torstai 15. syyskuuta 2016

Mitähän sitä kirjottaisi...

Serkun sanoin "pää on sekaisin kuin Haminan kaupunki" - serkku joskus kirjeessä kirjoitti niin, mitä sillä sitten tarkoittikaan. Itse kun oon viimeksi käynyt Haminassa, siellä oli aika rauhallista...

Meillä on kai vietetty aika rauhallista elämää, tuntuu  vaan, että on ollut muka kauheen kiireistä.

Ainakin meillä on katsottu paralympialaisia, ihan kaikkia lähetyksiä ei olla jaksettu katsoa kun ne tulee niin myöhään yöllä, mutta aika myöhään mekin on valvottu. Hienot kisat on olleet.

Eilen kävin hakemassa uudet silmälasit. Teetin uudet linssit vanhoihin kehyksiin. Mulla oli aurinkolasit vahvuuksilla, mutta en enää juurikaan käyttänyt niitä, joten koska kehykset oli oikein kelvolliset, päätin käyttää niitä ja teettää niistä silmälasit itselleni. Nyt taas näkyy. Nyt kun vaan oppisi vielä käyttämään  näitä - nämä kun ovat kaksitehot.

Optikolta menin selvittelemään työkokeilupaikkaa. Eli kun sain kielteisen päätökseen siihen työkyvyttömyyseläkehakemukseen, niin nyt on vuorossa työkokeilu - tai vaihtoehtoisesti olisi ammatillinen koulutus. Olen käynyt siellä uravalmentajalla, olenkohan kertonut siitä teille, ja löysimme sopivan paikan, jossa siis kävin tiistaina. Toivotaan, että kaikki nyt järjestyy - työpaikka ottaisi minut kyllä, mutta asiassa on vielä monta mutkaa. Pitäkää peukkuja, että kaikki järjestyy :)
Arkeilijalle kiitos, että tähän asti sujui hyvin :)

Edellisessä kirjoituksessa kirjoitin neulegrafitteista. Törmäsin meidänkin kaupungissa semmoisiin, tässä yksi niistä:


Tämä kyllä taisi olla virkattu, ihan pelkkä ketjusilmukoita, ja mainosti Kätevä&Tekevä -tapahtumaa.
Itsekin olen tein pikaisesti välityönä AM:n pyynnöstä tämmöisen sipulipussin:


Ohjeen löysin  Yhteishyvästä. Ensin se oli vain semmoinen pötkö ja AM katseli, että no eihän tänne montaa sipulia mahdu, höhlä homma. Mutta sitten rupesin sitä venyttelemään ja kun sattui päivälliseltä kauppareissulta olemaan enemmänkin noita sipuleita, niin survoin ne kaikki sinne. Kyllä se venyi ja kaikki ne sinne mahtui :D
Lankana käytin jotain oikein hyvin marinoitua akryylilankaa, en edes tiedä mistä se on meille tullut. Montaa kerää sitä kuitenkin on, eli monen monta sipulipussia siitä saa... Taidan kerrankin viedä tuliaisia kun menen maailmanparannusreissulle Isolle Kirkolle.... ;)

Osakainen lähetti postia. Pöllöpostia. Kirjekuoresta en kyllä heti arvannut keneltä se olisi, oli niin hieno kultainen kirjekuori, muumipostimerkkeineen. En tiedä onko muumit vielä Duracell-pupun lempparilistalla, mutta jos on, niin ethän Osakainen pahastu, jos annan kirjekuoren hänelle aarteeksi, kun reilun viikon päästä tulee tänne Suomeen?
Minä sen sijaan sain kuoressa tämmöisiä aarteita:



