lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Ihan oikeasti pahoitin mieleni ja rehellisesti tunnustan, että silmät päästäni itkin, koska tämä niin läheltä itseäni liippasi

http://yle.fi/uutiset/teinitytto_makasi_tunnin_tajuttomana_kadulla__kukaan_ei_auttanut/7879440

(toivottavasti linkki vielä toimii)

Kyse oli siis kuitenkin epilepsiakohtauksen saaneesta nuoresta tytöstä, jota kukaan ei auttanut, vaan hän oli tunnin maannut kadulla, ennen kuin kukaan oli pysähtynyt auttamaan ja soittamaan ambulanssia.

Omassa kotikaupungissani. Jossa itse juuri pari viikkoa sitten selvisin samanlaisesta tilanteesta, ehkä vain siksi, että ehdin pyytää apua, ja jäin bussiin istumaan, enkä jäänytkään pois, vaikka piti. Minun onneni oli bussi ja kaksi ystävällistä bussikuskia.

Ettehän te kävele ohi?

Maassa makaava on jonkun isä tai äiti, poika tai tytär, veli tai sisko, joku jota odotetaa jossain ja jota joku rakastaa, huolimatta siitä, vaikka hän näyttäisi ja olisi sinun silmissäsi millainen tahansa.

Anteeksi näin paatoksellinen kirjoitus, mutta paha mieli ei vaan tahdo mennä millään ohi. Täytyy mennä nukkumaan, jospa se sillä.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Surullista, eikö vain. Aina pitää olla joku läheinen ennen kuin auttamisen halu herää.

      Poista
  2. Voi miten mullekin tuli kurja olo. On vaikea ymmärtää, että ihmiset on noin välinpitämättömiä!

    VastaaPoista
  3. Muistan Kotileidestä muinaisuudesta blogikirjoituksen, jossa puhutiin tästä tärkesät asiasta. Kirjoittajan poika, aikuinen, parrakas mies oli pitänyt kiinni lyhtypylväästä tuskan riipiessä sisällä. Ohikulkijat kiiruhtivat pois, luullen hänen olevan päihtynyt. Tuli paikalle kaunis, nuori nainen, hankki taksin, antoi tälle 50 mk ja käski viedä kaverin sairaalaan. Kirjoittaja etsi tätä liehutukkaista enkeliä kiittääkseen ja korvatakseen hänelle. Sairaus ei kysy paikkaa eikä aikaa. Toinen kertomus muistuu myös mieleeni, laupias samarialainen. Nykyään on useimmilla kännykkä, aina voi soittaa viranomaisille, ellei itse osaa, kykene auttamaan. KIITOS, kun kirjoitat tärkesätä aiheesta! Jos rohkenet, voisit pyytää omaa sanomalehteäsi kirjoittamaan aiheesta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa tästä on ainakin paikallisessa nettilehdessä jo kirjoitettu ja siihen kirjoitetut muutamat kommentit ovat nekin surullista luettavaa. Ihmisistä on tullut todella välinpitämättömiä ja kyynisiä, ilkeitä minä-minä-minä -ihmisiä.

      Tässä on yksi syy, miksi minä en juurikaan halua kulkea yksin missään, vaan haluan aina jonkun kaverin mukaan - tiedänpä ainakin sen, että on joku, joka soittaa edes hätäkeskukseen, jos ei osaa muuta tehdä. Tosin puhelimeni takakannessa lukee tällä hetkellä "Epilepsiakohtauksen sattuessa soita xxxxxxx" ja AM:n puhelinnumero

      Poista
  4. Olipas erittäin ikävää! Kuinka kukaan tosiaan voi kävellä vain ohitse, itse en pääsisi kenenkään kadulla makaavan ohitse! Vaikka ihminen olisi humalassa, niin en kävelisi hänenkään ohitse. Ihminen on empaattinen elukka...sanoisinko että elukka monessa tapauksessa, empatiasta ei tietoakaan. Laita jokaisen takkisi taskuunkin samanlainen lappu, jossa on yhteystiedot ja tieto sairaudestasi, johonkin muovitaskuun tai muovipussiin, niin kestää mukana!

    VastaaPoista
  5. Tiedätkö Vilukissi, olet ajatusten lukija :D
    Ollaan AM:n kanssa suunniteltu tuollaista lappua, jossa lukisi jotain, että kyseessä on epilepsiakohtaus ja soita joko tähän numeroon tai hätänumeroon. Kun saan tuon ennakkotuntemuksen, ehdin sen sieltä takin taskusta vielä kaivaa esiin ja ojentaa jollekulle, vaikka en enää pystyisikään puhumaan.

    Mutta en tosiaan tiedä, mihin on empatia kadonnut ihmisistä. Kaikin tavoin. Suututti jo sekin, että naamakirjassa jaetaan jos jonkinlaista kissan killitys ja koiran kollotus videota jatkuvasti, ja niitä munkin kaveripiirissä tykätään ihan mahdottomasti. Tuon uutisen kun jaoin, oman viestini kera ja nimenomaan tuo pyyntöni "ethän sinä kävele ohi" - vain ne, jotka ovat itse kokeneet jonkun vakavan sairauden tms. "tykkäsivät" = näyttivät lukeneen koko uutisen. Olin pettynyt.

    VastaaPoista
  6. Minä en ole koskaan oivaltanut tätä kanssaihmisten välinpitämättömyyttä.
    Jos ei itse uskalla tarttua toimeen niin voisi ainakin tarttua kännykkään ja soittaa apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, hätänumeroon voi aina soittaa, jos ei uskalla itse mennä auttamaan. Tai pyytää ohikulkijaa kaveriksi.
      Lähimmäisen auttaminen kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin.

      Poista