sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lukihärö

Käytiin tänään AM:n kanssa pikaisesti ostoksilla Cittarissa. Mulla on aina ollut paha vika lukea esim. mainoskylttejä, iltapäivälehtien lööppejä, lehtien kansitekstejä, kirjojen nimiä, elokuvien nimiä jne nopeasti ohikulkiessani väärin.
Kuuten myyräsandaalit. Ne oli oikeasti nyörisandaalit.

Tänään Cittarissa oli myynnissä lastenkirja nimeltä Kaksi kahjoa pandaa.
Vai olikohan se sittenkin Kaksi ujoa pandaa...

Siinäpä pohtimista ☺


Aineeton joululahja, paras joululahja

Olin pyytänyt ystävääni kanssani kuuntelemaan ja laulamaan Kauneimpia joululauluja tuossa melkein naapurissa olevaan kirkkoon, tarkoitus oli samalla verestää vanhoja muistoja, joita mä en valitettavasti muista. Oltiin kuulemma käyttäydytty vähän.. miten sen sanoisi..ei kai ihan niin kauniisti kuin kirkossa pitäisi ☺ Tai kai kirkossa nauraa saa, jos ei häiritse muita? Ymmärsin, ettemme häirinneet muita.. Ainakaan hirveesti ☺

Joka tapauksessa, kävi kuitenkin niin, että ko. tilaisuutta ei kirkossa ollutkaan, onneksi tarkistin sen netistä, ettemme menneet oven taakse turhaan kolkuttelemaan. Joululaulujen laulamisen sijaan (mä en osaa laulaa, joten luultavasti AM olisi heittänyt ainakin mut pihalle) vietimme pitkästä aikaa oikein mukavan tee- ja rupatteluillan meillä.

Ystäväni on vastikään muuttanut lähes naapuriin ja laittoi aatonaattona viestin, lähtisinkö ulkoilemaan. Itseäni alkoi sisälläolo jo vähän tympimään, kun meillä oli kaikki jouluvalmistelut hyvällä mallilla - Lasta odotettiin (ihan kuin olisin ollut raskaana!) saapuvaksi kotiin ja sen jälkeen mummolaan riisipuurolle. 

Oltiin aikanaan samassa työpaikassa ja lähestulkoon kuin paita ja peppu ☺☺, mutta sitten välille tuli. Noh - tuli, kaikenlaista, Sinä S tiedät ☺ 

Tehtiin mun mittapuun mukaan aika pitkä kävelylenkki; mulla on TOSI huono kunto, aikaa meillä meni varmaan 1,5 tuntia. Ja lopulta sain suuni auki. Sain pyydettyä anteeksi käytöstäni, sillä katsoin olevani syypää välirikkoomme. Koska oltiin kuitenkin aikuisia ihmisiä, käyttäydyttiin ihmisiksi toisiamme kohtaan (käyttäydyttiinhän?), mutta ystävyys oli mennyt. Ja siitä olin pahoillani. Kerroin, että olin aloittanut useita meilejä, joissa yritin pyytää anteeksi, mutta kaikki ne jäi lähettämättä, ennen kuin hän lähti pois.

Puhuttiin asia selväksi ja sain vastauksen "anteeksipyyntö hyväksytty" ☺ Jo se tuntui hyvältä. Mutta kun pääsin kotiin, jonkun ajan päästä sain  tekstiviestin, jossa luki: 

"Sun anteekspyyntö merkkas paljon ♥"

Se oli joululahjoista paras tänä vuonna. 

(Toki Lasten saaminen ehjänä kotiin maailmalta oli myös yksi josta olen kiitollinen) 

Sen ansiosta uskallan puhua ystävästä, en kaverista. Kiitos S, toivottavasti voidaan rakentaa uutta ystävyyttä mun kipeille pohkeille, reisilihaksille ja nivuselle ☺☺☼ ☼

Aiemminhan oon jo tätä ystävä/kaveri -asiaa pohtinut tässä syksyn mittaan. 

Joulu mennyt on, kevät saapuu..

Ei kun sehän taisi oikeasti kuuluakin jotenkin niin, että "nyt kun kesä mennyt on.." No, joka tapauksessa, mehän mennään nyt pitkin harppauksin kesää kohti, eikö vain?

KIITOS KAIKILLE, JOTKA KÄVIVÄT TOIVOTTAMASSA HYVÄÄ JOULUA -
sain koneen käyttöön vasta tapaninpäivänä, ja tabletti ja minä ei ystävystytty lainkaan ☺

Jouluviikko alkaa vedellä viimeisiään, nyt ollaan jo sunnuntain puolella. AM:llä oli eilen, siis lauantaina, syntymäpäivä, ja nyt se voi sanoa, että täyttää ensi vuonna 50. Vanha ukko siis sekin ☺

Meidän joulu sujui leppoisasti, ilman stressiä. Mitään suursiivousta ei tehty, koristeita otettiin esiin pikkuhiljaa. Isommat ruokaostokset tehtiin isossa marketissa samalla kun käytiin apteekissa - hakemassa mulle vatsansuojalääkettä jouluruokia varten ☺
Ajattelin siinä sitten samalla ottaa uudella reseptillä epilääkkeitä, mutta kas kas - niitähän ei ollutkaan (yllätys, johon osasin varautua). Farmaseutin kanssa sitä naurettiin, hän taisi olla jo aika väsynyt, oli kuulemma ollut kiireinen ja "huono" päivä. Paransin hänen päiväänsä kehumalla heidän apteekkiaan - ihan tosissani: meillä on apteekki tuossa kävelymatkan päässä, mutta mieluummin ajamme autolla isompaan marketiin ja käymme samalla ko. apteekissa, jossa saa aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.              
Niin, lääkkeet tilattiin ja niiden luvattiin olevan noudettavissa seuraavana päivänä ja kun menin niitä sitten hakemaan, paikalla sattui olemaan meidän kaveri jolta niitä pyysin: ensimmäisenä kun näytin lappuani hän sanoi: "Jaa, tällä lapulla saakin  meiltä halauksen" ☺ No, sain mä ne lääkkeetkin kyllä.

Sunnuntaina meillä leivottiin toinen satsi pipareita (ensimmäinen taikina kun meni parempiin suihin enemmänkin taikinana): taikinaan käytettiin Valion uutta sitruunavoita ja tuli kuulkaa hyviä pipareita! Siis ne jälkimmäiset.
Maanantaina haettiin lähikaupasta kinkku ja mitä nyt vielä tarvittiinkaan - siinä päivän mittaan paistettiin bataatti-, juures- ja punajuurisose3aurajuustolaatikot. Punajuurisoseaurajuustolaatikolle kävi niin, että sekin katosi illan mittaan kinkkua paistaessa parempiin suihin ☺ ja kun tiistai-iltana käytiin hakemassa Lapsi junalta ja käytiin vielä lähikaupassa hänen toiveitaan täyttämässä (aika tyhjiä oli hyllyt, esim. punajuurisalaatti oli loppu!), piti ostaa kokonaan uusi punajuurisoselaatikko ☺

Kun Lapsi oli tiistaina saatu junalta kyytiin ajettiin mummolaan perinteiselle riisivellille ja joulukahville. Ja kyllä me syötiinkin - vielä kotonakin oltiin kaikki ihan täynnä ☺☺☺ Varmaan pahin ähky koko jouluna tuli siitä riisivellistä... - hyvä aloitus joululle....

AM heräsi jouluaattoaamuna varhain (ei vaan saanut nukuttua, ressu) ja kävi graavilohen kimppuun, joka oli jäänyt illalla siivuttamatta. Anopilta saaduista suolasienistä oli tarkoitus tehdä sienisalaatti, mutta ne oli TOSI suolaisia, joten niitä piti pari kertaa kiehauttaa, jotta saatiin liika suola pois. Siinä vaiheessa kävin herättelemässä Lapsen; nyt ylös tekemään salaattia Isän kanssa. Siellä ne sitten yhdessä tekivät sienisalaatin ja nam, tekivätpä muuten hyvän.

Parvekkeella ollut kinkku oli vähän kohmeessa, joten otettiin se sulamaan siksi aikaa kun paistoin perunalaatikon. Kun en osaa tehdä imelletystä perunalaatikosta sellaista kuin muori (isän äiti) sen aikanaan teki, niin käytän sitä valmista raakapakastetta, jota ei tarvitse kuin sulattaa ja paistaa. Ja sillä aikaa kun se paistui, otettiin taas ihan rauhallisesti ☺ Taidettiin ottaa aamupäivätorkut...

Kun lopulta puolen päivän aikaan syötiin - siinä Lumiukon ja Joulurauhan julistuksen aikaan - ja sen jälkeen tiskattiin, oli kello sen verran, että aloin odottaa "Joulupukkia". Sitä joka tuo mulle joulun ☺ Ja tulihan se Joulupukki ☺☺ Valkoinen joulutähti koristaa edelleen keittiönpöytää, se on upea!

Loppu iltapäivä ja ilta meni sitten anopilla, perinteisesti. Samu-Sirkan joulutervehdys, se piti katsoa, tietty!

Muutakin jouluviikollakin tapahtui - siitä kirjoitan ihan oman päivityksen, sillä se on sen arvoinen.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Rauhallista joulua kaikille!

"Lapset" on turvallisesti saatu kotomaahan ja suuntaavat huomenna kumpikin tahoilleen joulun viettoon.

Meillä on tiedossa lanttulaatikon - oikeammin juureslaatikon - ja kinkun syönnin välissä 2000 matkakuvan katsomista :-), tekemistä siis riittää joulunpyhiksi!

Joulurauha on kutakuinkin jo laskeutunut meidän matalaan majaan; kinkku on uunissa, huomenna tehdään sienisalaatti ja "siivotaan" kalat sekä nostetaan kuusi eli pajukartio valoineen paikalleen. Aattoaamuna paistetaan perunalaatikko, jotta se saadaan suoraan uunista ruokapöytään.

Näin kirjoittaen kuulostaa, että tekemistä on vaikka kuinka, mutta oikeasti ei ole, kaikki on tehty mitä pitää - meillä otetaan vuosi vuodelta rauhallisemmin ja rauhallisemmin :-) Ihanaa, kun jo tänään on saanut vaan olla ja tehdä käsitöitä.

Yksi harmi tälle päivälle kyllä osui :( Lähdettiin aamusta hakemaan kinkkua ja viimeisiä tarvikkeita lähikaupasta: liukastuin tossa pihalla ja kaaduin suoraan toiselle polvelle. Arvatkaa tekikö kipeetä ja arvatkaa kirosinko? Ihan kaikki ne sanat mitkä olin lapsena mummulta oppinut....
No, nyt se on kosketusarka ja turvoksissa, mutta muuten kunnossa. Jään siis varmaan henkiin :-)

Toivotan teille kaikille kuitenkin rauhallista ja iloista, mukavaa  ja lempeää joulua <3

tiistai 18. marraskuuta 2014

Tauolla, lomalla, matkalla

Pöllönpesä on tahattomalla tauolla tai lomalla luultavasti jouluun asti. Matkalle ei Pöllö päässyt, vaikka olisi halunnut, sillä Pöllön elopaino ylittää kaikki ne lentoyhtiöiden ohjeistukset ja määräykset, mitä lentolippuihin sisältyy matkatavaroita. Ja ylimääräisenä matkatavarana oisin tullut ihan liian kalliiks.

Lapsi sen sijaan lähtee sunnuntaina pitkään haaveilemalleen matkalleen Japaniin. Siitä se on haaveillut ainakin kymmenen vuotta ja nyt haave käy vihdoin toteen. Äiti on tietysti onnellinen Lapsen puolesta, mutta toki myös huolissaan - 3,5 viikkoa on pitkä aika olla niin kaukana.
Ja juu, onhan Lapsi toki asunut omillaan jo monta vuotta, että mistään eroahdistuksesta ei ole kyse, vaan siitä tavallisesta äidin huolesta :)

Ja miten tämä liittyy mun blogiin? Siten, että lupasin hälle läppärini lainaksi matkalle ja hän otti sen mukaansa isänpäivänä. Tilalle sain tabletin, mutta ei tämä ole sama ollenkaan, tällä on ihan vihonviimeistä kirjoittaa!

