lauantai 20. toukokuuta 2017

Toiseksi viimeinen paketti - kotona viimeinkin :D

Siis olihan se kotona jo päivällä, mutta kun en saanut tätä päivitystä tehtyä, piti muka kotitöitä tehdä (arvatkaa vaan teinkö?).

Ihailin pakettia ja pidin salaisuutta itselläni 😂 SNY-Peikkonen oli kasannut taas niin upean paketin, että oksat pois!

Paketissa oli päällimmäisenä pehmusteena sitä semmoista kuplamuovia, sitä semmoista oikein "isoa", mutta siitä näkyi läpi. Ja arvaatteko minkä näin sieltä ensimmäisenä? Nii-in. Tämän:

Oho, jäipä muokkaamatta kuvaa puhelimessa, jäi vähän liikaa turhaa siihen.

Tämä on IHANA! Äitirakkaalla oli ulkoportailla tällaisia samanlaisia 😊
Tämän patterit latautuvat aurinkokennolla ja kun laittaa sen päälle, silmiin syttyy valot! Hu-huu, hu-huu.

Ja todellakin, tämän pöllön näin paketista ensimmäisenä, tietenkin...








Muuten paketti näytti purkamattomana tältä:

Ja kaikkea kivaa paketista taas purkautuikin esiin
Pöllön lisäksi paketista purkautui esiin kaikkea kivaa: kaksi kerää lilaa Alpaca Sport -lankaa (tuntuu ihanan pehmeältä ja Alpakkalanka on SNY-Peikkosen lempilankaa), bambulangasta tehty tiskirätti, Knit Pro Zing metalliset 15 cm puikot (mistä tiesitkin, että niitä olen ollut aikeissa ostaa, mutten olen saanut ostettua? - SNY Taikapöly...), käsintehty puinen avaimenperä, joka mielestäni muistuttaa pöllöä (näenköhän mä pöllöjä jo vähän joka paikassa...), kaksi rasiaa tulitikkuja - niitä tarvitaan aina - rasiat on koristelut kauniisti ja tietenkin pöllöillä 😊
Parini oli miettinyt myös kuukauden teemaa; lempiohje tai -lanka (no lankaahan jo olikin) ja ohjeita sitten tulikin ihan nippukaupalla: tekemistä riittää koko syksyksi ja talveksi, sillä mukana oli Niina Laitinen Designs'in kalenteri 2017.
Tässäkin taas Taikapöly teki tehtävänsä, sillä tätäkin olen käynyt katselemassa monesti, mutta jättänyt sen "onhan noita ohjeita" 😊
Ja..oli mukana vielä suklaalevykin, joka AM:n kanssa jaettiin nätisti tasan - se enää sitten tähän viimeiseen kuvaan ehtinyt, kun se oli jo syöty....




Niin ja kortti tietenkin oli mukana, itse tehty selvästikin.

Kiitos tuhannesti SNY-Peikkonen! Odotan innolla viimeistä pakettia ja paljastumistasi 😊 Laitathan viimeiseen pakettiin mukaan myös osoitteesi?

Niin, laatikon pohjalla oli vielä lisäksi pienen pieni sievä ruusu"kortti" tms. Olikohan se irronnut jostain? Se on kuvassa tuossa pöllön edessä.












perjantai 19. toukokuuta 2017

SNY-Peikkoselle :)

Tämä päivitys on erityisesti Salaiselle Neuleystävälle, SNY-Peikkoselle:

NYT se on tehty, nyt se on valmis. Kuvaa en voi siitä vielä laittaa, kun Äitirakaskin lukee tätä blogia myös 😊
Laitan kuvan sitten, kun olen toimittanut lahjan ja kortin perille.

Olen todella pahoillani, että olin niin saamaton - ja erityisesti harmittaa se kortti. Mutta: äitienpäivää voi viettää vuoden jokaisena päivänä, kuten kaikki muitakin; Naistenpäivää, Ystävänpäivää.


Erityisesti Ystävänpäivää voi viettää ihan jokaisena päivänä ja siksipä toivotankin teille kaikille tänään

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ 😉😊💝

torstai 18. toukokuuta 2017

Sattuu ja tapahtuu - osa 123654. Ette usko enää..

Kiitos ihana SNY-Peikkonen ❤  Lähettämäsi paketti odottaa tuolla postissa. Se oli jo melkein käsissäni. Melkein.

Olin lenkillä avustajani kanssa ja ajattelin, että käydään samalla hakemassa paketti, kun melkein siitä K-Marketin ohi kävellään. Muutetaan sitä tavallista lenkkiä sen verran.  Annoin puhelimen kaupan tätille ja kysyin, että löytyykö pakettia tällä lähetystunnuksella. Löytyy kyllä, kyllä se täällä on.

"Oisko sulla henkkareita?"

No eipä tietenkään! Vain pankkikortti. Voi itkujen itku. Ei kelvannut edes puhelimen taustakuvana oleva kuva Isosiskosta ja Pikkuveljestä - Pikkuveli katsoo suoraan kameraan "nukkuvan" Isosiskon pitäessä hänestä lujasti kiinni.

Että sinne se vielä jäi se paketti. Kun se ajokortti on muuten turha, kun ei sitä autoakaan saa ajaa ja ei niitä henkkareita enää kaupan kassalla kysellä ;) Suklaapatukan ostoon ei oo ikärajaa. Toisaalta siinä kyllä ehkä pitäisi olla... Suklaapatukkapassi ja henkkarit: yli 40-vuotiaille myydään 1 suklaapatukka viikossa. Vai kuukaudessa.

No niin. Mietin tässä, että hipsinkö vielä uudestaan sinne K-Marketiin vai haenko sen huomenna samalla kun lähdetään asioille. Voi olla, että uteliaisuus vie voiton.


lauantai 13. toukokuuta 2017

Intiaani "Ontuva Sattuu ja Tapahtuu"

Nih. Villasukat ja liukas keittiön lattia. Ja yks Pöllö. Voin kertoa, ettei ole hyvä yhdistelmä. Nyt on jalkapöytä kipeä ja pohdin, jotta pitäisikö tästä lähteä näyttämään tätä ensiapuun, mutta tuskin ne tätä siellä tänään kuvaavat.
On vaan otettava rauhallisesti tämä viikonloppu, parempi kun ei lähdetä polkalle eikä jenkalle tänä iltana. Jos ei se yhtään helpota, niin koeta maanantaina työterveyden kautta päästä kuvaukseen.

Ei sen kummempaa. Ruokaa oltiin tekemässä ja kun meillä on niin kovin pieni keittiö ja AM pyysi, että sekoittaisin kattilaa sillä aikaa kun teki jotain muuta. Yritin ohittaa hänet siltä puolelta missä ei ole mattoa. Lattia oli liukas - pesty näetsen ihan just vähän aikaa sitten.
Lähti jalat alta kun oli villasukat jalassa.  Toiseen kankkuun sattui ja jotenkin toisen jalan jalkaterä taittui niin, että se on nyt sitten kipeä. Se sama, joka ei muutenkaan tykkää oikein kävelemisestä, jos ei kävele kovapohjaisilla kengillä = vaelluskengillä.

Tästä on näköjään tulossa tapa. Tästä että perjantaisin olen pitkin pituuttani jossain. Alkaa oikein jo jännittää, mitä ensi perjantaina tapahtuu 😃😃 Vai olisiko syytä pötköttää sängyssä tai sohvalla koko perjantaipäivä, ihan vaan varmuuden vuoksi?


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Tälle ei olisi Pekkakaan nauranut :(

Tänään on ollut paha mieli. Itkukin tuli eikä se ole kaukana nytkään, kun muistelen, mistä se tuli.

Mutta kyllä se Pekka Poudan sääennuste meitäkin nauratti, ei päivä niin surkea ole ollut. Ja Ystävä ja Siskorakas ovat lohduttaneet ja tiedän, että kaikki muutkin ovat myötätuntoisia.

Aurinkokin paistoi vaikkei lämmintä ollutkaan. Ja kaupassa nähtiin vanha tuttu - hirrrrveän pitkä 😃 mies, joka kumartui, halasi ja sanoi, että oli kiva nähdä. Tuli oikeasti hyvä mieli.

Olette varmaan jo huomanneet, että minä kuulun niihin ihmisiin, jotka pitävä halaamisesta 😃 ?

Käytiin siis mökillä ottamassa kuvia vakuutusyhtiötä varten - viime syksyisestä murrosta. AM ei laskenut mua sinne syksyllä, joten osasin vain kuvitella mitä on tulossa. Näky oli..lohduton.. Mökin ikkunat oli peitetty vanerilla, sillä niitä ei enää syksyllä ruvettu korjaamaan:

 Tämä on toinen olohuoneen ikkuna. Sisällä on ilman valoja ihan pimeää. Ja kaikki tavarat kaapeista, kirjahyllystä, laatikoista pitkin poikin.  "Rahanarvoinen" tavara varastettu.


Tämä näky oli vastassa kun avasimme ulko-oven.  Kuvassa näkyvä ovi on komeron ovi, jossa oli kaikenlaista tavaraa säilössä. Lähes kaikki tavara komerosta, naulakosta ja eteisessä olleista lipastoista oli tuossa kasassa 😢😢

Eteisestä pääsee yläkertaan. Yritin olla reipas: "tapahtunut mikä tapahtunut, eihän tälle nyt enää mitään voi". Yritän vieläkin.

Mutta kun näin - ja näen vieläkin silmissäni - ne Pojan päiväkoti- ja alakouluajoilta säästetyt piirustukset, leluja ja pelejä pitkin lattiaa, levitettynä ja tallottuna, en enää pystynytkään olemaan reipas. 😢😢 En edes vihainen.
Vain pahoilla mielin. Kun muutenkin on kadonnut muistoja, niin joku on vielä tarkoituksella hävittänyt niitä lisää.

Otimme kuvia ja tulimme pihalle. Sinnekin oli heitelty tavaroita. Siellä oli Pojalle lähetetty joulukortti. Siskorakas oli haparoivin kirjamin kirjoittanut
"Hyvää Joulua K... toivoo E... ja mummo"
(Pojalla ja Siskorakkaallahan on ikäeroa vain 1 v 3 kk)

Kotimatkalla tsemppasimme toinen toisiamme; kyllä me tästäkin selvitään. Tavara on tavaraa. Nyt pitää vain keksiä miten asiat saadaan hoidettua; ikkunoiden korjaus ja siivous yms. Mutta asioilla on tapana järjestyä 😃😃

***
Susanna kysyi avustajastani. Olen siis vihdoinkin saanut avustaja-asiani kuntoon ja avustajan itselleni. Sain avustajan ystäväni kautta; sekä ystäväni että tämä avustajani toimivat avustajina muutenkin, mutta tämä mun ystäväni kaipasi/oli valmis tekemään lisää tunteja. Mullahan tunteja on niin vähän kuukaudessa ja tarvitsen avustajaa vain ulkoiluun/lenkkeilyyn. Vähän niinkuin "henkiseksi tueksi" ja lenkkiseuraksi.
Kotitöihin, kaupassa käynteihin tms. en avustajaa tarvitse.
Avustajani on kovin nuori, nuorempi kuin Poika 😊, mutta iällähän ei ole mitään väliä. Ainakin nämä pari ensimmäistä kertaa (n. tunnin lenkit) meillä on mennyt tosi mukavasti; juttua riittää, ollaan samalla aaltopituudella.
Tarvittaessa tämä ystäväni, jonka kautta avustaja järjestyi, hoitaa sijaistuksen, joten sekin asia on järjestyksessä.
Enkä onnistunut säikäyttämään häntä, vaikka ensimmäisellä kerralla olin juuri muutamaa päivää aikaisemmin saanut kohtauksen.  Olen tietenkin opastanut häntä miten toimia jos kohtaus yllättää kesken kaiken ja antanut AM:n puhelinnumeron - sieltä yleensä kaikki saavat "ensiapua" tai AM tulee hakemaan. Kuten tässä taannoin talvella tuosta kampaajalta 😊

Mitähän vielä osaisin kertoa? Saa kysyä, ei ole mielestäni mikään salaisuus tämä avustaja-asiani 😊
Tällä hetkellä meillä on n. tunnin treffit kaksi kertaa viikossa, mutta kunhan kunto tästä kohenee, niin pidennetään vähän tapaamisia ja kun metsäpolut kuivaa, niin siirrytään asfaltilta lenkkipoluille - mukavampi kävellä metsässä. AM kyllä tietää reitin mitä aion kävellä, osaa tulla hakemaan pois jos tarvis...
Huomenna on taas lenkkeilypäivä - juuri eilen takkia päälle vetäessäni sanoin AM:lle, että on hyvä kun on joku jonka kanssa on sovittu aika jolloin lähteä lenkille, muuten olisi eilen jäänyt lähtemättä: kylmä keli ja laiskotti ja kaikkea 😊 Mutta hyvä mieli, kun tulin takaisin.

Nyt pitää taas tehdä vähän melontajuttuja.

Kiitos kun olette siellä, te kaikki! HALAUKSIA teille kaikille!



Mikä maaseudulla tuoksuu? Maaseudulta ja ystäviltä :D

Viikonloppuna olin taas liesussa ja AM sai viettää laatuaikaa kotona.

Sitä ennen taas kuitenkin tarinaa sarjassa "sattuu ja tapahtuu" 😊 Muistaakseni olen aikaisemmin kertonut, miten kerran nukuin parturiaikani ohi - siis kertakaikkiaan unohdin, että olin varannut ajan parturiin aikaisin aamulla. Ja siitä olen saanut kuulla..

Nyt olin varannut parturiajan perjantaiaamuksi klo 9.00 - tietämättä mikä oli aikataulu muuten, noutaja kun oli tulossa hakemaan mua "johonkin aikaan".
Valvoin aika myöhään ja päivitin facebookiin, että "Muistaiskohan aamulla herätä ajoissa, että ehtis kampaajalle? Toisinkin voi näetsen käydä..."
Kului ehkä minuutti, kun päivityykseni tuli kommentti, että "Vie Suskulle terveisiä" 😊 No tokihan minä lupasin viedä; lähettäjä oli yhteinen tuttumme. Ihmettelin tietysti, miten meillä on yhteinen tuttu, kun tämä henkilö ei ollut täältä meidän kylältä päinkään. No asia selvisi sitten seuraavana aamuna.

Heti aamusta sain puhelin soiton ja tarkemman aikataulun; olin hyvällä mielellä kun tiesin että on mukava matka, mukava päivä ja mukava ilta tiedossa: ihania ihmisiä ja paljon naurua 😊
Lähdin kävelemään reilun viiden minuutin matkan kampaajalle ja kun olin niin hyvällä mielellä, hymyilin kulkiessani - melkein nauroin ääneen (taidan olla vähän pöhelö..) Yhden talon pihasta lähti vanhempi mies autolla liikkeelle ja luuli varmaan, että ollaan tuttuja kun hymyilin hänelle niin iloisesti - hän tervehti yhtä iloisesti takaisin 😊
Edelläni käveli kaksi pientä tummaihoista poikaa, kouluun menossa. Toinen poika kääntyi katsomaan mua ja hymyili, tönäisi sitten kaveriaan joka kääntyi myös katsomaan mua ja hymyili yhtä leveästi 😊😊 Tuli vielä parempi mieli!

Hiusten leikkaus ei kauan kestänyt, mutta siinä ajassa ehdittiin jo selvittää se, mistä hänen puolisonsa on kotoisina ja mistä mun vanhempani on kotoisin. Ja todeta, että tarpeeksi kauan kun selvitetään, niin mehän ollaan varmaan sukua 😊 Todettiin myös, että ei olla tutkittu toistemme kavereita fb:ssä, ei ole ollut tarpeen eikä ihan niin paljon toistemme yksityiselämä kuitenkaan kiinnosta, vaikka keskenämme paljon asioistamme puhutaankin.
Lopulta oli valmista ja ovesta astui uusi asiakas. Katsoin hetken peilin kautta - onpa tutun näköinen! Ja olihan se! Susku katsoo meitä -miten te tunnette toisenne?? "No hän on mun sedän vaimo" 😊
"Ai O:n?"
"No niin, mistä sinä sen tunnet??"
"No mä oon leikannut sen tukan joskus vuonna kivi ja kirves!"
No niinpä tietysti 😊😊😊
"Noh, ei kahta kolmannetta, kyllä sekin vielä ilmestyy... Hyvää viikonloppua!"

Tulin kotiin syömään aamupalan ja pakkaamaan tavarat yhdeksi yöksi ja sitten kyyti jo tulikin. Seuraavat viisi tuntia höpötystä ja naurua yhteen menoon. Tai melkein yhteen menoon... Lopulta päästiin perille Konnekoskelle ja kun astuttiin autosta ulos, ensimmäisenä vastaan iski maaseudun tuoksu: ehta lehmänlanta!

Mutta paikka missä vietimme vuorokauden; kokoustimme ja muu väki jäi lauantaina lähtömme jälkeen kouluttautumaan kesän melontatapahtuman turvahenkilöiksi, oli upea. Siellä oli mm. kirkko:



Odottaessamme kokoukseen osallistua saapuviksi, kävimme tutustumassa koskeen, jossa oli tarkoitus kahden seuraavan päivän aikana opetella virtaavassa vedessä pelastamista ja pelastautumista ja kumiveneen käyttöä:


Hups, onpa kuva vähän vinossa 😉

 Tästä tuli mieleen Duracell-pupu, joka viime syksynä yritti siirtää saunaa 😉 Jos hän olisi nähnyt tämän, olisi hän varmaan yrittänyt nostaa maapalloa:

Jos kerran maassa on kahva, niin onhan se toki sitä varten, että siitä maapallo nostetaan 😉













Illalla saunan jälkeen, kun meitä naisia oli niin kovin vähän ja me oltiin jo huoneet valittu, eikä oikein miehiä niihin huolittu, niin miehet päättivät järjestää seuraa itse itselleen 😉😉


Tämä oli vähän tällainen pulleampi tyttö....


.....kun taas tämä toinen tyttö on vähän hoikempaa sorttia... 😉😉



(Kuvat ei taas tahdo asettua sinne minne haluan ja muutenkaan en osaa niille mitään tehdään. Vieläkään.)
















Kyllä niillä kanoottejakin oli 😉   Tuossa pitkässä rakennuksessa me majoituttiin. Iltapalaa ja aamupalaa syötiin erillisessä rakennuksessa ja varmaan lounas ja päivällinen oli siellä samassa paikassa.
Minä olin kotona jo lauantai-iltapäivänä.

Että semmoinen viikonloppu taas - täynnä halauksia, halauksia ja halauksia, naurua, naurua ja naurua, ystävyyttä, ystävyyttä, ystävyyttä, uusia ystäviä, hyväntahtoista kiusoittelua, vakaviakin keskusteluja. Sunnuntai menikin sitten levätessä. Ja tilatessa 30 t-paitaa 😉 

Tänään kävin lenkillä avustajan kanssa, olen potenut selkääni ja siirtänyt kuvat puhelimesta tietokoneelle. Huomenna mennään vihdoin mökille kuvaamaan hävityksen kauhistusta ja laitetaan vakuutusyhtiöön kuvat ja lista varastetuista tavaroista. Hirvittää jo etukäteen. 









keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Postipoika piipahti taas!

Aamupalaa syödessä rupesi postiluukkuu kolisemaan. Meidän postipoika - tai -tyttö - on jännä tyyppi. Yleensä silloin, kun on tulossa vain yksi ohut kirje, hän saa aikaan hirvittävän kolinan ja me luullaan, että nyt tulee postia oikein enemmänkin. Ja varoilta sipaisen tukan vähän siivommaksi, ettei ihan pystyssä sojota: jos vaikka sattuu soittamaan ovikelloa, kun ei mahdu postit luukusta sisään.

Mutta sitten kun postia on tulossa enemmän tai on tulossa jotain paksumpia kirjeitä tms. niin ei kuulu mitään, humps vain ja luukku vähän kopsahtaa, posti on oven välissä. Todella kummallista.

Tänään postiluukku taas kolisi ja sipaisin tukkaani vähän siistimmäksi, kolina kesti sen verran kauan. Ajattelin, että josko se ovikello soisi. Nousin jo sohvaltakin. Mutta ei se soinut vaan kuului kumea "kops". Kynnyksellä oli kirje mökkikunnasta, niin kuin aina tähän aikaan.

Mistähän ne muuten tiesi, että meidän piti tänään mennä mökille? Ei vaan menty, kun tuli mutkia matkaan. Rehellisesti ja suomeksi sanottuna, Osuuspankki teki oharit, ja jätti aamulla laittamatta rahaa tilille. Kyllä ne sieltä sitten tuli, mutta kun siellä mökillä olisi ollut paljon hommia - mm. se ikkunoiden laitto ja sen sellaista niiden syksyisten rosmojen jäljiltä, niin se käynti taas siirtyi, ensi viikkoon.

Niin, ei se kirje sitä kopsausta aiheuttanut, vaan paketti. SNY-parini, SNY-Peikkonen oli laittanut postia ja luukusta tipahti tämä, kera kortin ja kysymyksen:



Ja että tykkäänkö? Kuule, ihan varmasti!  Tuskin maltan odottaa, että pääsen tästä tarttumaan siihen ja aloittamaan lukemisen 😊😊 Vielä tovin joudun odottamaan, mutta illalla sitten 😊😊

Iso kiitos SNY:ni!

tiistai 2. toukokuuta 2017

Koska meillä on joulu...

Ja nythän te siellä ajattelette, että no nyt on Pöllö pöllähtänyt ihan sekaisin, pudonnut pesästään (kolmannesta kerroksesta asfaltille) ja kolauttanut päänsä.
No melkein. Kyllä on niin puulla päähän lyöty olo vieläkin, ettei tokene Pöllö tästä ihan heti.

Vasta oli pääsiäinen ja vapustakin selvittiin; itse asiassa eilen oli se Vapunpäivä ja eilen tuli Pöllö kotiin.

Nii-in. Olin reissussa. Siellä maailmanparannusreissussa. Tädin luona Isolla Kirkolla. Olin ajatellut mennä junalla, mutta AM oli niin huolehtivainen, että bensarahaa vastaan (ja pöh, yhteisiähän meidän rahat on..) lupasi "kotiinkuljetuksen" eli vei sinne tädin ovelle asti eikä edes jättänyt siihen yksin odottamaan - vaikka sanoin, että pärjään tässä kyllä, käyn odottaessani kaupasta ostamassa uuden hammasharjan sen...krhm...tiivisteen puhdistukseen käytetyn tilalle. Ja hammastahnaa. Ei, hän odotti mun kanssa siinä pihalla parikymmentä minuuttia. Mutta ei se mitään. Meillä oli ihan hauskaa. AM ei mahtunut autosta ulos, kun ei ollut tilaa - autot oli pysäköity niin tiiviisti. Mutta minä mahduin seisomaan siinä välissä PÖLLÖmatkalaukkuni kanssa.

Ensiksi nähtiin yksi setä. Setällä oli varmaan vähän vilu, sillä hänellä oli kunnolla päällä. Ihan KARVALAKKIA MYÖTEN. No olihan siellä varjon puolella vähän viileetä.
Vähän ajan päästä nähtiin pieni poika. Hän oli varmaan katsonut kalenterista, että nyt on KEVÄT. Melkein kesä. Poika oli n. 5-6 vuotias. Lyhyt-hihainen t-paita ja sortsit.  Mun tuli kyllä vilu.

Se oli siis perjantai. Lauantaina Täti lähti Kainalomadon kanssa Tanssigaalaan ja minä menin siksi aikaan "hoitoon" Ystävän ja Pojanpojan luo. Meillä oli ihan hulvattoman hauskaa. Saattopalvelu toimi mennen tullen rautatieasemalle, enhän minä siellä Isolla Kirkolla osaa kulkea. Ystävä sai Tädiltä tiukat ohjeet: Yöksi en saa jäädä, kotiin pitää lähettää 😄 Ja ennen lähtöä pitää huolehtia, että olen käynyt pissalla ja ja ja ... Ja sitten alkoi se hillittön räntä- ja lumisade! Luistonestoa olisi pitänyt olla, kun kotiin läksin, niin liukasta oli. Ja märkää! Mutta pääsin perille. En kotiin, vaan Tädille. Tyhjää ja pimeää oli, Täti oli vielä reissussa, vaikka aika myöhään minäkin sinne kömmin.

Sunnuntainakin oli aika tylsän oloinen keli, mutta urheasti me lähdettiin liikkeelle, käytiin tervehtimässä Isotätiä. Söin kuulkaa moneen, moneen vuoteen KÖYHIÄ RITAREITA! En ihan oikeasti muista, milloin olisin niitä viimeksi syönyt, mutta Täti pikaisesti niitä paisteli kahvin kanssa.

Isotädiltä lähdettiin ratikalla keskustaan. Ratikassa sain taas muistutuksen siitä, että pitää elää NYTKU -elämää, ei sitku -elämää:
Alle 10-vuotias tuli ratikkaan isänsä (näin oletan) kanssa, ja isä oli jo vähän vappufiiliksissä. Poika istui takanani, joten en nähnyt häntä, mutta kuulin puheensa. Sillä hetkellä paistoi aurinko:
- Koska me mennään kalastamaan?
- Mmmmmmm....
- Mä haluan edes KERRAN elämässäni kalastamaan.
Jotenkin tuo topakalla äänellä lausuttu lause sai hymyn nousemaan huulille ja samalla taas muistamaan sen, että niin, asiat pitää tehdä silloin kun ne tulevat mieleen, ei sitkun.
Toivottavasti poika pääsee kalastamaan mahdollisimman pian 🐟🐟

Rautatieaseman edessä satoi tietenkin vettä, kun piti kuvata kivimiehiä naamareissaan. No, jonkinlaisen kuvat niistä sain. Hienot naamarit herroilla on. Sitten lähdettiin metrolle. En nykyään pidä liukuportaista. Ja siellä ne oli aika..pitkät? No joka tapauksessa. Kun päästiin alas, tuntui, että kuulo häviää. Sanoin siitä Tädille. Hän epäili, sen johtuvan siitä, kun olemme niin syvällä maan alla. Pyysin kuitenkin häntä pitämään mua silmällä. Onneksi metro tuli just, päästiin sisään ja - tsädäm!
Pöllö oli taas pihalla kuin pesänsäkin!
Täti sai mut kammettua penkille istumaan (omasta mielestäni istuin itse - mutta näin se pää toimii kun kohtaus on päällä!) ja samalla penkillä istui pieni tyttö, jota tietenkin säikähti. Jännä juttu, kun omasta mielestäni näin sen tytön ja ajattelin mielessäni, että toivottavasti hän ei säikähdä, ja tosiaan istuin penkin päähän itse, mutta Täti sanoi, että oli joutunut "tekemään töitä" että sai mut istumaan.
Mutta kyllä oli kuulemma AIKUISETKIN katselleet, sillä silmällä vain, että "onpa tuo kännissä..."
Täti oli ruvennut aika kovalla äänellä selittämään sille pienelle tytölle, mistä oikein on kysymys ja ettei tarvitse pelätä. Tyttö oli rauhoittunut ja lopulta jo hymyillytkin Tädille. Ihanat lapset, ymmärtävät kyllä kun heille selittää ❤❤
Mutta ei siis mennyt tämäkään Isolla Kirkolla käynti ilman Riesaa.
Pieni huilailu matkan päässä, soitto AM:lle ja käytiin syömässä ja olin taas suht kunnossa, vähän väsynyt vain.

Eilen, Vapunpäivänä oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tehtiin kävelylenkki, pikainen syönti ja hopi hopi junaan ja ehdin just kotiin lähtevään junaan - vaikka piti tulla oikeasti vasta seuraavalla junalla.

Ja kotona. Kotona sitten odotti se mikä liittyy tuohon päivityksen otsikkoon - vaikka tämä pitkä, kuvaton päivitys, varmaan jo saikin teidät unohtamaan sen.
Siihen liittyi vähän ristiinmenneitä puhelinsoittoja ja sen sellaistakin, mutta ei sillä ole väliä.
Meidän "Joulupoika" oli käynyt tuomassa postia.
-"Ei se viipynyt kauan, se toi vaan tämän, en mä tiedä mikä tää on"
No eihän miehet tajuu 😉😉😉
Mä arvasin heti, mikä siellä odottaa ja samalla kun etsin kirjeveistä käteeni, rupesin jo keräilemään roskia silmiini. Ja sanoin AM:lle, että "nyt mä kyllä saan vetistellä". Se katsoi mua vähän hölmistyneen näköisenä, kun ei tajunnut vieläkään, vaikka siinä jo luki "Kutsu".
Nii-in. Meidän "Joulupoika" on menossa naimisiin ❤❤ heinäkuussa.

Just ehdin tulla kotiin rakkaiden luota ja valmistautua häihin.

Mikä mahtava kesä tulossa! ❤❤

torstai 27. huhtikuuta 2017

Kauniita asioita tänään

Tänään, kun vietetään viimeistä kertaa Kansallista Veteraanpäivää, kävin kaupungissa. Bussipysäkillä seisoessani katselin läheisen kerrostalon pihalla liehuvaa Suomen lippua.

Sillä hetkellä kauneinta mitä tiesin ja osasin ajatella, oli se tuulessa liehuva sinivalkoinen lippu heleän kirkkaan sinistä taivasta vasten auringon paisteessa.

Päästyäni kotiin, sain Siskorakkaalta kaksi viestiä. Toisessa oli Duracell -pupu. ❤ Kasvanut pituutta niin, että on jo kohta yhtä pitkä kuin tätinsä, vaikka ikää ei ole vielä viittäkään.

Toisessa viestissä oli kuva Pikkuveljestä. ❤ Ikää 5 kuukautta. Miten suloisen hymyn olikaan Siskorakas onnistunut vangitsemaan kuvaan.

Mielessä tietenkin Poika, jolla viimeinen työpäivä (kai) ennen lomaa. Huomenna tähän aikaan matkalla lentokentälle.

Kauniita asioita on paljon, mutta nämä on viisi kauneinta asiaa minun maailmassani.


Surullista, että Kansallista Veteraanipäivää vietetään tänään viimeistä kertaa. Veteraaneja kuitenkin vielä on, mutta ehkä he eivät sitten enää jaksa juhlia. Tai ehkä he sitten jatkossa mahtuvat kaikki Itsenäisyyspäivänä Linnaan juhlimaan.
Mutta siitä olen iloinen, ja vähän ylpeäkin, että itse sain aikanaan seurata sivusta ensimmäisen Kansallisen Veteraanipäivän juhlallisuuksia ja isäni vanhemmat pääsivät osallistumaan tilaisuuteen.

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Älykäs vai ei :D

Me Naiset -lehdessä oli juttu, että "Älykkäät ihmiset eivät välttämättä ole mitään mallikansalaisia"

Seitsemän "huonoa" tapaa, jotka yhdistävät älykkäitä ihmisiä. Tiedä häntä, ovatko kaikki huonoja tapoja, mutta mallikansalainen en varmastikaan ole. Ja kaikki nuo seitsemän tapaa kyllä omaan. Ja älykäs... Jaa-a - omasta mielestänihän TIETENKIN olen älykäs, mutta muiden... no jaa 😊😊 Muut voivat olla hyvinkin eri mieltä 😊😊

http://www.menaiset.fi/keskustelu/53841/kiroilu_murehtiminen_myohaan_valvominen_7_huonoa_tapaa_jotka_yhdistavat_alykkaita

1. Kiroilu.  Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan rääväsuut ovat verbaalisesti lahjakkaampia kuin he, jotka välttelevät kirosanoja. 
Kiroilla kyllä osaan, tunnustan. Vaikka kiroilu on kyllä rumaa. Ja yritän olla kiroilematta, niin etten ainakaan viljele kirosanoja tavallisessa puheessa, niin kuin jotkut. Mutta tunnustan, että jos esim. lyön kyynärpääni niin, että se osuu ns. kiukkusuoneen, niin kyllä varmasti kiroan.

2. Yökukkuminen. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että korkea älykkyysosamäärä kulkee käsikkäin iltapainotteisen elämänrytmin kanssa. 
Jep. Valvon myöhään. Useimmiten. Ihan liian myöhään.

3. Sotkuisuus. Tutkijoiden mukaan ihmisen pitää olla luonnostaan vähän sottapytty, jotta epäsiisteys yhdistyy älykkyyteen.
Puhe on nimenomaan työpöydän sotkuisuudesta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:


4. Vetäytyminen.  Tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset viihtyvät muita paremmin suurkaupungeissa. Samalla he kuitenkin nauttivat siitä, että saavat viettää väenpaljouden keskellä mahdollisimman paljon aikaa yksin.
Mä luulen, että tuo tarkoittaa myös yleensäkin suuria väkijoukkoja, ei pelkästään suurkaupunkeja. Viihdyn kyllä suurissakin väkijoukoissa, mutta jossain vaihessa vetäydyn mielelläni syrjään seuraamaan sitä väenpaljoutta yksin. Esim. matkoilla tykkäisin istua katukahviloissa rauhassa ja seurata ihmisiä - en välttämättä kaipaa sitä nähtävyydeltä toiselle juoksemista. 

5. Murehtiminen. Murehtijoilla on kanadalaisten tutkijoiden mukaan korkeampi älykkyysosamäärä. Kun murehtii varmuuden vuoksi vähän kaikesta, aivot toimivat paremmin esimerkiksi hätätilanteessa.
Aina vähän pitää murehtia jotain. Jos ei muuta, niin sitä että, onko aamuksi kahvimaitoa 😊😊 Nyt murehdin sitä, että saakohan meidän pyykinpesukoneen korjattua, vai pitääkö ostaa uusi pesukone...
Kerron siitä tämän jälkeen, vielä kaksi kohtaa jäljellä...

6. Sarkastinen puhetyyli. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan sarkastisten kommenttien kuuleminen ja heitteleminen lisää luovuutta, auttaa ideoinnissa ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.
Hmm... Omasta mielestäni tunnistan sarkasmin ja osaan sitä kyllä käyttääkin. Joidenkin mielestä en välttämättä oikeissa paikoissa, mutta sarkasmi onkin kieltämättä vaikea laji. 

7. Alkoholin nauttiminen. Brittiläistutkijat huomasivat muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessaan, että britit ja amerikkalaiset, jotka juovat enemmän alkoholia, pärjäävät paremmin myös ÄO-testissä kuin ne, jotka juovat vähemmän.
Viina on viisasten juoma, sanotaan tässäkin, ja siinä olen kyllä samaa mieltä. Absolutisti en ole, alkoholin käyttöä ei ole kielletty, mutta tuon lääkemäärän kanssa ei juurikaan tee mieli tee mieli juopotella. Lasillinen tai kaksi viiniä ruuan kaksi on ihan riittävä, alkoholitonta olutta tai pullo siideriä seuraksi. Riittää mulle. 😊

Että tee nyt sitten tuosta johtopäätöksiä. Mutta siis mikään mallikansalainen en ole, se nyt ainakin on ihan totta.

Ja se pesukone. Sille odotetaan korjaajaa torstaiaamuna. Kun sille kävi vähän hassusti. Ei ollut tarkoitus. Ihan vahinko oli. Eikä se silleen varsinaisesti rikki ole, mutta ei sitä voi käyttää. Pesin sillä sunnuntain pyykkiä ja puhdistin nukkasihdin. Sen uuden ja ehjän. Ja sitten piti puhdistaa se luukun tiiviste. Meillä on siis edestä täytettävä kone. Mutta kun piti olla kumarassa ja kun ei toi nuppi oikein kestä sitä, tuli huono olo. Pyysin, että AM jatkaisi. Tiiviste oli aika likainen. Ja niin sitten kävi, että AM otti sen kokonaan pois. Ja nyt on sitten tilanne se, ettei sitä saa takaisin. Yritettiin kyllä. Netistä löytyi kyllä videokin, ohje miten sen saisi takaisin. Mutta kun ei se ole ihan samanlainen kone, niin ei siitä sitten kuitenkaan ollut oikein apua. Ei se onnistunut. Pistettiin kone takaisin kasaan ja soitettiin kodinkonekorjaajalle, jotta ehtiskö se käymään. Jep. Tulee torstaiaamuna. Toivottavasti se osaa korjata sen, ettei tarvitse osata uutta konetta.

Mutta ettei ihan pelkäksi murehtimiseksi menisi. Siskorakas laittoi viime viikolla videon pätkän Pikkuveljestä - joka muuten täytti neljä päivää sitten 5 kk. Taustalta kuului Duracell-pupun "puputusta"; taisi laulaa 😊. Pikkuveli höpötti kovasti, hirveästi oli asiaa. Arvatkaa mitä? Pikkuveljellä oli vaippa jossa oli... PÖLLÖ 😊 😊. Ja se mikä tädin sydämen tietenkin sulatti: lasten ensimmäinen sanahan on yleensä "äiti" tai "isi" - oli nyt kieli mikä tahansa - mutta Pikkuvelipä sanoikin ensimmäiseksi sanakseen IHAN SELVÄSTI  PÖLLÖ ❤❤

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kierrätettäväksi :D

Huhtikuun viimeinen viikko on sydänviikko. On montakin asiaa, mitkä tekee hyvää sydämelle; terveellinen ruoka, liikunta, säännölliset elämäntavat ja niin edelleen.

