lauantai 26. elokuuta 2017

Lisää eläimellisiä juttuja

Lupasin kertoa vielä loputkin keskiviikon retkestä Heinolan lintutalosta ja laittaa loput kuvat sieltä. Siellä on erikseen vielä ns. näyttelytalo, jossa on paljon täytettyjä eläimiä, niin lintuja kuin muitakin eläimiä.

Tässä nurkassa oli useita erilaisia lintuja; pöllöjä ja paljon muitakin.

Jo sisään tullessa oli komeita pöllöjä ja haukkoja.

Toisessa huonessa oli pari mäyrää ja hieno ilves. Olemme AM:n kerran nähneet ihan elävänkin ilveksen: emme ensin edes tajunneet mikä auton nokan edessä iltahämärissä oli, mutta hetken päästä se meni jakeluun: ilmielävä ilves! Komea kissaeläin se kyllä oli!

Tästä ilveksestä emme saaneet selville, oliko se uros vai naaras. Näin kerran aikaa, aikaa sitten unta, jossa olin selittänyt, että urosilveksellä on ihan oma nimensä... Urosilves on nimeltää yrväs. 😖😏


 
Nämä kaksi mäyrää sieltä löytyivät.

 
Korppi ja pieni siili. Pikkunisäkkäistä jäi kuva ottamatta, en tiedä miksi. Yllättävin niistä pienistä nisäkkäistä oli lumikko, joka oli niin kovin pieni. Se ei ollut paljoakaan miehen keskisormea paksumpi eikä varmaankaan 15 cm pidempi. Kovin, kovin pieni oli se. Olen kyllä nähnyt ihan elävänkin lumikon kerran Kymijoen rannassa, meidän venepaikalla, siellä se maalle vedetyn laiturin pätkän raoista kurkisteli, mutta en muistanut, että se oli niin onnettoman pieni 😊😊


Mutta tämä se oli varsin "veikeä" ilmestys". Henkarissa hienosti roikkunut miesten juhlapuku; housut ja takki. Siinä on ollut yllätystä kerrakseen kun on pukua tarvittu ja mitä onkaan löytynyt povitaskusta: AMPIAISPESÄ!




Lopuksi kävimme vielä tervehtimässä loppuja papukaijoja ja kakaduja. Olisin laittanut teille tähän terveisit Tanelilta, mutta se ei onnistunut. Tanelilla on kovin kovan ääni, korvissa soi vielä pitkän aikaa senkin jälkeen, kun Taneli oli terveisensä huikannut.

Ennen kotiin lähtöä käytiin juomassa kahvit ja syöttämässä sorsia, puluja ja lokkeja. Joutsenet eivät malttaneet tulla syömään, sulkien sukiminen oli tärkeämpää.











6 kommenttia:

  1. Vai yrväs??;DD Elukat on jees!! Tosin täytettyinä vähän jähmeitä... Olisin aikoinani saanut sudentaljan, lähinnä lpukkaannuin susien psta kun kysyttiin, nyt saattaisin ottaakin....nääh, en ottais!! Susi kuuluu luontoon, kuollutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yrväspä hyvinkin :D Olen siitä saanut kuulla, kerran jos toisenkin :D
      Haluaisin käydä Isolla Kirkolla eläintieteellisessä museossa ja oli siellä tarkoitus Pojan kanssa käydäkin, mutta se nyt jäi.. Onneksi museo pysyy paikallaan ja Poika kai tulee joskus vielä sieltä länsirannikolta tänne.. ihmisten ilmoille ;)
      Meillä on nahkoja, monenlaisia, kun AM tekee nahkatöitä. Siis pääasiassa kaivertaa nahkaa eli nahka on paksua, kai jotain lehmää tms. Mutta on meillä joku kärmeskin tuolla hyllyssä.
      Sitten mulla - tai oikeastaan se on Pojan - on Vaarilta saatu lampaantalja. Sitä ei ole valkaistu tms. käsitelty, vaan se on ihan luonnollinen, on vain käsitelty sen verran, että se säilyy ja oli talvella rattaissa ja pulkassa lämmin. Se on aarre <3 - myös "osa-aikakasvisyöjä Pojalle"

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tiesin, että sä osaat "arvostaa" mun untani.... Nyt jos joku sulta joskus kysyy ilveksistä, niin voit kertoa, että on... noh. Ilveksiä ja ilveksiä :D

      Poista
  3. Tuo on niin ihana paikka. Nuo linnut on vaan niin sympaattisia. Monasti olen haaveillut papukaijasta, mutta allergikko perheessä estää sen.

    Ihania lintuja kuten mainitsemasi Taneli, joka on todella äänekäs kaveri, sekä Kaija ihana joraaja. Surukseni huomasin, että Julli, tuo puhuva korppi oli liihotellut taivaalliseen lintutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä ihana paikka, olen niin iloinen, että avustajani ja anoppinsa pyysivät mut mukaan :)
      Joku lemmikki (muukin kuin tuo AM ;D ) olisi kiva, mutta kun AM on allerginen, niin ei onnistu meilläkään. Tai no, on meillä totta puhuakseni joskus ollut: tuhatjalkainen! Tosin sillä oli kuulemma vain 400 jalkaparia. Sille vain kävi vähän surkeasti :(

      Harmittaa kun Tanelin naapureista ei saatu kuvia; olivat niin sopivasti nurkassa, että ei millään saanut kameraa "taipumaan" sinne eikä saatu niistä kuvia. Olivat nimittäin niin upeita papukaijoja väritykseltään, että huh huh :D

      Ja kaikki linnut; niille kun jutteli, ne katselivat pää kallellaan ihan sen näköisinä, kuin olisivat tosissaan kuunnelleet <3

      Poista