maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mitä teidän televisiosta tulee?

Yleensähän televisiosta ei tule mitään, mutta sitten äsken kuten katselin sitä kuitenkin katselin ja taas vähän silmäkulmia kuivailin - juu, juu, olen höppänä 😤😤 - niin rupesin ihan miettimään, että kyllähän sieltä tulee, kaikenlaista.

Meillä ei ole kuin ihan tavallinen antenniverkko, ei ole kaapelia eikä viihdepaketteja saati sitten Netflixejä tai muita hilavitkuttimia.
Mutta kyllähän toi antenniverkkokin tarjoaa katsottavaa - ainakin joskus.

Kuun alusta kaikille maksuttomaksi avattu National Geographic -kanava on antanut ainakin jotain uutta katsottavaa:
Äsken katsottiin ohjelmaa Autojen ensiapu. Siinä kaverukset hakevat jonkun vanhan, jollekulle erityisen tärkeän auton korjattavaksi ja lopuksi jossain erityisessä tilaisuudessa luovuttavat sen omistajalleen/omistajilleen. Äskeisessä jaksossa isälle ja pojalle tärkeän vanhan Singer Le Mansin - auton josta en ollut ikinä kuullutkaan. No en tosiaan voinut olla silmäkulmat kuivana, kun ei se vanha isäkään siinä ihan silmät kuivana ollut, kun auto paljastettiin ❤

Mutta muuten meidän televisiosta tulee..hmm... Noh. Jonkin verran juuri autonrakennusohjelmia. Johtuukohan se siitä, kun isäni on autonasentaja ja olin jo pienestä pitäen hänen apunaan? Jakoavain on tutumpi kuin kauhat ja kapustat?

Meillä katsellaan myös paljon erilaisia eläinohjelmia; Avara luonto on yksi suosikkejamme ja Uskomaton eläinlääkäri Pol on ihan huippu.
Selviytymisohjelmia meillä katsellaan myöskin: Elä vapaana tai kuole kuuluu tällä hetkellä suosikkeihin, uusi sarja Nälkäiset selviytyjät.
Näitä ei varmaan ole varsinaisesti tarkoitettu hupiohjelmiksi, mutta me emme osaa ottaa niitä lainkaan vakavasti: Julkkisselviytyjät, Sohvaperunat, Suomen Surkein Kuski. Vai onko ne hupiohjelmia - katsooko niitä teistä kukaan; ainakaan vakavasti?
Sohvaperunoitten kanssa yhtä aikaa tulee Perjantai, joka on ihan asiaa ja siitä olen oppinut pitämään. Ruokaohjelmista katson ainoastaan kakkosen Riistametsällä, taitaa olla tanskalainen nimensä mukainen ohjelma. Yleltä, ykkönen, kakkonen ja Teema ovat ihan hyviä kanavia, niistä tulee paljon mielenkiintoisia asiohjelmia ja dokumentteja.

Ja tietenkin Poliisit pitää katsoa. Vaikkei Kuopiossa enää Pauli ja Jaakko olekaan, mutta silti. Pauli ja Jaakko oli mun suosikkeja, ne oli niiiiin ihquja ❤

Hercule Poirot ja Isä Brown. Että kyllähän siellähän sieltä telkkarista tulee vaikka mitä! Elokuvia ei vaan tahdo tulla - niitä samoja vanhoja vaan pyörittävät moneen kertaa joka kanavalla, saisivat välillä vaihtaa jo.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Silmistä sen näkee

Jos vain osaa katsoa. Kaikilla ei kai ilmeisesti ole sitä kykyä - tein netistä haun "silmät on sielun peili" ja sain useita vastauksia. Yksi niistä oli jotenkin niin, että "itse en ole koskaan osannut tulkita kenenkään silmistä mitään".

En minä tiedä, osaanko minäkään tulkita kenenkään silmistä mitään muuta kuin sen, että näen kyllä, onko vastapuoli rehellinen vai ei.

En muista olenko aikaisemmin kertonut, miten AM tapasi Pojan kanssa meidän ystäväpariskuntamme, joiden kanssa oltiin ennen paljonkin tekemisissä ja miehet tekivät ennen viikon lapinreissuja. Jostain syystä yhteydenpitomme jäi, kun me kumpikin sairastuimme, eritoten silloin kun minä sairastuin. Nyt miehet ovat ruvenneet pitämään yhteyttä ja käyvät tasaisin väliajoin kahvilla ja juttelemme.

Tänään, kun Poikakin oli nyt käymässä ja oli tarkoitus häntä lähteä viemään bussille, AM päätti kysyä, että josko mentäisiin porukalla kahville. Sehän sopi ja niin me tavattiin ABC:llä.

Kun näin hänen tulevan ja hymyilevän, näin hymyn ulottuvan silmiin asti: näin hänen silmistään, että hän oli aidosti iloinen tapaamisestamme, eikä sanat "tosi kiva nähdä, tms" olleet pelkkiä sanoja ❤ Ja se, että hän on mies, joka ei halaile - halasi heti ensimmäisenä nähtyämme 😊

Joten siitä huolimatta, että Poika taas lähti kotiinsa Tytön luo - Tyttö on kissa 😊 - päivästä jäi hyvä mieli.  Ja että Poika ei ehkä ehdi enää käydä kotona, ennenkuin lähtee reissuun tyttöystävänsä, Tytön oikean omistajan, kanssa. Huoks. Onneksi on puhelin!

Tää oli taas tämmöinen sekava päivitys, mutta halusin vaan kertoa teille, että tuli hyvä mieli ja että silmistä näkee paljon 😊

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vanha uutinen - ja uusi uutinen, liittyen Riesaan, hyppää yli jos olet jo kyllästynyt :) Mutta ethän kävele ohi?

Facebook muistuttaa päivittäin vanhoista uutisista; mitä ko. päivänä menneinä vuosina on tapahtunut.
Tänään se muistutti vanhasta uutisesta, joka vieläkin sai roskia silmiini. Ja vielä enemmän roskia silmiin meni, kun tajusin, että kyseessä oli sama tyttö, johon olin saanut tutustua syksyllä työkokeilussani.  Harmi kyllä, hän lopetti niin, etten ehtinyt häntä hyvästellä.

http://yle.fi/uutiset/3-7879440

Olen jakanut tuon uutisen teille aikaisemminkin, mutta koska aihe on muutenkin taas ollut esillä;
Sus' jakoi Iltasanomien äskettäisen uutisen

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005132797.html

Sairasta! 

Vastikään oli epilepsiaviikko ja Pieni ele -keräyskin on taas alkanut - se auttaa montaa muutakin yhdistystä kuin epilepsiayhdistystä. 
Tiesitkö muuten, että Pieni ele -keräys on aiemmin ollut nimellä Vaalikeräys ja on saanut alkunsa jo vuonna 1907! Alunperin sillä on kerätty varoja tuberkuloosin vastustamiseen. Hyvää on siis tehty jo 110 vuotta 😊

Mutta se pääajatus oli taas:

Ethän kävele ohi? 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Vielä edellisestä aiheesta, kirjoista

Kirjat ja lukeminen tuntuu nyt olevan pinnalla. Ylen sivuilla on testi, millainen lukija olet

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/16/millainen-lukija-olet-tee-kirjojen-suomen-analyyttis-filosofinen-testi

Minä olen Kaikki-Maikki:



Kuva Ylen sivuilta, liittyy testin vastaukseen
Sinulle käy kaikki! Yleisenä kirjojenhalaajana tartut ihan mihin tahansa teokseen hurmioituneena, vaikka se olisi muropaketin kylki. Joku saattaisi kutsua sinua kirja-addiktiksi, mutta omasta mielestäsi sinulla riittää kyllä aikaa ihmissuhteillekin 10 lukupiirin, oman kirjaprojektin ja kustantamon pyörittämisen jälkeenkin.


AM sanoi, ettei tuo mennyt ihan pieleen 😉

KIrjasto. Ja auto. Kirjat. Ja lukeminen.

Salaisen Ystäväni kanssa kirjoiteltiin kirjoista edellisen päivityksen kommenteissa.

Meidän - siis MEIDÄN kirjasto, tuossa muutaman sadan metrin päässä suljettiin maanantaina.
Remontin vuoksi. Se on suljettuna kesään asti ja remontoidaan vastaamaan uutta kirjastolakia:
Uuden kirjastolain mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan.

(Aloitin tekstin jo aamulla ja oli jäänyt lause kesken, mutta en muista mitä olin kirjoittamassa... No ei sen väliä)

Joka tapauksessa. Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä ajaa myös kirjastoauto ja nyt tämän ajan, kun kirjastomme on remontissa, meillä käy kirjastoauto sekä tuossa kaupan pihalla, että tuolla toisen koulun pihalla eli melkein siinä kirjaston vieressä. 
Ajattelin, että ainakin KERRAN on käytävä kirjastoautolla. Tai itse asiassa jo ihan senkin takia on käytävä, että yksi kirja pitää palauttaa.
Mutta senkin takia pitää käydä, että pitää verestää vanhoja muistoja. Onko kirjastoautoissa vielä sellainen samanlainen tunnelma, kuin silloin ennen, silloin 70-luvulla, kun kävin mummon, siis muorin kanssa kirjastoautossa? 

Olen kai joskus kertonutkin niistä reissuista. Millaista se oli kun talvella kovalla pakkasella, pimeässä tähtitaivaan alla mentiin muorin kanssa potkukelkalla maantien laitaa pysäkille odottamaan kirjastoautoa. Ja vaikka pysäkillä puhuttiin ja höpötettiin ja hypittiin hangessakin, niin kirjastoautossa päti samat säännöt kuin kirjastoissa muutenkin: siellä piti olla hiljaa. Siellä puhuttiin kuiskaten :) Ei siellä kailotettu eikä huudettu. 
Kesäisin kirjastoauto ei muistaakseni kulkenut, en ole varma. Eihän kesällä ehtinyt lukeakaan, kun oli kaikkea muuta tekemistä. Aikuisilla maatyöt yms., lapsilla kasvimaan kitkemiset ja omat tekemisensä kavereiden kanssa: majojen rakentamiset metsään ja.... pahan t - eikun piti siis pysyä poissa pahan teosta. Se oli muuten rankkaa hommaa. 
(Unohdin, että Äitirakas lukee tätä blogia myöskin.... 😉 )

Mutta tuo meidän kirjasto. Katsoin siitä juuri tietoa. Se täyttää tänä vuonna 70 vuotta! Silloin kun me ollaan muutettu tänne asuinalueelle, on kirjasto ollut erään kerrostalon kellarikerroksessa, ja sinne on avattu vuonna 1947.
Nykyisiin tiloihin, jotka nyt siis remontoidaan, se muutti 1992. Mekin ehdittiin Pojan kanssa käydä siellä alkuperäisessä kirjastossa muutaman vuoden ajan, muistan siis kyllä senkin. 

Meidän kirjaston olemassaolo oli vaakalaudalla vuosi-pari sitten, mutta saimme lopulta pitää kirjastomme ja siitä olen tosi iloinen. Toivottavasti meidän asuinalueen asukkaat ymmärtävät, mikä suuri aarre se on ja käyttävät sitä - ja varsinkin sitten kun se remontoidaan ja sinne saadaan vielä enemmän kaikenlaista oheistoimintaa, muutakin kuin kirjojen lainaamista. 

Onhan sitä ollut tähänkin asti, kuten meidän käsityökerhomme, kirjallisuuspiiri ja vaikka mitä.

Tästä tulikin näköjään tämmöinen oman kirjaston puolustuspuhe - ja samalla vähän muidenkin kirjastojen 😊 - mutta.... 

Minulla on ollut onnea: Äitirakas ja isä ovat johdattaneet minut pienestä pitäen kirjojen maailmaan, eka luokan opettaja jatkoi siitä minkä äiti oli jo aloittanut ja opetti muutamassa päivässä minut lukemaan: meillä on siis luettu aina ja Joulupukki toi meillä aina kirjoja joululahjaksi. 
Ja Siskorakaskin on koulutukseltaan "kirjastontäti" - on sillä ihan oikein hienokin titteli, mutta kun minä en sitä muista, niin mulle se on kirjastontäti. Ja näistä syistä tämä Pöllötäti yrittää omalta osaltaan pitää mummon kanssa huolta siitä, että Duracell-pupu ja aikanaan myös Pikkuveli oppivat lukemaan suomeksikin. 

Ja kun nyt kerran lukemista, kirjoja ja kirjastoja lähdin puolustamaan, niin

KÄYKÄÄ KIRJASTOSSA, JOS ETTE MUUTA LUKEMASSA, NIIN VAIKKA PÄIVÄN LEHDESTÄ SARJAKUVAT 😃

EDIT: Unohdin kertoa, että kaiken muun hyvän lisäksi, meidän kirjastossa on ihan huippu henkilökunta ja siksikin siellä on kiva käydä 😃 ❤

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mikä paketti!

Voi sinua Salainen Ystäväni, SNY-Peikkonen, kuka sitten lienetkään! Kävin tänään hakemassa pakettisi, sen jälkeen kun olin ensin käynyt jumppaamassa fysioterapeutilla.
Onneksi voin ihailla pakettiasi koko illan, vielä ennen nukkumaanmenoakin, sillä muuten näkisin painajaisia - oli nimittäin niin pelottava fyssarilla käynti, että huh huh!

Tämmöisen paketin posti mulle antoi



Tätä sitten lähdin availemaan ja ihan ensimmäisenä sieltä purkautui nämä:

Taikapallo, josta pilkisteli vaikka mitä, kortti - Ystäväni omatekemäkö? Ja ristipistopakkaus! Näistä tulee kaksi tipuaiheista patalappua - pakkauksessa on kaikki tykötarpeet! ..tässä kohtaa meni roskia silmiin...









Sitten lähdin purkamaan taikapalloa - kun ensin AM:n kanssa vähän korjattiin kerintälaitetta, kun kerran sellainen on, että saisin nätin kerän 😊

Kerästä paljastui vaikka mitä ihanaa - osa ehdittiin jo iltapäivän aikana syödäkin 😋



Kerästä purkautui kahden punaisen ja yhden valkoisen Maija -lankakerän lisäksi kasvonaamio, kaksi pussia vaniljan makuista pikakahvia (maistetaan tänään iltakahvilla!), ohraruohon siemeniä, pieniä sulosia tipuja ja jo tasapuolisesti jaettuja pääsiäissuklaapatukoita.
Ja kruununa kaiken päällä itse virkattu kirjanmerkki - joka ei ole liian paksu kirjan väliin, ei ainakaan tuon paksun kirjan 😉 Ei vaan, oikeasti, se on juuri hyvän paksuinen.

Paketti on  todella upea, kaiken kaikkiaan. Ristipistopakkausta en malta olla hiplaamatta. Taidan jo tietää sille... Pitää ottaa se työn alle hetimiten 😊

Kiitos SNY-Peikkonen, Salainen Ystäväni siellä jossain 💕  Taikapölyä on taas ilmassa 😊

EDIT:
Niin se kortti mun piti vielä näyttää teille, se jäi tuonne muiden tavaroiden taakse. Olin niin innoissani paketin sisällöstä muuten, etten älynnyt kuvata korttia. Tämmöisen kauniin kortin on parini askarrellut - hän on todella monitaitoinen:









Kortissa on teksti:

Hope You have a Wonderful Day







lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kokoonnuimme yhteen

Yhteiset tapaamiset isolla porukalla ovat mukavia.
Ei näissä lauantai-illoissa kahden AM:n kanssakaan ole valittamista 😉

Alkuperäinen suunnitelma tälle viikonlopulle oli, että olisin lähtenyt eilen aamulla isolle kirkolle. Tavannut aamupäivällä SMeloo työparini, käynyt Pojan kanssa lounaalla ja sen jälkeen mennyt vielä tapaamaan Ystävääni ja lopulta illaksi Tädin luo ja jäänyt sinne lopuksi viikonloppua. Mutta Riesa vesitti suunnitelmat. Ja Ystäväkin on "kadonnut" - toivottavasti hän on kunnossa.

Päällekkäin oli suunnitelmani menneet muutenkin ja jouduin toisen menon perumaan, mikä vähän harmittikin. Mutta harmitti sekin, kun jouduin sitten tuon isolle kirkolle menon perumaan.