Joten palannen linjoille joulun jälkeen, Lapsi palaa matkalta 18. joulukuuta, lähtee nyt tulevana sunnuntaina, joten saan koneeni takaisin jouluna.

Jos jotain ihan hirrrrrvittävän tärkeätä ilmaantuu, sitten toki palaan linjoille tämän kanssa :)

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille - toivottavasti saadaan vähän lunta maisemaa valostuttamaan.

PS. Anteeksi kirjoitusvirheet, kaikkia en välttämättä huomannut.

torstai 30. lokakuuta 2014

Vuh vuh - kova on kuri mullakin ☺

Meille taloyhtiöön ollaan vaihtamassa oviin uusia lukkoja ja tänään ja huomenna on uusien avaimien jakopäivä. Mulla oli tänään aika hiustenleikkuuseen ja kun sekä kampaaja että huoltoyhtiö ovat tuossa ostoskeskuksessa - jo näivettyvällä sellaisella - ajattelin, että haen ne avaimet siinä samalla reissulla.
Kävelin toimistoon, siellä näytti tyhjältä, mutta huoltomiesten huoneesta kurkkasi nuori mies (oikea silmänilo ☺) ja huikkasi, että avaimiako tulit hakemaan, tule tänne vaan. Kello oli vähän vaille kaksitoista ja huoltoyhtiön porukka oli siellä pitämässä lounastaukoa. Tervehdin kaikkia yhteisesti ja jäin seisomaan ja odottamaan uusia avaimia, ajattelin, ettei siinä varmaan kauaa kestä kun ne saan. 
Kaveri kysyi asunnon numeron ja rupesi etsimään oikeita avaimia, sillä aikaa mua lähinnä ollut nainen sanoi napakalla äänellä "Istut nyt siinä paikallas". Mä vähän hämmentyneenä ja varovasti istuin vieressäni olevalle konttorituolille, sillä ihan oikeasti luulin hänen puhuvan mulle. Siinä samalla huomasin, että hänellä on jalkojensa juuressa kassin lisäksi pieni KOIRA, jolle hän puhui. 
Sanoin tietysti, että "ai sä puhuitkin sille koiralle etkä mulle, en nähnyt sitä sun koira lainkaan" - ja koko porukka siinä huoneessa räjähti nauramaan ☺☺ 
Ihan oikeasti nimittäin hetken luulin, että hän puhui mulle!
Totesin vielä, että seuraavaksi varmaan pyydät multa tassua ja heittämään voltin ☺ ☺
Naurettiin niin, että meinas tulla kaikilta pissat housuun!
Kova on siis kuri meidän huoltoyhtiössä - mutta sain avaimetkin lopulta ☺ 

torstai 23. lokakuuta 2014

Kaksikielisyys

Sisko perheineen asuu siis Englannissa ja Prinsesssasta on tarkoitus kasvattaa kaksikielinen. Daddy perheineen puhuu Prinsessalle englantia ja siskoni puhuu hänelle koko ajan suomea ja on onneksi löytänyt kotikaupungista suomenkielisiä ystäviä, joilla on saman ikäisiä lapsia.

Onneksi on myös keksitty skypet ja kaikki muut mahdolliset yhteydenpitovälineet, joilla he pitävät yhteyttä mummon kanssa - Prinsessa ei tietenkään kovin kauaa malta kameran edessä olla, mutta osaa kuitenkin jo näyttää äidille konetta ja sanoa "mummo, mummo" - eli että mummolle pitää soittaa ☺

Mummo lähetti Prinsessalle syntymäpäivälahjaksi kirjan, jossa oli ihan yksinkertaisia kuvia ja suomenkielisiä sanoja. Mummo pyysi etsimään kirjasta koiran, mutta sitä ei tuntunut löytyvän (ei tainnut olla lainkaan). Tyttöpä näppäränä rupesi selaamaan kirjaa ja "huutelemaan" koiraa: dog, dog, dog, dog, dog ☺☺

Nyt oli jo sukatkin muuten kelvanneet jalkaan .ja oli ne ihan sopivat, piikit vaan ei kuulemma oikein ihan olleet pitäneet - eli pitää seuraavalla kerralla muistaa painaa se aine  tasaiseksi. Mutta kyllä ne kuulemma kelpaa.

Eilen kävin tapamaamassa käsityöystävää naapurikaupungissa - on tässä netissä hyvätkin puolensa. Monet hienot ihmissuhteet olisi jääneet syntymättä ilman nettiä ☺☺  Meilläkin oli ystävän kanssa tarkoitus tavata ihan vaan kahden, mutta saimme vielä yhden vieraan, johon olin tutustunut "antaa hyvän kiertää" - jutun merkeisssä. Henkilö, jonka työkaverille viime keväänä lähetin sen pienen lankakerän sukan loppuunneulomista varten, halusi tavata mut ☺

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Piikkareiden uuskäyttö

Olen tässä nyt jo muutaman viikon peräänkuuluttanut sitä, että kunpa voisi ja osaisi säilyttää vielä aikuisenakin edes osan siitä lapsenmielisyydestä ja siitä pohjattomasta uteliaisuudesta mitä lapsilla on. Ja siitä, ettei olisi niin tiukkapipoinen asioiden suhteen, vaan osaisi suhtautua asioihin samanlaisella "kyllä minä osaan" ja "kyllä minä pärjään" ja "kyllä minä voin jos haluan" -asenteella kuin lapset.
Osan siitä olen jo saanutkin takaisin, mutta paljon on vielä opeteltavaa. Meillä on vain tämä yksi elämä - sen olen jo oppinut - miksi heittää se hukkaan tekemällä asioita joita ei tosiaankaan halua tehdä, kun on näitä asioita joita on tehtävä ja joiden kanssa on elettävä.

Prinsessa täytti tänään huikeat kaksi vuotta ja äiti, daddy ja kaksi auntieta (meniköhän taivutus oikein...) olivat järjestäneet hänelle huiman syntymäpäiväaamun. Ihan ehdoton ykkönen lahjoista oli parkkitalo. Sen voittanutta ei kertakaikkiaan ollut  ☺☺. Serkkupoika, eli mun Lapsirakas on vähän kade siitä ☺. Koko päivä oli yhtä juhlaa ja hulinaa. lltapäivällä olivat avanneet mummon ja mun paketin. Mummo oli lähettänyt muun muassa ihan selvät lapaset ja niitä oli kokeiltu käteen, mutta mun tekemät piikkarit.... niitäkin oli kokeiltu käteen ja vaikka äiti oli selittänyt, että ne ovat sukat ja ne laitetaan jalkaan, kokeillaanpa niitä, niin neiti oli itsepäisesti väittänyt, että ne kuuluvat käteen, eikä suostunut niitä jalkaansa laittamaan.
 
Ja siinä ne nyt ovat, käsissä. Ehkä niitä huomenna voidaan sovittaa, onko sopivan kokoiset jalkaan vai laitetaanko kiertoon ja täti tekee uudet ☺

Aamulla puhelin herätti taas 5.06. Tekstiviesti ilmoitti, että sähköpostiin, jota en käytä, on tullut K-Plussan asiakaskysely. No kiva. Edellinen tuli kuukausi sitten yöllä kolmen aikaan. Yritin jo kerran aikaisemmin Soneran omien sivujen kautta vaihtaa ko. sähköpostin salasanaa, mutta palvelu ilmoitti, ettei salasanaa voi vaihtaa koska palveluun ei ole ilmoitettu matkapuhelinnumeroa, johon uuden salasanan voisi lähettää. Anteeksi mitä? Miten se sähköposti sitten tiesi ilmoittaa siihen matkapuhelinnumeroon sen ilmoituksen saapuneesta sähköpostista?  Silloin kuukausi sitten asia jäi hoitamatta, kun en jaksanut asiaan paneutua, mutta nyt meni hermo siihen aamuöiseen herätykseen - en varmaan muuten ole ainoa jolla on puhelimessa äänet päällä myös öisin, en varmaan ole ainoa jolla on iäkkäät vanhemmat joille voi sattua jotain myös yöaikaan, vai olenko?
Soitin siis heti lääkkeenoton jälkeen Soneralle hiukan närkästyneenä, ilmoitin melkein ensimmäisessä lauseessa, etten muuten aio maksaa salasanan vaihdosta 10,00 euroa!!!, mutta sopii korjata tämä tilanne, kun en itse pysty sille mitään täällä Omilla sivuilla tekemään vaikka haluaisin. Pari nuorta miestä siihen tarvittiin, että sain uuden salasanan ko. sähköpostiin ja kas, nyt toimii sekä sähköposti, että K-Plussalle on ilmoitettu, että pitäkää kyselynne, mulle niitä ei tartte enää aamuöisin lähetellä, en aio niihin siihen aikaan vastailla, on parempaakin tekemistä. Etsikää vaikka joitakin unettomuudesta kärsiviä...
No ei nyt sentään - se on ikävä vaiva tiedän kyllä, itsekin siitä aika ajoin kärsin, mutta onneksi se on toistaiseksi ohi menevää.

Että semmoista tänne Pöllönpesään tänään.

Ai niin, lääkäri soitti mun yhdestä viheliäisestä rasvapatista, joka aika ajoin vihoittelee. Se tutkittiiin ultraäänellä, ei ole kuulemma iso (alle 5 cm ei ole iso), joten turha laittaa sitä mihinkään eteenpäin, tulee sairaalasta bumerangina takaisin. Ja työterveydessä ei ole tarvittavia vermeitä sen poistamiseen kun on niin syvällä. Ootellaan, josko se kasvaa tai rupeaa taas kiukuttelemaan ja kokeillaan sitten sitä, että jos ne sairaalassa leikkais sen pois. Noh. Onpahan tutkittu sekin vihulainen.

Pahoittelen kirjoitusvirheitä. Rakennekynsistä yhdeksän on vielä jäljellä. Yksi otti ja lähti tänään irti kun avasin keksipakettia.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Hyviä uutisia ☺

Eilen perjantaina oli hyvien uutisten päivä ☺ Joku varmaan sanoisi, ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta mä iloitsen silti ja haluan jakaa iloni myös teidän kanssa!

AM:llä oli eilen jälleen sairaalakeikka, syöpäkontrolli. PUHDAS. Seuraava kontrolli vasta puolen vuoden kuluttua, aiempien kolmen kuukauden sijasta. Eli sitten on jo kevät pitkällä ☺☺ Kaiken lisäksi lääkäri kysyi, että "olet tainnut lopettaa tupakan polton" - sekin siis näkyi tarkastuksessa, verisuonet olivat kuulemma vahvemmat.

Olen niin iloinen ☺☺☺☺

Eilen illalla katseltiin AM:n kanssa Vain Elämää ja Elastisen päivää. Ei ole turhaan miestä valittu viime vuonna Vuoden positiivisimmaksi mieheksi. Sitä energiaa ja sitä lapsenomaista uteliaisuutta elämää kohtaan mikä miehellä on, huh! Eilinen ohjelma kyllä muutti käsitystäni (-mme) miehestä täysin.


Sain vihdoin sen paketin sieltä Ameriikan maalta. Postipojat oli sitten kuitenkin aika hitaita, loppujen lopuksi, mutta onneksi mulla ei ollut kiire. Tällainen paketti sieltä tuli:

Itse puolestani lähetin Englantiin Pikku Prinsessalle tällaiset piikkarit. Prinsessa täyttää tiistaina huikeat ➁ vuotta ♥♥
Äidin toivomuksesta sukat ovat lyhytvartiset ja tehty vähän ohuemmasta langasta, sillä ovat tarkoitettu nimenomaan sisäkäyttöön. Ja nuo piikit ovat liukuesteainetta, mutta näyttävät näin "käyttämättöminä" AM:n mielestä ihan piikkareilta ☺
Mukaan lähti myös silikoninen muffinsivuoka, sillä Prinsessa on kova leipomaan ☺

Ja tämmöiset junasukan tekeleet, sanon tekeleet, kun eivät ole ihan ohjeen mukaiset, lähti työkaverin kummipojalle. Mullahan on paha tapa aloittaa aina uusi työ kun löytyy jotain mielenkiintoisempaa tai kun tulen luvanneeksi tehdä jollekin jotain ja sitten niitä UFOja löytyy hirvittävä kasa jostain. Tein taas inventaarion yhdelle UFO -kasalle ja sieltä löytyi pariton junasukan tekele, päättelin sen ja tein sille parin ja kun työkaveri sai juuri sopivasti kummipojan, niin annoin ne hänelle

Ja lopuksi vielä tällainen "tunnelmakuva" - josta ei kyllä oikein saa mitään selvää. Kuva on otettu Hausjärven Mommilanjärvellä, Saidanlahdella pari viikkoa sitten.
Kyseessä on koko perheen tapahtuma, Saidan tulet, jonka yhtenä järjestäjänä on meidän latuyhdistys (Teuronjoen latu). Ohjelmassa oli mm. luontopolku, taskulamppuretki lapsille ja lapsenmielisille, haitarinsoittoa, makkaranpaistoa laavulla, keittoa, muurinpohjalettuja, makkaraa, alueella paloi jätkänkynttilät ja rakovalkeat. 
Nuo järvellä näkyvät "valot" = tuikut ovat yhdessä Vanajavesikeskuksen kanssa askarreltuja lyhtyjä; päreen päälle askarreltiin lyhty, jonka sisään laitettiin tuikkuun ja päreeseen kirjoitettiin terveiset/miten itse kukin osallistuu vesistön suojeluun. Vesillä oli myös kajakkeja, joiden kannella oli osa noista lyhdyistä - oli aika hienoja, kun ne kiisivät pimeässä pitkin vettä.
Tiesitkö, muuten että Vanajaveden vesistö jatkuu Itämereen asti?

Illan päätti upea tulitanssi- ja parkour -esitys!


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Ystävistä - uusista ja vanhoista

On ollut tarkoitus kirjoittaa ystävistä jo moneen otteesen, mutta se on aina jäänyt, ajatus on vain jotenkin kadonnut ja karannut. Jos nyt yrittäisi uudestaan, kun taas on ystävät ja kaverit erottuneet kuin jyvät ja akanat. Ja oikeastaan vähän siitäkin se ajatus lähti, kun kävin taas työterveyslääkärillä päivittämässä kuulumisia ja siellä kerroin, että olen saanut uusia ystäviä, niin lääkäri kysyi, että nettiystäviä vaiko oikeita ystäviä. Jonkun toisen kysymänä olisin ottanut siitä vähän "itseeni", mutta tt-lääkärini on ihan huippu ja tiesin hänen tarkoittavan kysymyksellään mun parasta. Onneksi saatoin vastata, että netin kautta oikeita ystäviä sekä "omalta kylältä" että vähän kauempaakin ☺

Nauruterapia -kirjoituksen yhteydessähän asiaa jo vähän liipattiinkin, mutta otetaan nyt uusiksi.

Mun tai oikeammin meidän, ystäväpiiri on mennyt aika lailla uusiksi tän sairauden johdosta ja olen siitä pahoillani. En tiedä, johtuuko se siitä, että ihmiset pelkää tätä, tai siis näitä kohtauksia, jotka lääkityksen ansiosta on nykyään aika laimeita, ymmärtääkseni. On paljon niitä, joita pidettiin ystävinä, ja jotka on nyt kadonneet kokonaan, eivät ole ottaneet yhteyttä lainkaan sen jälkeen kun sairastuin. Vai odottavatko he, että me otamme yhteyttä? Jos on epävarma siitä, minkälainen sairaus epilepsia on, siitä löytyy kyllä netistä tietoa.

Sitten on ne ystävät jotka ovat työssä, mähän olen nyt kolmatta vuotta sairaslomalla. Mä aikani yritin pitää yhteyttä ja sopia tapaamisia jne., mutta kun tuntui, että heillä oli aina kiire ja muuta menoa, niin olen lopettanut sen ja ajattelen nyt asian niin, että koska he tietävät, että mulla pääsääntöisesti on aikaa, niin he voivat ottaa yhteyttä sitten kun heille sopii tapaaminen - työn, perheen ja muiden menojen lomassa. Vähän vaan kummastuttaa, että muille ystäville ja kavereille tuntuu löytyvän aikaa, mutta... Kyllä, myönnän, se vähän katkeroittaa, mutta miksi mun pitäisi olla se joka "ruikuttaa" heidän peräänsä, että hei ehtisitkö joskus olla munkin kanssa, kun mulla on vähän tylsää täällä kotona....

Mutta hei, ON mulla vielä ystäviäkin ☺☺ joiden kanssa pidän yhteyttä, niitä vanhoja ja tosiaan niitä uusiakin ☺ Ja ehkä voisi sanoa, että on "puolituntemattomiakin" ystäviä ☺:
Meillä oli muutama viikko sitten Suomi Meloo kokous täällä kotikaupungissa ja olin jo pedannut itselleni kyydin täältä Isolle Kirkolle tädin luo, tätikin kun on ollut pitkään saikulla, niin meinasin että parannetaan vähän maailmaa yhdessä, piristetään toinen toisiamme.
Ennen kokouksen alkua mulle kerrottiin, että mulle on autossa yllätystuliainen, P on sen mulle tehnyt. Tätä P:aa en ole koskaan tavannut. Kokouksen päätyttyä siirsin autosta toiseen ja autossa mua odotti Kultsu eli Kullervo (nimen tämä sai myöhemmin):


Kultsu on KERTAKAIKKIAAN IHANA!

No, matkalla sitten tapahtui taas se, mitä en olisi halunnut tapahtuvan: kohtaus, mutta yhteistyöllä ja puhelimella selvisimme siitä ja vaikka olin jo puolen tunnin päästä ihan tolkuissani, niin mut toimitettiin sananmukaisesti perille asti - tädin odottavaan käsipuoleen asti, vaikka olisin kyllä jo selvinnyt kadun yli turvallisesti itsekseni ☺ Siinä musta punnittiin ystävyys ja huolenpito!
Tämä tapahtui torstaina ja lauantaina sitten täti lähti ja saattoi mut junalla kotiin asti ☺ Ei päästänyt tulemaan yksin junalla kotiin - olihan se toki kivempi tullakin kun oli kaveri mukana.

Viime lauantaina puolestaan soi puhelin ja entinen työkaveri kysyi, olenko kotona, jos hän poikkeaa 10 minuutin päästä matkalla äidilleen. Hämmentyneenä sanoin olevani, ja annoin ajo-ohjeet. Hän ilmestyi ovellemme ja ojensi tällaisen:

Silmäni olivat varmaan teelautasen kokoiset - emme tosiaankaan ole mitenkään läheisiä ystäviä, kunhan fb:ssä soitamme suutamme ☺ Ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen.

En tässä näillä kuvilla ja lahjoilla tarkoita sitä, että ystävyys on kiinni lahjoista ja tavaroista, vaan sitä, että vieras tai vieraampikin ihminen voi olla ajatuksissa. Kultsun tehnyt P tietää mitä mulle tapahtui kaksi vuotta sitten ja kuinka läheisiä ystäviä olemme Kultsun perille toimittaneen ystäväni kanssa. Emme ole koskaan, ainakaan muistaakseni, P:n kanssa edes nähneet.

Pöllöt tuossa kukkarossa taas olivat muistuttaneet entistä työkaveria musta ☺

En saa ajatuksia ulos sellaisina kuin haluaisin, joten ehkä on parempi lopettaa, ja mennä täyttämään tuo lääkedosetti, että on taas viikoksi aamu- ja iltapalat valmiina ☺

Yritetään kuitenkin pitää niistä ystävistä kiinni, ne on kultaakin kalliimpia ennen kuin huomaatkaan.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Ripeätä toimintaa tuolla ulkomailla

Enkä mä ole edes ihan täysin varma mistä maasta oli kysymys, tarvii oikein tarkistaa...Silti uskalsin Visakortillani maksaa nettiostokseni. Eilen illalla tein tilauksen ja äsken sain sähköpostiin ilmoituksen, että ovat laittaneet tavarat tulemaan. Eivät ole turhia tupeksineet.
Amerikkalaisia näyttävät olevan.
Suomalaiselta yritykseltä tilasin 1,5 viikkoa sitten eikä ole kuulunut mitään. En ole kyllä maksanutkaan, ettei sen puoleen. Johtuisko siitä?
Käsityötarvikkeita tilasin molemmista. No, kai ne kotimaisetkin joskus tulee, mielellään hyvissä ajoin ennen joulua.

Meillä opetellaan taas uutta elämää. Uutta siinä mielessä, että AM:llä loppui työt syyskuun viimeinen päivä, "taloudellisista ja tuotannollisista syistä". Vähän vaille 24 vuotta, kiitos tämä riittää, saimme sulta olkapäät paskaksi, nyt voit sitten yrittää etsiä uutta työtä.

Mulla jatkuu sairasloma vuodella - ellen kuulemma koe pakottavaa tarvetta mennä töihin. Noh, viimeisen viikon ajan olo on taas ollut sellainen, että en todellakaan tunne ja jos tässä kerran ruvetaan vaihtamaan lääkkeitä, niin tuskin ihan heti tuleekaan, ei ole ihan helppo homma tuo lääkkeiden vaihto.

Mutta meillä siis opetellaan uudenlaista yhteiselämää. Meidän entinen elämähän - siis ihan entinen elämä☺ - oli sitä, että ehdittiin kotiin siksi, että toinen otti auton käyttöönsä lennossa. Tai sitten se tehtiin päivällä mun työpäivän aikana (työnantajalle kiitos liukuvasta työajasta).
Viimeiset kaksi vuotta on AM ollut töissä ja minä pääasiassa kotona - johtuen monistakin syistä, niistä joskus toisen kerran.... Nyt tullaan jatkossa viettämään aika paljon aikaa yhdessä, ainakin enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja se kyllä tulee olemaan meille haaste ☺☺ Kaikesta selvitään.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Synttäreitä tulossa - sen kunniaksi arvonta täällä http://lankakorisekaisin.blogspot.fi/2014/09/1v-arvonta.html

Tiedän, että täällä vielä, mun vähäisestä käsitöiden valmistumisesta huolimatta, käy käsityöihmisiäkin. Olen kyllä saanut valmistakin aikaiseksi: parit ihan alusta asti tehdyt sukat ja yhdet joskus ammoisina aikoina aloitetut sukat olen tehnyt loppuun. Niistä kuvat joskus.
Nyt on ongelmana se, että olen tehnyt joskus lapasen, jossa on äääärettömän yksinkertainen kuvio ja sille pitäisi tehdä pari. Olen päässyt peukaloon asti, nostanut peukalon silmukat apupuikolle ja nyt pitäisi jatkaa. Mutta kun ei pää pelaa. Ei onnistu jatkaminen millään. Tarvii ottaa ruutupaperi ja piirtää kuvio paperille ja jatkaa sen avulla. Jospa se siitä.

Mutta otsikkoon ja tärkeimpään asiaan.

http://lankakorisekaisin.blogspot.fi/2014/09/1v-arvonta.html -blogissa vietetään synttäreitä piakkoin, 20.10. ja sen kunniaksi siellä järjestetään arvonta.

Käykääpä kurkkaamassa.

Aurinkoista käsityösyksyä, käsityöläiset :D

lauantai 20. syyskuuta 2014

Nauruterapiaa

Jostain syystä kaikki nykyään tuntuu kiertyvän naamakirjaan, mutta sille nyt ei vaan voi mitään - varsinkin kun on ollut näin kauan pois työelämästä. Toisaalta, tämän päiväisen nauruterapian jälkeen en ole siitä ollenkaan pahoillani.
Ja ei, en ole ollut oikeasti missään "nauruterapiassa", vaikka ei kai siinäkään mitään pahaa ole, se vaan ei ehkä ole sittenkään se mun juttu.
Mun nauruterapia ja naamakirja liittyy toisiinsa sillä, että kuulun naamakirjassa käsityöryhmään, joka järjestää tapaamisia milloin kenenkin kotona.

Tänään olin yhdessä sellaisessa tapaamisessa. Meitä oli juuri sopiva määrä ja meillä oli aivan käsittämättömän hauskaa. Yksi asia johti toiseen ja nauroimme niin, että vatsa- ja poskilihakset ovat kipeät.

Puhuimme toki vakavistakin asioista. Jokaisella oli mahdollisuus purkaa sydäntään ja saada tarvittaessa vertaistukea. Mutta vakavistakin asioista voi laskea leikkiä ja hetken päästä taas nauroimme itsemme tärviölle. Päivä oli kerrassaan loistava, eikä tämän jälkeen kyllä tarvitse enää erikseen mitään naurujoogaa eikä muuta.

Mutta kyllä oli ihan kiva tulla kotiinkin, missä ei ollut muita kuin AM. Syötiin ja käytiin kumpikin omille sohvillemme pitkäksemme, valittiin telkkarista kanavaksi Harju & Pöntinen ja ääni sopivan hiljaiselle. Seuraavan kerran kumpikin avasi silmänsä tunnin kuluttua ☺


keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Anonyymit kommentoijat

Mä en yleensä kirjoita blogissani muuta kuin ihan vaan omia kuulumisiani, mutta nyt rupes ottaan oikeasti pattiin nämä anonyymit kommentoijat, joilta itse olen vielä välttynyt, mutta joihin olen muiden blogeissa törmännyt.

En voi käsittää, miksi ihmeessä lukee sellaista blogia, joka ei selvästikään kiinnosta tai jossa esim. kielenkäyttö on lukijalle sopimatonta? Aina sinne silti vaan palataan ja kommentoidaan nimettömänä "kun tää blogi on niin sitä ja tätä ja kun kirjoittaja on niin sitä ja tätä ja ethän sä kirjoittaja VOI olla tota mieltä, kun sun pitää olla tätä mieltä, kun asiat nyt on näin ja noin"

Niinkö? Blogin kirjoittaja voi omassa blogissaan olla just tasan sitä mieltä, mitä haluaa, jokainen blogi on just kirjoittajansa näköisensä. Niin on tää munkin blogi. Enkä aio muuttaa tätä kenenkään pyynnöstä. Se muuttui jo tarpeeksi siinä vaiheessa, kun minäkin muutuin.
Ja tiesittekö muuten, että Wikipediakaan ei ole mikään kaikkitietävä tiedon lähde? Siihenkään ei kannata sokeasti luottaa? Se on ihan yhtä luotettava kuin se, joka minkäkin tiedon pätkän sinne on kirjoittanut, siis vaikkapa minä. Hups. Mahdoinko olla oikeassa?

Tervetuloa vaan tännekin anonyymit kommentoijat, jos katsotte tarpeelliseksi pahoittaa tavallisen ihmisen mielen, osaan kyllä tarvittaessa antaa sanan sanasta, mutta toisaalta olen nykyään kovin kiltti ja toisaalta - kyllä, saatan, huom. saatan katsoa olevani sellaisen yläpuolella. Riippuu aiheesta :)

Mutta muuten olen sitä mieltä että Karthago on hävitettävä ;)
Anonyymit kommentoijat - siis ne jotka eivät uskalla olla mitään muuta kuin pelkkä "anonyymi" ja kirjoittaa jotain negatiivista kommenttikenttään, voivat siis ryömiä koloonsa ja miettiä siellä, millä maailmasta voisi tehdä vähän paremman paikan.

Kyllä. Tiedän, että en tunne sinua yhtään sen paremmin, vaikka siinä kirjoittajan paikalla lukisikin vaikkapa Torakka tai Lutikka, mutta se silti yksilöi sen kirjoituksen paremmin, kuin se pelkkä "anonyymi".
Ja Kummeli elokuvaa mukaellen "vaikka minun blogini huono olisikin, ei sitä minulle päin naamaa tarvitse tulla sanomaan" - voit ohittaa sen ja jättää lukematta.

Hyvää päivän jatkoa sinullekin - nautitaan syksystä, jooko?

lauantai 6. syyskuuta 2014

Heitin kuutamokeikan ☺

Kävin eilen illalla heittämässä kuutamokeikan ☺
Oli hieno kuutamo ja kuunsilta, vaikkei ollutkaan täysikuu, vielä. On kuulemma vasta tiistaina. Meitä oli keikalla kaikein kaikkiaan 19 ja keikan jälkeen paistoimme makkaraa ja keitimme nokipannukahvit. Olipa yhdellä tytöllä vaahtokarkkejakin ja mäkin sain maistaa miltä maistuu kuumennettu vaahtokarkki.

Kävin siis melomassa - ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Siis melomassa oikein kunnolla, enkä vain vähän "lipsuttelemassa" rantavedessä. Kyllä oli kivaa, just niin kivaa kuin sen pitikin olla. Pääsin melomaan isäpuolen kanssa kaksikkoon, yksiköllä en olisi uskaltanut lähteä, mutta kun isäpuoli lupasi ottaa kaksikkoon mukaan, niin päätin lopulta lähteä.
Noh, olihan se kajakkiin meno jo omanlaisensa operaatio...meikäläinen kun on notkea kuin norsunopoikanen (tai itse asiassa norsunpoikasethan taitaa olla aika notkeita, tarkemmin ajatellen...), varsinkin kun kajakki on lasikuitua ja pelkäsin, että se menee rikki - mä kun en ole ihan sieltä pienimmästä päästä... No pääsin sinne kuitenkin ja muistin senkin, miten päin melaa pidetään kädessä ☺ Ensimmäisten kymmenien metrien jälkeen tuntui, että kädet väsyy, auts auts.... Ja hihatkin kastui. Mutta kyllä se alkoi homma siitä sitten pikkuhiljaa taas sujumaan; muistui mieleen missä asennossa se mela oikein pitää olla, ettei kastu hihat eikä ole syli täynnä vettä.

Mutta rantaan tulo ja kajakista poistuminen olikin sitten oma operaationsa.... Enpä lähtiessä tullut ajatelleeksi montaakaan asiaa....Hanskat olisi olleet hyvä juttu. Jalkatukien säätö olisi ollut viisasta. Jne. Kajakista pois tulo nimittäin oli tosi hankalaa. Oikean käden olkapää on leikattu eikä taivu tarpeeksi taaksepäin eikä käsissä ole muutenkaan oikein voimaa - en siis saanut aukon takareunasta riittävää tukea, että olisin saanut nostettua itseni takareunalle istumaan. Lasikuitukajakin reunat on märkänä tosi liukkaat ja paljain käsin en saanut mitään otetta  mistään. Oikeasta jalasta lähti tossu, joten silläkään en saanut kajakin pohjasta mitään tukea - jalkatuki oli niin lähellä istuinta, että siitä ei ollut mitään tukea ollut koko melonnan aikana . Mitähän vielä ☺☺No onneksi apu kuitenkin löytyi - kaksi piti kajakkia pystyssä ja yksi "nosti" sen verran, että pääsin johonkin reunalle istumaan ja siitä kampeamaan itseäni lisää pois sieltä aukosta, mutta johan oli operaatio - eihän sillekään taas voinut kuin nauraa ☺☺☺ Onneksi ihminen sentään osaa nauraa itselleen!

Että semmoinen kuutamokeikka tällä kertaa ☺☺

Vielä harvinaisesta tapauksesta

Kiitos vielä kerran kaikille kommentoijille yhteisesti kannustuksesta - sekin auttaa pois täältä sohvan nurkasta ja uuteen elämään jonka olen ihan tosissani päättänyt aloittaa tässä syyskuun alussa. Vaikka mitään en lupaa - sillä tiedän, että sairauksien aina tulee takapakkia ja muutoksia suunnitelmiin.

Vielä tuosta video-eeg:stä sen verran, että siellä tutkimusosastolla oli kyllä hyvä olla, sillä siellä on koko ajan samat hoitajat - jotka toki kiertävät omissa vuoroissaan, mutta heidät oppii nopeasti tuntemaan. Ja luulen, että he tekevät itse omat vuorolistansa ja tekevät ne niin, että vuorot eivät juurikaan sitten vaihdu "huoneiden" välillä, vaan kummallakin tutkittavalla on koko viikon samat hoitajat koko ajan plus sitten jos tulee lisäksi vielä unitutkimus-potilas, niin hänelle riittää oma hoitaja.

Hoitajat on tosi ihania, siellä on kolme mieshoitajaa, loput naisia. Molempien kohtausten aikana mulla osui olemaan paikalla sama hoitaja ja vaikka toisaalta tilanne oli pelottava (sen mitä ymmärsi), niin toisaalta oli turvallinen olo, kun edessä oli tutut kasvot. Ihan kuin kotonakin, kun on aina ollut AM siinä paikalla, kun on tullut kohtaus.
Viimeisenä yönä oli yövuorossa se sama hoitaja kuin kohtausten aikana ja hän tuumasi kun kävin nukkumaan, että "sovitaanko, ettei tänään enää tule kohtausta ☺".

Missään nimessä mun ei siis ollut tarkoitus pelotella - ei ketään sellaista jolla ei ole mitään kokemusta epilepsiasta tai ketään joka on itse (jos joku sellainen tänne osuu) tai jonka läheinen on menossa video-eeg:hen. Tutkimusta ei tosiaankaan tarvitse pelätä ☺
Kerron kyllä lisää, jos joku haluaa lisää tietoa siitä.

Ja toivottavasti en pelottanut teitä myöskään auttamasta epilepsiakohtauksen saanutta - ettette kävele ohi välittämättä.
Musta on tullut tällainen "paasaaja", ☺☺ kun pelkään, että itse tarvitsen joskus apua kaupungilla tai muualla, ja kaikki vaan kävelee ohi... Ihan perus ea-taidot riittää ja/tai soitto hätänumeroon, josta kyllä neuvotaan. Suuri osa epileptikoista käyttää ranneketta, jossa lukee "epilepsia"

torstai 4. syyskuuta 2014

Harvinainen tapaus - HelvetinPöllön toinen BB-viikko, osa 2

Maanantaina alkoi varsinainen video-eeg eli -aivosähkökäyrä. Ehdin just ja just aamupalan syödä, kun A-P tuli hakemaan mut tutkimusosastolle, S oli jo kadonnutkin kuin tuhka tuuleen. 
A-P kuskas melkein kaikki muut mun tavarat, mulle jäi vaan peitto, josta en luopunut, kun olin sen työllä ja tuskalla (muiden..) perjantaina saanut - mähän en ilman peittoa nuku! Siirryttiin siis videotelemetrian osastolle, josta taisin jo helmi- tai maaliskuussa kertoa tarkemmin. Ja ei muuta kuin taas ne 44 piuhaa päähän. Tällä kertaa musta otettiin kuvakin niiden kanssa, mutta en ole vieläkään sitä kuvaa saanut - täytyykin muistuttaa! Kännykkä kiinni, eli yhteys ulkomaailmaan oli taas lankapuhelimen ja nettitikun varassa - toimii ei toimi toimii ei toimi...

No, mikä siellä oli ollessa: käsi, jossa kanyyli oli, osoitti tulehtumisen merkkejä ja kanyylin paikka piti vaihtaa, mutta mullapa oli niin mutkikkaat suonet, ettei se onnistunutkaan ihan noin vaan. Parin yrityksen jälkeen mulla oli kaksi miestä yrittämässä: toinen toisessa kädessä ja toinen toisessa kädessä ☺ Nätisti pitivät kädestä kiinni, välillä kysyivät vieläkö saa yrittää. Juu juu, antaa mennä vaan, niin kauan kun mun ei tarvitse katsoa itse pistämistä, niin anti mennä vaan. Pitkään ne yrittivät, mutta ei onnistunut, ei kumpikaan. Lopulta antoivat periksi kumpikin ja kutsuivat paikalle anestesialääkärin, mutta vasta kolmannella yrittämällä onnistui hänkin.  Äidin selitys mun mutkikkaille verisuonille on se, että musta piti tulla paljon pidempi ja verisuonet oli jo valmiina, mutta sitten musta tulikin tällainen pätkä ja verisuonet piti laittaa mutkalle....
Kädet oli aika hurjan näköiset: kämmenselät mustana niistä yrityksistä ja käsivarret mustana niistä aikaisemmista kanyyleiden paikoista ☺

Tällä kertaa tuloksia sitten saatiin: maanantaina olin istunut  vajaan tunnin verran läppärin ääressä; käynyt läpi sähköpostin ja facebookin ja olin juuri kääntynyt tuolilla vaihtaakseni paikkaa - ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu siltä että tulee kohtaus ja siirtyä nojatuoliin istumaan kun se sitten tuli. Ja sen verran rajuna, että lääkettä suoraan suoneen oli tarvittu. Ilta meni ihan hyvin, jaksoin ottaa vieraankin vastaan, sen ainoan paikkakunnalla asuvan sukulaisen. 
Tiistaipäiväkin meni ihan hyvin, iltapäivällä, samoihin aikoihin kuin maanantaina istuin taas läppärin ääressä, nousin koneelta ja siirryin nojatuoliin istumaan ja ehdin sanoa hoitajalle, että nyt tuntuu taas että tulee kohtaus - ja sitt mentiin! Itse muistan sen, että osannut vastata "missä me ollaan" -kysymykseen muuta kuin "Kuopio" - en sen tarkemmin, vaikka näin silmissäni KYS:n logon kyllä. En myöskään osannut sanoa vuosilukua, vain päivämäärän, koska se oli syntymäpäiväni. Jälkeenpäin kuulin lääkäriltäni, että en osannut sanoa sukunimeäni. Kohtauksen jälkeinen sekavuustila kesti tosi kauan ja sen tajusin itsekin ja se oli tosi tosi pelottavaa - se liittyi siihen ensimmäiseen kohtaukseen kaksi vuotta sitten 2012, josta en itse muista mitään, mutta josta mulle on kerrottu. Se mitä mulle on siitä kerrottu, on vielä monin verroin pelottavampaa. 
Omalle lääkärilleni soitettiin kotiin ja kysyttiin mitä tehdään, akka on sekaisin kuin seinäkello - lääkärin määräyksestä kotilääkitys palautettiin VÄLITTÖMÄSTI. Nimenomaan välittömästi, mikä tarkoitti kaksi tuntia ennen normaalia lääkkeenottoaikaani. 
Jos oikein ymmärsin, sain kahteen otteeseen lääkettä suoraan suoneen ja sen jälkeen alkoi äly palaamaan ja jaksoin vielä myöhemmin illalla ottaa vieraankin vastaan. Vieraskin huomasi, että olin jotenkin sekaisin hänen saapuessaan, mutta siinä parin tunnin aikana "selkenin" enemmän omaksi itsekseni.
Loppuviikon sitten olinkin siellä sitten enempi "lomalla", ruokaa tuli eteen viisi kertaa päivässä ja seuraa pidettiin koko ajan ☺ Yhtenä päivänä sain papukaijamerkin, tai oikeastaan angry birds -merkin. Mä inhoan kesäkeittoa yli kaiken ja tietenkin ruokalistassa oli juustokasviskeittoa! Jaiks. Marisin siitä aikani ja kun sanoin, että jos sen syön, niin oon ansainnut papukaijamerkin, niin toinen mieshoitajista toi mulle angry birds -tarran, kun olin syönyt lautasen tyhjäksi ☺
Lopulta koitti perjantai! Oli kuin olisi napanuora katkaistu kun piuhat katkaistiin ja roikka otettiin irti ja sitten suihkuun -mikä ihana tunne! Siellä sitten liotit niitä piuhoja irti. Osa oli kiinni teipillä, mutta osa oli kiinni sellaisella "sementillä", siinä sitä olikin liottamista. Mutta kuvittele mikä tunne käydä suihkussa, kun ole viimeksi käynyt suihkussa sunnuntaina ja nyt oli perjantai! Aaaahh..... kuuumaaa vettä... TAIVAS!
Tänään, 4.9. sain sitten lopulta soiton sieltä Kuopiosta lääkäriltäni. OLEN HARVINAINEN TAPAUS. Ei sieltä löytynyt mitään, minkä voisi korjata, ei mitään ruuvia minkä voisi kiristää ☺ Ei mitään minkä voisi korjata leikkauksella tms. Mut palautetaan takaisin oman paikkakuntani sairaanhoitopiirin hoidettavaksi (olisin toki saanut jäädä sinnekin, mutta Kela ei korvaa matkakustannuksia, jos jään sinne omasta halustani, ilman lähetettä), ja kokeillaan löytää oikea lääkecocktail, jolla mut saataisiin kohtauksettomaksi. Jos oikeaa cocktailia ei löydy, katsotaan uudella magneettikuvauksella, josko jotain uutta löytyisi. 
Mutta nyt se käyty. Nyt tiedän, että vaikka "päässä on vikaa", siellä ei kuitenkaan ole vikaa - siellä ei kasvainta, eikä mitään muutakaan sellaista vikaa. Se vaan on jossain, eikä sille nyt voi mitään, ainakaan toistaiseksi. Onneksi on lääkkeet.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Syksy saa - hyvä aika aloittaa monta uutta asiaa

Moni on varmaan kalenteristaan huomannut, että tänään syyskuun 1. päivä.
Syksy on alkanut ihan virallisesti, kesä on päättynyt. Meillä sen huomaa siitä, että ulkona on ihan tasaisen harmaata. Vettä ei sada, kai, en ainakaan kuule, mutta meillä onkin TV auki. Tuulikin on pysähtynyt, vähän heiluttaa vielä vihreitä koivun oksia, mutta luulen, että se yrittää vain hämätä.

Tänään alkoi mm. Muoviton syyskuu -kampanja. Meillä pyritään välttämään muovikassien käyttämistä, koska meillä on erilaisia PÖLLÖkauppakasseja erinäisiä kappaleita - mikä yllätys - muiden kestokassien lisäksi. Meillä on myös kestohedelmäpussi (pitäisi hankkia 1-2 lisää) ja esim. banaanit ostan AINA ilman muovipussia. Mikä järki on laittaa banaanit muovipussiin? (meinasin kirjoittaa bussiin...) Tai jos jotain hedelmää tms., sipulia, avokadoa tms. ostetaan vain yksi, ei sekään tarvitse pussia.

Tänään alkoi myös Villasukat jalkaan -kampanja Facebookissa. Tosin mulla on villasukat jalassa aina. Niillä hirveillä helteillä, vissiin viisi viikkoa, olin ilman villasukkia, mutta muuten ne on aina jalassa - nytkin.

Siihen liittyen alkaa villasukkien neulomiskausi. Nämä sukat neuloin viime viikolla pikaisesti Prinsessalle terassisukiksi - niistä lisää sitten kun päästään kesässä Enklantiin asti ☺

Serkkupoika tilasi jo omat sukkansa, kokoa 42. Tarttee ruveta hommiin.

Oma syyskuuni alkoi sillä, että turhasta tavarasta luopuminen jatkuu, sitä on meillä tehty jo 2,5 vuotta. Turhan tavaran lisäksi kaikki mikä syö turhaa energiaa saa mennä. Ja se alkoi sillä, että poistin eilen illalla puhelimestani Facebook -sovelluksen. Hienovaraisten vihjausten jälkeen olin jo kesällä opetellut olemaan ilman puhelinta IHAN KOKO AJAN. Itseäni ja muita ihmisiä seuratessani ymmärsin, kuinka epäkohteliasta on, kun räpläät puhelinta koko ajan. Sehän on melkein sama kuin puhuisit siihen, vaikka sinulla on muuta seuraa. Opettelen kunnioittamaan seuraani.

Läppärillä tarkistin myös FB:n kaverilistan. Poistin "turhat" kaverit. Kaverit jotka tuntuivat olevan siellä vain sen takia, että kun ollaan joskus jossain nähty, niin on kiva olla FB-kavereita. Muuten ei olla missään tekemisissä, eikä oikeasti olla ystäviä tai kavereita. Lista pieneni 125:stä 101:een. Ja vieläkin siellä olisi poistettavaa - jos jättäisin sinne vain ne tosiystävät, taitaisi riittää yhden tai kahden käden sormet. Lista jäi noinkin suureksi harrastusten vuoksi, on vähän niinkuin oltava saatavilla, muka.
Koomista asiassa on mun mielestä se, että aamulla herätessä en edes muistanut, ketä olin sieltä poistanut. Että sellaisia kavereita.


HelvetinPöllön toinen BB-viikko

Kun Suomi Meloo -viikko oli ohi, ehdin olla kotona viisi päivää - siinä ajassa ehdin melkein purkaa laukun ja pakata toisen (kuten ehkä muistatte, olin ehkä Euroopan surkein matkakassin/-laukun purkaja...).

Otin mukaan myös läppärin ja nettitikun, jotta olisin voinut kirjoittaa vielä tuoreessa muistissa olleen matkakertomuksen Suomi Meloosta, mutta sepä sitten jäi - se kirjoittaminen siis. Otin mukaan myös lukemista ja käsitöitä; sukankutimen ja tällä kertaa myös ristipistotyön.

Matkaan kohti Kuopiota lähdettiin aikaisin juhannusaattoaamuna, jolloin ruuhkaa ei vielä juurikaan ollut. Perillä oltiin sopivasti lounasaikaan ja AM:n saattaessa mut huoneeseen hoitaja kyseli samalla allergiat sun muut. AM vastasi mun puolesta "ei sillä mitään allergioita ole, älkääkä uskoko vaikka se väittäisi, että sillä on kasvisintoleranssi". Hoitaja katsoi hetken kummissaan ja purskahti sitten nauruun ☺
Mä kun en oikein noista kasviksista ja juureksista, varsinkaan kypsennetyistä, välitä - en vaan pidä niistä, niin olen kehittänyt tämän ihan oman "sairauden", kasvisintoleranssin, välttääkseni niitä ☺  Ja tottahan lounaalla oli salaatissa just mun inhokki-inhokki: paprika! Mutta urheasti söin sen!

Huonekaverini oli tosi mukavia: parikymppinen S Jyväskylästä ja mun ikäinen M Kuopiosta. S oli tulossa mun kanssa "BB-huoneeseen" eli siis maanantaista alkaen sinne videotelemetriaan - piuhat päähän ja tutkimukseen. Tarkoituksena siis aikaansaada lääkkeitä vähentämällä kunnon epilepsiakohtaus, joka saataisiin rekisteröityä ja lisäksi videokameralle. Samassa tutkimuksessahan olin jo helmikuussa, tuloksetta. Huoneita on kaksi, kummallekin tutkimukseen osallistuvalle omansa.

Meille S:n kanssa laitettiin käteen kanyylit, kohtausten varalta, jos kohtaus on niin raju, että joudutaan "keskeyttämään" lääkkeellä. Kanyyli huuhdellaan suolaliuoksella 1-2 kertaa päivässä, että se pysyy auki - me kyllä epäiltiin, että meille yritettiin antaa jotain rauhoittavaa sen kautta ☺. Meillä kolmella oli nimittäin aikas levottomat jutut viikonlopun aikana ☺☺☺

Mun lääkitystä ruvettiin vähentämään jo heti perjantai-iltana ja niinhän siinä sitten kävi, että lauantaina kun tulin vessasta, tuntui olo vähän huteralta, ja kun kaikki "olot" piti ilmoittaa hoitajille, soitin kelloa ja omasta mielestäni sanoin huonekavereille, että "soitin tota kelloa, kun on vähän sellainen tunne, että tulee kohtaus" - olinkin kuulemma ehtinyt sanoa vain, että "soitin tota" ja sitten oli äly poissa! Mutta oli kuulemma hoitajakin tullut nopeasti ☺

Viikonloppu meni tosi nopeasti, kun ei kuitenkaan ollut sidottu siihen sänkyyn ja huonekaverit oli tosiaan älyttömän hauskoja - sairaalassa voi siis olla hauskaakin!

Mulla oli sairaalassa myös sokkotreffit! Ihan totta ☺ Kuulun FB:ssä yhteen käsityöryhmään ja siellä kerroin meneväni ko. sairaalaan viikoksi. Siellä sitten yksi paikkakuntalainen kysyi, että saako hän tulla katsomaan mua!?! Olin kyllä melkoisen hämmentynyt kysymyksestä, mutta vastasin, että totta kai - mulla kun ei ole siellä kun yksi sukulainen perheineen ja hän ei ehdi tulemaan kuin vasta viikolla. Niin me sitten tehtiin treffit sunnuntai-iltapäiväksi. Vähän kyllä jännitti, vaikka FB:n perusteella tuntui tosi mukavalta ihmiseltä (kuten Kuopiolaiset yleensä ☺)
Ja sieltä hän sitten pölähti ja me oltiin heti kuin vanhat tutut, juttua riitti lähes kolmeksi tunniksi ja olisi riittänyt pidempäänkin, mutta hänen piti lähteä kotiin laskemaan lapset. Lupasi tulla vielä viikolla uudestaan, jos vaan mulle sopii = olen siinä kunnossa, että jaksan ottaa vieraita vastaan.

Olin tosi yllättynyt; periaatteessa ventovieras ihminen haluaa tulla katsomaan vierasta ihmistä sairaalaan! Tunnustan, että ei olisi kyllä itselle tullut moinen asia mieleen, ja sen verran ujo ja arka kuitenkin olen (vaikka musta ehkä toisen laisen käsityksen saakin), ettei musta siihen kuitenkaan olis. Jonkun muun pitää tehdä se aloite.

Jos kirjoitan koko viikon tarinan kerralla, tästä tulee niin pitkä päivitys, ettei kukaan jaksa tätä lukea, niin pätkäisen tämän tähän ja teen itse tutkimusviikosta erillisen päivityksen ☺


torstai 28. elokuuta 2014

En ole nukkunut näin pitkään ;)

Vaikka lupasinkin jatkaa uudella kirjoituksella heti, kun saan silmät auki, niin en sentään ihan koko päivää ole nukkunut. Olen yrittänyt saada taas jotain tolkkua tähän kotona olevaan kaaokseen, mutta ei se vaan tunnu onnistuvan, ei sitten millään. Onko teistä jollakulla jokin taikasana tai jokin muu konsti, miten se onnistuisi? Pelkällä ajatuksen voimalla se ei ainakaan onnistu. Ja siivoojaan tai mihinkään personal organizeriin ei ole varaa. 

Vielä muutaman sanan kerron Suomi Meloosta sitten jätän teidät rauhaan - viikko on kuitenkin pitkä aika ja siihen mahtuu kaiken laista ☺ Yhtenä yönä organisaatio - lähinnä me naiset, joita pääsääntöisesti oli myyntiryhmän kolme henkeä, mutta johon välillä liittyi turvaryhmästä neljäs tyttö. Aina silloin kun häntä vähiten odotimme, mutta ei koskaan silloin kun odotimme. Jännitystä pitää elämässä oleman. Niin, siis yhtenä yönä yövyimme paikassa, jonka omistivat venäläiset, en vaan enää muista mikä on paikan nimi. Kieli aiheutti meille hiukan ongelmia, sillä kukaan meistä ei puhunut venäjää ja he puhuivat vain auttavasti englantia. Selvisimme kuitenkin - saimme huoneemme ja ja saimme ruokaa ja saimme selvitettyä, että aamupäivällä alkaa paikalle saapua väkeä enemmänkin ja heille pitää saada syötävää! Englantia, viittomakieltä, lopulta jopa venäjääkin ja piirustustakin ja asia selvä ☺  Kaikki hoitui hienosti.
Ja niin rankkaa oli alkuviikon työ, että organisaatio ryhtyi pyykille, kun ilma oli mitä loistavin pyykin kuivatukseen:


Yhdessä yöpaikassa kävimme porukalla iltakahvilla ja minä ihailin noita Taikamukeja ja totesin, että tuo punainen muki multa vielä puuttuu, eikä sitä saa tällä erää mistään. Se on sesonkituote ja sitä on MAHDOLLISESTI  saatavilla taas joulun aikaan. Siitä syystä ilmeisesti mulle tuotiin tee tuossa vihreässä kupissa, etten vain vahingossa ota mukia mukaani kun se on tyhjä....

Kaksi viimeistä kokonaista päivää vietettiin Orilammella, siellä ei enää kelit olleet ihan näin aurinkoiset, kuin näissä kuvissa, mutta ihmiset jaksoivat silti olla edelleen iloisia ja ystävällisiä toisilleen, vaikka turnausväsymys varmasti alkoi jo painaa yhtä jos toista. Sieltä bongasi Pöllö lajitoverinsa: 

Orilammelta suuntasimme lauantaiaamuna Vuolenkoskelle, jossa kylä oli nähnyt paljon vaivaa meidän vuoksemme - keli oli kyllä kyllä kylmä, mutta sillehän he eivät voineet mitään. Melojien jatkaessa matkaa, me myyntiryhmässä otettiin ja tehtiin inventaario ja sen jälkeen kurvasimme Heinolaan odottamaan melojia. Uimarannalla oli suoraan sanottuna pirun kylmä - pipo ja käsineet ja kunnon takki ei olleet yhtään liikaa - eikä Osakaisen Pöllösukat! 

Pöllösukat jalassa nukuin koko viikon, niiden kanssa tuli hyvin uni, vaikka jossain vaiheessa yötä ne pitikin potkia pois jaloista, mutta ei puhettakaan, että ilman niitä olisin nukkumaan mennyt!

Alkumatkasta, olisiko ollut maanantai tai tiistai sain soiton Kuopiosta, KYS:sta, kysyivät olisinko valmis tulemaan sinne juhannusaattona neurologian osastolle aloittamaan lääkepurun ja sitten maanantaina siirtymään Videotelemetrian osastolle viikoksi tutkimuksiin. Joku oli peruuttanut saamansa ajan. Mietin hetken ja pyysin, että voisinko soittaa kohta takaisin, josko soittaisin kotiin ja kysyisin AM:n mielipidettä, mitä hän on suunnitellut juhannukseksi. No, juhannukseksi oli luvattu kylmää ja sadetta, joten tulimme siihen tulokseen, että näihin 27 vuoteen on jo juhannuksia vietetty, yksi sinne tai tänne, kun kerran aika järjestyy näin nopeasti niin menköön. Niin sitten soitin takaisin ja ilmoitin, että kyllä se käy. 

Siitä reissusta sitten seuraavasta päivityksessä - melkoinen reissu oli sekin ☺☺ 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kaikki kunnossa :D



Hei vaan - terveiset Enklannista!




Ja kiitos kun olette täällä käyneet kurkkailemassa tyhjää blogia ja olleet huolissannekin - tuntuu mukavalta, kun joku kaipaa.




Pyydän anteeksi, kun päivitystahti on näin onneton, tarkoitukseni oli toki kirjoittaa ja kertoa melontareissusta ja sen jälkeisistä tapahtumista enemmänkin, mutta hups vaan, niin se aika taas meni. Helle teki tepposet, eli Pöllöriepu oli iltaisin kuin tapettu mato. Päivät meni autoillessa - kiitos Fordille ilmastoinnista, joka kyllä sekin meidät pelästytti ja sanoi yhtenä lauantai-iltana sopimuksen irti. Kiva.

Tietenkin juuri sinä lauantaina, kun oli sovittu, että sunnuntaina lähdetään viemään mikroaaltouuni Lapselle Espooseen. Toiveikkaasti käynnistettiin auto sunnuntaiaamuna - jee, ilmastointi toimii. Ajettiiin huoltoasemalle tankkaamaan, auto sammuksiin. Ja kun auto käynnistettiin uudestaan; ei toivoakaan ilmastoinnin toimimisesta. Byääääh. Ajammeko sata kilometriä moottoritietä ikkunat kiinni lähes 30 asteen helteessä? Juu ei. Onneksi oli vaihtoehto, jota voimme ajaa vähän hiljempaa ja ikkunat auki, ei ollut ihan niin kuuma. Siitäkin reissusta siis selvittiin hengissä ja maanantaina käytiin näyttämässä autoa huollon pojille, jotta mikä sitä ilmastointia vaivaa. Pojat otti esiin julmetun pitkän ruuvimeissselin ja vähän tökkivät sillä konepellin alle ja sanoi, että nyt se toimii tämän päivän, tuokaa auto huomenna tänne niin korjataan se oikeasti. Kyse oli jostain magneetista ja lämpölaajenemisesta ja...noh, kaikesta semmoisesta, mistä mun ei tarvi tietää ☺ Hyväks ne sen sitten seuraavana päivänä korjasivat.




Niin. Suomi Meloo sujui oikein mallikkaasti. Joensuussa paistoi aurinko ja oli todella hellekelit - samanlaista kuin oli koko heinäkuun. Muuten saatiin kyllä kokea viikon aikana jos jonkinlaista keliä :) Heinolaan päästyä oli jo pakko laittaa pipo päähän ja käsineet käteen. Kaikki osuudet kuitenkin melottiin, yhtään ei tarvinnut perua.




Savonlinnassa, siis itse linnassa meillä oli perinteinen Melajuhla, jossa juhlittiin viestissä 30, 20, 15 ja 10 kertaa mukana olleita. Meille oli varattu linnasta kolme salia - aika hulppeat puitteet juhlille, mutta olihan meillä sentään juhlavuosi, 30. kerta. Aamulla matkaa jatkaa upeassa auringonpaisteessa




Arvinsalmen lossilla ajeltiin Lohilahdelle



Lohilahdellakin meitä pidettiin oikein hyvänä. Tuossa Toriputiikissa avattiin myöhemmin kirpputori, vastapäätä oli kyläyhdistyksen tms. kahvio ja meidän myyntipiste siinä vieressä. Joki meni ihan meidän takaa ja sen toisella puolella oli melkoisen hulppea asuintalo. Onnellinen hän, joka siellä saa asua!




Tässä muuten kajakki, joka AM voitti mulle viime vuoden arvonnassa, vähän niinkuin "vahingosssa". Se oli mukana oman latuyhdistyksen mukana siltä varalta, että sitä tarvitaan ja samalla siihen liimattiin asiaan kuuluvat tarrat: 





Matkaväsymys painaa vielä, joten lopetan tällä kertaa tähän - lupaan jatkaa kertomusta huomenna kun silmäni auki saan ☺

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pakattu on, moneen kertaan, kaikkea en ole vielä purkanutkaan

Juu-u, pakattu on, monta kertaa. Pakattu ja purettu, pakattu ja purettu ja ihan kaikkea en ole ehtinyt vielä purkaa ja laittaa paikalleenkaan. Yksi mun pahoista vioista on se, että kun mä tulen reissusta, mun reissukamat saattaa hyvin olla useammankin viikon purkamatta kassissa. Eilen laitoin viimeiset Suomi Meloo -reissun tavarat paikoilleen, mutta kun sen jälkeen olen ehtinyt olla jo toisessakin reissussa, niin... noh... mutta asia kerrallaan... :D

Kuten viimeksi kerroin, oli silloin suunnitelma ähvä se, että olin lähdössä äidille yöksi ja sieltä aamulla isolle kirkolle ja sieltä edelleen Lohjalle pakkaamaan pakettiautoa. Meidän onneksi kaikki tavarat oli jo toimitettu etukäteen Lohjalle eikä niitä tarvinnutkaan kerätä mistään - ainoa koukkaus oli Pasilasta Olympiastadionille ja sitten kohti Lohjaa. Mutta kummasti sitä taas saatiin koko päivä kulumaan vaikka asiat periaatteessa hoituu jo vanhalla rutiinilla - kello oli lähempänä kahdeksaa illalla ennen kuin olin kotona.  


Kun käänsin avainta ovessa, ensimmäinen ajatus oli, että nyt menen suihkuun ja sen jälkeen heittäydyn sohvalle ja ainoa liike siitä on siirtyminen sänkyyn - korkeintaan ruokaa suuhun. Mutta mitä olikaan postipoika tiputtanut postiluukusta! Paksun kirjekuoren, jonka lähettäjäksi paljastui Osakainen! Ja kuoresta paljastui nämä ihanuudet: 




Ihanat punaiset pöllösukat! Nämä sukat sujahtivat samantien reissukassiin tavallisten villasukkien tilalle - ja saivat matkalla ansaitsemaansa huomiota :D

Nämä sukat itse asiassa liittyvät käsityöhaasteeseen jonka olen ottanut vastaan Osakaiselta ja haastehan kuuluu näin:
Käsityöhaasteen sisältö on, että kolme ensimmäistä, jotka ilmoittautuvat haasteeseen mukaan saavat seuraavan 12 kk aikana jotakin itse tekemääni. Sääntönä on, että jokainen näistä kolmesta ilmoittautuneesta jatkaa haastetta myös omassa blogissaan.

Ketkä kolme rohkeata tarttuvat haasteeseen?

Tavarat saatiin siis pakattua pakettiautoon ja omatkin tavarat pöllösukkien kera sain pakattua jättimäiseen kassiin - uskomatonta muuten miten paljon sitä viikoksi luulee tarvitsevansa tavaraa, vaikka työvaatteet tulee ns. viran puolesta. Perjantaiaamuna ystäväni -ja kuski- tuli pakettiautolla tuohon talon eteen ja soitti, tarviinko apua tavaroiden kantamisessa. Sanoin, etten tarvi, AM tulee avuksi, kun tarvin omasta autosta vielä makuupussin ja -alustan. Saman tien kun lopetettiin puhelu tuli parkkipirkko ja rupesi kyselemään, että mitäs hittoa tämä paku tässä tekee, tässä kun ei saa pysäköidä! No ei saa joo, tiedetään, tossa toisella puolella sais.... No, ystävä selvisi pulasta kertomalla mistä oikein on kyse ja mainostamalla meidän loistavaa Suomi Meloo tapahtumaa :D Parkkipirkko oli oikein kiinnostunut - hyvä ettei vissiin jo mukaan saatu :)

Niin alkoi matka kohti Joensuuta, vähän reilu neljä tuntia meillä matkaan meni. Keli oli mitä loistavin, niin kuin meillä aina..
Joensuun Heinävaarasta käytiin hakemassa porukkaan vielä kolmas kaveri ja niin oltiin valmiit suuntaamaan paku kohti Ilosaarta ja tämän vuotista lähtöpaikkaa. Siellä sitten ensimmäinen purku eli kauppa pystyyn. Ensimmäiset asiakkaat oli kaupassa jo ennen kuin ensimmäiset myyntitavarat oli saatu esille, mutta onneksi meidän asiakkaat on kärsivällisiä ja suosituin "myyntiartikkeli" meidän kaupassa onkin ilmainen - halaus :D Ja niitä meiltä haetaan ja saa viikon mittaan varmaan satoja.  

Lauantai-aamuna Ilosaaressa sitten näytti tältä



Ja hetki jälkimmäisen kuvan jälkeen koko paikka oli sen näköinen kuin siellä ei olisi koskaan ketään ollutkaan - vain me ja meidän pakettiauto pakattavana.... 



tiistai 3. kesäkuuta 2014

Pitäisi pakata

Huomasin just, että pitäis ruveta pakkaamaan tavaroita ens viikkoa varten.  Tällä ei varmaan ihan koko viikkoa pärjää, varsinkaan kun ei tosta kelistä oikein tiedä ja tarkoitus ois kai tehdä vähän "töitäkin" :

Pirskatti, kun aika taas juoksee, enkä mä jaksa juosta sen perässä.

Mun siis pitäisi huomenillalla mennä Äitille yöksi ja sitten sieltä torstaiaamuna lähteä junalla isolle kirkolle kaverin kanssa. Ja sieltä edelleen pakulla keräilemään tavaraa ties mistä - toivottavasti vain Klaukkalasta Welhonpesästä. Sen jälkeen pakun nokka (onko pakussa nokka?) suunnataan kohti Lohjaa ja sitten alkaa se rankin osuus - kaiken tilatun tavaran läpikäyminen ja pakkaaminen myyntilaatikoihin/myyntikuntoon ensi viikkoa varten.
Ja illaksi kotiin. Illalla tuskin enää jaksan/ehdin omia tavaroita pakkamaan joten siksi ne pitäisi olla pakattuna huomiseksi, ettei tarvitsisi muuta kuin heitellä ne kyytiin joko torstai-iltana tai perjantaiaamuna.

Perjantaina pakun nokka suunnataan kohti Joensuuta ja lauantaiaamuna Joensuun Ilosaaresta starttaa 30. Suomi Meloo kanoottiviesti, joka päättyy seuraavana lauantaina, 14.6. Heinolaan. Matkaan mahtuu monenlaista vettä ja monenlaista vaihtopaikkaa. Sivulta www.suomi.meloo.fi löytyy lisätietoa, vaihtopaikat ja aikataulut, jos osuu kohdalle niin tulkaahan pistäytymään :D

Mutta tässä mitään ole voinut pakata, kun on pitänyt korvat pitkällään pitänyt kuunnella radiota, Ylen radio Hämettä. Oman (sanon oman siksi, kun olen sitä ollut perustamassa *röyhistää rintojaan*) latuyhdistyksen puheenjohtajaa on eilisen ja tämän päivän aikana haastateltu radiossa useampaankin otteeseen. Yle Häme on tehnyt ohjelmaa vesiltä, matkanneet Lammin Pääjärveltä Teuronjokea pitkin Hausjärven Mommilanjärvelle.

Suunnitellut olen kyllä ja eikös hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty vai miten se meni? Ja onneksi osa vaatteista tulee "viran puolesta", niin siltä osin ongelma on ratkaistu.

Ette muuten arvaa, mikä kuva tohon on tulossa.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kasvisintoleranssi - voiko siitä parantua?

Kuva: Mun kasvisintoleranssi on tosiaan paranemaan päin: sokeriherneitä, haricotpapuja, suippopaprikaa, endiiviä, herkkusieniä, quornia ja riisinuudeleita. Siis ei yhtään lihaa. Ja tietty tomaattia koska on kesä.


Mä olen potenut kasvisintoleranssia ihan lapsesta asti. Se ilmenee erityisesti kypsennettyjen kasvisten ja vihannesten kanssa. Olen pystynyt syömään niitä raakana, esim. porkkanat, kurkut, ja tomaatteja suorastaan rrrrakastan.

Keitoissa juurekset menee, jos ne keitetty niin kypsiksi, että voin kenenkään huomaamatta sosoeuttaa ne. Ei mitään al denteä. Ulos syömään lähteminen mun kanssa on ollut sikäli hankalaa, että ravintola on pitänyt valita sen mukaan, että sieltä saa muutakin kuin kasvisruokaa, siis sieltä pitää saada jotain lähes tavisruokaa. Äärettömän noloa jopa musta itsestänikin.

KESÄKEITTO on maailman kamalin ruoka. Siitä mielipiteestä en ehkä pysty luopumaan koskaan. Olen syönyt - tai varmaan tarkemmin sanottuna NIELLYT kesäkeittoa viimeksi silloin kun olen ollut 15 eli hippasen yli 30 vuotta sitten. Mummulassa oli remontti ja mummu oli tehnyt remonttimiehille ruuaksi kesäkeittoa ja sen verran oli jo tuossa iässä tapoja, etten kehdannut sanoa, että minä en tota syö. Lusikallinen keittoa, puoli lasillisilla maitoa, lusikallinen keittoa, puoli lasillista maitoa... Onneksi remonttimiehet oli sen verran nälkäisiä miehiä, ettei keittoa jäänyt enää toiselle ruualle.

Mutta siitä kasvisintoleranssista muuten. Musta tuntuu, että se ensimmäinen epilepsiakohtaus on osasyyllinen asiaan. Sehän nimittäin vaikutti myös makeanhimoon. Ensimmäinen vuosi meni ilman karkkia ihan itsestään. Ja kasvikset ei maistu enää niin "pahalta".  Paha kolminaisuus: parsa(kaali), pavut, paprika - ei ikinä.

Tänään söin kuitenkin yllä olevan annoksen: sokeriherneitä, haricotpapuja, suippopaprikaa, endiiviä, herkkusieniä, quornia ja riisinuudeleita. Siis ei yhtään lihaa. Ja tietty tomaattia koska on kesä.

Poika on ollut kasvissyöjä on muutaman vuoden. Toki täällä kotona käydessään syönyt sitä mitä on ollut tarjolla, samoin kuin mummoilla jne. Nyt kun mun kasvisintoleranssi osoittaa parantumisen merkkejä, näyttää pahasti siltä, että lihan syönti meillä kahdella variksellakin vähenee melkoisesti.  Poika on ottanut selvää asioista oikein kunnolla, kyseessä ei siis ole mikään hetken mielijohde.

Nyt kun ei tänään ole syönti lihaa muuta kuin leivän päällä maksamakkaran muodossa, niin täytyy tunnustaa, että on kyllä huomattavasti "kevyempi"olo - ei ollenkaan sellainen ähky olo. Toinen on se, että ei ole syönyt vehnäjauhoja muuta kuin aamupäivällä yhden rahkapiirakan verran, niin sekin tekee olosta helpomman. Kyllä vaikuttaa vahvasti siltä, että meidän ruokavalio muuttuu melko radikaalisti!

Arttorius puhui blogissaan maidosta. Mä olen ollut maidon juoja ikäni. Siitä asti kun osasin itse kävellä punaisen muovimukini kanssa muorin perässä navettaan odottamaan, että muori lypsää lehmät ja siivilöi maidon ja siivillöi siitä myös mukillisen mulle. Lämmintä, puhdasta, rasvaista lehmänmaitoa. Ai miten hyvää... Taitaisi jäädä tänään juomatta :D 
Mutta nyt on mennyt monta viikkoa, etten ole juonut maitoa. Meillä ei ole edes kahvimaitoa, kun ei me juoda kahvia, eikä käytetä maitoa teessäkään. Poika juo kauramaitoa-/juomaa kun käy, jos juo. Joskus ostetaan mantelimaitoa. 
Nyt on AM juonut niitä Valion uusia kahvijuomia, mitä Latteja ne on. Ihan juotavia ne on, mutta kun mä en juo kahvia juuri lainkaan niin en juo niitäkään.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

En tiedä mitä ajatella

Esimies soitti tänään ja kertoi, että yt-neuvottelut oli päättyneet eilen. Blaa blaa blaa blaa. Suurinta osaa siitä jargonista en ymmärtänyt ja se meni ohi korvien, siksi varmistin, että tarkoittaa tämä siis rautalangasta vääntäen sitä, että minulla on edelleen työpaikka. Kyllä on. Minun nykyisestä tiimistäni, jos oikein ymmärsin, ei kukaan joutunut lähtemään, mutta lähtijöitäkin on ja osa joutuu, kuten normaalia, hakemaan omaa, uudelleen nimettyä paikkaansa. Sain siis hyviä ja ikäviä uutisia.