Ja sitten on yksi, mikä tekee oikein hyvää, mutta jakaa ihmiset ainakin kahteen leiriin, tiedän sen. Mutta virtuaali -sellainen sopii kaikille 😊

HALAUS!

Ja ainakin virtuaalisena se on aina sopivan kokoinen vastaanottajalleen 😊

Sydänviikon kunniaksi päätin laittaa täältä kiertoon paljon halauksia - teille kaikille 😊
Laitathan halaukset eteenpäin? Olisi kiva kuulla laitoitko - ja tietenkin, utelias kun olen, ketä halasit, kenelle laitoit halauksen eteenpäin 😊😊

https://www.youtube.com/watch?v=nWz0rNkPRRc

Meillä Suomi Meloossa on tapana toivottaa huomenta ja muutenkin tervehtiä toisiamme halaamalla, joidenkin kanssa halataan monta kertaa päivässä - ajatelkaa, monta kymmentä halausta päivässä, siinä sitä saa "sydänhoitoa", luulisi olevan sydänlääkärin tyytyväinen 😊😊
On liikuntaa, on raitista ilmaa, on hyvää ruokaa, suht säännölliset elämäntavatkin ja vielä tuo "halaushoito" siihen kaupan päälle 😉😉



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lau-lau-lauantai - ja TOSI pitkä päivitys, varoitan

Aika on taas vaan kadonnut. Ihana SNY-Peikkonen jo kävi kyselemässäkin, että olenko kunnossa, kun olen ollut niin hiljaa. Kiitos huolenpidostasi ❤

En edes muista mitä olen tehnyt sitten viimeisen päivityksen, päivät on menneet jotenkin sumussa. Olen ihan kunnossa, ei siis mitään hätää, mutta tämä mun pääkoppani vain on tämmöinen 😃

Pääsiäisostokset käytiin tekemässä jo kiirastorstaina: pääsiäisenä oltiin ihan kahdestaan kotona eikä siis tarvittu mitään erityistä. Ketään vieraitakaan ei ollut tulossa, meillä kun ei juuri muutenkaan vieraita käy.
Perjantaina AM kävi kahvittelemassa entisen työkaverinsa kanssa, minä jäin kotiin lukemaan ja lojumaan sohvalle. Taisin tiskata 😃 (meillä ei edelleenkään ole tiskikonetta, kun ei keittiöön sellaista mahdu..) Lauantaina lojuttiin ja laiskoteltiin yhdessä.
Sunnuntaina AM kävi kahvittelemassa vanhan ystävämme kanssa ja olen siitä iloinen, että he ovat taas löytäneet toisensa. Minä jatkoin sohvalla lojumista ja lukemista. Käsityöt jostain syystä välttelevät mua. Mikään ei onnistu (=kiinnosta, vaikka kuinka yritän tarttua puikkoihin, virkkuukoukkuun, neulaan, ihan mihin vaan, niin ei, mikään ei valmistu. Ei edes kirjoittaminen (kalligrafia) suju, saati sitten blogin kirjoittaminen tai muu. Lukeminen on nyt ainoa, mikä maistuu.
Maanantai sujui samaan tahtiin.
Periaatteesta ei lähdetty pyhinä kauppoihin, vaan oli tehty ostokset jo torstaina; kun kerran oli pyhiä niin oli pyhiä ja silloin on "kaupat kiinni". Näin oli ennenkin ja näin ne on meille nytkin. Ollaan niin vanhanaikaisia 😃

Keskiviikkona vasta oikeastaan "palattiin" arkeen; meillä oli varattu aika vakuutusyhtiöön. Meidän mökillähän kävi kahteen eri otteeseen varkaita ja nyt vasta käytiin vakuutusyhtiössä tekemässä vahinkoilmoitus. Erikoinen tapa sielläkin nykyään. Eivät enää ota vahinkoilmoitusta vastaan henk.koht. vaan se piti kuitenkin tehdä puhelimitse! Siellä oli asiakkaille käytössä puhelin, jolla sen pystyi tekemään ja nyt sitten käydään ottamassa valokuvia ja tehdään lista varastetuista tavaroista ja toimitetaan lasku ikkunoista heille ja he maksavat sen suoraan lasittajalle.  Olisivat tuonkin - että vahinkoilmoitus tehdään puhelimitse - voineet sanoa jo silloin kun soittivat mulle ja asiaa varten aikaa pyysin varaamaan. Kun kuitenkin kerroin, mitä varten sitä aikaa varasin. Höh.

Sen jälkeen käytiin vaihdattamassa autoon kesärenkaat ja sitten menin ystävälle kylään, tehtiin pitkästä aikaa yhdessä käsitöitä ja juteltiin maailman asiat järjestykseen - eikös vain olekin taas asiat paremmassa järjestyksessä? 😉😉

Niin ja aamupäivästä soittelin Kuopioon sairaalaan, kun ei sitä sovittua reseptiä näkynyt ei kuulunut. Hoitaja hoiti asian ja samalla lupasi selvittää, tarvitsenko uuden lähetteen - matkakulujen hakemista varten. Lupasi soittaa vielä samana päivänä, jos tarvitsen. Ei ole kuulunut soittoa, joten en siis tarvitse. Soittelin apteekkiin ja tilasin/varasin lääkkeet, kun ei niitä koskaan ole heillä varastossa. Ko. apteekki on kyllä niin huippupaikka: henkilökunta on ystävällistä ja asiakaspalvelu on huippuluokkaa. Vain kaksi kertaa vajaan viiden vuoden aikana on asiat meinanneet mennä solmuun, mutta niistäkin on selvitty. 😃 Ja silmänruokaakin siellä on, tämmöiselle keski-ikäiselle rouvalle 😉

Torstaina oli AM:llä labrakeikka, parin viikon päästä on taas syöpäkontrolli - niin se puoli vuotta vilahti. Uskotaan ja toivotaan, että kaikki on hyvin. Sitten käytiin autopesussa; muuttui muuten auto ihan eri väriseksi 😃 Pitäisi vissiin käydä useammin pesulla. Ja ne lääkkeet. Oli nopea käydä apteekissa, kun lääkkeet oli valmiina, ei tarvinnut kuin tarkistaa, että kaikki oli oikein ja maksaa ostokset. "Helppoa kuin heinänteko sateella"

Eilinen perjantai olikin sittten taas sarjassamme "sattuu ja tapahtuu" -päiviä 😃 😃
Olin sopinut tapaamisen kahvilaan ystävän kanssa ja samalla oli tarkoitus saada yhdet juomalasit AM:lle (niistä en olekaan muuten kertonut, täytyypä kirjoittaa niistä erikseen. Onni on hyvä ystävä toisella puolella Suomea 😃 ).
Olisi pitänyt pikkuhiljaa ruveta valmistautumaan, kun puhelin soi.
- Häiritsenkö?
- No eet.
- Ei niitä merkkejä löytynyt.
- No voi vitsi. Ei niitä sitt varmaan ole.
- Mutta jos ne ois niissä valkoisissa laatikoissa, mitä te käytätte portaina?
- Niin joo muuten, siellähän ne varmaan onkin, nyt kun sanoit.
- Missähän ne laatikot on?
- Voi ystävä kallis, mä en tiedä, kun mä en ollut purkamassa sitä autoa, te puritte ne tavarat keskenänne.
- Niin. Ei niitä ole täällä missään. Oisko ne jääny sinne autoon.. Ei niitä ole täällä missään. Eikä ne ole siellä vanhalla varastolla. Missähän ne vois olla?
- Kuule kun mä en oikein osaa sanoa... Niiden keltaisten laatikoiden alla?
- Ei. Tossa on vaan noi jätesäkit. Nekin vois heittää varmaan roskiin. Tässä on yks vihree ensiapulaukku.
- Niin, se on meidän. Sitä ette muuten ota. Kirjoita siihen "myynti"
- Missähän ne muut on? Ja missä ne valkoiset laatikot vois olla?
- En kyllä tiiä. Eikö siellä oo mitään paikkaa, missä ne laatikot vois olla? Jossain hyllyllä?
- No ei oo. Voisko ne olla L:lla?
- En mä usko. En oo kyllä käynyt sen luona, mutta sillä on varmaan aika pieni asunto.
- Missä ihmeessä ne on?
(Puhelun aikana olen pedannut sängyn, pukenut, kammannut tukan, meikannut, etsinyt yhden ristipistotyön, pakannut kassin, sulkenut tietokoneen - olen siis valmis lähtemään heti kun puhelu loppuu...)
- ...äänetön huokaus... Mä en kyllä oikein osaa auttaa, kun mä en ole käynyt siellä koko paikassa kuin pihalla.
- Niin...
- Hei, voisko ne olla jossain kolossa, sillain seinää vasten?
- Joo hei, oota mä katon.. HEI - täällä ne on!! Hienoa, ne löytyi!
- Onko ne merkit siellä?
- En mä nyt pysty katsomaan, mun pitää ensin kaivaa ne laatikot esiin.
- No laita mulle viesti kun oot saanut ne esille.
- Joo.

Kengät jalkaan, takki päälle ja menoksi. Ja puolessa välissä huomasin, että puhelin on kotona. Ympäri ja hakemaan puhelinta. Sillä aikaa oli tullut viesti, että etsityt merkit olivat löytyneet 😃 😃
Etäyhteys siis toimi 👍👍
Niin ja toinen osapuoli puhelinkeskustelussa oli mies....

Enkä myöhästynyt tapaamisesta kuin kolme minuuttia ja sekin oli vain sen takia kun unohdin sen puhelimen.  Ystävän kanssa istuttiin kahvilassa neljä - kyllä NELJÄ - tuntia, tehtiin ristipistotöitä, juotiin teetä, söin yhden täytetyn croissantin, EN herkkuja, vaikka ystävä söi ihanalta näyttäneen suklaamuffinin (oli varmaan toooosi pahaa....) ja höpötettiin ja höpötettiin.
Ja ihmeteltiin, miten jotkut, lähinnä AM ja tämä vanha kaverinsa, voivat istua kahvilla neljä tuntia.
Miten joku voi istua kahvilla niin kauan.... 👀 👀

Tänään tuli Poika käymään, iltapäivällä. Tuossa se istuu AM:n kanssa ja katsoo elokuvaa. Viikon päästä Poika on jo taas toisella puolella maailmaa. Ja kolmen viikon päästä onneksi jo taas takaisin kotona.

Niin ja se avustajahomma. Maanantaina pitäisi tulla uusi ehdokas käymään; ystävän miniä on kiinnostunut paikasta ja heidän pitäisi tulla käymään tässä meillä. Toivottavasti asia järjestyy.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Asiat voi tehdä monella tapaa - SNY- paketinkin voi hakea mutkan kautta :D

Eilen kerroin siitä ikävästä tilaneesta, kun henkilö jonka kanssa olin tehnyt työsopimuksen, että hän tulisi avustajakseni, mutta ilmoitti tekstiviestillä reilua tuntia ennen ensimmäistä työvuoroaan, ettei otakaan työtä vastaan, kun tunteja on niin vähän.
No, se on toki hänen valintansa, mutta edelleen olen sitä mieltä, että asian olisi voinut hoitaa toisinkin ja annoin kyllä asiasta palautetta hyvinvointiyhtymämme palvelukeskukseen henkilölle, joka näitä asioita hoitaa. Mutta, asia järjestynee minun kohdaltani parhain päin tässä pääsiäisen aikana ja jos tuulet ovat suotuisat, ensi viikolla on jo uusi sopimus tehtynä 😊

Kaiken sen harmituksen jälkeen SNY:ni onnistui ilahduttamaan juuri sopivaan aikaan: ensin hän ilmoitti, että paketti on jo rekisteröity täällä meillä postikeskuksessa ja muutamaa tuntia myöhemmin tuli puhelimeen viesti, että paketti on noudettavissa.
Mutta sitten taas tämä "sattuu ja tapahtuu" -osio 😃

SNY:ni kysyi aikaisemmin, haluanko pakettini postipakettina K-Markettiin vai S-Markettin Smartpostina. No kun kerran sain valita, niin valitsin S-Marketin. Mutta sitten tuli viesti, jossa hän pahoitteli, ettei lähetys Smartpostiin ilmeisesti ollutkaan onnistunut, vaan paketti tulisi tavallisena postipakettina K-Markettiin. Vaan silläpä ei ole väliä, sillä nämä marketit ovat vastakkain, tie vain välissä. S-Markettiin mennessä joudun - vähän reittivalinnasta riippuen - jopa kävelemään ihan K-Marketin kulmaa hipoen 😊

Eilenhän oli tiistai ja käsityökerho. Tein siis vedenpitävän (niin niin, tosiaan vedenpitävän...) suunnitelman: Lähden liikkeelle hyvissä ajoin, käyn S-Marketin pihalla kirjastoautossa, kävelen siitä tien yli K-Marketiin hakemaan paketin ja jatkan siitä matkaa - lähes suoraa tietä! - käsityökerhoon.

