lauantai 29. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut Suomen suvessa, osa 10

Kyllä se vaan niin on, että uni auttaa 👍 Kun hyvin nukkui, niin johan muistui, minkälainen vaihtopaikka olikaan se Loukunsuu.

Ajeltiin kohti osoitteen mukaista paikkaa: missä vesi? Hei, tuolla vilahti, kyllä me varmaan ollaan oikeaan suuntaan menossa.. Niin mutta kun mun mielestä sen pitäisi olla sillä puolella ja se on tällä puolella? No jossain on kai silta jonka ali ne tulee? Ääh, kyllä me löydetään perille, ainahan me on löydetty... Tai ainakin melkein joka kerta 😉😉

Lopulta rupesi näkymään autoja ja kajakkeja niiden katolla, Mutta se vesi... Kun yleensä ollaan rannalla.. Käännytään tuonne, hei. Joo.
Katso, tässä on varmaan ne vaihtopaikkapalvelut. Oho, tästä ei pääsekään eteenpäin! Voi vitsi, ja minä en kyllä peruuta takaisin tällä isolla autolla 😔
Etsitään siis mies. Tuolla! - Ja hirveää heiluttamista ja heilumista: tulisitko tänne.. Ja sitten se ajokoiran ilme: peruuttaisitko tämän auton takaisin tuohon risteykseen tai voisikohan tämän kääntää, jos nuo naiset voisi siirtää noita tuoleja??

Asiahan taas hoitui, auto siirtyi pari sataa metriä takaisin päin. Jäimme risteykseen - emme tien tukoksi, vaikka naisia olemmekin 😉, vaan hyvin näkyville ja saataville, ja teimme vähän kauppaakin. Kun auto on hyvin järjestetty, on helppo tehdä kauppaa: purkaa laatikot tien poskeen ja etsiä tarvittava tavara siinä 😊

Vaihtopaikkapalvelut oli moneen muuhun paikkaan verrattuna..hmm..kooltaan ja määrältään vaatimattomat, mutta maultaan sitäkin herkullisemmat: aivan taivaallista RAPARPERIPIIRAKKAA! Kesän ensimmäinen raparperipiirakka, nam! En muista ketkä sitä vaihtopaikkaa pitivät, kolme oikein mukavaa naista kuitenkin. Istuimme pitkään juttelemassa heidän kanssaan; juomassa kahvia ja syömässä sitä ihanaa raparperipiirakkaa..

Sitten siirryimme omalle paikallemme eli myyntiauton kupeeseen ja minä sain tehtäväkseni etsiä meille yöpaikan: tuleva yö kun oli ainoa yö, jolle ei ollut tietoa nukkumapaikasta. Olin varoilta ottanut meille mukaan teltan ja luvannut, myös Kuski-Sirkkusen puolesta, että voimme tarvittaessa nukkua teltassa, jos ei kerta kaikkiaan muu auta. Tilannehan nimittäin on se, että kaikilla muilla on mahdollisuus nukkua autossa, vain kaksi leidiä tarvitsemme patjan ja tyynyn ja katon päämme päälle 😊. Oikeat kermapyllyt, nääs 😊. No ei, onhan toki kyse siitäkin, että me tarvitsemme sähköä sille maksupäätteelle ja oikeastaan pitää olla "kassakaappi" vieressä lukkojen takana. Vaikka väki on rehellistäkin rehellisempää, en halua jättää sitä autoon yöksi.
Yöpaikan etsiminen ei ollut ihan helppoa, vaikka poika 020202-palvelussa auttoi parhaansa mukaan - hän oli oikein ystävällinen ja avulias. Ongelman aiheutti se, että en oikein osannut kertoa, missä olemme; "tuota, täällä jossain keskellä metsää, Taivalkoskella, osoitteessa...." Ja meidän pitäisi päästä täältä suuntaan x, josta meidän olisi aamulla helppo ja suht lyhyt matka suunta suunta osoitteeseen y". Eikö kuulostakin helpolta? 😊😊  Mutta niin vain avulias poika löysi meille pari-kolme vaihtoehtoa, joista löytyi meille sopiva paikka. Leirintäalue, josta löytyi neljän hengen mökki, joka oli aivan käypänen yhden yön yöpymiseen. Pääasia, että siellä oli sängyt ja sähköä!

Melojat saapuivat alkuillasta, uudet melojat valmistautuivat lähtöön. Osa joukkueista vaihtoi kalustoa, osa vain melojia. Meidän joukkueesta lähti melomaan myös Tunturiruipelo, lähti melomaan vähän toisesta kohtaa kuin muut melojat: laski sellaisen pienen kosken. Pieni-Aurinkomme katseli silmät loistaen Tunturiruipelon koskenlaskua ja oli haltioissaan, miten hienosti se sujuikaan 😊. Hänestä saadaan kyllä vielä hieno meloja - onhan hän jo koko viime ja tämän kesän harjoitellut ja on varmasti jo taitavampi kuin minä, joka olen ollut viisi vuotta melomatta.

Kun melojat oli saatu matkaan, lähdettiin taas mekin etsimään leirintäaluetta, jossa oli tarkoitus yöpyä. En muista oliko se tällä reissulla vai edellisen illan reissulla, kun teimme ylimääräisen koukkauksen, mutta niitä tulee aina välillä, kun puhelimen navigaattori ilmoittaa kääntymisistä välillä vähän turhan myöhään: juuri risteyksen kohdalla eikä aina voi juuri siinä kohtaa painaa jarrua, kun takana tulee toinen auto.  Löydettiin kuitenkin perille, ja löydettiin se oikea mökkikin.
Iltapalaksi taas tonnikalaa ja nuudeleita ja teetä - ihan kelvollista. Niin ja sitä ruisleipää, mitä päivällä  sieltä Melontakeskuksesta saatiin.
Turvaryhmästäkin oli osa majoittunut ihan viereiseen mökkiin ja kokkaili ihan oikeata ruokaa siinä pihalla meidän mökkien välillä.

Yksi turvaryhmäläisistä oli hän, joka auttoi silloin lähtöpäivänä meitä sen maksupäätteen kanssa ja jo silloin selvisi, että hänellä on jotain tekemistä ravintoloiden kanssa. Kyselin häneltä sitten asiasta vähän lisää ja sain selville, että hän on useamman ravintolan ketjun toimitusjohtaja. Yksi ravintoloista on täällä "meidän kylällä". Kuski-Sirkkunenhan sitten tietenkin taas nauroi mulle, kun tein treffejä: sanoin, että kun täällä meillä päin käyt, niin soittele ihmeessä, niin käydään kahvilla - nimim. päiväkahviseuraa tarjolla 😊 Naureskeli mökin portailta, että treffejäkö täällä ollaan sopimassa...

Taas me saatiin yövieras - oma turvamies - meidän mökkiin, eli kolmestaan nukuttiin tämäkin yö. Neljättäkin petiä tarjottiin, mutta ei kelvannut. Yöjalassa kyllä kävi toinenkin mies meillä, hetken istui ja vaihtoi päivän kuulumisia, mutta meni sitten autoonsa nukkumaan. Ei kelvannut meidän Myyntisirkkusten vieno kuorsaus unilauluksi 😊

Hyvää yötä - vielä on kaksi päivää, tai oikeastaan kolme, kun on vielä kotimatkakin jäljellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti