lauantai 20. syyskuuta 2014

Nauruterapiaa

Jostain syystä kaikki nykyään tuntuu kiertyvän naamakirjaan, mutta sille nyt ei vaan voi mitään - varsinkin kun on ollut näin kauan pois työelämästä. Toisaalta, tämän päiväisen nauruterapian jälkeen en ole siitä ollenkaan pahoillani.
Ja ei, en ole ollut oikeasti missään "nauruterapiassa", vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa ole, se vaan ei ehkä ole sittenkään se mun juttu.
Mun nauruterapia ja naamakirja liittyy toisiinsa sillä, että kuulun naamakirjassa käsityöryhmään, joka järjestää tapaamisia milloin kenenkin kotona.

Tänään olin yhdessä sellaisessa tapaamisessa. Meitä oli juuri sopiva määrä ja meillä oli aivan käsittämättömän hauskaa. Yksi asia johti toiseen ja nauroimme niin, että vatsa- ja poskilihakset ovat kipeät.

Puhuimme toki vakavistakin asioista. Jokaisella oli mahdollisuus purkaa sydäntään ja saada tarvittaessa vertaistukea. Mutta vakavistakin asioista voi laskea leikkiä ja hetken päästä taas nauroimme itsemme tärviölle. Päivä oli kerrassaan loistava, eikä tämän jälkeen kyllä tarvitse enää erikseen mitään naurujoogaa eikä muuta.

Mutta kyllä oli ihan kiva tulla kotiinkin, missä ei ollut muita kuin AM. Syötiin ja käytiin kumpikin omille sohvillemme pitkäksemme, valittiin telkkarista kanavaksi Harju & Pöntinen ja ääni sopivan hiljaiselle. Seuraavan kerran kumpikin avasi silmänsä tunnin kuluttua ☺


3 kommenttia:

  1. Ihmisten kohtaaminen aidosti ja vastavuorisesti on parasta terapiaa ja yhdessä neulominen tekee siitä luksusta! Pieni lepohetki sohvalla piristää kummasti.

    VastaaPoista
  2. En edes muista, koska olisin viimeksi nauranut oikein kunnolla. Kuulostaa siis ihanalta tuo teidän ryhmäilynne. Ja että oikeasti luotatte toisiinne niin paljon, että voitte kertoa myös niitä ikävämpiä/vakavampiakin asioita ilman, että tarvitsee miettiä kuinka asia otetaan vastaan. Tuollaista elämää minäkin kaipaan: oman väsymykseni ja "huonokuntoisuuteni" vuoksi tunnen menettäneeni ympäriltäni ne ihmiset, joiden kanssa olen aiemmin pystynyt puhumaan ja nauramaan. Nyt kun tunnen taas hetkittäin olevani siinä kunnossa, että minusta johonkin tällaiseen seuralliseen elämään olisi, ei ole enää ketään, jonka kanssa siihen ryhtyä. Toki meilläkin on sellainen ompelukerho, joka melko aktiivisesti toimii, ja sinne nyt yritänkin tässä vähitellen päästä paremmin mukaan. Siellä ihmiset tuntuvat olevan kovinkin avoimia, kunhan vain itse uskaltaudun ennakkoluulottomasti mukaan. Aina se ei ole helppoa, mutta yrittää voi ja kannattaa.
    Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa tuollainen ryhmäterapianauraminen. Aika vähiinhän se välillä jää tuo ryhmänauraminen, mutta joskus sekin onnistuu. Yksikseni itsekseni kyllä naureskelen useinkin. Minua naurattaa niin monet jutut nykyisin. Oletan, että se johtuu stressin vähenemisestä tämän osa-aikaisuuden myötä.

    VastaaPoista