Näin toimin. Kävelin jopa portaat alas, melkein. Olin melkein alaovella, kun huomasin, että ulkona sataa vettä. Ja samalla hoksasin, että muuten, kello taitaa olla 16.05 ja kirjastoauto tulee kaupalle 17.15... Taidanpa kääntyä takaisin, hakea sateenvarjon ja tarkistaa aikataulun. Ja kellonajan. Olin oikeassa. Siispä odottelin tunnin ja lähdin uudestaan. Ja unohdin sen sateenvarjon, kun ei enää satanut.

Pääsin ehkä noin 50 metrin päähän kun rupesi satamaan rakeita, sitten se muuttui räntäsateeksi ja lopulta vesisateeksi 😊  Selvisin kuitenkin kirjastoautolle asti, joka ei, harmi kyllä pysähdy tuossa kaupalla kuin 20 min.
Kirjastoauton jälkeen palasin vähän matkaa takaisin, K-Marketiin, etsin puhelimesta viestin paketin saapumisesta ja ajokortin ja asetuin jonon jatkoksi. Onneksi oli jono. Katselin ympärilleni ja välillä puhelinta, ettei näyttö lukitu. Ja tsädäm: yhtäkkiä tajusin mitä siinä lukee: paketti noudettavissa pakettiautomaatista S-Market xxxxx, koodi sejase. 😃😃 Sisälukutaito olisi hyväksi 😃

Ja ei kun hipsin jonon ohi ulos (meidän K-Market on ihan älyttömän pieni) ja reippaasti taas tien yli S-Marketille. Naamioin edestakaisin marhaamiseni sillä, että luikahdin ensin apteekkiin - että jos joku näki ja ihmetteli, että mitä ihmettä tuo tekee 😃 - tosin oikeastikin tarvin taas laastaria tohon peukaloon.

Ja sitten vasta kävin hakemassa tämän upean paketin:



Paketista löytyi kaksi kertää 7 veljestä Aurora -lankaa, vihreää ja keltaista/oranssia -ihania värejä!, kynttilä, johon kaiverrettu enkeli; todella kaunis, ovikoriste jossa tietenkin pöllö (nimikyltti johon voi itse kirjoittaa nimen on suklaalevyn takana) sekä suklaalevy - joka meni talteen odottamaan huhtikuun loppumista 😃 Ja ihana pääsiäiskortti.
Ja tietenkin se Salaisuus, jota en voi vielä tässä paljastaa, vaan sitten myöhemmin. Mutta siitä tulee tosi kaunis; ja kyllä, työkalut löytyy 😉 Pääsiäisen pyhinä onkin hyvää aikaa paneutua siihen.

Kiitos SNY-Peikkonen, paketti on ihana ja tuli just sopivaan aikaan!

Ja Susanna Maalta:

Iso kiitos Pääsiäiskortista - postipoika tipautti sen tänään!  Kuvaa ei ole siitä nyt tähän postaukseen, kun kortti on tuolla keittiön pöydällä


tiistai 11. huhtikuuta 2017

"Kell' onni on, se onnen kätkeköön"

Minä en usko tuohon sananlaskuun ja siksi aina kerron ja jaan kaikki iloiset asiat perheen, läheisten ja ystävien kanssa.
Ja niin kuin olen sanonut, olette te blogiystävät joita en ole koskaan tavannut, yhtä tärkeitä ystäviä kuin ne ystävät, joita tapaan milloin missäkin yhteydessä.

Tässä taannoin kerroin, ainakin muistaakseni :), että asiat alkavat vihdoinkin järjestyä, avustaja-asiakin on kunnossa, työsopimus on allekirjoitettu ja tänään tiistaina oli tarkoitus käydä lenkillä ensimmäisen kerran.

Istuin tavalliseen tapaani sohvan nurkassa syömässä aamupalaa ja lukemassa aamuvarhain kirjoitettuja blogeja, kelloa vilkuillen. Vielä on reilu tunti aikaa... Sitten kännykkä ilmoittaa saapuneesta tekstiviestistä. "Ilmoittaa varmaan jostain saapuneesta e-laskusta, kännykkä tai laajakaistalasku varmaan"

No ei. Henkilö, jonka kanssa olin tehnyt työsopimuksen avustajan tehtävistä, ilmoitti että hän peruu/purkaa tekemämme työsopimuksen. Hän on saanut paremman sopimuksen, minulla on tarjota tunteja liian vähän.

Juuri kun olin siinä uskossa, että asiat alkaisivat vihdoinkin järjestyä, niin... lällällällää, älä kuvittelekaan. Näpäytetäänpä vähän nenälle, ettet vaan taas kuvittele itsestäsi liikoja. Tuli vähän sellainen olo..

Eihän tässä siis mitään, uusi kierros, uuden avustajan etsintään, kai jostain joku löytyy :)

Mutta ihana SNY-parini, SNY-Peikkonen ilahdutti viestillään; hän kirjoitti aikaisempaan päivitykseeni kommentin, että uusi paketti on jo rekisteröity meidän postikeskuksessa - siis ihan pian minulla! Kiitos <3

Ja tänään on käsityökerhokin. Jos vaikka sitä ennen ehtisin sinne kirjastoautolle...



sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

On niitä joille sattuu - ja niitä joille tapahtuu

Ja sitten on minä, jolle sekä sattuu että tapahtuu. Yhtä aikaa. Ja joskus tuntuu, että aina ja joka paikassa. Teit sitten mitä vaan.

Mulla on ongelmana kynnet. Sormissa. Ne halkeilee pituussuunnassa. Ja varsinkin peukaloissa.
Just luin jostain, että vaiva on yleisesti keski-ikäisten miesten vaiva, kestää noin pari vuotta eikä siihen auta mikään. Paitsi laastari.

No, olenkin jo useamman viikon pitänyt oikeassa peukalossa laastaria, koska siinä on paha "halkeama", tai oikeastaan useampikin, mutta yksi oikein paha. Nyt ne alkaa taas vähän helpottamaan.

Aamulla kävin suihkussa ja laastari lähti pois. Eilen jo olin joutunut ottamaan siitä yhden laastarin pois ja sain leikattua kynttä lyhyemmäksi ja näin ollen myös halkeama lyheni, niin ettei kynsi enää ihan koko aikaa tartu joka paikkaan.

Päätin kuitenkin laittaa siihen uuden laastarin, ettei se kynsi taas tartu johonkin ja repeä uudelleen. Mulla on ihan sellaisia sormenpäälaastareita, mutta eihän nekään kauhean hyvin pysy, joten paikkailen liimausta teipillä - ei, en millään askarteluteipillä, vaan semmoisellä "laastariteipillä", mikähän sen oikea nimi nyt onkaan.

No mutta siis siihen itse asiaan.  Suihkun jälkeen laitoin taas laastarin paikalleen ja olin tyytyväinen. Söin aamupalaa tässä sohvan nurkassa istuen, näpyttelin tätä konetta ja sen sellaista. Sitten katseltiin pari tallennusta ja siinä samalla "näpräsin" sormenpäitäni ja manasin, että no voi kehveli, onpä tää etusormen kynsikin huonossa kunnos...
Kunnes katsoin mitä oikein käsissäni onkaan...  Näytin AM:lle, en nyt sentään keskaria, mutta etusormeani: OLIN LAITTANUT SEN PAHUKSEN LAASTARIN SIIHEN ETUSORMEEN!
Kun sen piti olla PEUKALOSSA!

Meidän kummallisella huumorintajulla varustettuina tuijotimme mun laastaroitua etusormea ainakin viisi minuuttia ja naurettiin sille katketaksemme 😃😃😃

Vain mulle voi käydä näin!

Virvon varvon..

Juuri kun pääsin ajattelemasta, että meille ei tule virpojia, niin muistin, että postipoikahan hoiti homman jo viikolla!

Postiluukusta nimittäin tipahti kirjekuori, jossa oli sievä postimerkki: kimppu pajunkissoja ja kuoreen oli kirjoitettu:

Virvon varvon
terveeks tuoreeks
tulevaks vuodeks
sulle vitsa
mulle palkka

Ja kuoresta löytyi pussillinen ohransiemeniä ja kortti Possumunkilta!  Kortissa oli kuvattuna Onni Ojan maalaus Vantaan sillasta - täytyypä joskus käydä katsomassa sitä ihan luonnossa. Verrata maalaukseen, onkos Onnilla ollut onni mukana ja osannut maalata näköisen 😉

Ohransiemenet on kylvämättä eikä taida enää pääsiäiseksi ehtiä vaikka niin oli kyllä vakaa aikomukseni. 

Sen sijaan SNY-Peikkosen lähettämät ohransiemenet kylvin ja ne itivätkin ja kasvoivatkin ja niistä piti ottaa kuvakin, ettäs uskotte, mutta...
Pöllön vihreä peukalo ON oikeasti keskellä kämmentä ja vielä kämmenselän puolella. Kyllä ne vielä tuolla vihertää, mutta ovat kyllä niin .... näköisiä, etten kehtaa niistä kuvaa näyttää, eikä ne taida tuosta enää toeta, vaikka niille mitä tekisin 😢😢
Hävettää oikein. Mutta kyllä ne oikeasti kasvoivat ihan näteiksi vihreiksi oraiksi, olin itsekin oikein yllättynyt, että sain ne kasvamaan. 
Kiitos SNY-Peikkonen ❤ Ja anteeksi....

Meillä pestiin eilen ikkunat. Tänään ollaan ihasteltu, kuinka puhtaat ikkunat meillä onkaan. Ei olla maltettu katsella ikkunoista ulos ollenkaan, ollaan vaan katseltu, kuinka on puhtaat ikkunat 😉 Ehkä sitten pääsiäisenä maltetaan jo katsella ikkunoista uloskin...
Samalla tietysti tuli siivottua muutenkin, sillä AM ne ikkunat pesi - on tästä hyötyäkin, että on tällainen "kanantaluttaja" (kuka sitä nimitystä käyttikään?) - ja minä siivoilin muuten. AM:llä on pohkeet kipeät ja mulla on takareidet. Että ei nyt hirveästi enää tänään jumpata. Mutta selkä oli vetreä tänä aamuna, pisteet siitä 👍

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Lukupiiri - ja minäkin sain postia Repulta

Edellisessä päivityksessä kerroin, että olin menossa käymään Lukupiirissä. Se oli ihan mielenkiintoinen vierailu ja meinaisin kyllä mennä sinne toisenkin kerran. Minun ja kirjastonhoitajan lisäksi oli lukupiirin vetäjä ja viisi muuta naista. Kaksi heistä tunsin ennestään neuletapaamisistamme.

Heidän lukemansa kirja oli John Williamsin Stoner.  Vaikutti ihan mielenkiintoiselta kirjalta, mutta en ottanut kirjaa mukaani nyt luettavaksi, sillä ajattelin, että muiden mielipiteet kirjasta vaikuttaisivat liikaa enkä ehkä pystyisikään lukemaan kirjaa, en "omalla tavallani". Etsisin siitä koko ajan jotain tiettyä sävyä tms.

Mutta se, mikä koko lukupiirissä, ryhmässä - voisi varmaan sanoa KORVIINPISTÄVÄÄ 😏 - oli, että yksi ryhmäläisistä oli lähes koko ajan äänessä, enkä se tällä kertaa ollut minä. Muut ei juurikaan saaneet suunvuoroa, vaan aina kun joku sanoi jotain, jonkun oman mielipiteensä tai ajatuksensa kirjasta tai miten se oli kirjoitettu tms., tämä kyseinen ihminen alkoi puhumaan päälle ja lopulta oikeastaan kävi niin, että jos tämä, joka ehkä olikin vähän eri mieltä tai jolla oli ollut OMA ajatus, olikin täysin samaa mieltä tämän kovaäänisimmän kanssa. Se oli vähän ikävää.
Ja kun toinen näistä ennestään tutuista on kovin hiljainen, hän ei oikein saanut suunvuoroa lainkaan.

