sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivän viettoa siskon syntymäpäivänä Sulevin tuodessa joulumielen :)

Ihmettelette varmaan - tai no, ette te enää mitään ihmettele, kun minusta on kyse :D
Kun ei tähän päivitykseen taida tulla kuviakaan, niin tuli vähän pidempi otsikko.
Ajattelin ensin, että sitä täytyy avata, että mistä oikein on kysymys, mutta toisaalta, siinähän se on kaikki kerrottu :)

Meillä vietetään isänpäivää perinteiseen tapaan - siis perinteiseen sen jälkeen, kun Poika muutti pois. Hän tuli eilen illalla kotiin ja katselee telkkaria tuossa sohvalla AM:n kanssa. Perinteistä isä-poika -puuhaa siis ;) Äsken syötiin AM:n tekemään lasagnea. Ei mitään pihvejä tms. Kysyin, olisiko meillä pitänyt olla herkkuja, enemmän kuin muutama kaupasta ostettu joulutorttu. Vastaus tuli yhdestä suusta: EI. Tiesin sen jo etukäteen ja siksi en ollut niitä ostanut, koska olisin sitten mussuttanut niitä illalla itsekseni. Parempi näin. Tunnen perheeni :D
Meillä on AM:n kanssa välillä pieni ongelma, miten me puhutaan; tuleeko lapsi "kotiin vai meille", kun onhan sillä nyt jo omakin koti. Olkoonkin, että se on opiskelija-asunto, mutta onhan se hänelle koti ja jos satun soittamaan niin, että hän on matkalla töistä - kotiin, niin hän on menossa kotiin. Mutta eilen kun hän oli menossa nukkumaan ja äiti tietenkin hössötti sitä ja tätä ja tota niin Poika sanoi "enhän mä nyt ensimmäistä kertaa kotona ole" Eli siis kyllä tämä vielä on lapselle Se Koti :D

Soitin myös aamulla omalle isälleni, juttelimme jonkun aikaa perjantaisesta puhelinsoitosta: ventovieras mies soitti mulle ja kysyi onko isäni sen ja sen niminen. Ky-yllä. Olenko minä sen ja sen niminen. Ky-yllä. Olenko syntynyt silloin ja silloin. Ky-yllä. Pienet aivoni raksuttavat ja raksuttavat, samalla kun yritän vetää verkkareita jalkaani; olin juuri tullut töistä ja vaihtamassa vaatteita - syy miksi vastasin puhelimeen oli se, että luulin puhelun tulevan apteekista, mutta se taas on eri juttu se.
Sitten alkoi tulla juttua ja sitä juttua tuli ja tuli ja tuli....Kyse oli isän isän puolen sukututkimuksesta, jota kyseinen mies oli tekemässä, ja hän halusi varmistaa mua koskevia tietoja ja vähän lisääkin tietoa jos vain annan. Mikäpä siinä, annoin pyytämiään tietoja ja tarkensin ja korjasin muutamia puutteita ja virheitä ja hän lupasi laittaa sähköpostilla osan sukututkimuksesta mulle. Mielenkiintoista, oikeasti!

Siskon syntymäpäivä osuu tälle isänpäivälle - onnittelut hänelle! Onnittelin häntä heti yöllä Facebookin kautta, tosin aikaeron vuoksi taisi vuorokausi vielä olla eilisen puolta kun vastaanotti onnittelut? Tai oikeastaan taisi kyllä nukkua, luulen ma. Täyttää pyöreitä. Kysyin, että noudattaako hän suvun perinteitä, vai täyttääkö oikeasti 30 ;) Meillä kun on ollut suvun naisten kesken perinteenä, että silloin kun olisi aika täyttää tuo 30, täyttääkin 50 ja saa tosi hienon lahjan, niin kuin viiskymppisenä yleensä on tapana saada. Ja sitten kun olisi aika täyttää 50, niin täyttääkin 30. On paljon nuorekkaampi olo silloin, luulen ma. En tiedä vielä, kun se on vielä edessä. Ei kyllä pitkään, mutta on kuitenkin. Kerron sitten kun se on ajankohtaista.
Ai miksikö näin? Noh jos oikein muistan, niin tämä juontaa juurensa siitä, kun mummuni täytti 50 ja sai lahjaksi tosi kauniin kaulakorun. Oliko se äitini vai joku hänen sisaristaan kun sanoi, että haluaa sellaisen myös, niin joku veljeksistä tuumasi, että no sitten kun täytät 50, niin saat. No siihen on niin pitkä aika vielä...Ja niin sisarukset tekivät päätöksen/sopimuksen, että ensin täytetään 50 ja sitten vasta 30 - vaihdetaan siis kympit päikseen ;)
Miten niin meillä kummallinen suku äidin puolelta..? Suku on paras ja rakas <3

