keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Käsityö - kätyrit

Nämä unohdin esitellä, vaikka näistä sain itslleni hyvän mielen ja näistä sai saaja hyvän mielen. Ystäväni neulekerhosta oli tehnyt tällaiset miehelleen ja kahdet joululahjaksi ja toi yhdet näytille tapaamiseemme. Ja ne tottakai päätyivät kirjaston fb-sivuille. Ja Siskorakas oli näyttänyt kuvan Langon Sisko C:lle,  joka oli ihastunut niihin. Tsädäm. Tuliaisongelma ratkaistu. Mutta vähän liian myöhään, en ehtinyt saada niitä valmiiksi, vaikka tein niitä menomatkalla koneessakin.

Tiistai-iltana sukat oli enää ihan pientä vaille valmiit ja sanoin Siskorakkaalle, että keksi joku tekosyy, ettei C livahda omaan huoneeseensa. Siskorakas seisoo olohuoneen ovella ja tekee tikusta asiaa: blaa blaa blaa ja toinen seisoo rappusilla "no etkö voi jo lopettaa, tahtoisin jo mennä". Ja minä "ihan pieni hetki vielä, kaksi senttiä vielä ommeltavaa, että saan tän silmän kiinni, keksi vielä jotain, kyllä sä jotain keksit. No nyt, pyydä C tänne, nyt ne on valmiit!"

Ja tässä; voisi melkein sanoa, että ilme oli yhtä iloinen ja yllättynyt kuin seuraavan aamun synttärisankarilla :D   On mukava tehdä ja antaa lahjaksi, kun tietää, että toinen on varmasti iloinen saamastaan lahjasta!



8 kommenttia:

  1. Mulla olis kanssa kaksi Kätyrifania lahjottavissa listalla, joten täytyy vissiin laittaa tällaiset puikoille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta puikoille vaan - nää on siitä helpot, kun ei tarvi kun kolmella eri värillä kutoa ja sitten virkata silmät ja muutamalla pistolla ommella ne kiinni - jopa minä selvisin siitä ;)

      Poista
  2. Tällaiset voisin minäkin tehdä lahjaksi, kun on yksi, joka tykkäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun menoksi vain - puikot suihkimaan. Samat ohjeet sulle kuin Salliukselle :D :D

      Poista