tiistai 8. lokakuuta 2013

Kukas se kissan hännän nostaa

jos ei kissa itse.

Tämän sananlasku tuntee varmaan kaikki?

Ja tämä on nyt ihan sitä itseään, eli ihan täyttä itsekehua, eli jos et kestä lukea kun kehun itseäni, niin nyt kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

Täällä meidän kyllä, jossa linja-autoa kutsutaan bussiksi tai linkuksi, maksaa matka kaupungin sisällä 3,30 euroa.

Ystäväni, jota en ollut tavannut moneen vuoteen, oli tulossa isolta kirkolta, ja olin menossa häntä vastaan rautatieasemalle, ja kun en saa ajaa autoa, menin bussilla kaupungille. Olin varannut rahaa 3,50 euroa, eli laskuoppini mukaan mun olisi pitänyt saada takaisin 20 senttiä.

Bussia ajoi nuori vaalea mies, joka bussikuskien tavoista poiketen tervehti, kun astuin sisään. Maksoin, menin istumaan ja kaivoin laukustani kolikkopussin. Siinä huomasin, että mulla on edelleen 2 euron kolikko. Olin pudottamassa kolikkoa rahapussiin, kun rupesin miettimään, että joutuukohan se kuski maksamaan puuttuvan erotuksen omasta pussistaan. Mietin ja punnitsin kolikkoa kädessäni monta pysäkin väliä. Mietin ja mietin. Lopulta otin ja kävelin kuskin luo ja sanoin, että sä annoit mulle väärin takaisin, mä annoin sulle 3,50 euroa ja tässä on 2 euroa. Se ressu hämmentyi niin, että meinasi vieläkin antaa väärin takaisin :)

Kun tulin takaisin paikalleni, kuulin kun edessäni istuva, minua ehkä noin kymmenisen vuotta vanhempi mies sanoi vaimolleen "mä en kyllä olis tehnyt noin". Niinpä.

Kun bussi torilla sitten pysähtyi ja suurin osa, minäkin, jäi kyydistä pois. Lähdin kävelemään siihen suuntaan, että kävelin kuskin ohi ja vilkaisin sisään. Kuski katseli ulos, selvästi etsien mua ja kun katseemme kohtasi, sain niin leveän ja ystävällisen hymyn, että sillä jaksoin melkein juosta edessä olevan mäen rautatieasemalle :)  Ilmeisesti siis "pelastin" hänen aamupäivänsä. Jälkeenpäin sitten sain tietää, että ko. bussiyhtiöllä on edelleen tapana, että jos kassa ei täsmää, siis on miinuksella, kuskit joutuvat maksamaan erotuksen omasta bussistaan.

No, mitä tähän nyt sitten loppuun sanoisi. Sen, että mä olen vielä niin hölmö, että uskon siihen, että "anna hyvän kiertää"

Jatkoa edelliseen

Voi hyvänen aika sentään, miten paljon ihmisellä (ihmisillä) voikaan olla tavaraa... ja me ollaan AM:n kanssa aloitettu hävitysprojekti jo ties koska, vissiin viime vuoden keväällä, mutta sitten se jäi kesken.  Oon sitä sitten pikkuhiljaa jatkanut - esim. osa niistä töistä haetuista tavaroista; mukeista ja juomalaseista, kukkapurkeista yms. päätyi tuonne taloyhtiön kierrätyshuoneeseen.

Tästä päästään kulhoon, joka sisälsi kaikki meidän 2 hengen perheen heijastimet, noin 20 kappaletta. Ne oli kaikki sekaantuneet ja solmussa toisissaan kiinni. Selvitin ne. Löysin samasta kulhosta mm. avaimen työpaikan pukukaappiin. Avaimen jota mulla ei olisi saanut olla. Joku kiinteistöheppu kerran viisaudessaan päätti, että pukukaappeja ei saa omia, vaan kaikkien 50 kaapin pitää olla vapaassa käytössä. Naisten puolella meitä oli kaksi vakituista käyttäjää ja ja miesten puolella kuulemma yksi. Me kaikki kolme pullikoimme vastaan ja otimme omat kaapit. Hirveitä rikollisia.

No, AM oli juuri tulossa aamuvuorosta kotiin ja soitin hänelle, että jospa käytäis tyhjentämässä sekin kaappi, niin ois sitten kaikki mun henk.koht. tavarat pois työpaikalta. Sieltäkin kertyi tavaraa MUOVIKASSILLINEN!

mm.
- crocs-kopiot
- kiharrin
- shampoo
- hoitoaine
- saippua
- muotovaahto
- hiuslakka
- pumpulipuikkoja
- hiusharja
- deodorantti ja HAJUvesi
- kangaskassi - AITO MARIMEKKO!
- ja tietenkin pyyhe; kylpypyyhe, mihin kuivasin itseni suihkun jälkeen ja pieni pyyhe jalkojen alle, koska lattiahan oli jo likainen kun oli tullut likaisin lenkkarein tai muilla kenkillä sinne

ja vaikka mitä muuta :D

En voinut muuta kuin nauraa siellä yksinäni, kun pakkailin tavaroitani.

Onko siis ihme, että meillä kotonakin on tavaraa vaikka kuinka ja paljon.