnutta

Kerroin eilen, että meille tuli uusi perheenjäsen. Tämän Riesani kanssa kun joudun käymään milloin missäkin tohtoriksella, niin AM ystävällisestä jopa aamuvarhaisella (no, ei nyt niin kovin aikaiseen oltu liikkeellä) lähtee mua kuskaamaan ja nytkin odotteli sen aikaa kun olin vastaanotolla, vaikka sanoin, että pääsen kyllä kotiin päin itseksein. 

Käytössään olleen ajan hän oli tietenkin käyttänyt hyödyllisesti ja piipahtanut läheisellä kirpputorilla/realisointikeskuksessa. Kun hän sitten tuli hakemaan mut, tapani mukaan hyppäsin äkkiä kyytiin, että päästään pois tieltä oven edestä  enkä tietenkään sen kummemmin katsonut edes, olisiko meidän autossa muita kuin AM. 
Sitten kun oltiin jo liikkeellä, hän kysyi "huomasitko, kuka meillä on kyydissä?"  Hups, ajattelin ja nolostuin, en ollut ollenkaan katsonut takapenkille, kukahan siellä on, enkä edes tervehtinyt... käännyin ympäri... AM:n takana ei istunut ketään, joten sen jonkun täytyi istua minun takanani - loogista, sillä minun penkkini takana on enemmän jalkatilaa, koska olen lyhyempi ja etupenkin voi vetää edemmäs. En kyllä ollut huomannut sellaista....
Käännyin siis vähän enemmän, valmiina pyytämään anteeksi huonoa käytöstäni. Takapenkillä istui turvavöihin kiinnitettynä ja siellähän istui  HUUKO ❤

Huuko on aika iso - niin kuin näkyy: tuossa jalkojen juuressa on AM:n puhelin, vähän niinkuin mittakaavana. Huuko seisoo meidän toisella sohvalla ja tuolta takavasemmalta pilkottaa vihreä kylmälaukku joka on käsinojalla - siitä voi siis päätellä kuinka iso Huuko oikein on. 

Huukolle on varmaan pienempänä tehty samoin kuin mulle ja rallatettu samaa rallatusta kuin mun enot rallatti mulle - siksi mä olen näin lyhyt - ja siksi Huukon päälaki on tasainen: "Taa taa tasapää, älä kasva enempää"
No en kasvanut, 160 cm riitti, tai niin se lääkärisetä kesällä mittasi.
Mutta siis Huuko.
Huukon pään päälle kun laittaa tyynyn, niin siinä on mukava lepuuttaa jalkoja samalla kun neuloo. Eikä se karkaa, niin kuin tuo puinen jakkara karkasi, sitä piti siirtää vähän väliä takaisin.  Huuko on siis mun uus paras neulontakaveri ❤

Nämä ei kuitenkaan ole vielä Huukon kanssa tehdyt, vaan nämä tipahti puikoilta vähän aikaisemmin. Muuten oli kiva tehdä näitä, mutta päättely....voi kun on ihmisellä huono päättelykyky...ihan liikaa lankoja kaksivärisissä kynsikkäissä, onneksi en ottanut useampia värejä 😊 Harmaan sävy on vähän vääristynyt, se on oikeasti enemmän ruskeansävyinen, mutta tykkäsin väreistä, "tilaajan" toiveesta, kuten varsien pituuskin, kyynärtaipeesen asti. 


Ja sitten vielä päivän piristys. Kaupassa käynti, varsinkin isoissa marketeissa käynti, on mulle nykyään melkoista pakkopullaa ja AM tekeekin sen useasti yksin. Jos voisin, Tuomas Kyrön sanoin "möhnöttäisin" (kuulin sen ihan just tv:stä) kotona 😊

Mutta tänään, oltiin menossa isoon marketiin ja odotin kun AM oli hakemassa kärryä, edestäni käveli nuori isä pieni tyttö kärryissä. 
Tämä pieni, suloinen tyttö hymyili koko naamallaan ja ilmoitti iloisena:  
"ME MENNÄÄN OSTAMAAN JÄÄTELÖÄ!"  ❤❤

Tuon jälkeen oli itselläkin ihan hyvä mieli mennä kauppaan ja kauppareissu sujui hyvin, tavallisuudesta poiketen tänään ei ollut hirveä kiire pois 😊


Ja nyt niiden kerrosrivinoususukkien pariin Huukon kanssa. 


