maanantai 22. joulukuuta 2014

Rauhallista joulua kaikille!

"Lapset" on turvallisesti saatu kotomaahan ja suuntaavat huomenna kumpikin tahoilleen joulun viettoon.

Meillä on tiedossa lanttulaatikon - oikeammin juureslaatikon - ja kinkun syönnin välissä 2000 matkakuvan katsomista :-), tekemistä siis riittää joulunpyhiksi!

Joulurauha on kutakuinkin jo laskeutunut meidän matalaan majaan; kinkku on uunissa, huomenna tehdään sienisalaatti ja "siivotaan" kalat sekä nostetaan kuusi eli pajukartio valoineen paikalleen. Aattoaamuna paistetaan perunalaatikko, jotta se saadaan suoraan uunista ruokapöytään.

Näin kirjoittaen kuulostaa, että tekemistä on vaikka kuinka, mutta oikeasti ei ole, kaikki on tehty mitä pitää - meillä otetaan vuosi vuodelta rauhallisemmin ja rauhallisemmin :-) Ihanaa, kun jo tänään on saanut vaan olla ja tehdä käsitöitä.

Yksi harmi tälle päivälle kyllä osui :( Lähdettiin aamusta hakemaan kinkkua ja viimeisiä tarvikkeita lähikaupasta: liukastuin tossa pihalla ja kaaduin suoraan toiselle polvelle. Arvatkaa tekikö kipeetä ja arvatkaa kirosinko? Ihan kaikki ne sanat mitkä olin lapsena mummulta oppinut....
No, nyt se on kosketusarka ja turvoksissa, mutta muuten kunnossa. Jään siis varmaan henkiin :-)

Toivotan teille kaikille kuitenkin rauhallista ja iloista, mukavaa  ja lempeää joulua <3

10 kommenttia:

  1. Sekaisin oleva pääni sotki sanat ja luin otsikon "Helvetin rauhallista joulua kaikille!" Pakko sanoa, että olisi sopinut mielentilaani kuin nyrkki silmään ja saikin pienen hymyn huulilleni kaiken tän ryönän keskellä. Kiitos siitä. Ja oikein ihanaa joulua sinnekin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos - ihanaa joulua teillekin, kaikesta ryönästä huolimatta <3
    Kirjoitan vielä viime tipassa Joulupukille tiukan kirjeen jossa pyydän teille parempaa alkavaa vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muuta en joulupukilta haluakaan. <3

      Poista
  3. Sinne oikein rauhaisaa ja stressivapaata joulua toivotan minäkin <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos - joulu on ollut rauhallinen, mennyt vanhan kaavan mukaan, lisänä ne reilut 2000 kuvaa Japanin reissulta. Ja ah, oma läppäri :D

      Poista
  5. Haudo villaisella ja jos kipu ei laannu, käy ensiavussa. Rauhallista on meilläkin, kaikki tehtynä, kuusi vailla koristeita vielä, mutta tuoksuu hyvältä. Pesin nukenvaatteetkin pienten vieraiden varalle. Lähetämme iloisen vilkutuksen, toivotamme hyvää joulua ja siunattua alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siniselle Sohvalle <3
      Polvi alkaa olla jo kunnossa, vielä on vähän kosketusarka ja mustelmilla, mutta kyllä se siitä tokenee, kiitos vain.

      Matkavarvasta vähän kutittaa, kun on kaikki reilut 2000 Japanin kuvaa katsottu - upeita puistoja ja muita hienoja kuvia. Pojalla on selvästi samanlainen silmä kuvata kiviä ja lehtiä yms. kun minulla, on vaan parempi kuvaaja kuin minä - minähän kuvaan kaikki mahdolliset kivet ja kannot matkan varrelta :D

      Onnellista uutta vuotta myös Siniselle Sohvalle <3

      Poista
  6. Hyvää joulua pöllölle ja perheelle.
    Onnellisuutta ja terveyttä tulevaan!
    T;) exy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos - joulu on mennyt rauhallisesti. Kaikki reilut 2000 valokuvaa on katsottu ja pikkuisen on "matkajalkaa" alkanut kutkuttaa - on se Tokio vaan hieno kaupunki ja ällistyttävän siisti.

      Onnellista alkavaa vuotta sinulle ja läheisille ystäväni <3

      Poista