Vetäjäkään ei oikein tuntunut saavan ryhmään "kuria" sillä tavalla kuin minä olisin toivonut. Mutta kun olin ensimmäistä kertaa, eikä ollut oikein mitään sanottavaan esittelykierroksen jälkeen, niin mitäpä siinä tein... Näin jälkikäteen ajatellen; olisin tietysti voin sanoa, että voitaisiinko kuunnella x:n mielipide rauhassa loppuun.  Olin siis nössö - niin kuin kirjan päähenkilöä nimitettiin 😊😊

Mutta nyt kun olen kerran siellä käynyt ja tutustunut porukkaan, voin seuraavalla kerralla jo itsekin avata suuni ja sanoa, että hei, saanko puhua loppuun ja hei, annettaisko muiden puhua rauhassa loppuun, kuuneltaisiin mitä muilla on sanottavaa. Silläkin uhalla, että heittävät mut sieltä pihalle. Ensi kerta onkin kevään viimeinen kerta ja sitten on kesätauko, sitten voi jokainen lukea kesäkirjaa ja miettiä asioita.
Semmoinen oli ensimmäinen Lukupiirikokemukseni 😊

Postipoika toi taas pöllöpostia - mitäpä muuta. Repu lähetti postia mullekin:



Kuva on vähän huono, kun otin sen laiskuuttani tätä läppäriä vasten, pahoittelut.





maanantai 3. huhtikuuta 2017

Hei hei kato, se on Mauno Mato...

Tänään sen sitten näin. Ensimmäisen kastemadon. Asfaltilla.
Mutta kyllä ne nykynuoret sitten on. Ilman pipoa ja käsineitä kuljetaan, nilkat paljaina... Kylmällä asfaltilla. Ja pihalla on sentään vielä jäätäkin! Ihan pakko oli nostaa tämäkin Mauno Mato nurmikolle...  Oli se sentään pysynyt siellä, ainakin sen aikaa, kun me oltiin kaupungilla asioilla.

Kävin viemässä avustajapapereita toimistolle; huomenna tulee avustaja tekemään kanssani työsopimusta. Ei hän ainakaan ole ilmoittanut peruvansa tuloaan joten huomisesta alkaen mulla sitten on henkilökohtainen avustaja lenkkeilyä yms. varten. Jes! Olen siitä tosi iloinen, pääsen vihdoinkin ihnan säännöllisesti kävelemään/lenkkeilemään ja kohottamaan kuntoani. Ei ole kiinni kenenkään työvuoroista tai muusta sen sellaisesta.
Olin vähän huolissani, ettei asioissa ole ongelmaa, kun papereiden allekirjoitus oli venynyt kaikkien niiden raha-asioiden hoitamisen takia, mutta ei se vaikuttanut asiaan mitenkään - kaikki on kunnossa. *syvä helpotuksen huokaus* Olinhan toki lukenut paperit sen verran tarkkaan, että olin katsonut, ettei niissä ollut mitään "palautettava xx päivään mennessä, mutta siltikin. Tuli hyvä mieli.

Illalla olin epilepsiayhdistyksen toimistolla, sinne piti tulla epilepsiahoitajan kertomaan epilepsiasta tänään tms. Odottelimme pari tuntia, mutta valitettavasti häntä ei kuulunut emmekä saaneet häneen yhteyttä. Mutta meillä meni aika ihan mukavasti jutellessa.

Ja huomenna olis vielä työsopimuksen teon jälkeen tarkoitus mennä käymään kirjastolla tai siis siellä missä meidän remontissa oleva kirjasto on, Lukupiiriin. Olen miettinyt sitä jo pitkään ja nyt ajattelin mennä katsomaan millaista siellä on.

Käykö  teistä kukaan Lukupiirissä?

Että tämmöistä.

Ei kun käytiinhän me siellä kirpparilla. Ostamassa ne mitä sinne lauantaina jäi :)

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Salainen Ystäväni muisti kirjeellä

Pöllöjä siellä, pöllöjä täällä,
Pöllö se hyppii pöllöjen päällä 😍

Vai miten se meni se vanha muistokirjaan kirjoitettu muistovärssy - muistatteko kun lapsena kerättiin kiiltokuvia vihkoon ja sitten siihen kerättiin muistovärssyjä? Olen tainnut niistä kirjoittaa aikaisemminkin. No, joka tapauksessa, nyt on kuulkaa ollut oikein pöllöaika 😊

Ensin näytän teille Salaisen Neuleystäväni, SNY-Peikkosen lähettämästä yllätyskirjeestä. Kiitos hurjasti, oli kiva saada postia!

Hän kertoi jo aikaisemmin pitävänsä korttien askartelusta ja oli nyt askarrellut mulle tällaisen ihanan pöllö- ja pupu kortin. Kortin mukana tuli aina tarpeellinen pöllöheijastin sekä tuollainen silitettävä kangaspöllö. Sille on paikka vielä mietinnässä.









Repulta puolestaan sain jo aikaisemmin kirjeen, joka sisälsi, mitäpä muuta kuin PÖLLÖkortin - Repu on tainnut löytää jostain pöllökorttikaupan? - sekä kirjasen Yrteillä uusia makuja:



Sillä aikaa kun kävin hoidattamassa selkääni fysioterapeutilla, oli AM käynyt kirpparilla, semmoisella missä ei aikaisemmin oltu käyty. Ja kas sieltä oli käteensä osunut tämmöinen: Siis pieni tyyny.
Mietin, että jos ottaisin ja avaisin sen, ottaisin täytteet pois, pesisin sen ja täyttäisin sen vaikka kauranjyvillä. Olisiko siinä mitään ideaa? Sillä voisi vaikka lämmittää tuota kipeää selkää...




Ja sillä samalla kirppiksellä kun käytiin tänään, niin sinne oli lennähtänyt tällainen pöllöpilli. Siis niin kuin kukkopilli, mutta pöllö. Sen huhuilu kuulostaa aikalailla oikealta pöllöltä.

Yksi valkoinen odottelikin jo kotona kaveria.











Että näin on taas pöllöjä lennellyt pöllönpesään 😂

Yksi avustajaehdokas kävi torstaina haastattelussa ja tarjosin hänelle teetä. Hän totesi keittiössä pöydän ääressä istuesssaan "taidat sinäkin tykätä pöllöistä 😊"

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mitä teidän televisiosta tulee?

Yleensähän televisiosta ei tule mitään, mutta sitten äsken kuten katselin sitä kuitenkin katselin ja taas vähän silmäkulmia kuivailin - juu, juu, olen höppänä 😤😤 - niin rupesin ihan miettimään, että kyllähän sieltä tulee, kaikenlaista.

Meillä ei ole kuin ihan tavallinen antenniverkko, ei ole kaapelia eikä viihdepaketteja saati sitten Netflixejä tai muita hilavitkuttimia.
Mutta kyllähän toi antenniverkkokin tarjoaa katsottavaa - ainakin joskus.

Kuun alusta kaikille maksuttomaksi avattu National Geographic -kanava on antanut ainakin jotain uutta katsottavaa:
Äsken katsottiin ohjelmaa Autojen ensiapu. Siinä kaverukset hakevat jonkun vanhan, jollekulle erityisen tärkeän auton korjattavaksi ja lopuksi jossain erityisessä tilaisuudessa luovuttavat sen omistajalleen/omistajilleen. Äskeisessä jaksossa isälle ja pojalle tärkeän vanhan Singer Le Mansin - auton josta en ollut ikinä kuullutkaan. No en tosiaan voinut olla silmäkulmat kuivana, kun ei se vanha isäkään siinä ihan silmät kuivana ollut, kun auto paljastettiin ❤

Mutta muuten meidän televisiosta tulee..hmm... Noh. Jonkin verran juuri autonrakennusohjelmia. Johtuukohan se siitä, kun isäni on autonasentaja ja olin jo pienestä pitäen hänen apunaan? Jakoavain on tutumpi kuin kauhat ja kapustat?

Meillä katsellaan myös paljon erilaisia eläinohjelmia; Avara luonto on yksi suosikkejamme ja Uskomaton eläinlääkäri Pol on ihan huippu.
Selviytymisohjelmia meillä katsellaan myöskin: Elä vapaana tai kuole kuuluu tällä hetkellä suosikkeihin, uusi sarja Nälkäiset selviytyjät.
Näitä ei varmaan ole varsinaisesti tarkoitettu hupiohjelmiksi, mutta me emme osaa ottaa niitä lainkaan vakavasti: Julkkisselviytyjät, Sohvaperunat, Suomen Surkein Kuski. Vai onko ne hupiohjelmia - katsooko niitä teistä kukaan; ainakaan vakavasti?
Sohvaperunoitten kanssa yhtä aikaa tulee Perjantai, joka on ihan asiaa ja siitä olen oppinut pitämään. Ruokaohjelmista katson ainoastaan kakkosen Riistametsällä, taitaa olla tanskalainen nimensä mukainen ohjelma. Yleltä, ykkönen, kakkonen ja Teema ovat ihan hyviä kanavia, niistä tulee paljon mielenkiintoisia asiohjelmia ja dokumentteja.

Ja tietenkin Poliisit pitää katsoa. Vaikkei Kuopiossa enää Pauli ja Jaakko olekaan, mutta silti. Pauli ja Jaakko oli mun suosikkeja, ne oli niiiiin ihquja ❤

Hercule Poirot ja Isä Brown. Että kyllähän siellähän sieltä telkkarista tulee vaikka mitä! Elokuvia ei vaan tahdo tulla - niitä samoja vanhoja vaan pyörittävät moneen kertaa joka kanavalla, saisivat välillä vaihtaa jo.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Silmistä sen näkee

Jos vain osaa katsoa. Kaikilla ei kai ilmeisesti ole sitä kykyä - tein netistä haun "silmät on sielun peili" ja sain useita vastauksia. Yksi niistä oli jotenkin niin, että "itse en ole koskaan osannut tulkita kenenkään silmistä mitään".

En minä tiedä, osaanko minäkään tulkita kenenkään silmistä mitään muuta kuin sen, että näen kyllä, onko vastapuoli rehellinen vai ei.

En muista olenko aikaisemmin kertonut, miten AM tapasi Pojan kanssa meidän ystäväpariskuntamme, joiden kanssa oltiin ennen paljonkin tekemisissä ja miehet tekivät ennen viikon lapinreissuja. Jostain syystä yhteydenpitomme jäi, kun me kumpikin sairastuimme, eritoten silloin kun minä sairastuin. Nyt miehet ovat ruvenneet pitämään yhteyttä ja käyvät tasaisin väliajoin kahvilla ja juttelemme.

Tänään, kun Poikakin oli nyt käymässä ja oli tarkoitus häntä lähteä viemään bussille, AM päätti kysyä, että josko mentäisiin porukalla kahville. Sehän sopi ja niin me tavattiin ABC:llä.

Kun näin hänen tulevan ja hymyilevän, näin hymyn ulottuvan silmiin asti: näin hänen silmistään, että hän oli aidosti iloinen tapaamisestamme, eikä sanat "tosi kiva nähdä, tms" olleet pelkkiä sanoja ❤ Ja se, että hän on mies, joka ei halaile - halasi heti ensimmäisenä nähtyämme 😊

Joten siitä huolimatta, että Poika taas lähti kotiinsa Tytön luo - Tyttö on kissa 😊 - päivästä jäi hyvä mieli.  Ja että Poika ei ehkä ehdi enää käydä kotona, ennenkuin lähtee reissuun tyttöystävänsä, Tytön oikean omistajan, kanssa. Huoks. Onneksi on puhelin!

Tää oli taas tämmöinen sekava päivitys, mutta halusin vaan kertoa teille, että tuli hyvä mieli ja että silmistä näkee paljon 😊

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vanha uutinen - ja uusi uutinen, liittyen Riesaan, hyppää yli jos olet jo kyllästynyt :) Mutta ethän kävele ohi?

Facebook muistuttaa päivittäin vanhoista uutisista; mitä ko. päivänä menneinä vuosina on tapahtunut.
Tänään se muistutti vanhasta uutisesta, joka vieläkin sai roskia silmiini. Ja vielä enemmän roskia silmiin meni, kun tajusin, että kyseessä oli sama tyttö, johon olin saanut tutustua syksyllä työkokeilussani.  Harmi kyllä, hän lopetti niin, etten ehtinyt häntä hyvästellä.

http://yle.fi/uutiset/3-7879440

Olen jakanut tuon uutisen teille aikaisemminkin, mutta koska aihe on muutenkin taas ollut esillä;
Sus' jakoi Iltasanomien äskettäisen uutisen

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005132797.html

Sairasta! 

