keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ystävistä - uusista ja vanhoista

On ollut tarkoitus kirjoittaa ystävistä jo moneen otteesen, mutta se on aina jäänyt, ajatus on vain jotenkin kadonnut ja karannut. Jos nyt yrittäisi uudestaan, kun taas on ystävät ja kaverit erottuneet kuin jyvät ja akanat. Ja oikeastaan vähän siitäkin se ajatus lähti, kun kävin taas työterveyslääkärillä päivittämässä kuulumisia ja siellä kerroin, että olen saanut uusia ystäviä, niin lääkäri kysyi, että nettiystäviä vaiko oikeita ystäviä. Jonkun toisen kysymänä olisin ottanut siitä vähän "itseeni", mutta tt-lääkärini on ihan huippu ja tiesin hänen tarkoittavan kysymyksellään mun parasta. Onneksi saatoin vastata, että netin kautta oikeita ystäviä sekä "omalta kylältä" että vähän kauempaakin ☺

Nauruterapia -kirjoituksen yhteydessähän asiaa jo vähän liipattiinkin, mutta otetaan nyt uusiksi.

Mun tai oikeammin meidän, ystäväpiiri on mennyt aika lailla uusiksi tän sairauden johdosta ja olen siitä pahoillani. En tiedä, johtuuko se siitä, että ihmiset pelkää tätä, tai siis näitä kohtauksia, jotka lääkityksen ansiosta on nykyään aika laimeita, ymmärtääkseni. On paljon niitä, joita pidettiin ystävinä, ja jotka on nyt kadonneet kokonaan, eivät ole ottaneet yhteyttä lainkaan sen jälkeen kun sairastuin. Vai odottavatko he, että me otamme yhteyttä? Jos on epävarma siitä, minkälainen sairaus epilepsia on, siitä löytyy kyllä netistä tietoa.

Sitten on ne ystävät jotka ovat työssä, mähän olen nyt kolmatta vuotta sairaslomalla. Mä aikani yritin pitää yhteyttä ja sopia tapaamisia jne., mutta kun tuntui, että heillä oli aina kiire ja muuta menoa, niin olen lopettanut sen ja ajattelen nyt asian niin, että koska he tietävät, että mulla pääsääntöisesti on aikaa, niin he voivat ottaa yhteyttä sitten kun heille sopii tapaaminen - työn, perheen ja muiden menojen lomassa. Vähän vaan kummastuttaa, että muille ystäville ja kavereille tuntuu löytyvän aikaa, mutta... Kyllä, myönnän, se vähän katkeroittaa, mutta miksi mun pitäisi olla se joka "ruikuttaa" heidän peräänsä, että hei ehtisitkö joskus olla munkin kanssa, kun mulla on vähän tylsää täällä kotona....

Mutta hei, ON mulla vielä ystäviäkin ☺☺ joiden kanssa pidän yhteyttä, niitä vanhoja ja tosiaan niitä uusiakin ☺ Ja ehkä voisi sanoa, että on "puolituntemattomiakin" ystäviä ☺:
Meillä oli muutama viikko sitten Suomi Meloo kokous täällä kotikaupungissa ja olin jo pedannut itselleni kyydin täältä Isolle Kirkolle tädin luo, tätikin kun on ollut pitkään saikulla, niin meinasin että parannetaan vähän maailmaa yhdessä, piristetään toinen toisiamme.
Ennen kokouksen alkua mulle kerrottiin, että mulle on autossa yllätystuliainen, P on sen mulle tehnyt. Tätä P:aa en ole koskaan tavannut. Kokouksen päätyttyä siirsin autosta toiseen ja autossa mua odotti Kultsu eli Kullervo (nimen tämä sai myöhemmin):


Kultsu on KERTAKAIKKIAAN IHANA!

No, matkalla sitten tapahtui taas se, mitä en olisi halunnut tapahtuvan: kohtaus, mutta yhteistyöllä ja puhelimella selvisimme siitä ja vaikka olin jo puolen tunnin päästä ihan tolkuissani, niin mut toimitettiin sananmukaisesti perille asti - tädin odottavaan käsipuoleen asti, vaikka olisin kyllä jo selvinnyt kadun yli turvallisesti itsekseni ☺ Siinä musta punnittiin ystävyys ja huolenpito!
Tämä tapahtui torstaina ja lauantaina sitten täti lähti ja saattoi mut junalla kotiin asti ☺ Ei päästänyt tulemaan yksin junalla kotiin - olihan se toki kivempi tullakin kun oli kaveri mukana.