Pöllökortti, tietenkin. Siinä on kultaa ja bling-blingiä. Se on tosi hieno. Ja kaksi muistikirjaa. Meillä on Osakaisen kanssa sama - miksikä sitä voisi sanoa... - harrastus?  No, ihan mikä vaan, mutta me tykätään muistikirjoista :)  Nyt Osakainen ehdotti, että toiseen muistikirjaan voisin merkitä aina ne kerrat kun olen käynyt lenkillä ja toiseen muistikirjaan ne kerran kun EN ole käynyt lenkillä. Siis niin kuin miksi en ole käynyt. Olen tätä ideaa tässä sohvan nurkassa nyt muutaman päivän sulatellut - käymättä lenkillä.... - eikä se nyt loppujen lopuksi hassumpi olisikaan. Jospa se vaikka taas innostaisi lähtemään lenkille. Vähän niin kuin kilpailemaan itsensä kanssa, että kumpaan muistivihkoon tulee enemmän merkintöjä ja kyllähän sitä nyt haluaa siihen "olen käynyt lenkillä" -vihkoon haluaa enemmän merkintöjä. Vai mitä?

Duracell-pupu ja Siskorakas tulee n. 1,5 viikon kuluttua! Tarkemmin sanottuna, odottakaas, aamuja on vielä 12!

Maanantaina olin siellä koulunpenkillä, siellä kalligrafia- eli korutekstauskurssilla. Ihan kuin olisi ollut ekalla luokalla :D Ja minähän olin tietysti se luokan häirikkö... Anteeksi vain Äitirakas...


Tämmöistä sain aikaiseksi. Nuo kolme ylimmäistä riviä on piirretty niin, että sivun alla oli mallisivu
 ja sen mukaan opettelin terän oikeaa asentoa, se kun oli vähän hakusessa. Pitäisi olla 45 astetta.
Loput rivit ovat mun tuherruksia. Ei ole o-kirjain ihan sellainen kuin pitäisi :(
Nyt pitäisi pistää sukkapuikot pois ja harjoitella kirjaimia, ihan niin kuin ekaluokkalaisena.
Mutta kivaa oli!

Tämmöistä. taas tällä kertaa. Nyt tarvii jatkaa Possu Munkin villasukkia. Possu on myötätunnosta viettänyt Sukatonta Syyskuuta, kun mä oon viettänyt Suklaatonta Syyskuuta. Täytyy tehdä hänelle sukat lokakuuksi, ettei tarvi sitten enää olla ilman sukkia ;)












8 kommenttia:

  1. Pääsit opiskelemaan kirjoittamista! JEEE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä tässä iässä opetella aakkoset ja kirjoittamista :D

      Poista
  2. Ihailen jokaista, joka osaa tekstata. Harjoittele ahkerasti, voit pian tienata leipäsi tekstaamalla... Toivomme hartaasti, että pääset työharjoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Katsotaan kuinka näiden molempien asioiden käy. Tekstaamista olisi kiva oppia, vaikka en sillä tavalla taiteellinen käsistäni olekaan; en tosiaankaan osaa piirtää, en sitten yhtään, vaikka niin kovin tahtoisin.
      Työkokeilupaikka joka nyt on "työn alla" olisi mieluinen - ja kävi kuinka kävi, kun näin nyt on tehtävä - kerron siitä sitten enemmän kun vastaus on tullut. Nyt joudutte jännittämään mun kanssa, toivottavasti vain tämän syyskuun :)

      Poista
  3. Kauniita tekstejä jo nyt ja niitä kun reenailee niin tulee upeita. Vasurina mulla oli aikoinaan tekstaustunneilla vähän haasteita ;).
    Tuo sekaisin kun Haminan kaupunki johtuu muistaakseni siitä, että kaupungissa ei ole ruutukaavaa, kuten yleensä suomalaisissa kaupungeissa on, joten siellä eksyminen on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on joku sellainen käsitys, että se liittyy siihen, kun Haminan keskusta on kuin ympyrä. Olen pari kertaa käynyt Haminassa, mutten koskaan ole ehtinyt tutustua kaupunkiin sen paremmin. Aina on muka ollut niin kiire.

      Poista
  4. Luulisi, että työkokeilussa se ongelma olisi työpaikan löytäminen. Sullahan on sopiva työpaikka, joten mikä ongelma siinä vielä mahtaa olla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa ongelma, minkä itse näen, on se, ettei eläkesäätiö hyväksy sitä tai meidän suunnitelmaa työkokeilusta. Toivotaan, että kaikki järjestyy, että ne hyväksyy :)

      Poista