Mutta. Koska siis jouduin sen isolle kirkolle menon perumaan, pystyin toteuttamaan toisen menon. Kyse oli vanhojen ja nykyisten työkavereiden tapaamisesta 👍 Aivan mahtavaa. Koomisimpia tilanteita oli hämmästyneet
"Moi, eihän sun pitänyt tulla tänne  - Ei niin, mutta ei sunkaan. No mutta kiva kun olet siinä - No samoin 😊"
Maljojen nostamisen jälkeen käytiin läpi vuosikymmennittäin, kuinka paljon minäkin vuosikymmenenä taloon tulleita saapuneita on paikalla. Aloitettiin vuodesta 1960. Heitä oli paikalla ehkä n. 5-6.  Sen jälkeen joku huikkasi, että "niin, on meitä täällä pari jotka on aloitettu jo 1950-luvulla..." 😊 😊
Sitten kun päästiin 1980-luvulle, joku taisi huikata, ettei ollut vielä syntynytkään silloin... kuulin entisen työparini huikkaavaan, että "lasit pois heiltä".. ja seuraavana olisikin ollut sitten mun vuosikymmen mutta sitäpä en sitten kuullutkaan 😖😖

Nii-in. Ystäväni Riesa. Jämähdin taas täysin paikalleni. Kukaan ei huomannut mitään, en ehtinyt sanoa mitään kenellekään. Istuin vaan ja tuijotin (kai) eteenpäin, en kuullut mitään, en nähnyt mitään. Muutaman minuutin päästä sitten taas "heräsin" ja rupesin ymmärtämään missä olen ja hetken päästä kuulemaankin.
Entinen työkaverini haki mulle vettä ja ruokaa; "Ei kasviksia kiitos - Juu en tuonut, suolakurkut ei oo kasviksia 😉" Pitkään en sitten enää jaksanut olla, kohtauksen jälkeen kun rupeaa aina väsyttämään. Niinpä sitten otin taksin ja tulin kotiin ottamaan nokoset.

Mutta pääasia oli se, että pääsin käymään tapaamisessa; oli tosi kiva tavata vanhoja työkavereita ja niitäkin joita aina silloin tällöin työpaikalla käydessäni tapaan.

Ehkä näemme vuoden päästä uudelleen?




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

En saanut kukkia, koruja enkä suklaata

Mutta sain jotain arvokkaampaa, jo aikaisemmin.  *onpas meillä pölyistä*

Kävin maanantaina kampaajalla ja olin jo lähdössä pois, maksua vaille valmis. Sanoin kampaajalleni, että nyt on pakko istua hetkeksi ja vielä pari lausetta ehdin sen jälkeen sanoa, viimeinen muistikuva on, kun hän etsii puhelintani takkini taskusta.
Kun "herään", näen AM:n astuvan ulko-ovesta sisään ja pääni pyörii hetken aikaa kuin..pöllöllä -missä oikein olenkaan?!

Riesa. Sehän se, pitkästä aikaa. Puhelimeni kotelossa on AM:n puhelinnumero tällaisia tilanteita varten, ei tarvitse soittaa hätänumeroon, vaan voi soittaa hänelle kysyäkseen neuvoa - yleensä kun selvitään muutamassa minuutissa vain pitäen huoli, etten satuta päätäni.

Olen onnekas, että minulla on kampaaja, joka muisti, mitä tehdä, kun jotain tapahtuu, olinhan kertonut Riesasta jo ensimmäisellä käyntikerralla.

Olen onnekas, että minulla on AM, joka lähti samalla punaisella minuutilla hakemaan mut kotiin.

Ja olen onnekas, että minulla on hyvä lääkäri Kuopiossa, joka soitti heti tänään takaisin kun jätin hänelle eilen soittopyynnön.

MUTTA.
Olen aina kehunut käyttämääni apteekkia. Nyt jouduin antamaan sinne negatiivista palautetta, sillä koin, että... noh, suoraan sanottuna, että mua pidettiin vähän tyhmänä!

Me täytetään aina sunnuntai-iltaisin meidän lääkedosetit ja huomasin siinä sitten, että yksi lääke on loppumassa, sitä on haettava lisää. Näiden vuosien aikana olen oppinut, että sitä ei koskaan ole tarpeeksi, vaan osa jää aina jälkitoimitukseen. Siispä soitin apteekkiini heti maanantaiaamuna, kysyin onko ko. lääkettä, kerroin annostuksen, laskivat paljonko sitä tarvitaan - juu ei ole tarpeeksi, tilataan. Noudettavissa tiistaina puolen päivän maissa.