Vastikään oli epilepsiaviikko ja Pieni ele -keräyskin on taas alkanut - se auttaa montaa muutakin yhdistystä kuin epilepsiayhdistystä. 
Tiesitkö muuten, että Pieni ele -keräys on aiemmin ollut nimellä Vaalikeräys ja on saanut alkunsa jo vuonna 1907! Alunperin sillä on kerätty varoja tuberkuloosin vastustamiseen. Hyvää on siis tehty jo 110 vuotta 😊

Mutta se pääajatus oli taas:

Ethän kävele ohi? 

torstai 16. maaliskuuta 2017

Vielä edellisestä aiheesta, kirjoista

Kirjat ja lukeminen tuntuu nyt olevan pinnalla. Ylen sivuilla on testi, millainen lukija olet

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/03/16/millainen-lukija-olet-tee-kirjojen-suomen-analyyttis-filosofinen-testi

Minä olen Kaikki-Maikki:



Kuva Ylen sivuilta, liittyy testin vastaukseen
Sinulle käy kaikki! Yleisenä kirjojenhalaajana tartut ihan mihin tahansa teokseen hurmioituneena, vaikka se olisi muropaketin kylki. Joku saattaisi kutsua sinua kirja-addiktiksi, mutta omasta mielestäsi sinulla riittää kyllä aikaa ihmissuhteillekin 10 lukupiirin, oman kirjaprojektin ja kustantamon pyörittämisen jälkeenkin.


AM sanoi, ettei tuo mennyt ihan pieleen 😉

KIrjasto. Ja auto. Kirjat. Ja lukeminen.

Salaisen Ystäväni kanssa kirjoiteltiin kirjoista edellisen päivityksen kommenteissa.

Meidän - siis MEIDÄN kirjasto, tuossa muutaman sadan metrin päässä suljettiin maanantaina.
Remontin vuoksi. Se on suljettuna kesään asti ja remontoidaan vastaamaan uutta kirjastolakia:
Uuden kirjastolain mukaan yleisen kirjaston tehtävänä on tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan.

(Aloitin tekstin jo aamulla ja oli jäänyt lause kesken, mutta en muista mitä olin kirjoittamassa... No ei sen väliä)

Joka tapauksessa. Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että meillä ajaa myös kirjastoauto ja nyt tämän ajan, kun kirjastomme on remontissa, meillä käy kirjastoauto sekä tuossa kaupan pihalla, että tuolla toisen koulun pihalla eli melkein siinä kirjaston vieressä. 
Ajattelin, että ainakin KERRAN on käytävä kirjastoautolla. Tai itse asiassa jo ihan senkin takia on käytävä, että yksi kirja pitää palauttaa.
Mutta senkin takia pitää käydä, että pitää verestää vanhoja muistoja. Onko kirjastoautoissa vielä sellainen samanlainen tunnelma, kuin silloin ennen, silloin 70-luvulla, kun kävin mummon, siis muorin kanssa kirjastoautossa? 

Olen kai joskus kertonutkin niistä reissuista. Millaista se oli kun talvella kovalla pakkasella, pimeässä tähtitaivaan alla mentiin muorin kanssa potkukelkalla maantien laitaa pysäkille odottamaan kirjastoautoa. Ja vaikka pysäkillä puhuttiin ja höpötettiin ja hypittiin hangessakin, niin kirjastoautossa päti samat säännöt kuin kirjastoissa muutenkin: siellä piti olla hiljaa. Siellä puhuttiin kuiskaten :) Ei siellä kailotettu eikä huudettu. 
Kesäisin kirjastoauto ei muistaakseni kulkenut, en ole varma. Eihän kesällä ehtinyt lukeakaan, kun oli kaikkea muuta tekemistä. Aikuisilla maatyöt yms., lapsilla kasvimaan kitkemiset ja omat tekemisensä kavereiden kanssa: majojen rakentamiset metsään ja.... pahan t - eikun piti siis pysyä poissa pahan teosta. Se oli muuten rankkaa hommaa. 
(Unohdin, että Äitirakas lukee tätä blogia myöskin.... 😉 )

Mutta tuo meidän kirjasto. Katsoin siitä juuri tietoa. Se täyttää tänä vuonna 70 vuotta! Silloin kun me ollaan muutettu tänne asuinalueelle, on kirjasto ollut erään kerrostalon kellarikerroksessa, ja sinne on avattu vuonna 1947.
Nykyisiin tiloihin, jotka nyt siis remontoidaan, se muutti 1992. Mekin ehdittiin Pojan kanssa käydä siellä alkuperäisessä kirjastossa muutaman vuoden ajan, muistan siis kyllä senkin. 

Meidän kirjaston olemassaolo oli vaakalaudalla vuosi-pari sitten, mutta saimme lopulta pitää kirjastomme ja siitä olen tosi iloinen. Toivottavasti meidän asuinalueen asukkaat ymmärtävät, mikä suuri aarre se on ja käyttävät sitä - ja varsinkin sitten kun se remontoidaan ja sinne saadaan vielä enemmän kaikenlaista oheistoimintaa, muutakin kuin kirjojen lainaamista. 

Onhan sitä ollut tähänkin asti, kuten meidän käsityökerhomme, kirjallisuuspiiri ja vaikka mitä.

Tästä tulikin näköjään tämmöinen oman kirjaston puolustuspuhe - ja samalla vähän muidenkin kirjastojen 😊 - mutta.... 

Minulla on ollut onnea: Äitirakas ja isä ovat johdattaneet minut pienestä pitäen kirjojen maailmaan, eka luokan opettaja jatkoi siitä minkä äiti oli jo aloittanut ja opetti muutamassa päivässä minut lukemaan: meillä on siis luettu aina ja Joulupukki toi meillä aina kirjoja joululahjaksi. 
Ja Siskorakaskin on koulutukseltaan "kirjastontäti" - on sillä ihan oikein hienokin titteli, mutta kun minä en sitä muista, niin mulle se on kirjastontäti. Ja näistä syistä tämä Pöllötäti yrittää omalta osaltaan pitää mummon kanssa huolta siitä, että Duracell-pupu ja aikanaan myös Pikkuveli oppivat lukemaan suomeksikin. 

Ja kun nyt kerran lukemista, kirjoja ja kirjastoja lähdin puolustamaan, niin

KÄYKÄÄ KIRJASTOSSA, JOS ETTE MUUTA LUKEMASSA, NIIN VAIKKA PÄIVÄN LEHDESTÄ SARJAKUVAT 😃

EDIT: Unohdin kertoa, että kaiken muun hyvän lisäksi, meidän kirjastossa on ihan huippu henkilökunta ja siksikin siellä on kiva käydä 😃 ❤

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Mikä paketti!

Voi sinua Salainen Ystäväni, SNY-Peikkonen, kuka sitten lienetkään! Kävin tänään hakemassa pakettisi, sen jälkeen kun olin ensin käynyt jumppaamassa fysioterapeutilla.
Onneksi voin ihailla pakettiasi koko illan, vielä ennen nukkumaanmenoakin, sillä muuten näkisin painajaisia - oli nimittäin niin pelottava fyssarilla käynti, että huh huh!

Tämmöisen paketin posti mulle antoi



Tätä sitten lähdin availemaan ja ihan ensimmäisenä sieltä purkautui nämä:

Taikapallo, josta pilkisteli vaikka mitä, kortti - Ystäväni omatekemäkö? Ja ristipistopakkaus! Näistä tulee kaksi tipuaiheista patalappua - pakkauksessa on kaikki tykötarpeet! ..tässä kohtaa meni roskia silmiin...









Sitten lähdin purkamaan taikapalloa - kun ensin AM:n kanssa vähän korjattiin kerintälaitetta, kun kerran sellainen on, että saisin nätin kerän 😊

Kerästä paljastui vaikka mitä ihanaa - osa ehdittiin jo iltapäivän aikana syödäkin 😋



Kerästä purkautui kahden punaisen ja yhden valkoisen Maija -lankakerän lisäksi kasvonaamio, kaksi pussia vaniljan makuista pikakahvia (maistetaan tänään iltakahvilla!), ohraruohon siemeniä, pieniä sulosia tipuja ja jo tasapuolisesti jaettuja pääsiäissuklaapatukoita.
Ja kruununa kaiken päällä itse virkattu kirjanmerkki - joka ei ole liian paksu kirjan väliin, ei ainakaan tuon paksun kirjan 😉 Ei vaan, oikeasti, se on juuri hyvän paksuinen.

Paketti on  todella upea, kaiken kaikkiaan. Ristipistopakkausta en malta olla hiplaamatta. Taidan jo tietää sille... Pitää ottaa se työn alle hetimiten 😊

Kiitos SNY-Peikkonen, Salainen Ystäväni siellä jossain 💕  Taikapölyä on taas ilmassa 😊

EDIT:
Niin se kortti mun piti vielä näyttää teille, se jäi tuonne muiden tavaroiden taakse. Olin niin innoissani paketin sisällöstä muuten, etten älynnyt kuvata korttia. Tämmöisen kauniin kortin on parini askarrellut - hän on todella monitaitoinen:









Kortissa on teksti:

Hope You have a Wonderful Day







lauantai 11. maaliskuuta 2017

Kokoonnuimme yhteen

Yhteiset tapaamiset isolla porukalla ovat mukavia.
Ei näissä lauantai-illoissa kahden AM:n kanssakaan ole valittamista 😉

Alkuperäinen suunnitelma tälle viikonlopulle oli, että olisin lähtenyt eilen aamulla isolle kirkolle. Tavannut aamupäivällä SMeloo työparini, käynyt Pojan kanssa lounaalla ja sen jälkeen mennyt vielä tapaamaan Ystävääni ja lopulta illaksi Tädin luo ja jäänyt sinne lopuksi viikonloppua. Mutta Riesa vesitti suunnitelmat. Ja Ystäväkin on "kadonnut" - toivottavasti hän on kunnossa.

Päällekkäin oli suunnitelmani menneet muutenkin ja jouduin toisen menon perumaan, mikä vähän harmittikin. Mutta harmitti sekin, kun jouduin sitten tuon isolle kirkolle menon perumaan.

Mutta. Koska siis jouduin sen isolle kirkolle menon perumaan, pystyin toteuttamaan toisen menon. Kyse oli vanhojen ja nykyisten työkavereiden tapaamisesta 👍 Aivan mahtavaa. Koomisimpia tilanteita oli hämmästyneet
"Moi, eihän sun pitänyt tulla tänne  - Ei niin, mutta ei sunkaan. No mutta kiva kun olet siinä - No samoin 😊"
Maljojen nostamisen jälkeen käytiin läpi vuosikymmennittäin, kuinka paljon minäkin vuosikymmenenä taloon tulleita saapuneita on paikalla. Aloitettiin vuodesta 1960. Heitä oli paikalla ehkä n. 5-6.  Sen jälkeen joku huikkasi, että "niin, on meitä täällä pari jotka on aloitettu jo 1950-luvulla..." 😊 😊
Sitten kun päästiin 1980-luvulle, joku taisi huikata, ettei ollut vielä syntynytkään silloin... kuulin entisen työparini huikkaavaan, että "lasit pois heiltä".. ja seuraavana olisikin ollut sitten mun vuosikymmen mutta sitäpä en sitten kuullutkaan 😖😖

Nii-in. Ystäväni Riesa. Jämähdin taas täysin paikalleni. Kukaan ei huomannut mitään, en ehtinyt sanoa mitään kenellekään. Istuin vaan ja tuijotin (kai) eteenpäin, en kuullut mitään, en nähnyt mitään. Muutaman minuutin päästä sitten taas "heräsin" ja rupesin ymmärtämään missä olen ja hetken päästä kuulemaankin.
Entinen työkaverini haki mulle vettä ja ruokaa; "Ei kasviksia kiitos - Juu en tuonut, suolakurkut ei oo kasviksia 😉" Pitkään en sitten enää jaksanut olla, kohtauksen jälkeen kun rupeaa aina väsyttämään. Niinpä sitten otin taksin ja tulin kotiin ottamaan nokoset.

Mutta pääasia oli se, että pääsin käymään tapaamisessa; oli tosi kiva tavata vanhoja työkavereita ja niitäkin joita aina silloin tällöin työpaikalla käydessäni tapaan.

Ehkä näemme vuoden päästä uudelleen?




keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

En saanut kukkia, koruja enkä suklaata

Mutta sain jotain arvokkaampaa, jo aikaisemmin.  *onpas meillä pölyistä*

Kävin maanantaina kampaajalla ja olin jo lähdössä pois, maksua vaille valmis. Sanoin kampaajalleni, että nyt on pakko istua hetkeksi ja vielä pari lausetta ehdin sen jälkeen sanoa, viimeinen muistikuva on, kun hän etsii puhelintani takkini taskusta.
Kun "herään", näen AM:n astuvan ulko-ovesta sisään ja pääni pyörii hetken aikaa kuin..pöllöllä -missä oikein olenkaan?!

