sunnuntai 23. elokuuta 2015

Pöllöt Perttu ja Pirkko

Harrastettiin AM:n kanssa taas kesäistä lempipuuhaamme, kun on näitä helteitä: lähimatkailua kotomaassa. Ajeltiin päivänä muutamana siellä täällä ja päädyttiin lopulta Vuolenkoskelle ja käytiin kahvilla kahvila Peurankellossa. Siellä on ihania käsitöitä kaikenkaikkiaan, mutta kyllähän pöllö tietysti pöllön löytää. Tällä kertaa tuplaten. Ihanat huovutetut korvatut Pertun ja Pirkon:

Korvakorut on Design Päivi Ilénin  tekemiä, Lahdesta.
Pakkohan niistä oli kuva ottaa (kahvilan pitäjän luvalla otin kuvan ja sain luvan laittaa kuvan blogiin), kun olivat niin ihanat ja olivat oikein nimetytkin :D













Meillä oli taloyhtiöllä perjantailla pihajuhlat. Me ei oikein olla juhlaihmisiä ja siksi lähdettiinkin perjantainakin katselemaan rakasta kotimaatamme. Nähtiin kaikenlaisia paikkoja eikä tarvinnut mennä edes kovin kauas.

Talossamme asuu pieniä taiteilijan alkuja, olen tainnut siitä aiemminkin mainita. Pihalle oli tietenkin kirjoitettu suurin värikkäin kirjaimin TERVETULOA, mutta meidän rapun vieressäpä onkin oikea räsymatto:


Toivottavasti ei ihan  vielä sada, että me saadaan nauttia tuosta kauniista ja värikkäästä räsymatosta mahdollisimman pitkään.

Tästä asfaltti-/pihapiirtämisestähän oli tässä taannoin kauheata riitelyä siellä sun täällä. Meillä on tytöt saaneet rauhassa piirrellä pihalla jo viime kesänä ja minusta ainakin se vain piristää ikävää asfalttia. Eihän niistä aina ole saanut ihan selvää, mitä ne esittävät, ellei äiti tai joku muu ole ollut auttamassa, mutta mitä siitä.

Jos aikuiset miehet (naiset? Enpä tiedä kumpia olivat olleet) olivat äitienpäivän aikoihin maalanneet 54-tielle Lahti-Kärkölä välille ihan oikean suuren kirkkoveneen, niin kyllä nuo pienten kukkaset ja räsymatot ovat paljon kauniimpia. Minun mielestä.

Tuossa parisen viikkoa sitten olin Äitirakkaan ja Enon kanssa risteilemässä Päijänteellä. Elbatarella lähdettiin Padasjoen satamasta ja reilun kolmen tunnin päästä tultiin takaisin. Upeat oli maisemat, nähtiin kalliomaalauksia ja vaikka mitä. Jotenkin ei vaan enää osaa ottaa kuvia niistä upeista maisemista, tuntuu että jokaisen pitää ne itse nähdä ja kokea; sanonta "kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" - ei sekään enää pidä paikkaansa näin sunnuntaikuvaajalla kun ei osaa kunnolla kuvata.
Mutta järven pohjasta sain kuin sainkin tämmöisen kuvan. Olin varma ettei se onnistu pelkällä puhelimella, mutta onnistui kuitenkin.


keskiviikko 19. elokuuta 2015

Sienimetsässä

Eilen oltiin Äitirakkaan ja Ystävän kanssan sienimetsässä. Ja nyt on etujalat kipeät. Meillä oli kolme, ellei neljä pussillista sieniä. Yhdessä pussissa oli tatteja, mutta niistä muista pusseista en sitten tiedäkään, sillä mä olin vain pussin pitelijänä. Paljon niitä pusseja oli :D

Ensi viikon viikonloppuna olen, Ystävän houkuttelemana, kenenkäs muunkaan, menossa kasvivärjäyskurssille ja sitä myötä sitten opettelemaan kasvivärjäystä. Hän osaa sitä jo ennestäänkin, on opetellut sitä artesaaniopintojensa muassa, mutta halunnee verestää oppimaansa ja sai tietenkin mut houkuteltua mukaansa. Olenko jotenkin helppo ylipuhuttava?

No, ei se mitään, mä puolestaan olen jo valmiiksi ylipuhunut hänet ensi vuoden puolella alkavalle korutekstauskurssille, josta olen haaveillut vuosia, en vain ole saanut lähdettyä. Aina on löytynyt tekosyitä.

Eilisellä metsäreissulla nähtiin kaikenlaista mielenkiintoista, mm. mäyrän wc - ne kuulemma käyvät ulostamassa yhdessä ja samassa paikassa. Tai siis niitä saattaa olla useampi paikka mitä käyttävät, mutta eivät siis ruiki eikä kaki ympäriinsä, vaan niillä on ihan vessat sitä varten.

Kaikkea muutakin hauskaa nähtiin. Mutta osaatteko sanoa, mikä pensas tämä on, me kolmeen naiseen kun ei tätä tunnistettu? Ja maalta muka lähtöisin ja Äitirakas asuu maalla... Joku myrkyllinen se on kuitenkin, varmaan.