Viime lauantaina puolestaan soi puhelin ja entinen työkaveri kysyi, olenko kotona, jos hän poikkeaa 10 minuutin päästä matkalla äidilleen. Hämmentyneenä sanoin olevani, ja annoin ajo-ohjeet. Hän ilmestyi ovellemme ja ojensi tällaisen:

Silmäni olivat varmaan teelautasen kokoiset - emme tosiaankaan ole mitenkään läheisiä ystäviä, kunhan fb:ssä soitamme suutamme ☺ Ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen.

En tässä näillä kuvilla ja lahjoilla tarkoita sitä, että ystävyys on kiinni lahjoista ja tavaroista, vaan sitä, että vieras tai vieraampikin ihminen voi olla ajatuksissa. Kultsun tehnyt P tietää mitä mulle tapahtui kaksi vuotta sitten ja kuinka läheisiä ystäviä olemme Kultsun perille toimittaneen ystäväni kanssa. Emme ole koskaan, ainakaan muistaakseni, P:n kanssa edes nähneet.

Pöllöt tuossa kukkarossa taas olivat muistuttaneet entistä työkaveria musta ☺

En saa ajatuksia ulos sellaisina kuin haluaisin, joten ehkä on parempi lopettaa, ja mennä täyttämään tuo lääkedosetti, että on taas viikoksi aamu- ja iltapalat valmiina ☺

Yritetään kuitenkin pitää niistä ystävistä kiinni, ne on kultaakin kalliimpia ennen kuin huomaatkaan.

14 kommenttia:

  1. Ihanan kultsun olet saanut! Ja onneksi on kuitenkin ystäviä, vaikka jotkut vanhat ystävät olisikin ottaneet etäisyyttä. Laatu korvaa määrän ;)
    Voimahalit Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Possu Munkki - mäkin olen aivan hullaantunut Kultsuun :D Nukuin kaksi ekaa yötä se vieressäni, mutta oli pakko erota, kun tulin kotiin, ois muuten tullut sanomista...
      Ja totta, laatu korvaa määrän ;) Ystävissäkin.

      Poista
  2. Aikas rähee toi Kultsu Kullervo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maelka - kuten sanoin, mä olen aivan hullaantunut siihen :D
      Ja vaikka itselläkin jonkinlaiset käsityövermeet käsissä pysyy, tuohon en olisi pystynyt.

      Poista
  3. Niin,kumma juttu tuo ystävyys.
    Minulla ja vaimollani oli ystäväpariskunta n.25 vuoden takaa,juttu luisti ja tarinaa riitti.
    Luulimme olevamme hyviäkin ystäviä,mutta sitten kävi niin,että ensin sairastui mies,
    mistä kuulimme "kyliltä". Sitten rupesi perumaan sovittuja tapaamisia,eikä vastannut enää puhelimeenkaan.
    Sen jälkeen sairastui nainen,josta saimme tietää fb;n yleisön osastolta.Eivät kumpikaan katsoneet tarpeelliseksi kertoä meille mitään.
    Joten emme sitten ehkä olleetkaan niin hyviä ystäviä kuin luulimme...
    Eli ole onnellinen noista oikeista ja aidoista ystävistä,niistä vähäisistäkin.
    T;) exy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi toisin päin: oli ystäväpariskunta jonka kanssa oltiin ystäviä parisenkymmentä vuotta, miehet muutamana vuonna yhteisen viikon reissun lappiin ja muuten tavattiin melkein viikottain. Kivaa oli ja aina jatkui juttu siitä mihin viimeksi oli jääty.
      Sitten meillä sairastui ensin mies ja muutaman kuukauden päästä minä. Saatiin kyllä asiaankuuluvat "osanotot" jne, mutta siihen se sitten jäikin. Kahteen vuoteen ei ole heistä mitään kuulunut, vaikka tyttärensä asui jonkun aikaa naapurissakin, eipä olisi ollut pitkä matka poiketa kysymään kuulumisia.
      Kai se sitten on niin, että oikeita ystäviä on ne, jotka on jollain lailla "kohtalotovereita" - jotka on itse kokeneet sen, miten elämä potkii päähän. Vaikka toisaalta.... No tiedä häntä.
      Koetan unohtaa nuo "muka-ystävät" ja iloita oikeista ystävistä - samalla kun teistä blogiystävistäkin :D

      Poista
  4. Aika surullisia juttuja nämä.
    Se mikä minua ehkä vähän kaivelee on se,että asioista ei katsota tarpeelliseksi kertoa,
    mutta silti ollaan syyllistämässä, kun et otakkaan heitä huomioon asiasta,josta et ole ollut edes tietoinen!
    Mutta se siitä.Menneet saa olla,katse kohti tulevaa,mitä se sitten ikinä onkaan,vai mitä?
    T;) exy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen kanssa näistä asioista taas eilen puhuttiin - kun haaveiltiin siitä lottovoitosta ja kodista siellä "keskellä" ei mitään :D
      Mietittiin, että jos ei kestä oikeasti kuulla mitä toiselle kuuluu, miksi kysyä, vain tavan vuoksi. Itse ainakin vastaan rehellisesti, jos ei kuulu hyvää, että no nyt ei kuulu oikein hyvää - miksi valehtelisin. Jos ei halua kuulla oikeata vastausta, ei pidä kysyä. Puhutaan sitten vaikka säästä sen sijaan tai naapurin kissasta :)

      Poista
  5. Aivan hurmaavia pöllöjä ;-)

    Tämä kirjoituksesi kosketti. Olen huomannut saman: joidenkin ihmisten on niin vaikea suhtautua sairastamiseen, että jättävät mieluummin yhteydenpidon. Ehkä ne eivät sitten niitä oikeita ystäviä ole olleetkaan? Nämä nettitutut ovat mullekin arkipäivää. Blogiani seuraavista ihmisistä on tullut oikeasti tärkeitä, kun vietän paljon aikaa kotosalla. Tuntuu, että on "seuraa" ja kavereita. Ei se varmaan ihan hirveän hullua kuitenkaan loppujen lopuksi ole - vaan ihan inhimillistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjaana :D

      Teidän kommentteja lukiessani olen ymmärtänyt sen asian, että yksi omiin ystäviini vaikuttanut asia voi olla tietysti muistinmenetyskin - olen unohtanut asioita ja tapahtumia muutaman vuoden ajalta. En voi enää "muistella menneitä" samalla tavalla kuin ennen, vaan on paljon asioita joita mulle pitää kertoa uudelleen (mua on helppo huijata :D ). Se oli aluksi tosi kurjaa, mutta nyt olen jo aika lailla tottunut siihen. Joskus se harmittaa, mutta sitten taas muistaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen: muistan ja tunnen ihmiset ja ennen kaikkea läheiset!
      Siitäkin syystä te blogi- ja nettiystävät olette tärkeitä.

      Poista
  6. Ihana kertomus oikeasta elämästä, täynnä ystävyyttä, huolenpitoa ja lämpöä sekä iloa! Kaunis on pöllö ja taitavasti toteutettu sekä lompakko ihan sinua varten ostettu, ihanaa. Huomaathan, että ystävyyttä löytyy monesta suunnasta ja ihmiset ovat valmiita auttamaan, kunhan vain otat avun vastaan, iloksi molemmille. Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös siniselle sohvalle! Kyllä, ystävyyttä löytyy monesta suunnasta ja yritän olla sen arvoinen ja siitä kiitollinen. Ehkä sitä on vain tullut "vähän ahneeksi" täällä yksin kotona :D Jospa se helpottaa nyt, kun pitää ruveta katselemaan asioita eri lailla, kun AM:kin on päivät kotona.
      Hyvää viikonloppua myös Sinisille Sohvalle, niin Emännälle kuin Isännällekin.

      Poista
  7. Kuulostaa niin tutulta nuo pohdintasi ystävistä, samoja asioita olen vatvonut monesti. Olen aina ollut vähän syrjässä, joskus omasta tahdosta, joskus muuten vaan, ystäviä ei siis elämäni aikana ole kovinkaan montaa minulla ollut. Tässä välillä luulin jo menettäneeni yhden, jonka kanssa olimme yhteen aikaan paljon tekemisissä, ja ns. kohtalotovereitakin. Minä olin aina se, joka halusi tavata, ja kun tarpeeksi monta kertaa se epäonnistui, päätin lakata yrittämästä. Ajattelin, että nautin muista ympärilläni olevista ihmisistä: kotona, töissä, tuttavapiirissä. Olin paljon yksin, ja tein omia juttujani. Nyt olemme taas enemmän yhteydessä, mutta paljon tuntuu muuttuneen tässä välissä. En enää kunnolla luota tähän ystävääni, olen monesti huomannut hänen jättävän kertomatta asioitaan, enkä enää tiedä, kuinka heillä oikeasti asiat ovat. Jotenkin olen kuitenkin saanut rauhan, ja nautinkin omista touhuistani. Kyselköön hän välillä mitä minulle kuuluu ja tavattaisiinko. Olemme myös niin erilaisia, mm. odotuksiltamme ystävyyttä kohtaan, että sekin vaikuttaa paljon suhteeseemme.
    Toivon sinulle iloa ystäviesi kanssa, ihan sama mitä kautta he ovat elämääsi tulleet, kunhan vaan ovat ❤️

    VastaaPoista
  8. AI niin, piti vielä ihastelemani Kultsua ja kukkaroa. Ihania lahjoja olet saanut, ja voi, kuinka tuollaiset lämmittävät mieltä - joku on ajatellut juuri Sinua, huolimatta siitä, tunnetteko hyvin vai huonommin. Niitä ihania, muita ajattelevia ihmisiäkin vielä on olemassa.

    VastaaPoista