No minäpä menen sinne n. 12.30 hakemaan lääkkeitäni. Vaan eipä ollutkaan koko määrää. Kerroin soittaneeni edellisenä päivänä ja pyytäneeni tilamaan. Ei näy tilausta. No mikäs siinä on; joku mieshlö se oli joka puhelimeen vastasi, enpä huomannut ottaa nimeä ylös. Farmaseutti, uusi ko. apteekissa, kävi kyselemässä, mutta kukaan ei muistanut ko. tilausta vastaanottaneensa - kaikkia miehiä hän ei saanut kiinni eli oli varmaan just se jota ei saanut kiinni... Kävimme alla olevan keskustelun:
F: Jos se tilaus tuli niin myöhään, että tilausta ei ehditty tehdä?
M: Aamupäivällä soitin. - Tässä välissä hän kävi kyselemässä ja minä tarkistin puhelimestani milloin oikein soitin.
F: Oletteko te varma, että soititte tänne apteekkiin?
M: (jokseenkin hämmästyynenä!) No kyllä olen, soitin klo 10.27
F: Niin, te siis soititte xxx-apteekkiin
M: No kyllä soitin!

Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin että ne tilattiin sitten uudelleen ja käyn hakemassa ne huomenna. Aiemmin sieltä sai paperilappusen noudettavista lääkkeistä, mutta enää ei saa, nyt tieto näkyy vain heidän koneellaan eli mulla ei nytkään ole mitään todistetta siitä, että olen pyytänyt ne tilaamaan sieltä.
Kotiin päästyäni kävin kanta.fi:stä katsomassa näkyykö sieltä jotain tietoa, mutta ei näy muuta kuin, että olen maksanut (=saanut ko. lääkkeet, ei hyvä asia, mitäs jos en saakaan niitä puuttuvia??). Soitin siis apteekkiin ja vähän kyselin tästä uudesta systeemistä ja samalla annoin palautetta, että nyt ei kyllä mennyt kuin römsöössä, ja niin tyytyväinen kuin olen ko. apteekkiin tähän asti ollut.
Katsotaan nyt, mitä huomenna tapahtuu.

MUTTA TOINEN MUTTA:

Verotoimistosta sain tänään hyvää palvelua! Rouva joka vastasi, kuulosti ensin vähän tympääntyneeltä, AM:n kanssa puhuttiinkin, että ehkä hän ajatteli mielessään, että "nii-in, taas näitä jotka olis voineet hoitaa tän asian ite netissä" ;), mutta sitten kun pääsikin selvittämään mun asiaa ja tekemään mulle KAKSI uutta verokorttia, niin hän oli oikein mukava ja avulias ja asiat hoitui tosi ripeäasti ja neuvoi sellaistakin mitä en kysynyt.

Että tämmöinen alkuviikko Pöllönpesässä - ihan plussan puolella kuitenkin ollaan.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sili sili kissaa....

alkaa olla pajunkissojen aika, ainakin sen perusteella mitä olen muita blogeja lukenut. Siitä tuli mieleeni vinkata teille - ehkä tiesittekin, mutta teille jotka ette tienneet, miten saatte pajunkissat säilymään - siis kissat pysymään paikoillaan oksissaan:
laittakaa pajun oksat maljakkoon kuiviltaan, siis ei veteen. Jos pajunoksat ovat vedessä, ne pudottavat kissansa aika pian, mutta ilman vettä ne säilyvät sellaisina kuin ovat poimittaessa.

Huomasin tämän jo yli 20 vuotta sitten, kun Poika oli päiväkodissa tehnyt jonkun pääsiäisaskartelun, noidan joka lensi luudallaan. Luudassa oli pajunkissoja - ja ovat vielä tänäkin päivänä! Samoin jonain pääsiäisenä kiireessä vaan tyrkkäsin pajunoksat johonkin purkkiin/maljakkoon "laitan niille vettä kohta" - ja kuinkas kävikään... Unohdin koko veden, tietenkin. Mutta pajun oksatpa kantoivat kissansa nätisti, ei pudottaneet ensimmäistäkään.

