16 huhtikuuta 2014

Etana Elli - ja yks pöllö...

Sinisen sohvan emäntä oli saanut SNY-paketin ja siellä oli kaiken muun ihanuuden mukana ollut Etana


Mulla on samanlainen Etana, ostin sen itse, kun en vaan voinut jättää sitä kauppaan. Alunperin menin ostamaan - ette kyllä ikinä arvaa mitä.... No tietenkin NEULATYYNYÄ.

Siinä ne on. Neulatyyny ja Mittanauha.





Etana Elli
kannolla kelli
katseli kuuta
mut aatteli kaikkea muuta





15 huhtikuuta 2014

Puunkaatoviikot

Taloyhtiön hallitus oli kokouksessaan päättänyt, että taloyhtiön tontilta kaadetaan puita. Puiden kaato aloitettiin viime viikolla. Roskakatoksen ympäriltä oli tarkoitus kaataa muutam puu, sen verran että siihen saadaan PARI-KOLME vierasparkkipaikkaa, kun niitä ei täällä meidän pihalla ole. Kaadettiin sitten niin, että siinä on nyt kaksi tikkua pystyssä. Kiva.

Meille tuleva tien varresta, "meidän" tontilta, oli samoin tarkoitus vähän harventaa puustoa. No nyt on harvennettu. Siellä kanssa kaksi tikkua pystyssä. Kaikki puut on kaadettu, niin että tieltä näkyy suoraan meidän parkkipaikalle ja autokatoksiin. Kiva kiva.

Myöhemmin tullaan vielä kaatamaan puita täältä ns. meidän päästä taloa, eli meidän makuuhuoneen ikkunan edestä ja parvekkeen edestä. Kiva kiva kiva.

Ja jossain vaiheessa kaupunki käy kaatamassa lisää puita tuolta toisesta päästä tonttia, omalta puoleltaan tietenkin. Että avaraa on, kohta näkyy kaupunkiin asti.

Tänään tuli Metsähallitukselta kirje, jossa kerrottiin, että Metsähallitus on suunnitellut hakkuita, jotka osittain rajautuu tonttiimme xxxxxx, tila xxxxx.  Tonttiimme rajautuva metsä on uudistuskypsää metsää, joka lähtökohtaisesti pitäisi uudistaa, mutta koska viereinen kuvioa uudistetaan avohakkuina, niin tonttiin rajautuva kuvio harvennetaan. Tontin reunasta pyritään poistamaan huonokuntoisimpia puita.
Hakkuu totetutetaan aikaisintaan ensi syksynä.
Mikäli teillä on toiveita tontin reunapuuston käsittelystä, niin katsotaan vaikka yhdessä, jotta pääsemme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.

"..katsotaan vaikka yhdessä.."  :D Ja tontti josta puhutaan, on siis meidän kesämökkitontti.

Että hirviä on hinku kaataa puita joka puolella.  Mitä jos kaadettais kaikki samoin tein, niin ei olis ne vähätkään puut sitten enää kenenkään riesana? Ja voitais sitten irtisanoa tai ainakin lomauttaa kaikki metsurit, niin tarttis niillekään kenenkään palkkaa maksaa.

Peruspositiivinen HelvetinPöllö  :D
Oikeasti olen hyvällä mielellä - sain tänään kaksi pöllökorttia \o/ postissa - voiko olla muuta kuin hyvällä mielellä!

13 huhtikuuta 2014

Kevättä rintaan kaikille :D

Olen jatkanut kevätsiivousta tietokoneella. Samalla järjestelin tietoja muistitikuilla ja löysin sieltä tällaisen. Toivottavasti se näkyy myös teille.





Isin pikku timpuri

Me ollaan ostettu tää asunto aika tarkalleen 16 vuotta sitten eikä olla itse tehty tähän minkäänlaista remonttia, vieläkään, tää on kelvannut meille tällaisenaan. Siitäkin huolimatta, että edellisen asukkaan Isin pikku timpuri on tehnyt tähän mm. keittiöremontin. Ou jee. Siitä me ollaan oltu tosi iloisia.

Sehän ei tietenkään ole Isin pikku timpurin vika, että sähkökaappi on keittiössä eikä eteisessä, niin kuin kai monessa kerrostaloasunnosa on? Tällä asuntoalueella, jossa kaikki "vanhat" talot on rakennettu samoihin aikoihin, samalla mallilla, sähkökaapit on keittiössä, uusissa, 2000-luvulla rakennetuissa taloissa ne varmaan on jossain fiksummassa paikassa.

No, tämä Isin pikku timpuri on keittiöremonttia tehdessään äidin pyynnöstä lisännyt keittiöön yhden kaappiryhmän lisää ja tietenkin niin, että se sähkökaappi on siellä kaapiston SISÄLLÄ! Eli joka kerta kun sähköt pitää katkaista, niin kaapista pitää tyhjentää ylähylly jotta sen saa pois ja sähkökaapin auki. Samaten jos sulake palaa. Onneksi *koputtaa puuta* niin ei ole käynyt usein.

Esim. joulun alla se hylly piti tyhjentää ja irrottaa kun vaihdettiin hella, ettei hellapoliisi saa sähköiskua.

Nyt sitten tuli lappu, että pojat tulee puhdistamaan ilmastointikanavat, jotka sijaitsevat vessassa, kylpyhuoneessa ja keittiössä. Kiva. Hyvä, että puhdistavat. Missäs se onkaan keittiössä. No kas, se on tuolla maustehyllyn takana ja siihen maustehyllyyn on kiinnitetty liesituuletin! Isin pikku timpurihan se on taas ollut asialla! Ei kun irrottamaan sitä saamarin maustehyllyä ja liesituuletinta - kun ensin keksittiin, että millä ihmeellä me saadaan ne irti niin,
ettei putoa hellalle!
Mä en välttämättä jaksa kannatella liesituuletinta, kun AM irrottaa sitä yläpuolelta, mutta yletynkö mä ruuvaamaankaan sitä liesituuletinta irti kun AM pitää sitä, meillä kun ei oo keittiöjakkaraa tms.  Liesituuletin oli aktiivihiilisuodattimilla toimiva, olen ne suodattimet muutamia kertoja vaihtanut, mutta arvatkaa miltä siellä maustehyllyn takana näytti! Voi ällötys!
Ja kaiken lisäksi sieltä löytyi sellaisen vanhan kupulampun - tiedättehän mitä ennen oli keittiöissä juuri hellojen päällä - kanta! Oli vain otettu kupu ja lamppu pois mutta kaikki muu härpäke sitten olikin jätetty sinne. Lisäksi yksi pyyhekoukku.

Semmonen Isin pikku timpuri. Onhan se tehnyt kaikkea muutakin, mutta jääköön ne toiseen kertaan :)

12 huhtikuuta 2014

Pöllöjä - osa xxxx - ja iloinen veronmaksaja hukassa.

Odotin eilen(kin) postia kieli pitkälläni, sillä sieltä olisi pitänyt tulla postia sairaalasta, uusi sairaslomatodistukseni. Ei sillä muuten olisi niin kiire ollut, kyllä mä sen esimiehelle ehtisin toimittaa, mutta kun se ei ole se ensteks tärkein tyyppi sen saajaksi (puhelinsoitto riittää ensi hätään) , vaan tärkein on se joka maksaa mun kuntoutustukeni ja niille pitää saada lausunto ajoissa, että ehtivät sen käsitellä: jatkavatko maksamista vai ei. Ja mitähän sitten tehdään.... Sitten se paperisota vasta alkaakin - meilläkin nimittäin alkoi yt-neuvottelut, ja kun mun työtehtävät on jo muutenkin siirretty muille ja en enää omaan työhöni voi palata ja työnantajalla tuskin on tarjota mulle työtä niin lopputulos lienee arvattava... No se siitä, sen näkee sitten, sitä on turha murehtia etukäteen, mä en jaksa enää muuta kuin nauraa tollasille asioille, isompiakin murheita maailmassa on.

