torstai 13. heinäkuuta 2017

Myyntisirkkusten seikkailut jatkuu vielä, mutta ensin muuta

Kun Myyntisirkkusten seikkailut oli seikkailtu, oli juhannusviikko ja edessä edellisen viikon paperityöt - tavarantoimittajien inventaariolistojen puhtaaksikirjoittaminen ja edelleentoimittaminen. Se vei yllättävän paljon aikaa, vaikka olin valmistautunut siihen mielestäni hyvin: tehnyt valmiit "inventaariolistat", niin että inventaario oli helppo = helpompi tehdä kuin aiemmin ja tiedot piti vain koota yhteen.

Viikkoon sisältyi myös reissukassin purkamista - se vie multa normaalisti noin kolmisen viikkoa 😊 - ja pyykinpesua. Oli pakko vähän yrittää myös siivota, vaikka oltiinkin AM:n kanssa siivottu jo ennen lähtöäni, kun meidän nuoriso oli yökylässä, ennen kuin ehdin kotiin.
Ihan vaan siltä varalta siivosin, että jos joku haluaisi tulla käymään 😊 En ollut kutsunut ketään, mutta olin luvannut tarjota kahvia ja pullaa, jos joku tulee. Kävin ihan kakkuakin ostamassa sitä varten. Mä kun en osaa leipoa - voileipäkakun olisin osannut AM:n kanssa tehdä, mutta kun ei niitä juhlia järjestetty, niin ei sitten tehty sitäkään. Ei edes Poikaa varten.

Postityttö kuljetti postia mukavasti koko juhannusviikon - kiitos kaikille, jos olen unohtanut kiittää. Kaikenlaisia pöllöjä liihotteli postin mukana meille.


Tästä ristipistotyöstä teille kerroinkin - mukana on lahjakortti käsihoitoon. En ole sitä vielä käyttänyt, sillä en ole ehtinyt. Olisi ollut ihanaa saada nätit kädet ja kynnet häihin, mutta kynnet on niin lyhyet, ettei niistä olisi saanut nättejä pelkällä lakalla.




Tämän Minervanpöllön sain toiselta Myyntisirkkuselta. Kerrotaan, että Minervan pöllö on viisauden tunnus ja filosofian vertauskuva 😊
Muusta en tiedä, mutta kaunis se minusta on.



Ei-enää-niin-Salainen-Neuleystäni eli Reppanainen lähetti myös vielä paketin 😊
Ei taida ihan kunnolla näkyä, mutta pöllö siinäkin on. Kassissa on tuliaiset Isosiskolle ja Pikkuveljelle: RUISLEIPÄÄ



Ja vielä reissun aikana tuli tekstiviesti, että postiin on tullut paketti. Marjaana oli lähettänyt vielä yhden pöllön lisää:


Kaikkien teidän kortit ja ajatukset on tulleet perille - te olette varmaan jo oppineet tuntemaan mut ja tiedätte millainen ihminen olen 😊  Kun sanon, että ajatuksenne, ovat tulleet perille, tiedätte mitä tarkoitan.
Olen kertonut teille ennenkin, että teistä on tullut tärkeitä ihmisiä - teistäkin, keitä en ole tavannut.






Juhannus kuitenkin meni miten meni 😊  AM kävi aattona kaverinsa kanssa taas kolmen-neljän tunnin kahveilla - olen iloinen, että he ovat taas löytäneet toisensa. Minulle iski hirvittävä ikävä mummua. Sellaista ikävää ei ole ollut pitkään aikaan. Ehkä se johtui siitä seuraavan päivän syntymäpäivästä.
No, juhannusaatto me kuitenkin oltiin kahdestaan kotona tehden sitä mitä tehdään muinakin perjantai-iltoina 😊  eli ei mitään. Juhannuspäivänä Äitirakas ja Isäpuoli kävivät kahvilla ja toivat kukkakimpun. Minun kukkiani, juhannusruusuja.

Väri on vaan vähän liian keltainen, en tullut korjanneeksi sitä...

Illemmalla kävi vielä vanha Ystävä poikansa kanssa ja toi valtavan suuren tiffany -tekniikalla tehdyn - ette kyllä arvaa minkä... pöllötaulun 😊  Nyt vaan pitäisi keksiä sille vielä paikka. Edellinenkin taulu, pyöreä, odottaa vielä ripustamista, niin ettei se vaan tipahda. Sen paikka olisi ikkunan edessä, mutta kun ikkunan karmiin ei saa kiinnittää mitään, niin paikka pitää nyt miettiä uudelleen ja tarkkaan. Ja tuolle toiselle taululle ihan uusi paikka.

Sunnuntai-iltana kävi vielä Pojan kummit kylässä, mutta muuten me vietettiin aikaa ihan kahden AM:n kanssa. Poika tuli vasta maanantaina ja lähti sitten tiistaina kotiin, samalla kun AM vei mut Äitirakkaan luo, josta sitten keskiviikkoaamuna aikaisin lähdettiin Helsinki-Vantaalle ja kohti Englantia 😊
Että semmoista. Niin se vaihtui vuosikymmen Pöllöllä, eikä sitä viidenkympin villitystäkään ole sitten tullut - kengät jäi lopulta Siskorakkaan luo, vaikka tuolla yhdessä aikaisemmassa päivityksessä niistä mainitsin, että ovat ovensuussa odottamassa. Mutta kun ei niitä silloin tarvittu, niin jätin sen sitten sinne kokonaan...



12 kommenttia:

  1. Tuo pöllökoru on kyllä todella kaunis ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän siitä - toki kaikki pöllöt mitä sain, ovat ihania <3

      Poista
  2. Onnea vielä jälkikäteenkin, koko vuodenhan juhlit tietysti! Mukavia lahjoja olet saanut, sydämellä hankittuja ihan selvästi. Nyt hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teidän kanssa oleminen on juhlaa - on mukava kirjoitella teille ja teidän kanssa, vaihtaa ajatuksia.
      Hyvää viikonloppua myös teille!

      Poista
  3. Ihania pöllöjä eri muodoissa. Onnittelut täältäkin!

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea! Vanheneminen on seikkailua. Hienosti olet saanut pöllöt lisääntymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tähän alkaa jo tottua, että on taas vuoden vanhempi ja että se viidenkympin villitys meni ohi huomaamatta ;)

      Poista
  5. Villityksistä vii, on pöllö siis, viisaampi ja vanhempi, pää kääntyy...no, ympäri=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllön pää on tainnut pyöriä ympyrää kaikki viiskyt vuotta - tai koko pöllö :) Viisaammasta en tiedä, mahtaako viisastua koskaan, esittää vaan ;)
      Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt aina ja riittää edelleen... Odotas kun kerron..

      Poista
  6. Tiistaina nähdään ja silloin juhlitaan sua, aikuista naista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuista ja aikuista :) Mutta tiistaina nähdään, joka tapauksessa <3

      Poista