18 kommenttia:

  1. Komea Huuko! Mistä materiaalista se on tehty?

    Ostin kans itelleni muutama vuosi sitten sellasen säiliöjakkaran käsityöjutuille, mutta mies alkoikin säilyttää läppäriään sen päällä. Yks on jo pudonnu fataalisti siitä lattialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerron kohteliaisuuden Huukolle :)
      Huuko on kuulemma jotain kevytbetonia tms. Suht painava siis, mutta kuitenkin kevyehkö, niin että minäkin jaksan sen kantaa kainalossani.

      Mulla on läppärin alla sellainen pehmeä, jollain "ryyneillä" täytetty alusta, jota on kiva pitää sylissä. Tosin läppäri liukuu sen päällä helposti ja siksipä olenkin kiinnittänyt koneen siihen melkoisilla kasoilla sinitarraa.

      Poista
  2. Hieno vuokralainen teillä!
    Koirapoika käski kiittää ja väitti saavansa enemmän kuin täydet pisteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huuko on kovin tyytyväinen - katselee tv:tä mielellään.
      Arvasin, että Koirapoika selviää "kokeista" ihan tuosta noin vaan, vasemmalla tassulla ;)

      Poista
  3. Te joudutte kohta lähtemään evakkoon kaikkien noitten uusien pöllöjen tieltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on pelko, että jos me joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon, niin mihin mun kaikki pöllöt joutuu :) Ei me mahduta pienempään asuntoon.

      Poista
  4. No jopas on Huugo Pöllölässä! Pitäis saada joku toimittaja tekemään juttu pöllöistä ja niiden emännästä. Onkohan sulla jo pöllöjenkeräilyn Suomen ennätys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Huuko kiittää ja kumartaa :)
      Jaa-a, Poikahan noita kerran yritti laskea, mutta antoi periksi kesken kaiken, ei jaksanut laskea kaikkia :D Ei jaksanut edes 400:aan...

      Poista
  5. Hieno Huuko <3 ja mainio kauppa-ilostuttaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoisia kauppailostuttajia kun olisi useamminkin marketeissa vastassa, niin kaupassa käynti ei olisi niin vastenmielistä... :D
      Huukon kanssa pärjätään loistavasti <3

      Poista
  6. Huuhkain!! Halavatun on nääpistetty halavatun papoilta, pappatunturi mc jostain savosta. Huukolle terveiset sujelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Terveiset toimitettu perille!
      Halavatun Papat on aivan huippu - olen joskus ollut heidän keikallaan, vuosia sitten, kun vielä jaksoivat keikkailla.
      Ja vieläkin harmittaa, kun vaan ajettiin ohi, eikä pysähdytty ostaamaan.. AM:n kanssa kun on näitä, etenkin kesäisiä, ajelureissuja, niin osuttiin paikalle, missä oli myynnissä useammpi pappatunturia. Harmittaa, kun ei silloin tullut ostetuksi.
      Olen ehkä joskus kuvan siitä esitellytkin, mutta jos vain löydän kuvan, niin laitan kuvan iloksenne uudestaan :)

      Poista
  7. ammuit itseäsi polveen kiitos

    VastaaPoista
  8. Mahtava Huuko. Onneksi sovitte kaikki kolme samaan kotiin! Hyvää viikonloppua ja iloisia kauppareissuja. Lapset tuottavat iloa ympärilleen, kunpa me aikuisetkin tekisimme samoin. Komeat kämmekkäät, ymmärrän hyvin noiden pitkien varsien merkityksen, lämmittävät suloisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sovitaan :) Pienet - ja isotkin - lapset on ihania, ja vain 87 päivää kun saan siskon pienet kainalooni <3
      Ja kiitos, olen itsekin tyytyväinen noihin kynsikkäisiin, tuo varren kuvio on minusta kaunis.

      Poista

Mukava kun tulit vierailulle Pöllönkulmalle.
Jätäthän viestin käynnistäsi - tulisin mielelläni vastavierailulle :)