maanantai 26. joulukuuta 2016

Jouluaattoiltana hautausmaalla

Lumettomuudesta huolimatta hautausmaalla oli kaunista, kun kynttilät loivat valoaan pimeään iltaan.
Meillä meni Pojan kanssa hetki, ennen kuin löysimme isäni vanhempien eli muorin ja vaarin haudan ja sytytimme sinne kynttilän.

Poika ei vaaria juuri muista, mutta kerroin hänelle, kuinka vaari häntä odotti. Silloin ei ollut saatavilla tietoa vauvan sukupuolesta, mutta kovasti vaari vauvaa odotti 😊 Meillä ei ollut siihen aikaan puhelinta ja kun laskettu aika tuli ja meni, vaari soitti joka toinen päivä sairaalan synnytysosastolle, joko minä olen siellä 😊
Ja kun lopulta koitti se päivä, että aamulla viiden aikaan sinne pääsin, sattui olemaan se "joka toinen päivä" ja vaari sai tiedon, että olen sairaalassa sisällä - siitä alkoi sitten soittelu, että joko vauva on syntynyt 😊. Synnytysosaston hoitajat kysyivät, saako hänelle antaa tietoja sitten kun vauva on syntynyt ja kun annoin luvan, taisi vaari olla ensimmäinen joka sai tiedon Pojan syntymästä 💗
Toki muorikin vauvaa odotti ja sai sitten tiedon vaarilta, mutta tuo vaarin innokas soittelu ja kysely - se on jotenkin hellyttävää 💗

Veimme kynttilän myös muualle haudattujen muistomerkille: mummulle, enoille, AM:n ukille ja mummille.

Siellä tapahtui jotain, joka pahoitti mieleni: siellä oli perhe; isä, äiti ja kaksi pientä tyttöä. Heidän kynttilänsä ei meinannut millään syttyä ja olimme jo valmiit lainaamaan sytytintämme, kun se lopulta onnistui. Toinen tytöistä olisi tahtonut laittaa kynttilän paikalleen, mutta isän vastaus oli "ei me nyt ehditä, nyt on kiire". Kun se ei käynyt, tyttö olisi halunnut näyttää, mihin kynttilä pitää laittaa, mutta ei sekään käynyt. Perhe lähti kiireellä pois ja kuulin, kun tyttö sanoi vielä pettyneellä äänellä "se on nyt ihan väärässä paikassa"

Me molemmat Pojan kanssa ajattelimme mielessämme (puhuimme asiasta autolle kävellessä), että jos on noin kiire, kannattiko sinne tullakaan - kotonakin olisi voinut sytyttää kynttilät läheisten muistoksi.
Poika yritti kuitenkin - omaan järkevään tapaansa 😊 - selittää asiaa parhain päin; ehkä matkalla oli sattunut jotain ja he olivat myöhässä aikataulustaan yms.
Mutta silti tuo kohtaaminen jouluaattona vieraiden ihmisten kanssa pahoitti mieleni hetkeksi.

Ja opettikin taas jotain: jos vaan voin itse vaikuttaa, en tee aikatauluista liian tiukkoja tai sellaisia joista ei voi jättää jotain pois, siirtää toiselle päivälle.

4 kommenttia:

  1. Mä oon jotenkin sitä mieltä, että koskaan ei ole liian kiire tuollaiseen. Mitä siihen olisi mennyt - puoli minuuttia, minuutti? Siinä saattaa lapsen joulumieli tärveltyä kokonaan.

    Kiireetöntä joulun aikaa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin minäkin sitä ajattelin.
      Toki joskus arkena on kiire, kaikilla, niin oli meilläkin ja varmasti joskus hermostuin, en mä sitä kiellä. En ole mikään yli-ihminen minäkään.
      Mutta joulu varsinkin, lasten juhla, pitäisi elää lasten ehdoilla ja unohtaa aikuisten aikataulut. Meilläkin aikanaan venytettiin lahjojen jakoa iltaan asti - miksi? Ihan älytöntähän se oli. Nyt, kun ollaan aikuisia kaikki, jaetaan lahjat heti sen jälkeen kun on syöty, ennen "meidän joulupukki" tulee ;)

      Poista
  2. Kiitos, kun muistutit meitä taas yhdestä tärkeästä asiasta. Meillä lapset haluavat aina sytyttää kynttilät kotona. Mielessäni käy aina, että kamalasti kuluu tulitikkuja, kun saavat yhdellä tulitikulla syttymään yhden kynttilän. Onneksi olen pitänyt suuni kiinni. Ei meidän talous sentään muutamaan tulitikkuun kaadu.

    VastaaPoista