No, postipoika yrittää epätoivoisesti jotain tunkea meidän postiluukusta sisään mutta ei vaan onnistu joten menin sitten avaamaan oven ja tuumasin, että sulla olis vissiin meille joku paketti. Postipoika oli nimenomaan poika :), semmoinen nuori nätti poika (jonka kanssa naapurin rouvan kanssa alkuviikosta tuossa pihalla juteltiinkin näistä Itellan irtisanomisista; kiire kasvaa kun postia on niin julmetusti = posti ei ole vähentynyt mihinkään vaikka väki vähentyi. Miten yllättävää *Pöllö pyörittää silmiään*) Nyt ihmeteltiin postipojan kanssa sitä, että miksei paketti mahdu luukusta sisään, vaikka on ihan Itellan oma paketti, tultiin sitten vaan siihen tulokseen, että meidän talossa on tavallista pienemmät postiluukut!

Eikä tullut sitä saikkulappua. Mutta tuli päätös Kelalta matkakuluista Kuopion reissusta. En nyt ole oikein tyytyväinen. Sairaalasta saamassani todistuksessa on merkittynä, että tarvitsen SAATTAJAN, joka mun Nalle Puh -aivoilla tarkoittaa, etten voi matkustaa yksin, eikä mun mielestä voi esim. taksikuskia velvoittaa mulle saattajaksi? Eli puoliso vei mut, tuli kotiin ja tuli viikon päästä kotoa hakemaan mut. Mun laskuopin mukaan tekee yhteensä neljä (4) matkaa. Päivänä x Koti-Kuopio-Koti ja päivänä y Koti-Kuopio-Koti. Maksoivat vain kahdesta matkasta. Että hormipulverillako se sieltä Kuopiosta kotiin tuli silloin mut sinne viedessään ja vastaavasti tuli takaisin Kuopioon kun tuli mua kotiin hakemaan? Vai meinaako se, että se hengaili viikon auton kanssa siellä Kuopiossa, ajeli p...rallia ympäri Kuopion toria. Valitus on tehtävä, ei auta.

Mutta! Tuli postia Osakaiselta ❤❤ Ihana Pöllökortti - Kiitos!!

Äitirakas oli tullut edellisenä yönä Englannista ja munhan piti malttamattomana päästä hakemaan tuliaiset ☺ ja tietysti kuuntelemaan kuulumiset.  Siinä matkalla sitten ajattelin käydä sairaalasta polilta kysymässä sitä saikkulappua, josko se ois siellä valmiina ja saisin sen käteeni, ei tarttis oottaa postia. Tiesin, että se olisi pitänyt olla kirjoitettuna tiistaina, olin saanut tiedon edellisellä viikolla hoitajalta. Sihteeri koneelta katseli, että ei täällä mitään ole kirjoitettuna... mrrrrrr.... Ystävällisesti hän tulosti mun tiedot sieltä koneelta, kirjoitti siihen, että se tarvitaan mahd. pian ja että soitetaan as:lle kun kun se on valmis, jotta sovitaan noudanko sen vai laitetaanko postiin ja sanoi vievänsä sen lääkärin pöydälle. Kahden tunnin päästä sain puhelinsoiton, että todistus on valmis, tuunko hakemaan ☺☺ Kävin sen sitten hakemassa, kun tultiin takaisin kotiin. Sairaslomaa 31.10. asti eli sitt oon ollut saikulla jo yli 2 vuotta.... Ja viimeisin, tosin lievä, kohtaus eilen kaupasta tullessa. Varsinainen naurun asiahan nää kohtaukset ei oo, mutta kieltämättä vähän hymyilyttää, että Citymarketin parkkipaikalla, jossa menee autoja suuntaan jos toiseen, niin mä kuulen AM:n puheen lisäksi vaan kotimaista iskelmää ☺ ☺☺

Äitirakas - nykyään jo oikea maailmanmatkaaja ☺ ja Siskorakas olivat ostaneet mulle hirveästi tuliaisia, sain oikein kunnon pöllösaaliin: ❤❤


Sain uuden ihanan ison olkalaukun, mihin mahtuu naisen kaikki tarpeellinen tavara (Arttorius ei siellä kyseenalaista yhtään, mihin lapseston tarvitsee isoa laukkua ☺) ja siihen sopivan lompakon. Oman tuttipullon = juomapullon, juuri sopivan tarjottimen aamupalan siirtämiseksi olohuoneeseen, pienen ristipistotyön ja sudokukirjan ☺ Niin ja pöllölaastareita!

Niin ja uus liesituuletinkin haettiin. Ai mutta siitähän mä en ole kertonutkaan. No, kirjoitan siitä ihan oman päivityksen. Entisen asukkaan oman pikkutimpurin jäljiltä päästään tekemään pientä remonttia - jota ei ois nyt just haluttu tehdä.

Anteeksi kirjoitusvirheet!

03 huhtikuuta 2014

Katjainkerin haaste blogista Maalla melkein kaupungista

Säännöt:
1. Kerro keneltä sait haasteen
2. Ensimmäinen kuva on tärkein tai pieni kollaasi blogistasi
3. Haasta ne, jotka mainitset haasteessa

Sain haasteen Maalla melkein kaupungissa -blogin Katjainkeriltä. Vanha ystävä, jonka kanssa on vietetty monta hauskaa iltaa tanssilavalla järjestystä yllä pitäen  - nauru pidentää ikää, joten meillä on paljon vuosia edessä :) .

YLEISTÄ:
Milloin perustit blogisi?
15.3.2010 vanhan Vuodatuksen puolelle. Kun Vuodatus sitten otti ja jumahti, hukkasi kaikki kuvat ja suurin osa seuraamistani blogeista siirtyi tänne bloggerin puolelle ja itselläkin oli muutaman kuukauden tauko, niin jatkoin täällä bloggerin puolella 16.12.2012 alkaen.

Mistä blogisi nimi tulee?
Nimessä yhdistyy kaksi rakasta harrastusta: melonta ja neulominen. 
"Voiko sukkapuikkoja käyttää melana? Kuinka monta melaa tarvitaan, että voi neuloa villasukat?" Kumpaakaan en ole vielä kokeillut :) Ehkä joku vielä tekee mulle tarpeeksi pienet melat, joilla voi kokeilla neulomista...

Mikä on nimimerkkisi tarina?
Nimeni, HelvetinPöllö, tulee Lapseltani, joka pienenä tykkäsi leikkiä papan kanssa karhuja. Kerran kotona sängyllä pötkötellessä Lapsi jutteli, että "minä olen pikku karhu, pappa on iso karhu, isä on iso susi ja äiti on... tollanen helvetin pöllö."  Oli kai kuullut, kun isänsä oli joskus sanonut mulle, että sä oot kanssa yks helvetin pöllö, kun olin hölmöillyt jotain.

ARKISTO:
Näytä jokin vanhoista bannereistasi
En osaa vielä käyttää tätä bloggeria niin, että osaisin laittaa tänne bannerin, ja Vuodatus hävitti IHAN KAIKKI kuvat mitä sinne oli tallennettu.

Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään.
En osaa eritellä mitään kommenttia joka erityisesti saisi hymyilemään - kaikki kommentit saavat hyvälle mielelle.

Muutama kuva sinusta vuosien varrelta.




Postaus, mistä olet erityisen ylpeä.
Jaa-a, erityisen ylpeä....en nyt tiedä erityisen ylpeä, mutta parhaimmat tekstit taitaa olla siellä vuodatuksen puolella, täällä tuntuu, että olen vähän ruosteessa. Tai sitten se vaan johtuu siitä, kun kotona yksin ei oikein tapahdu mitään ;)

Postaus, joka oli kuukauden suosituin.
Kuukausi vaihtui juuri,joten postauksia ei ole kuin yksi, mutta viime kuu mukaan laskettuna "Lankakeriä, postimerkkejä, pöllöjä..."

Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän.
No - kaikki tietysti  :)

SEKALAISET:

Oletko tehnyt teemaviikkoa?
Enpä ole tullut ajatelleeksi - koko blogin idea on alunperin kertoa melonta- ja retkeilyjutuista sekä esitellä käsitöitäni. Molemmat on jääneet vähemmälle tänne bloggeriin siirryttyäni ja uuden ystävän myötä, mutta ehkä tästä vielä kummankin osalta virkistytään ;)

Onko sinulla yhteistyökumppaneita?
Ei.

Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa?
En.

TILASTOT:

Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
3593

Lukijamääräsi tällä hetkellä?
6

Päivän sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
30

LUKULUETTELO:

Blogi, jonka postauksia odotat eniten.
Tää on oikeestaan vaikea, sillä niitä on useampia. 
Nollavaimon paluu
Marjaanan maja
Shout out loud!
Maalla melkein kaupungissa

Blogi, joka on luettelon ensimmäinen ja viimeinen.
Blogissani ei ole luetteloa lukemistani blogeista ja feedly.comissa seuraamani blogit on aakkosjärjestyksessä

Blogi mihin liityit lukijaksi viimeiseksi
Marjaanan Maja

KUVIA:

Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi.
Kaikki parhaat ja tärkeät kuvat hävisivät siellä Vuodatuksen puolella ja täällä bloggerissa on vielä kovin vähän kuvia. Tärkein kuva on kuitenkin tädin pikku Prinsessa <3 joka on jo kasvanut isoksi tytöksi, ja osasi kaivaa mummon matkalaukusta tuliaisruisleivät :) 


Haastan sääntöjen mukaisesti:

Kiitos haasteesta Katjainkeri :)

02 huhtikuuta 2014

Lankakeriä, postimerkkejä, pöllöjä... Anna hyvän kiertää :D

Taas on laitettu hyvä kiertämään ja saatu hyvää mieltä ja paljon naurua ympäri kotimaata :)

Kuulun Facebookissa pariinkin käsityöryhmään, joista yksi on ihan ylitse muiden. Siellä ei riidellä eikä mollata toisten töitä, päinvastoin - siellä voi kertoa surut ja murheet ja aina saa tukea ja apua ja ystävällisiä neuvoja.

Viime viikolla siellä yksi ryhmäläisistä kyseli apua työkaverilleen, jolta oli jäänyt sukka kesken, kun lanka oli loppunut kesken. Multa sattui sitä lankaa löytymään pieni kerä, jäänyt jostain työstä ja miten olin kerrankin ollut sen verran fiksu, että olin siihen kerän jämään kirjoittanut mitä lankaa sen on! Lanka lähti postissa tarvitsijalle - ja postissakin kävi vielä niin, että kirjeen lähettäminen maksoi 1,40 euroa, mutta taskussani ei ollut kolikoita kuin 1,35 euroa. Postin täti sanoi, että antaa olla, hän ottaa sen viisi senttiä tuolta "vippimukista". Tarjosin kyllä seteliä, että on mulla rahaa, mutta kun ei ole näitä kolikoita... Hetken päästä, kun olin käynyt kaupan puolella ja saanut setelistäni takaisin 55 senttiä, palautin sen viisisenttisen sinne "vippimukiin" - josko se auttaisi jotakuta muuta myöhemmin.

Eilen sitten sain postissa kiitokseksi avustani tällaisen ihanan pöllökortin



Itse olen pistellyt jo aikaa sitten tämmöiset pöllöt, mutta ovat jääneet odottamaan silmiä, kun en pöljäke ole tajunnut, että mulla on laatikko täynnä askartelusilmiä, siililapasia varten. Tänään ompelin niille napit silmiksi, mutta ei ne oikein olleet hyvät. Laitoin ko. ryhmän sivulle kuitenkin kuvan ja sieltä sitten sain vinkin noista askartelusilmistä - kun tämä samainen, ylläolevan pöllön pistellyt ystävä oli tehnyt samat pöllöt joskus aikaisemmin  ja käyttänyt noita askartelusilmiä. Vaihdoin silmät ja kas, nythän ne näyttää jo ihan oikeilta pöllöiltä, vai mitä :D