14 lokakuuta 2015

On laiva valmiina lähtöön ♫♫

Jotenkin noilla sanoilla alkaa Peppi Pitkätossun jäähyväislaulu, joka on muuten kaunis laulu.

Laivalla en ole lähdössä, vaan sinivalkoisin siivin. Kohti Lontoota ja sieltä edelleen Siskorakkaan ja Prinsessan luo. Lento lähtee perjantaina iltapäivällä ja olemme perillä iltapäivällä. Jännä tämä maailma. Lento lähtee kello 14.05, kestää kolme tuntia, ja olemme perillä 15.10. Hups. Niin se vaan kaksi tuntia hävisi ☺☺No, ei haittaa mua, ei ole lentokoneessa istuminen mun juttu, onneksi ei Siskorakas siis muuttanut kauemmas. 

Reissuun lähden Äitirakkaan kanssa - kenenpä muun ☺ Taisin jo kertoakin, että menolippu on hänen joululahjansa mulle, turha siis enää Joulupukille kirjoitella. Paluulippu onkin sitten vielä avoin ☺ Vähän niin kuin tyyliin, että kun lanko rupeaa kyselemään "koskahan vieraat ois kotona, jos ne nyt lähtis, tuossa on lentoliput" 

Ensi viikolla on Prinsessan synttärit - täyttää huimat 3 vuotta ja meillä on jo yksi matkalaukullinen täynnä tuliaisia ja lahjoja. Lähdemme matkaan "ostamme sitten sieltä" -periaatteella. Eli sitä mitä meillä ei ole mukana eikä Siskolla ole, niin ostamme sieltä ☺ Tai sitten emme yksinkertaisesti tarvitse sitä.

Tänään oli vielä käsityökerho. Siellä oli ihania sukkia vaikka kuinka. Niistä en ottanut kuvia,mutta otin kuvan osasta valtavan ihanaa torkkupeittoa jonka on tehnyt Maritta Sihvo isoäidin neliöistä. Luvan kuvan ja nimen julkaisuun sain häneltä itseltään. 


Peitto on kokoa "aikuinen" eli sen alle mahtuu hyvin aikuinenkin ottamaan päivätorkut. Kelpaisi kyllä. Vaihtaisin oitis noihin fleeceviltteihin ☺ Paitsi siihen missä on pöllöjä. 

09 lokakuuta 2015

Hei, sain jotain valmista

Pitkästä aikaa mulla on esitellä teille jotain valmista käsityösaralla! 

Tosin ihan vain kahdet perussukat, kaverille tehdyt, mutta jotain valmista kuitenkin, pitkästä aikaa. Kovasti olen tehnyt ja tuhertanut, näpertänyt ja nyhrännyt, mutta mitään ei tunnu valmistuvan.

Näiden kanssa meinasi tulla pieni kömmähdys - kaveri oli siinä uskossa, luulossa ja muistissa, että oli pyytänyt vain yksiä sukkia, minä taas siinä, että puhe oli yksistä vähän ohuemmista ja toisista vähän paksummista ☺ 
Niinpä tein yhdet sukat Nallen Marjaretki Lakasta ja toiset tavallisesta Seiska Veikasta.  

Yhdet Nalle Marjaretki Lakka -sukat olin tehnyt jo aikaisemmin, itselleni. Niitä kumisaappaita varten. Mutta kun ei sada - meillä siis. Muualla päin maata on vissiin välillä satanutkin, mutta meillä ei sada. Ei saada sieniäkään. Harmi. 
Mutta niistä sukista mun piti. Niistä ei ole kuvaa. Tuolla ne olis, mutta en nyt enää niistä käy kuvaa ottamaan, muutaman kerran niitä kuitenkin pääsin käyttämään. 

 Mutta tässä siis nämä - ne omat Lakkani on samanlaiset:


Ja niin, ne pöllöt on siellä ☺☺ Tätirakas oli ostanut sohvatyynyn päälliset, piristämään mustaa sohvaa. Olihan ne siihen laitettava. Pitää varmaan vaan käydä ostamassa vieläkin isommat sisustyynyt, vaikka ohjeen mukaiset ostinkin. Huijasivat koossa, pahalaiset. 

Kyllä pöllö pöllön löytää - niitä on joka paikassa

Viikonloppuna oltiin viettämässä Suomi Meloon jälkimaininkeja, tällä kertaa lähes kuivalla maalla. Orilammella, Valkealassa. 

Perjantaina Valio-myrsky mylläsi niilläkin nurkilla ja katkaisi sähköt illalla, kun pidimme kokousta. Mutta kokoustaa voi kynttilänvalossakin ☺


Huoneessamme jääkaappi valutti vedet lattialle, mutta onneksi siellä ei ollut mitään pilaantuvaa, sellaista vain,mikä oltaisiin haluttu pitää kylmänä...