Meillä ei ollut eväitä mukana, kun ei oltu "kaukana kotoa", niinpä kävimme välillä  kotona syömässä ja juomassa kahvia ja vähän huilaamassa, ja sitten lähdettiin vielä muuten vaan kävelylle metsään. Sieltä löytyi vielä kaikenlaista erikoista - kyllä luonnosta löytyy kaikkea kaunista ja erikoista, kun vaan pitää silmänsä auki!


Upeita pahkoja, näistä saisi kätevä kätinen vaikka mitä!










Mahtaako tämä solmu olla niiden menninkäisten tekosia, joiden kolon näimme aikaisemmin?
Nii-in, me ollaan Äitirakkaan kanssa kai vähän hassuja, kun uskomme peikkoihin, keijuihin, menninkäisiin, tonttuihin ja joulupukkiin ;D
Mutta kai tekin uskotte, uskottehan?






Edellisenä iltana myöhään oltiin Ystävän kanssa yöjuoksulla.... käytiin tuossa meidän takapihan alapuolella olevalla mäeltä keräämässä pietaryrtin kukintoja. Kyllähän meitä vähän katsottiin, mutta yksi ainoa nainen (Vilukissi huom! en kirjoittanut naisihminen! :D :D ) kysyi, että mitä me oikein tehdään. Hänelle sitten kerrottiin, että mitä ihmettä me siellä pusikossa oikein tehdään puoli kymmenen aikaan illalla, muovikassin kanssa kukkia riipimässä ja höpöttämässä, niinkuin naiset ikään. (Miehet ei vissiin höpötä, ne keskustelee..)

Että semmoista tänne, näinä kauniina kesäpäivinä. Vielä pitäisi mennä Anopin niitylle katsomaan, mitä sieltä löytyy!

lauantai 8. elokuuta 2015

Elämäni ensimmäinen puhe

Siis olenhan noita kuullut, puheita. montakin. Välillä tuntuu, että vähempikin olisi riittänyt,

Mutta tänään pidin ITSE elämäni ensimmäisen puheen. En ehtinyt jännittää puheen pitämistä etukäteen, koska olin niin "innoissani" siitä, että oltiin saatu pidettyä asia salassa näin pitkään - se kun oli laitettu vireille jo kesäkuun alussa. Itse juhlakalu rupesi vasta ihan pientä ennen tilaisuuden alkua epäilemään, että jotain on tekeillä.

Tänään melottiin upeassa aurinkoisessa säässä 15. Teuronjoki -melonta Hämeenkosken Koskikartanolta Kärkölän Myllykylään. Osanottajia oli kaikenkaikkiaan 44 ja mukana oli muutamia ihan ensikertalaisia, siis sellaisia jotka eivät olleet koskaan meloneet. Matkan varrelle mahtuu pari pienehköä koskea, mutta kaikki selvittivät ne hienosti - toki meillä oli myös turvahenkilöstöä mukana sitä varten, JOS joku kaatuu, niin ollaan apuna. Ja melojat auttavat aina toinen toisiaan - ensimmäinen kirjoittamaton sääntö :D

Itse olin vain "maajoukoissa", katselemassa ja antamassa hyviä neuvoja; turvamiehistöön kun kuului äitini ja isäpuoleni sekä enoni. Ehkä jotkut osallistujat vähän ihmettelivätkin sitä huulenheittoa taukopaikalla, mutta sanoin kyllä, että hyvä täältä maalta huudella, kun toinen on äitini ja toinen enoni - saan kyllä nämä viisastelut sitten takaisin...


Kun kaikki melojat oli saatu onnellisesti ja kuta kuinkin kuivana perille ja odottamaan Welhonpesä Oy:n lahjoittaman kajakin arvontaa oli SE hetki.
Latuyhdistyksemme oli anonut puheenjohtajallemme kultaista ansiomitalia ja se oli hänelle myönnetty. Suomen Ladun edustaja oli sitä luovuttamassa, mutta mun tehtäväksi jäi kertoa ne perustelut, joilla mitalia haettiin sekä tietysti kiittää puheenjohtajaa tekemästään työstä jne.


Tehtävä ei ollutkaan ihan niin vaikea kuin luulin - ehkä sitä helpotti sitten se, kun mitalin saaja oli isäpuoleni :D
Ja tosiaan aikalailla loppuun asti asia pysyi yllätyksenä; jotain oli kuulemma ruvennut aavistamaan, kun siinä ympärillä vähän supistiin jne ja kun Suomen Ladun edustaja oli paikalla ihan yllättäen, ilman että olisi ollut melomassa. Hyvä me!

AM oli koko ajan valmiudessa: jos vaimon naama rupea vaihtamaan väriä; joko se muuttuu ihan punaiseksi tai ihan valkoiseksi, niin hän on valmiina astumaan rinnalle ja joku muu saa jatkaa, mutta kaikki meni hyvin.  Hyvä minä!

Sitä se ikä teettää; asiasta juuri AM:n kanssa viikolla puhuttiin. Mitä enemmän ikää on tullut ja tulee, sitä rohkeammaksi on tullut, sitä vähemmän kiinnostaa mitä muut ihmiset ajattelee siitä mitä teet. Ajatelkoot mitä ajattelee, ei sen niin väliä ;)