sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu mennyt on, kevät saapuu..

Ei kun sehän taisi oikeasti kuuluakin jotenkin niin, että "nyt kun kesä mennyt on.." No, joka tapauksessa, mehän mennään nyt pitkin harppauksin kesää kohti, eikö vain?

KIITOS KAIKILLE, JOTKA KÄVIVÄT TOIVOTTAMASSA HYVÄÄ JOULUA -
sain koneen käyttöön vasta tapaninpäivänä, ja tabletti ja minä ei ystävystytty lainkaan ☺

Jouluviikko alkaa vedellä viimeisiään, nyt ollaan jo sunnuntain puolella. AM:llä oli eilen, siis lauantaina, syntymäpäivä, ja nyt se voi sanoa, että täyttää ensi vuonna 50. Vanha ukko siis sekin ☺

Meidän joulu sujui leppoisasti, ilman stressiä. Mitään suursiivousta ei tehty, koristeita otettiin esiin pikkuhiljaa. Isommat ruokaostokset tehtiin isossa marketissa samalla kun käytiin apteekissa - hakemassa mulle vatsansuojalääkettä jouluruokia varten ☺
Ajattelin siinä sitten samalla ottaa uudella reseptillä epilääkkeitä, mutta kas kas - niitähän ei ollutkaan (yllätys, johon osasin varautua). Farmaseutin kanssa sitä naurettiin, hän taisi olla jo aika väsynyt, oli kuulemma ollut kiireinen ja "huono" päivä. Paransin hänen päiväänsä kehumalla heidän apteekkiaan - ihan tosissani: meillä on apteekki tuossa kävelymatkan päässä, mutta mieluummin ajamme autolla isompaan marketiin ja käymme samalla ko. apteekissa, jossa saa aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.              
Niin, lääkkeet tilattiin ja niiden luvattiin olevan noudettavissa seuraavana päivänä ja kun menin niitä sitten hakemaan, paikalla sattui olemaan meidän kaveri jolta niitä pyysin: ensimmäisenä kun näytin lappuani hän sanoi: "Jaa, tällä lapulla saakin  meiltä halauksen" ☺ No, sain mä ne lääkkeetkin kyllä.

Sunnuntaina meillä leivottiin toinen satsi pipareita (ensimmäinen taikina kun meni parempiin suihin enemmänkin taikinana): taikinaan käytettiin Valion uutta sitruunavoita ja tuli kuulkaa hyviä pipareita! Siis ne jälkimmäiset.
Maanantaina haettiin lähikaupasta kinkku ja mitä nyt vielä tarvittiinkaan - siinä päivän mittaan paistettiin bataatti-, juures- ja punajuurisose3aurajuustolaatikot. Punajuurisoseaurajuustolaatikolle kävi niin, että sekin katosi illan mittaan kinkkua paistaessa parempiin suihin ☺ ja kun tiistai-iltana käytiin hakemassa Lapsi junalta ja käytiin vielä lähikaupassa hänen toiveitaan täyttämässä (aika tyhjiä oli hyllyt, esim. punajuurisalaatti oli loppu!), piti ostaa kokonaan uusi punajuurisoselaatikko ☺

Kun Lapsi oli tiistaina saatu junalta kyytiin ajettiin mummolaan perinteiselle riisivellille ja joulukahville. Ja kyllä me syötiinkin - vielä kotonakin oltiin kaikki ihan täynnä ☺☺☺ Varmaan pahin ähky koko jouluna tuli siitä riisivellistä... - hyvä aloitus joululle....

AM heräsi jouluaattoaamuna varhain (ei vaan saanut nukuttua, ressu) ja kävi graavilohen kimppuun, joka oli jäänyt illalla siivuttamatta. Anopilta saaduista suolasienistä oli tarkoitus tehdä sienisalaatti, mutta ne oli TOSI suolaisia, joten niitä piti pari kertaa kiehauttaa, jotta saatiin liika suola pois. Siinä vaiheessa kävin herättelemässä Lapsen; nyt ylös tekemään salaattia Isän kanssa. Siellä ne sitten yhdessä tekivät sienisalaatin ja nam, tekivätpä muuten hyvän.

Parvekkeella ollut kinkku oli vähän kohmeessa, joten otettiin se sulamaan siksi aikaa kun paistoin perunalaatikon. Kun en osaa tehdä imelletystä perunalaatikosta sellaista kuin muori (isän äiti) sen aikanaan teki, niin käytän sitä valmista raakapakastetta, jota ei tarvitse kuin sulattaa ja paistaa. Ja sillä aikaa kun se paistui, otettiin taas ihan rauhallisesti ☺ Taidettiin ottaa aamupäivätorkut...

Kun lopulta puolen päivän aikaan syötiin - siinä Lumiukon ja Joulurauhan julistuksen aikaan - ja sen jälkeen tiskattiin, oli kello sen verran, että aloin odottaa "Joulupukkia". Sitä joka tuo mulle joulun ☺ Ja tulihan se Joulupukki ☺☺ Valkoinen joulutähti koristaa edelleen keittiönpöytää, se on upea!

Loppu iltapäivä ja ilta meni sitten anopilla, perinteisesti. Samu-Sirkan joulutervehdys, se piti katsoa, tietty!

Muutakin jouluviikollakin tapahtui - siitä kirjoitan ihan oman päivityksen, sillä se on sen arvoinen.

2 kommenttia:

  1. Apteekista halaus lääkkeiden lisäksi, on kyllä ollut tehokasta lääkintää! Joulunne on ollut ihana, herkullinen ja lämpöinen. Oikein hyvää loppuvuotta ja pian alkavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi se onkin niin hyvä apteekki - ja siellä on myös silmäniloa ;)

      Kiitos, pidetään huoli, että alkava vuosi on hyvä - ei murehdita turhia :)

      Poista