perjantai 9. lokakuuta 2015

Hei, sain jotain valmista

Pitkästä aikaa mulla on esitellä teille jotain valmista käsityösaralla! 

Tosin ihan vain kahdet perussukat, kaverille tehdyt, mutta jotain valmista kuitenkin, pitkästä aikaa. Kovasti olen tehnyt ja tuhertanut, näpertänyt ja nyhrännyt, mutta mitään ei tunnu valmistuvan.

Näiden kanssa meinasi tulla pieni kömmähdys - kaveri oli siinä uskossa, luulossa ja muistissa, että oli pyytänyt vain yksiä sukkia, minä taas siinä, että puhe oli yksistä vähän ohuemmista ja toisista vähän paksummista ☺ 
Niinpä tein yhdet sukat Nallen Marjaretki Lakasta ja toiset tavallisesta Seiska Veikasta.  

Yhdet Nalle Marjaretki Lakka -sukat olin tehnyt jo aikaisemmin, itselleni. Niitä kumisaappaita varten. Mutta kun ei sada - meillä siis. Muualla päin maata on vissiin välillä satanutkin, mutta meillä ei sada. Ei saada sieniäkään. Harmi. 
Mutta niistä sukista mun piti. Niistä ei ole kuvaa. Tuolla ne olis, mutta en nyt enää niistä käy kuvaa ottamaan, muutaman kerran niitä kuitenkin pääsin käyttämään. 

 Mutta tässä siis nämä - ne omat Lakkani on samanlaiset:


Ja niin, ne pöllöt on siellä ☺☺ Tätirakas oli ostanut sohvatyynyn päälliset, piristämään mustaa sohvaa. Olihan ne siihen laitettava. Pitää varmaan vaan käydä ostamassa vieläkin isommat sisustyynyt, vaikka ohjeen mukaiset ostinkin. Huijasivat koossa, pahalaiset. 

6 kommenttia:

  1. Huikean kaunis väri tyynyissä. Nätit sukat, olet ollut ahkera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AM sanoi, että saan pitää molemmat tyynyt omalla sohvallani ☺ - ei halunnut kumpaakaan.
      Kiitos - noita perussukkia tekee aika nopeasti. Unohdin tuohon kirjoittaa ja kertoa, että kävin meidän käsityökeskuksestä ostamassa Roosa nauhan ohjekuvaston - siinä on ihania sukkia!
      Tämän vuoden ohjekuvaston lisäksi ostin niin viime vuoden kuin edellisenkin vuoden ohjekirjat. Nyt on sukkia mitä väkertää ☺☺ Nuo kaikki kuin tässä talven aikana teen kaikkien ristipistojen ohella niin.... no taitaa jäädä tekemättä tänä talvena, mutta jos edes jotain. Ihania ohjeita niissä ainakin on. Yhdet pöllösukatkin jo bongasin ☺☺☺

      Poista
  2. Vautsi! Ja Possu on nyt ottanut Pöllön tekemät lapaset ihan jo käyttöönkin, sen verran on sää viilennyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lapasille on oikeasti käyttökäkin, ja että ovat sopivat. Se lämmittää Pöllön mieltä. tosi paljon.
      Ja kiitos ☺

      Poista
  3. Viluvarpaille lämpöisiä sukkia.
    Jopas onkin vinkeät sekä viehättävän väriset pöllötyynyt.
    Kuulkakkaita päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ☺
      Kirpeitä syyspäiviä myös sinulle ☺

      Poista