perjantai 7. maaliskuuta 2014

Big Brother tällä erää ohi

Viikko Savossa on takana. Nopeasti se sitten meni, vaikka maanantaina tuntui, että perjantai ei tule ikinä! Valitettavasti sitä ei saatu mitä lähdin hakemaan, eli yhtään kohtausta ei koko viikolla tullut, eikä edes minkäänlaisia ennakkotuntemuksia - johtuen varmaan siitä, kun ei siellä mitään tarvinnut tehdä. Ruokaa kannettiin eteen viisi - VIIISI - kertaa päivässä muuten sitten katselin telkkaria ja neuloin sukkaa. Palapeliä rakensin välillä, mutta sekään ei oikein sujunut, kun selkä ei oikein tykännyt pöydän ääressä kyyhöttämisestä. Mietittiin jo, että pitää lainata siivoojilta imuri, että pääsen imuroimaan, se on varma keino saada kohtaus aikaiseksi ☺
Välillä vessareissulla jäin juttelemaan naapurihuoneen Niinan kanssa, mutta kovin pitkäksi aikaa siihen ei sopinut jäädä - pari kertaa sain "lentävän lähdön" omaan huoneeseeni. Edes suklaalla lahjominen ei auttanut. Jotkut hoitajat kyllä laittoivat meidät samaan kameraan, että saatiin jutella pidemmän aikaa.

Hoitajien kanssa tuli juteltua paljon, tosi mukavia hoitajia siellä KYS:n Videotelemetrian osastolla oli - heitä kyllä tulee ikävä. Yöhoitajana oli muutamana yönä mieshoitaja, en nyt muista koko nimeään, mutta JP kuitenkin. Hän saattoi mut perjantaina takaisin tavalliselle osastolle ja totesi, että taisit saada nukuttua ihan hyvin, katselin että et hirveästi pyörinyt unta odotellen ☺ (kamerat kuvasi meitä myös yöllä). Juu, ei ole mulle tuo nukahtaminen ongelma - AM:kin tuumaa välillä, että nukahdan kesken lauseen...

Mutta ah, kyllä oli ihana päästä suihkuun ja liotella ne piuhat ja se sementti irti päästä. Tuntui jo, että joku on sinne tehnyt pesän!

Kotiin pääsin lauantaina, AM tuli hakemaan. Sitä ennen vietin hauskan perjantai-illan ja lauantai-aamupäivän huonekavereiden kanssa, meitä oli neljä samassa huoneessa - Niina jonka kanssa oltiin siellä video-EEG:ssä  ja kaksi muuta. Tavallisella osastolla ei enää ruokaa tuotukaan nenän eteen vaan se tarjoiltiin oleskeluhuoneessa; meille jotka pystyimme itse liikkumaan. Huoneisiin kuului kuulutus, ihan kuin Silja Linen risteilylaivalla "Lounas tarjolla oleskelutillassa". Varsinkin kun iki-ihana taikuri-opiskelija Tapani sen kuulutti ☺ Siis lähihoitajaopiskelija, mutta varsinainen taikuri oli hän!

Mutta ikävää oli se, että kun kotimatkalla n 70 km ennen kotia pysähdyttiin tankkaamaan autoa ja tyhjentämään kuskia ja matkustajaa niin SITTEN  se kohtaus tuli! Ottaa niiiin päähän. Suututtaa. Keljuttaa. Ja on niin pettynyt olo. Vaikka en suinkaan ole ainoa ja ensimmäinen, jolle näin on käynyt, mutta silti.
Nyt sitten odotetaan, saavatko lääkärit syheröstä silti joltain irti ja mitä palaverissaan päättävät: menenkö/pääsenkö sinne uudestaan yrittämään niin, että menen tavalliselle osastolle jo aikaisemmin lääkityksen purkuun ja sitten vasta itse tutkimukseen. Odotetaan, odotetaan, odotetaan. Arvatkaa onko odottavan aika pitkä????


6 kommenttia:

  1. No, onpa tylsää! Mutta tuollaistahan se aina tässä elämässä. Asiat tapahtuu väärään aikaan. Joskus epäilen, että ollaan osa jotain peliä ja pelaajalla on outo huumorintaju. Hyvää naistenpäivää kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, asiat ei aina mene suunnitelmien mukaan. Mutta mahdollisella seuraavalla kerralla olemme viisaampia - niin minä kuin lääkärit ja hoitajatkin. Tehdään sitten vaikka niitä haara-perushyppyjä tai siivotaan koko osasto, jos ei muuta ;)

      Poista
  2. Lähetän voimahalin näin virtuaalisesti. Hyvää alkavaa viikkoa ja neulomisen tuomaa hyvää mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - neulon ja pistelen ristipistoja vuorotellen kotitöiden ohessa :)

      Poista
  3. Sulle on haaste mun blogissa...äläkä nyt vaan saa kohtausta ♥

    VastaaPoista