Näin pitkä sairasloma, 1 v 10 kk, ei valitettavasti oikeassa elämässä suojaa irtisanomiselta, kyllä "sika syitä löytää", sanoi mummoni aikoinaan :)

Ensi tiistaina pitäisi mennä juomaan niitä 20-vuotiskakkukahveja. On toisaalta vähän kurja fiilis mennä työpaikalle juhlimaan omaa työuraansa. Juhlissa on mukana nykyinen tiimi ja entisen tiimin jäsenet, joista ilmeisesti ainakin joku joutui lähtemään. Ei siis tosiaankaan mitkään juhlafiilikset. Varsinkaan kun omasta töihinpaluusta ei ole tietoa eikä varmuutta, tästä päästä kun ei tiedä :(  Mutta minkäpä minä sille voin, minä en ole päätöksiä tehnyt enkä ole niihin voinut vaikuttaa.  

❀❀❀❀❀❀❀❀❀

En vissiin ole kertonutkaan, että menen uudestaan sinne Kuopioon BB:taloon, eli video-eeg:hen joskus loppukesästä, ehkä elokuussa. Oli ne siitä syheröstä jotain selvää saaneet, vaikkei siellä mitään tapahtunutkaan - eli jotain kuitenkin tapahtui, vaikkei itse mitään tuntenutkaan. Kumma juttu. Mutta hyvä niin, että jotain löysivät, se tuntui helpottavalta siltä osin, että enhän mä olekaan "hullu" :)

❀❀❀❀❀❀❀❀❀

Olin tänään äidin ja ystävänsä H:n kanssa vaateostoksilla. Aiheutettiin pahennusta mm. alusvaateosastolla. H esitteli mulle alushousuja, joista totesin, ettei ne pysy mun jalassa, josta H kovaan ääneen, kuulitko U, tyttärelläs ei pysy alushousut jalassa! Ohikulkenut rouva vilkaisi meitä "hiukan" hymyillen... Sitten me ihmeteltiin alushousuja joissa oli haarakiilassa "tasku". Miksi naisten alushousuissa on haarakiilassa on tasku? No, sitä voi jokainen tykönänsä miettiä - niin tehtiin mekin.... vatsat kipeinä...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Mölkky - suomalaisten kansallisurheilu?

Kävin pitkästä aikaa pelaamassa mölkkyä. Ei oikein ollut tatsi kohdallaan, ei ihan sillä samalla tasolla kuin muutama vuosi sitten, kun osallistuttiin MM-kisoihin.
Mutta oli kivaa se oli pitkästä aikaa ja jos ei Ystävälläni ole mitään sitä vastaan, niin tarkoitus on jatkaa vanhaa harrastusta tänä kesänä. Ehkä jopa osallistua taas MM-kisoihin.

Ei meitä ollut harjoittelemassa kuin kolme, mutta meillä oli ihan hauskaa. Joukkueen vetäjä muisti siltä kesältä kun osallistuin viimeksi noihin MM-kisoihin, mun unen, kuinka me oltiin pelattu ja pelattu, heitetty sitä pulikkaa niin pitkään, että oli ollut jäljellä enää pelkkä tuohi :D

Ensimmäisiin MM-kisoihimme me oltiin pukeuduttu kissoiksi - meillä oli kasvot maalattu ja meillä oli hännät. Taidettiin me joku erityismaininta siitä saada, en muista enää varmaksi. Mutta hauskaa meillä oli ainakin, sen muistan.

Silloin olin - itseäni kehuen, oikeastaan aika hyväkin, sihti kohdallaan. Nyt kyllä oli niin kierot silmät, ettei tosikaan.

❀❀❀❀❀❀❀❀❀❀

Palovaroitin pitää vaihtaa vähintään 10 vuoden välein, tiesittekö? Näin kertoi palomies juuri TV:n 112:ssa.Tarttee vissiin mennä ostamaan uudet palovaroittimet. Pitäis kai ostaa keittiöön myös sammutuspeite, tunnustan että meiltä puuttuu se.

❀❀❀❀❀❀❀❀❀❀




maanantai 19. toukokuuta 2014

En tahdo valittaa

mutta mieluummin hakkaisin halkoja 30 asteen pakkasessa kuin 30 asteen helteessä. Onneksi mun ei tarvi hakata halkoja. Uutisissa haastateltiin juuri nuoria jossain uimarannalla ja kyllä vähän hymyilytti kun yksi tytöistä sanoi, että on se ihanaa kun on lämmintä niin pitkän talven ja pakkasten jälkeen :)  Pakkasten?

Mutta joo, lupaan etten valita säästä, en kuumasta enkä kylmästä, enkä sateesta. Kaikki säät käy mulle. Olen aina (niin kauan kuin minkään laista ymmärrystä on ollut) ollut sitä mieltä, että sää on asenne- ja pukeutumiskysymys.

"Meidän pihakoivussa" on jo isot lehdet, mutta sitä linnunpesää ei siihen ole vielä ilmestynyt, mistä olen pahoillani. Toisessa koivussa on vielä paljon pienemmät lehdet.

Me käytiin lauantaina etsimässä kaupoista jakorasiaa, mutta sellaista ei löytynyt, ei oikeanlaista. Ja oikeastaan kaupoissa oli aika huonot valikoimat jakorasioille muutenkin. Oltiin kai liikkeellä väärään aikaan ja väärissä paikoissa.  Lopulta annettiin periksi ja lähdettiin mutkan kautta ajelemaan mun äidille.

Sieltä mutkan takaa,Kärkölästä, maalta, melkein kaupungista, löytyi design & kahvila NAVETTA, johon pysähdyimme kahville ja tutustumaan käsitöihin ja mitä kaikkea sieltä löytyikään. Itselleni ostin pari jääkaappimagneettia - ette varmaan arvaa, mitä niissä on....





Siellä oli myynnissä ihania tarjottimia, vanhoista julisteista, esim. Helsingin olympialaisista, Suomen eri kaupungeista yms, sekä myös paljon erilaisia ihania suklaita - mustikkaa, mansikkaa, tyrniä ja vaikka mitä. Äidille ostin kuitenkin tuliaisiksi puolukkasuklaata, lainaksi menevän kirjan kaveriksi.


Kotiin tullessa meidän rappuun oli muuttamassa uutta väkeä, päättelimme että belgialaisia. Tai ainakin muuttoauto oli. Tervetuloa vaan heille, kiva saada uusia naapureita. Mutta ihan hirveän kivaa ei ollut se, että he rupesivat siinä puoli yhdentoista jälkeen illalla nakuttelemaan tauluja seinille ja sitä kesti sellaisen tunnin ajan... Mutta kaipa tuohon "mekkalaan" on taas totuteltava, kun kesä on tullut - kävely- ja pyörätie kun menee tosta makkarin ikkunan alta ja ainakin vielä tämän kesän meidän "kylällä" on baari ja monen tie kotiin kulkee tuota kävely- ja pyörätietä pitkin :D

Vielä kurjempi juttu oli se, että auton tuulilasi oli päättänyt haljeta q%#//¤#"%%.  ONNEKSI joskus on oltu fiksujakin, ja otettu Kaskon lasiturva joka korvaa tuulilasin vaihdon, kohtuullisella omavastuulla *huoks*  Muuten olis tullut itku, sillä lasi on vielä lämmitettävä. Tai lämmittävä, niin kuin mua valaistiin. No, ei tavallinen kuitenkaan, ihan sama.  Nyt odotamma vakuutusyhtiön päätöstä, minusta pitäisi olla läpihuutojuttu.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Arkikuvahaaste - yksi kuva voi pahoittaa mielen, vaikka aurinko paistaisikin

Blogimaailmassa ja naamakirjassa on kiertänyt monta viikkoa arkikuvahaaste, eri muodoissa. Mäkin tulin siihen haastetuksi ja osallistuin siihen. Viimeinen kuvani oli tämä kuva, joka sai vereni kiehumaan.

Mittaa mulla on vähän, leveyttä senkin edestä ja pahaa sisua pienen kylän verran. Kuskilla niitä kaikkia taatusti tuplaten. Kunpa nämä saisi joskus kiinni itse teossa.

Jättääkö nää ihmiset kotonakin roskat roskiksen viereen, jos roskis on täynnä? Kuinka kauan ne säilyttää noita toimimattomia telkkareita ja muita kodinkoneita olohuoneen nurkassa, ennen kuin ne tuo ne luontoon?

Ei mulla enempää.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Etana Elli - ja yks pöllö...

Sinisen sohvan emäntä oli saanut SNY-paketin ja siellä oli kaiken muun ihanuuden mukana ollut Etana


Mulla on samanlainen Etana, ostin sen itse, kun en vaan voinut jättää sitä kauppaan. Alunperin menin ostamaan - ette kyllä ikinä arvaa mitä.... No tietenkin NEULATYYNYÄ.

Siinä ne on. Neulatyyny ja Mittanauha.





Etana Elli
kannolla kelli
katseli kuuta
mut aatteli kaikkea muuta





tiistai 15. huhtikuuta 2014

Puunkaatoviikot

Taloyhtiön hallitus oli kokouksessaan päättänyt, että taloyhtiön tontilta kaadetaan puita. Puiden kaato aloitettiin viime viikolla. Roskakatoksen ympäriltä oli tarkoitus kaataa muutam puu, sen verran että siihen saadaan PARI-KOLME vierasparkkipaikkaa, kun niitä ei täällä meidän pihalla ole. Kaadettiin sitten niin, että siinä on nyt kaksi tikkua pystyssä. Kiva.

Meille tuleva tien varresta, "meidän" tontilta, oli samoin tarkoitus vähän harventaa puustoa. No nyt on harvennettu. Siellä kanssa kaksi tikkua pystyssä. Kaikki puut on kaadettu, niin että tieltä näkyy suoraan meidän parkkipaikalle ja autokatoksiin. Kiva kiva.

Myöhemmin tullaan vielä kaatamaan puita täältä ns. meidän päästä taloa, eli meidän makuuhuoneen ikkunan edestä ja parvekkeen edestä. Kiva kiva kiva.

Ja jossain vaiheessa kaupunki käy kaatamassa lisää puita tuolta toisesta päästä tonttia, omalta puoleltaan tietenkin. Että avaraa on, kohta näkyy kaupunkiin asti.

Tänään tuli Metsähallitukselta kirje, jossa kerrottiin, että Metsähallitus on suunnitellut hakkuita, jotka osittain rajautuu tonttiimme xxxxxx, tila xxxxx.  Tonttiimme rajautuva metsä on uudistuskypsää metsää, joka lähtökohtaisesti pitäisi uudistaa, mutta koska viereinen kuvioa uudistetaan avohakkuina, niin tonttiin rajautuva kuvio harvennetaan. Tontin reunasta pyritään poistamaan huonokuntoisimpia puita.
Hakkuu totetutetaan aikaisintaan ensi syksynä.
Mikäli teillä on toiveita tontin reunapuuston käsittelystä, niin katsotaan vaikka yhdessä, jotta pääsemme molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.

"..katsotaan vaikka yhdessä.."  :D Ja tontti josta puhutaan, on siis meidän kesämökkitontti.

Että hirviä on hinku kaataa puita joka puolella.  Mitä jos kaadettais kaikki samoin tein, niin ei olis ne vähätkään puut sitten enää kenenkään riesana? Ja voitais sitten irtisanoa tai ainakin lomauttaa kaikki metsurit, niin tarttis niillekään kenenkään palkkaa maksaa.

Peruspositiivinen HelvetinPöllö  :D
Oikeasti olen hyvällä mielellä - sain tänään kaksi pöllökorttia \o/ postissa - voiko olla muuta kuin hyvällä mielellä!