Ja mitä sitten tulee otsikkoon.. olenkohan kertonut tuohon liittyvän tarinan? No, kerron sen nyt kuitenkin. Itsehän en sitä muista, koska olen ollut pieni tyttö, mutta tämmöinen tarina mulle on kerrottu:

Olen kuulemma pienenä tyttönä silittänyt mummolan kissaa, höpötellen sille "sili sili kissaa". Ja kun kissa sitten on ruvennut kehräämään, olenkin pienellä kädelläni sitä läpsäissyt ja tokaissut "haa, mitäs siinä murraat" 😊
Sitä en tiedä minkä ikäinen olen ollut, mutta tämmöistä tarinaa minulle on kerrottu...

HYVÄÄ HUOMISTA NAISTEN PÄIVÄÄ KAIKILLE!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kyllä mä siitä tykkään

vielä näin 32 vuoden jälkeenkin ❤. Niin, meillä on tänään kihlajaispäivä, tuon "Mörön" kanssa. (Duracell-pupulle AM on "Mörkö" , ei pelottava, toivottavasti, mutta sillä nimellä puhuttaessa muistaa, kenestä on kyse 😃)

Olen joskus Vuodatuksen puolella varmaan kertonutkin, kuinka me silloin vuonna -85 mentiin kihloihin: AM oli silloin armeijassa ja me oltiin menossa salaa kihloihin. Lomia ei kovin tiuhaan tahtiin silloin saanut (merisotakoulusta, merimies on eri mies 😏 ) ja yhdellä lomalla sitten käytiin ne sormukset ostamassa ja jätettiin kaiverrettavaksi. Ja sovittiin sitten, että minä haen ne kun ovat valmiit ja lähetän sulhasen sormuksen postissa hänelle 😃 Siihen aikaan postin kulkuun saattoi luottaa ja kun oltiin laskettu, että kirjeen pitäisi olla perillä sinä ja sinä päivänä, niin minä soitan hälle silloin.
Näin tehtiin. Vaan sulhanenpa ei ollut ihan siinä puhelimen ääressä, vaan häntä lähdettiin hakemaan puhelimeen ja siinä odotellessa juttelin sitten kaverinsa kanssa - mikä ei ollut mitenkään ihmeellistä ja outoa, niin kävi melkein joka kerta kun sinne soittelin.. No löytyihän se sulhanenkin; sormuksen kera ja niin me sitten lopulta mentiin siinä puhelimessa kihloihin 😃 
Viikon verran sen jälkeen kävelin kädet taskussa, kun en uskaltanut kertoa Äitirakkaalle, mutta hän kuulemma tiesi siitä - jo ennen meitä 😃😃

Tämä puhelinkihlaus on kuulemma meillä isän puolella suvussa tapana; setäni on myös kihlannut puolisonsa puhelimitse, ovat olleet pari vuotta kauemmin kihloissa kuin me 😃


Eilen tapasin taas pitkästä aikaa ystäväni käsityön ääressä tuttuun tapaan vakiokahvilassamme. Istuimme siellä sellaiset nelisen tuntia, puhuimme ja puhuimme ja teimme samalla ristipistotöitä. Kahvila on ihana vanha puutalo, jossa useita pieniä huoneita joissa kussakin on muutamia pöytiä. Ihmiset käyvät siellä mm. tekemässä töitä yms. Ja pakko oli katsoa ystävän puhelimella Yle Areenasta miesten viestin maaliin tuloa. Yritimme käyttäytyä, olla hiljaa, ettemme häiritsisi muita. Mutta kuinkas meidän kävikään: siinä vaiheessa kuin Matti-parka heitti kuperkeikan, meiltä kummaltakin pääsi ihan spontaani "kiljaisu" 😃😃
Muut tietenkin säikähtivät, mutta pyysimme anteeksi ja kerroimme mitä tapahtui; Matti sai kyllä sympatiaa meiltä kaikilta.

Nyt juuri on paha mieli Kertun vuoksi - ikävää, ettei pystynyt hiihtämään hiihtoaan loppuun. Mutta sellaista urheilu on, joskus vaan uupuu, kroppa vaan ei kestä. Elämä kuitenkin jatkuu ja Kertullakin on vielä paljon edessä.