Riesa. Sehän se, pitkästä aikaa. Puhelimeni kotelossa on AM:n puhelinnumero tällaisia tilanteita varten, ei tarvitse soittaa hätänumeroon, vaan voi soittaa hänelle kysyäkseen neuvoa - yleensä kun selvitään muutamassa minuutissa vain pitäen huoli, etten satuta päätäni.

Olen onnekas, että minulla on kampaaja, joka muisti, mitä tehdä, kun jotain tapahtuu, olinhan kertonut Riesasta jo ensimmäisellä käyntikerralla.

Olen onnekas, että minulla on AM, joka lähti samalla punaisella minuutilla hakemaan mut kotiin.

Ja olen onnekas, että minulla on hyvä lääkäri Kuopiossa, joka soitti heti tänään takaisin kun jätin hänelle eilen soittopyynnön.

MUTTA.
Olen aina kehunut käyttämääni apteekkia. Nyt jouduin antamaan sinne negatiivista palautetta, sillä koin, että... noh, suoraan sanottuna, että mua pidettiin vähän tyhmänä!

Me täytetään aina sunnuntai-iltaisin meidän lääkedosetit ja huomasin siinä sitten, että yksi lääke on loppumassa, sitä on haettava lisää. Näiden vuosien aikana olen oppinut, että sitä ei koskaan ole tarpeeksi, vaan osa jää aina jälkitoimitukseen. Siispä soitin apteekkiini heti maanantaiaamuna, kysyin onko ko. lääkettä, kerroin annostuksen, laskivat paljonko sitä tarvitaan - juu ei ole tarpeeksi, tilataan. Noudettavissa tiistaina puolen päivän maissa.

No minäpä menen sinne n. 12.30 hakemaan lääkkeitäni. Vaan eipä ollutkaan koko määrää. Kerroin soittaneeni edellisenä päivänä ja pyytäneeni tilamaan. Ei näy tilausta. No mikäs siinä on; joku mieshlö se oli joka puhelimeen vastasi, enpä huomannut ottaa nimeä ylös. Farmaseutti, uusi ko. apteekissa, kävi kyselemässä, mutta kukaan ei muistanut ko. tilausta vastaanottaneensa - kaikkia miehiä hän ei saanut kiinni eli oli varmaan just se jota ei saanut kiinni... Kävimme alla olevan keskustelun:
F: Jos se tilaus tuli niin myöhään, että tilausta ei ehditty tehdä?
M: Aamupäivällä soitin. - Tässä välissä hän kävi kyselemässä ja minä tarkistin puhelimestani milloin oikein soitin.
F: Oletteko te varma, että soititte tänne apteekkiin?
M: (jokseenkin hämmästyynenä!) No kyllä olen, soitin klo 10.27
F: Niin, te siis soititte xxx-apteekkiin
M: No kyllä soitin!

Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin että ne tilattiin sitten uudelleen ja käyn hakemassa ne huomenna. Aiemmin sieltä sai paperilappusen noudettavista lääkkeistä, mutta enää ei saa, nyt tieto näkyy vain heidän koneellaan eli mulla ei nytkään ole mitään todistetta siitä, että olen pyytänyt ne tilaamaan sieltä.
Kotiin päästyäni kävin kanta.fi:stä katsomassa näkyykö sieltä jotain tietoa, mutta ei näy muuta kuin, että olen maksanut (=saanut ko. lääkkeet, ei hyvä asia, mitäs jos en saakaan niitä puuttuvia??). Soitin siis apteekkiin ja vähän kyselin tästä uudesta systeemistä ja samalla annoin palautetta, että nyt ei kyllä mennyt kuin römsöössä, ja niin tyytyväinen kuin olen ko. apteekkiin tähän asti ollut.
Katsotaan nyt, mitä huomenna tapahtuu.

MUTTA TOINEN MUTTA:

Verotoimistosta sain tänään hyvää palvelua! Rouva joka vastasi, kuulosti ensin vähän tympääntyneeltä, AM:n kanssa puhuttiinkin, että ehkä hän ajatteli mielessään, että "nii-in, taas näitä jotka olis voineet hoitaa tän asian ite netissä" ;), mutta sitten kun pääsikin selvittämään mun asiaa ja tekemään mulle KAKSI uutta verokorttia, niin hän oli oikein mukava ja avulias ja asiat hoitui tosi ripeäasti ja neuvoi sellaistakin mitä en kysynyt.

Että tämmöinen alkuviikko Pöllönpesässä - ihan plussan puolella kuitenkin ollaan.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Sili sili kissaa....

alkaa olla pajunkissojen aika, ainakin sen perusteella mitä olen muita blogeja lukenut. Siitä tuli mieleeni vinkata teille - ehkä tiesittekin, mutta teille jotka ette tienneet, miten saatte pajunkissat säilymään - siis kissat pysymään paikoillaan oksissaan:
laittakaa pajun oksat maljakkoon kuiviltaan, siis ei veteen. Jos pajunoksat ovat vedessä, ne pudottavat kissansa aika pian, mutta ilman vettä ne säilyvät sellaisina kuin ovat poimittaessa.

Huomasin tämän jo yli 20 vuotta sitten, kun Poika oli päiväkodissa tehnyt jonkun pääsiäisaskartelun, noidan joka lensi luudallaan. Luudassa oli pajunkissoja - ja ovat vielä tänäkin päivänä! Samoin jonain pääsiäisenä kiireessä vaan tyrkkäsin pajunoksat johonkin purkkiin/maljakkoon "laitan niille vettä kohta" - ja kuinkas kävikään... Unohdin koko veden, tietenkin. Mutta pajun oksatpa kantoivat kissansa nätisti, ei pudottaneet ensimmäistäkään.

Ja mitä sitten tulee otsikkoon.. olenkohan kertonut tuohon liittyvän tarinan? No, kerron sen nyt kuitenkin. Itsehän en sitä muista, koska olen ollut pieni tyttö, mutta tämmöinen tarina mulle on kerrottu:

Olen kuulemma pienenä tyttönä silittänyt mummolan kissaa, höpötellen sille "sili sili kissaa". Ja kun kissa sitten on ruvennut kehräämään, olenkin pienellä kädelläni sitä läpsäissyt ja tokaissut "haa, mitäs siinä murraat" 😊
Sitä en tiedä minkä ikäinen olen ollut, mutta tämmöistä tarinaa minulle on kerrottu...

HYVÄÄ HUOMISTA NAISTEN PÄIVÄÄ KAIKILLE!

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kyllä mä siitä tykkään

vielä näin 32 vuoden jälkeenkin ❤. Niin, meillä on tänään kihlajaispäivä, tuon "Mörön" kanssa. (Duracell-pupulle AM on "Mörkö" , ei pelottava, toivottavasti, mutta sillä nimellä puhuttaessa muistaa, kenestä on kyse 😃)

Olen joskus Vuodatuksen puolella varmaan kertonutkin, kuinka me silloin vuonna -85 mentiin kihloihin: AM oli silloin armeijassa ja me oltiin menossa salaa kihloihin. Lomia ei kovin tiuhaan tahtiin silloin saanut (merisotakoulusta, merimies on eri mies 😏 ) ja yhdellä lomalla sitten käytiin ne sormukset ostamassa ja jätettiin kaiverrettavaksi. Ja sovittiin sitten, että minä haen ne kun ovat valmiit ja lähetän sulhasen sormuksen postissa hänelle 😃 Siihen aikaan postin kulkuun saattoi luottaa ja kun oltiin laskettu, että kirjeen pitäisi olla perillä sinä ja sinä päivänä, niin minä soitan hälle silloin.
Näin tehtiin. Vaan sulhanenpa ei ollut ihan siinä puhelimen ääressä, vaan häntä lähdettiin hakemaan puhelimeen ja siinä odotellessa juttelin sitten kaverinsa kanssa - mikä ei ollut mitenkään ihmeellistä ja outoa, niin kävi melkein joka kerta kun sinne soittelin.. No löytyihän se sulhanenkin; sormuksen kera ja niin me sitten lopulta mentiin siinä puhelimessa kihloihin 😃 
Viikon verran sen jälkeen kävelin kädet taskussa, kun en uskaltanut kertoa Äitirakkaalle, mutta hän kuulemma tiesi siitä - jo ennen meitä 😃😃

Tämä puhelinkihlaus on kuulemma meillä isän puolella suvussa tapana; setäni on myös kihlannut puolisonsa puhelimitse, ovat olleet pari vuotta kauemmin kihloissa kuin me 😃


Eilen tapasin taas pitkästä aikaa ystäväni käsityön ääressä tuttuun tapaan vakiokahvilassamme. Istuimme siellä sellaiset nelisen tuntia, puhuimme ja puhuimme ja teimme samalla ristipistotöitä. Kahvila on ihana vanha puutalo, jossa useita pieniä huoneita joissa kussakin on muutamia pöytiä. Ihmiset käyvät siellä mm. tekemässä töitä yms. Ja pakko oli katsoa ystävän puhelimella Yle Areenasta miesten viestin maaliin tuloa. Yritimme käyttäytyä, olla hiljaa, ettemme häiritsisi muita. Mutta kuinkas meidän kävikään: siinä vaiheessa kuin Matti-parka heitti kuperkeikan, meiltä kummaltakin pääsi ihan spontaani "kiljaisu" 😃😃
Muut tietenkin säikähtivät, mutta pyysimme anteeksi ja kerroimme mitä tapahtui; Matti sai kyllä sympatiaa meiltä kaikilta.

Nyt juuri on paha mieli Kertun vuoksi - ikävää, ettei pystynyt hiihtämään hiihtoaan loppuun. Mutta sellaista urheilu on, joskus vaan uupuu, kroppa vaan ei kestä. Elämä kuitenkin jatkuu ja Kertullakin on vielä paljon edessä.

tiistai 28. helmikuuta 2017

Huru huru huru huru



pitkiä pellavia-a-a
ja hienoja hamppuja-a,
räätikkäitä ku nurkanpäitä
ja nauriita kuin lautasia,
papuja ku pähkinöitä
ja perunia ku pulleroi!
Ja tupakkikultaa kans
isän piipun päähän!


Laskiaista laskettiin sunnuntaina perinteisesti enon luona, mun vanhassa mummulassa.  Paikalla meitä oli 21 henkeä, neljä sukupolvea! Ihan uuteen ennätykseen ei päästy mutta desibeleissä kyllä varmaan taas hivoteltiin ennätyslukemia 😃😃 Ja uskokaa tai älkää, mutta lapset oli niitä "maan hiljaisimpia" - suurin meteli lähti meistä aikuisista 😄

Ensin tankattiin kunnolla hernekeitolla ja pannukakulla. Tällä kertaa laskiaispullien virkaa toimitti Fazerin (ei maksettu mainos) marjapiirakat; mansikka-, vadelma- ja mustikkahillolla. Ja oli toki muitakin herkkuja. 
Kun vatsat oli pullollaan, äidit huolehti, että lapset käy pissalla: niin minä Pojasta kuin Äitirakas minusta ja kun mummua ei enää ole, niin Äitirakkaan ja sisarustensa täti huolehti sitten heistä (ja anopit vävyistä, täytyhän niistäkin jonkun huolehtia) 😏😏 - ihan siltä varalta tietenkin, ettei kenenkään tarvitse sitten enää pyytää vessaan kun on kaikki talvitamineet päällä; tiedättehän kuinka hankalaa on käydä vessassa kaikissa toppatakeissa ja -housuissa ja villahousuissa muissa.. 

Ja lopulta me päästiin pihalle:


Tietenkin laskettiin mäkeä
Hypättiin "mäkeä"
Tehtiin lumienkeleitä :)




Kolareiltakaan ei vältytty - onneksi ketään ei sattunut, hui hai vaan ja matka jatkui :)

Ja mitä olisi ulkoilu ilman nuotiota ja nuotiomakkaraa 😋😋
Niin paljon herkkuja ei voi syödäkään, etteikö ainakin yksi makkara maistuisi kaikille - vaikka sitten kylmänä.









Varsinainen "todistusaineisto" jäi kaivamatta esille ja varmistamatta, että oliko tämä nyt jo 20. kerta eli olisiko ollut oikein juhlan paikka. Aika lähelle ainakin 🎇🎉🎆