Sulevi puolestaan. Ystävälläni on Sulevi -niminen joulutonttu. Hän on ostanut sen jostain Lapista, näihin aikoihin neljä vuotta sitten ja joka vuosi sen jälkeen Sulevi on toivottanut Facebookissa meille hyvää joulunalusaikaa. Sulevi on "eri ihana". En saanut melontaystävääni nyt kiinni, että olisin voinut kysyä, saanko lainata kuvaa ja laittaa teille kuvan Sulevista, mutta ehkä vähän myöhemmin. Siitä ei voi olla tulematta hyvä tuulelle :)

Viimeisenä, vaan ei missään nimessä vähäisimpänä - tämä oikeastaan vaatisi ihan oman päivityksensä:

ISO KIITOS SINULLE SUSANNA MAALTA, kun pidit musta huolta lauantaina, kun meinasin saada kohtauksen! Se kohtaustunne tuli niin äkkiä, etten itse älynnyt tehdä mitään muuta kuin jotenkin yrittää sanoa siitä sulle ja väistää kaupassa niin, etten vaan riko mitään ;)
Onneksi kaikki päättyi hyvin ja sain vielä teiltä kyydin kotiin.
Oli hienoa tavata ja viettää iltapäivä yhdessä - kolme tuntia meni yhdessä hujauksessa ja vaati kyllä mieheltäsi paljon, että jaksoi odottaa niin kauan kun me vaan paasattiin :) Ja kiitos ihanasta tuliasesta, AM:kin ihastui "marmeladeihin". Pähkinät katosi koko perheen suihin.

5 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi aivan mahtavan mukavasta iltapäivästä! Kiva, jos minusta oli edes pieni apu, vaikken sähkömopostani kamalasti pysty tekemään. Onneksi kaikki meni hyvin ja olet kunnossa.
    Minun 22- vuotiaalla tyttärelläni on kaksi kotia, joita kumpaakin hän kutsuu kodiksi. Olemme oikein keskustelleetkin asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä iso apu; noissa tilanteissa itse menen jotenkin toimintakyvyttömäksi ja osaan vain katsella avuttomana ympärilleni "auttaisko joku". Oli turvallinen olo, kun tiesin, että sinä tiedät miten toimia <3








      Poista
    2. Tiedän kyllä, miten pitää toimia. Kun en itse voi välttämättä tehdä mitään, osaan kyllä sitten ohjeistaa muita. Ja sinun kanssasi tiedän kyllä kenelle soittaa, jos tulee tenkkapoo eteen.

      Poista
  2. Meillä kaksi vanhinta lasta asuu omillaan, mutta kyllä he kotiin tulevat tänne tullessaan, mutta myös omat asunnot ovat heille koteja. Ja toivon, että se säilyy aina niin. Itselläni ei enää ole "kotia", kun äitini ei enää asu lapsuuden kodissani. Voi olla, ettei sitä muutenkaan enää niin ajattelisi, ei voi tietää. Mutta niin kauan kuin lapset puhuvat kotinaan tätä meidän mökkiä, se saa sellainen heille olla:)

    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jännä juttu tuo koti kyllä on. Oma Äitirakaskin on jo muuttanut mun kotoa muuton jälkeen sen verran useasti, etten osaa sanoa, että menisin kotiin, vaikka tiedänkin, että jos ikinä mitä maailmassa tapahtuisi, olisin tervetullut "kotiin" eli Äidin ja Isäpuolen (siis Tunturiruipelon :D) luo asumaan, jos ei muuta paikkaa olisi <3 - vielä tässäkin iässä.

      Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista