tiistai 24. helmikuuta 2015

Kuka oikein onkaan HelvetinPöllö?

Sekä Osakainen että Possumunkki kirjoittivat oman kuvauksensa siitä, millainen HelvetinPöllö. Kauniisti kirjoittivat molemmat, kiitos. Ainakin yritän olla tuollainen kuin millaiseksi Pöllön kuvaavat,

Se rintamamiestalo on vielä haaveissa, ehkä sen AM:n kanssa joskus vielä saamme, jostain sieltä metsän keskeltä, jossa Pöllö voi "persjalkaisena" vaeltaa :) Yksinkin tahtoisin vaeltaa, mutta Riesaksi nimeämäni kaveri on aina mukana - ja sen takia tarvin vielä toisen kaverin, tai ainakin alitajunta tarvitsee. Ehkä sitten kun on se oma talo, uskallan lähteä kaksin Riesan kanssa kotipirttiä kauemmas.
Ja niin kauan kun ei ole sitä taloa, ei punaista eikä keltaista (nyt kuulemma oli myynnissä kartano jossain kaukana maalla, samalla rahalla olisi saanut kaksion isolta kirkolta!), joudumme asumaan kaupungissa! Onhan tässä puolensa; ei tarvi leikata nurmikkoa, ei kolata lumia, ei hakata halkoja jne.
Riesan takia Pöllöstä on tullut hävyttömän laiska, joka joka ikinen maanantai lupaa itselleen, että nyt se loppuu: se laiskottelu ja herkkujen syönti. Ja tiistaiaamuun mennessä se on lupaus on unohtunut.
Ennen Pöllö oli liikunnallinen, niin kuin Possumunkki kertoi. Mutta vielä tästä noustaan... Sitä vartenhan Pöllöllä on siivet! Ja voi, monet on kommellukset, joita melontaretkillä koettiin... Miten sitä voi yhdelle Pöllölle aina sattua ja tapahtua? Johtuukohan se tosta nimimerkistä HelvetinPöllö?

Niin kuin Possumunkki kirjoitti, se kuulostaa vähän pelottavalta, ja välillä mietityttää, uskaltaako sitä kirjoittaakaan, mutta sitten ajattelen, että leuka pystyyn ja kohti uusia pett... ei kuin seikkailuita - pettymykset on jo koettu!
Ja Possumunkki kertoikin nimimerkin tarinan, joka on myös luettavissa tuosta sivupalkista - minusta se on aika hellyttävä, joten ei se loppujen lopuksi ole niin kovin pelottava, ken tänne blogiin uskaltaa astua :D

Osakainen puolestaan kertoi, että kodissamme on lämmin, toisia arvostava ja huumorin sävyttävä tunnelma. Toivottavasti. Meidän koti ei ole sisustuslehtien sivuilta repäisty eikä se sinne sovi, mutta tämä on meidän koti. Ei haittaa jos villasukka unohtuu illalla tuohon ja eikä sitä aamullakaan ehdi siitä nostaa pois :D


Yhdessä kohtaa Osakainen meni ihan metsään.... Tai no... Pöllö ei pidä jahkailijoista, se on totta, mutta Pöllö itse on pahimman luokan jahkailija. Kaikki tehdään viime tipassa. Niin viime tipassa kuin vaan mahdollista. Aikaisintaan puoli tuntia ennen määräaikaa :D Mutta sitten kun tehdään, sitten tehdään. Ja jos jonkun muun homma odottaa tekemistä ja määräaika on menossa umpeen, Pöllö tarttuu kyllä toimeen ja pistää hommiin vauhtia, se on totta, sitten kyllä tapahtuu.
AM väitti, ettei mulla ole KOSKAAN ollut hyvä laskupää, mutta siinä olen kyllä eri mieltä. Nykyään se on tosi huono, se on muutamaan kertaan oikein testeillä testattukin :D Johtuukohan se muuten siitä, että mulla ei ole koskaan ollut jakausta oikealla puolella vaan joko keskellä tai vasemmalla puolella, kuten nyt?  Mutta on Pöllö kyllä ollut joskus palkanlaskijana, ettei Possumunkki nyt ihan metsään mennyt! Nyt lukee tittelissä peräti "asijantuntija"
Harmaantumaan tässä kyllä jo alkaa pikkuhiljaa, että ihan poikasia ei enää olla.

Kiinalaisessa horoskoopissa oon vuohi (eikös nyt oo vuohen vuosi, mitä se sitten tarkoittaakin?), mutta muuten oon koiraihminen. Poika olisi lapsena halunnut meille kissan, mutta kun AM on alreekinen, niin meille ei voinut semmoista ottaa. Yritin pienelle lapselle, ehkä 3-vuotiaalle sitä selittää, mutta eihän se oikein ymmärtänyt. Sanoin sitten, että juttu on semmoinen, että jos meille tulee kissa, niin sitten isin pitää lähteä meiltä pois. Nyt sun pitää päättää, iskä vai kissa. Ja lapsi miettii ankarasti, kumman hän pitää/ottaa. Päätyi lopulta isäänsä.

Tuo kuva ei ole ihan sitä mitä Osakainen kuvasi Pöllön sielunmaisemaksi, mutta tuossakin voi nokipannukahvit kiehauttaa, nauttia hiljaisista kesäöistä tai kuunnella muiden Pöllöjen huhuilua (kai). Kuva on Kymijoen varrelta, Väliväylältä, tarkempaa paikkaa en muista. Hieno reissu oli sekin ja kommelluksilta ei vältytty silläkään reissulla :D

Yhdessä siis Possumunkki ja Osakainen löysivät siis oikean HelvetinPöllön :D :D

Anteeksi taas kirjoitusvirheet!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Pyykkipäivän jälkeen on ansainnut kunnon munkkikahvit!

Mä sain joulupukilta kassillisen lankoja, jotka on odottaneet tuolla parvekkeella pesua. Kolme kerää niistä olin jo ehtinyt purkaa vyyhdeille pesua varten, mutta on ollut niin hirvittävä kiire (ja pyh..), etten ole ehtinyt pestä niitä. Pari aurinkoista päivää pisti vauhtia töppösiin - etteivät vaan haalistu auringossa, parvekkeelle kun paistaa aurinko jo melkein koko päivän. Pidin siis pyykkipäivän.



Ja tulos on tässä: Kolme vyyhtiä Seiska Veikka kuivumassa. Tuo vasemmanpuoleinen punainen (syklaami?) himottaa kovasti, sen kun saa kerittyä takaisin kerälle, niin... Ai niin, pitää ensin tehdä ne kaikki muut jutut valmiiksi. Huokaus.


Ja kun on ollut pyykkipäivä, sen jälkeen on ansainnut kunnon munkkikahvit, eikö vain? Väittävät, että nämä on ehdottomasti parhaat munkit mitä saada voi


Ja niitä saa esimerkiksi täältä


Eli kävimme perjantaina Upinniemessä katsomassa naapurin ja ystävän pojan valatilaisuutta, kun hän meidät sinne kutsui. AM on itse ollut siellä armeijassa alokasajan (niinköhän se meni?) tasan 30 vuotta sitten ja hän lähti sinne senkin puoleen mielellään, katsomaan vanhoja tuttuja paikkoja.
Minusta tuo Unelma, johon melkein heti ensimmäisenä "törmäsimme" oli jotenkin hellyttävä. Ne munkkikahvit joimme kyllä ihan siellä Sotkussa, valatilaisuuden ja ohimarssin jälkeen.


Siellä niitä on, siistissä rivissä. Kuvan vasemmassa reunassa, kasvot kohti kentän keskusta toinen mokoma. Ihan lapsia vielä, aika hellyttäviä hekin, kun valansa antoivat.


Ja tässä vielä soittokunta lähdössä johtamaan ohimarssia. Eihän se ihan tahdissa mennyt - jopa minä, mistään mitään tietämätön sen näin :D Tai oikeastaan näin sen siinä vaiheessa kun marssivat sinne kirkolle, josta sitten lähtivät tähän ohimarssiin. Ohimarssin aikana huomio kiinnittyi siihen, että "missä se N on, missä se on" - no tossa, näetkö nyt. Ja sitten kun itse päivän tähti oli nähty, niin sitten voitiinkin poistua eturivistä sinne Sotkuun odottelemaan... Munkkikahvien jälkeen käytiin vielä katselemassa vähän paikkoja - AM:lle tuttuja ja meille naisille ihan vieraita "ai tällaista on armeijassa" -tyyliin.
Ihan mielenkiintoinen päivä kaiken kaikkiaan. Kotimatkalla napattiin Poika kyytiin, Miniä tuli sitten illalla perässä kun työpäivänsä päättyi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kahvilakoira Martta ja ystävän laihdutusleikkaus ☺

Tutustuin tänään kahvilakoira Marttaan. Martta oli kerrassaan syötävän suloinen rapsutettava ♥♥
Ystävä soitti aamulla ja kysyi, lähtisinkö tutustumaan kaupunkiimme avattuun kahvi- ja teehuoneeseen ja siinä samassa kahvilakoira Marttaan. Koska meillä ei ollut sen kummempaa tekemistä, niin mikäpä siinä. Aurinko paistoi ihanasti, oli tosi keväinen ilma, piti ihan aurinkolasit laittaa kun kotoa läksin.
Otin muuten oikein rannekellonkin ranteeseen lähtiessäni. Enpä vaan muistanut, että kellohan on kesäajassa - kesä on siis jo ihan nurkan takana kuulkaa ☺

Kahvilassa oli ihanaa teetä; vihreää teetä maustettuna sitruunalla ja marengilla. Kaveriksi otin mansikka-banaaniraakakakkua - sanoin kuvaamattoman herkullista. Pala vain oli luvattoman pieni ☺
Ja maistiaisiksi saatiin vielä jotain lakritsijuomaa, hyvää sekin.

Kahvilasta jatkettiin keskustaan, jossa on edelleen remonttia siellä ja remonttia tällä, ei siis mikään miellyttävä paikka, siispä suunnistimme ainoaan kauppakeskukseen missä mitään enää on. Kaikki muu on oikeastaan jo siirtynyt kaupungin laitamille. Ystävä päätti etsiä kampaajan, jotta pääsisi eroon kuivista hiuksista ja mä päädyin sillä välin AM:n vanhan tuttavan kauppaan - siellä myydään mm. lankoja, mutta onnistuin sulkemaan silmäni niiltä. Sen sijaan ostin isälleni syntymäpäivälahjan, kirjan "Minun vuoteni 1945" (tai jotain sinne päin). Isä täyttää siis 70 ja kirjassa on tapahtumia hänen syntymävuodeltaan. Isä ei kummoisia lahjoja kaipaile, mutta jotain veisin kuitenkin ja kun hän lukee, niin ajattelin, että tuo voisi olla ihan kelvollinen. Turhaa roinaa viitsi enää viedä hänelle.
Siellä juorutessani oli ystäväni saanut ihan uuden lookin, aika menevän sanoisin, ja tukasta oli kyllä lähtenyt yli puolet - melkoinen laihdutusleikkaus ☺☺

Päivän päätteeksi käytiin vielä syömässä, joten se siitä laihdutuksesta....
Kotiin ehdin just sen verran ajoissa, että ehdin ottaa pienen pienet nokoset, ennen kuin lähdin kirjastoon käsityökerhon tapaamiseen. Palautin samalla kaikki muut lainaamani kirjan, mutta sen hirvittävän tiiliskiven, Tiklin, jouduin vielä jättämään  yöpöydälle. Onneksi meillä on uusimismahdollisuus netissä, en vaan muistanut kysyä, kuinka monta kertaa ne voi uusia. Voi vielä tovi vierähtää sen kanssa.

Meillä oli latuyhdistyksen kanssa lauantaina "Yhdessä lumille" -tapahtuma koko perheelle. Pulkkamäki, hiihtoladut oli tehtynä, lumikenkäilyä sai kokeilla, kota oli taas pystyssä ja kodassa sai paistaa makkaraa ja kodassa tarjottiin nokipannukahvit ja kuumaa mehua. Hevonenkin oli tilattu, jotta lapset olisi päässeet reellä hevoskyytiin, mutta hevosta ei näkynyt, mihin lie joutunut. Ja rakovalkea paloi kodan ulkopuolella. Tämmöisen lumiukonkin L & L rakensivat toivottamaan tervetulleeksi kotaan:

Yksi pieni vieras ihmetteli kovin, kun savu luikerteli kodan katosta ulos: "meillä on kyllä ihan erilainen savupiippu. Ei meillä ole ole tollasta savupiippua kotona, se on ihan erilainen" ☺☺

Tapahtuman päätteeksi kota purettiin ja riu'ut kuljetettiin talteen odottamaan seuraavaa tapahtumaa:


Ja nyt odotetaan laskiaissunnuntaita ☺☺

maanantai 2. helmikuuta 2015

Käsitöitä, kävelyä, sorsia, uusia tuttavuuksia

Viikonloppuna oli taas tapaaminen ristipistoilijoiden kanssa, tällä kertaa käytiin Vantaalla. Meitä oli paikalla toistakymmentä eri-ikäistä naista, nuorin taisi olla alle 10 ja keskittyä enemmänkin dvd:n katseluun kannettavalla, kun me muut tehtiin enemmän ja vähemmän käsitöitä ja nautittiin emännän loihtimista herkuista.
Vähän aikaa siinä sijaintiamme silmäiltyäni totesin, että eno taitaa asua jossain lähellä ja kun pääsin takaisin kotiin, tarkistin etäisyyden eniron sivuilta: välimatkaa oli pari kilometriä. Luulen, että jos eno vaan oli kotona, niin hän kyllä kuuli, että me oltiin siinä parin kilsan päässä ☺
Joku kertoi miehensä kysyneen, että kuunteletteko te siellä toisianne ollenkaan, kun koko ajan käy kauhea kalkatus ja käkätys. No höh, tietenkin kuunnellaan! Mä ainakin kerroin, että kun pääsen kotiin, yleensä kerron päällimmäiset kuulumiset tyyliin: "naurettiin sitä ja sitten puhuttiin siitä ja siitä ja, semmoisesta asiasta oli puhetta" - eli kyllä me kuunnellaan tarkasti siinä samalla kun puhutaan ja nauretaan. Ja välillä ollaan ihan vakaviakin. Näin paljon sain aikaiseksi noin kolmen tunnin aikana - ei siis kovin montaa pistoa, kun piti välillä syödäkin ja ihailla muiden käsitöitä ☺

Tästä ei vielä kukaan arvaa, mitä on tulossa

Tänään maanantaina tein jotain sellaista, jotain  jota olen suunnitellut jo pitkään, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Piti lähteä kauppaan, mutta katsoin lehdestä, että tänään olisi paikallisen Epilepsiayhdistyksen  "Ryhmä Reipas". Harmittelin, että kun pitäisi sinne kauppaan mennä, johon AM totesi, että no osaahan hän mennä sinne yksinkin. No osaa toki ja niin sitten tipautti mut autostaan ko. toimiston eteen ja siinä se sitten oli. Ei enää paluuta. Olin kerran käynyt toimistolla vääränä päivänä (miten niin sattuu ja tapahtuu...) ja toisen kerran päivystyspäivänä, mutta eipä siellä silloinkaan käynyt ketään; mä jumituin sinne kahdeksi tunniksi paasaamaan päivystäjän kanssa. Nyt meitä oli viisi naista jotka lähdettiin lenkille. Muut tunsivat toisensa ennestään joten mä uutena jouduin melkoiseen ristikuulusteluun. Tunnissa kyllä ehdittiin jutella monenmoista. Lumisateesta huolimatta maisemat oli hienoja. 



Sorsat tulivat katsomaan, olisiko meillä tarjota niille mitään syötävää, kun pysähdyimme niitä katselemaan ja pohtimaan, mitä kaikkia lajeja siinä oikein olikaan. Kun ne huomas, ettei noilla mitään ole, lähtivät ne närkästyneinä kaakattaen pois, takaisin sulaan veteen. Varmaan marmattivat mennessään, että kummaa porukkaa, siihen ne jää norkoamaan, mutta eivät sitä vertaa ajattele, että voisivat ruokaa tuoda. Joku oli tuonut niille kokonaisen reikäleivän ja heittänyt sen veteen! No, vettyyhän se ja pehmeenee aikanaan, mutta enpä tiedä, onko siitä loppujen lopuksi sorsille kuitenkaan iloa?



Jouduin tulemaan bussilla kotiin ja...no oli vähän tylsää odottaa bussia siinä lumisateessa, mutta kun lopulta pääsin bussiin sain vieruskaverikseni rouvan, jonka kanssa ryhdyimme juttusille ☺ Juttelimme koko matkan kotipysäkilleni asti, ja meillä olisi varmaan riittänyt juttua vaikka Tampereelle asti. Oli mukavaa, kun lumisateesta huolimatta löytyi ihminen, joka ei naama norsun veellä, vaan rupesi puheisiin ventovieraan ihmisen kanssa. Bussimatkasta jäi hyvä mieli koko illaksi ☺☺

Oletteko muuten huomanneet lumihiutaleiden joukossa muutamia sydämenmuotoisia lumihiutaleita? Lähetin ne teille, siksi kun olette siellä ♥♥ ja tämän hyvän maanantain takia.