Aamupala ei ollut ihan niin runsas kuin oltiin odotettu, mutta ihan riittävä, kyllä siitä vatsansa täyteen sai; kaasuliesi oli taannut sen, että tarjolla oli puuroa ja keitettyjä kananmunia, perinteiset prinssinakit ja munakokkeli (jotka ei oo mun makuun aamupalalla, ei vaan maistu heti aamusta *puistatus* ☺)
Eli kyllä niillä eväillä sekä melojat että patikoijat jaksoivat lähteä matkaan.



Tuohon maisemaan ja keliin lähtivät melojat - mä jäin rannalle ruikuttamaan ☺ Ja kutomaan sukkaa. Rannalla oli useampia paikkoja mihin istahtaa odottamaan melojia takaisin sukantekeleen kanssa. Aurinko paistoi ja lämmitti ihanasti.

No, ihan koko viittä tuntia en sentään tuolla rannalla istunut heitä odottamassa, vaikka niin väitinkin, kävin välillä syömässä. Ruoka oli aika haaleaa, mutta en valittanut, sillä meillä ei ollut sähköjä vieläkään! 

Ruokaperästen jälkeen päätin taas mennä ulos kutomaan sukkaa, löysin ihanan paikan ja siinä oli vielä kesän jäljiltä pehmustetut tuolitkin. Istuin vähän aikaa ja rupesin ihmettelemään, että mikä ihme mun nilkkaa kutittaa. Vähän rapsutin, mutta ei, edelleen kutittaa. Katsoin. Kirvoja! Ja tarkempi tarkastelu osoitti, että niitä on joka puolella! Vieressä oli omenapuu, joka mitä ilmeisemmin oli syypää niihin. Ei kun kamppeet kasaan, vaatteiden ravistelu (ei, ei en stripannut siinä pihalla, sillä ravintolan ikkunoista oli suora näköyhteys sinne ja vaikka väkeä ei paljon ollutkaan, niin ihan tarpeeksi kuitenkin ☺) 

Päätin siirtyä sisätiloihin, ravintolaan itsekin. Matkalla sisälle löysin nämä söpöt puput:
  
Ne oli varmaan syömässä noita omenoita ja mä menin puhelimeni kanssa häiritsemään niitä... Ne oli tosi pieniä, juuri ja juuri näkyivät tuolta pitkän nurmen seasta.

Siiderin siivittämänä sukat saivat lisää pituutta, minä huutelin naapuripöytään (ei kuulu tapoihin ☺) ja katselin samalla järvelle, josko ne melojat kohta tulis... Mutta sitten tapahtui ihme: tuli sähköt, 20 tunnin sähköttömyyden jälkeen! Puhelin, josta oli jo virta loppunut, sai sen verran virtaa, että melojat soittivat ja pyysivät varmistamaan savusaunan varauksen. Minä en oo koskaan käynyt savusaunassa ja jätin sen nytkin väliin. Tuo Riesa kun ei oikein tykkää saunomisesta ylipäätään, niin en uskaltanut sinne lähteä, vaikka tukijoukkoja mukana oliskin ollut. 

Siinä ravintolassa istuessa ja ikkunasta ulos katsellessa, bongasin tietysti.... PÖLLÖN. Niinpä tietysti. Kyllähän pöllö aina pöllön löytää. En kyllä muista, että olisin sitä kaksi vuotta sitten siellä nähnyt, kun siellä käytiin. Vai näinkö? No, mun muistiin ei tosiaankaan voi luottaa, joten jos joku muu sen muistaa, niin pahoittelut toistosta ☺



Kun kaikki oli käyneet saunassa; naiset ja miehet vuorollaan, mentiin syömään ja sen jälkeen pihalle tutustumaan ensi vuoden Suomen Meloo -reittiin (Keuruu-Padasjoki - tervetuloa reitin varrelle katsomaan meitä! Tarkempi reitti tulee aikanaan meidän nettisivuille osoitteseen www.suomimeloo.fi - ja tästä tulette takuulla vielä kuulemaan ennen tapahtuman alkua ☺☺) 

Tähtitaivas oli muuten upea, kun ei ollut mitään ylimääräistä valosaastetta! 

Illalla oli vielä tanssit, sunnuntaina osa porukasta kävi vielä melomassa, osa patikomassa ja osa meistä vaan oleskeli (kutoi sukkaa ja paransi maailmaa ☺).

Kotiinlähdön hetki oli haikea, sillä tapaamme vasta ensi kesänä...