maanantai 11. maaliskuuta 2013

Keksiskö joku otsikoita valmiiks?

Aurinko paistaa ja kevät tulee - tämä sama vanha aloitus, aika tylsää, vai mitä. Toinen vaihtoehto aloitukselle voisi olla, että sain viime viikolla tiistai-iltana kohtauksen, pitkästä aikaa ja olen, en nyt voi sanoa varsinaisesti masentunut, mutta vähän... tympääntynyt, kun olin jo lapsellisuuttani vähän siinä uskossa, että lääkitys alkaisi olla kohdillaan. Siis, että se oikea lääke olisi muka löytynyt ja niitä muita lääkkeitä voitaisiin pikkuhiljaa ruveta purkamaan pois, niin kuin se nuori poika jo viime viikon käynnillä alkoi tekemäänkin. Mutta pyh, ei niin sitten käynytkään.

Eihän tämän ikäinen nainen nyt enää VOI olla niin lapsellinen. Varsinkaan kun esimies vielä oli samana päivänä tiputtanut maan pinnalle :D Olin päivällä työpaikalla viemässä sairaslomatodistuksen ja moikkaamassa työkavereita. Juttelin esimiehen kanssa ja hän selvitteli mulle muutenkin näitä sairasloma- yms. asioita, kun en itse eikä läheiset ole tällaisessa tilanteessa koskaan ollut. Kerroin siinä sitten, että viime viikkoinen lääkäri oli kovin nuorin, hyvä jos oman poikani ikäinen, hädin tuskin siis 25-vuotias. Melkein teki mieli ottaa polvelle istumaan ja sanoa, että kuule, kyllä tämän hyvin menee. Lääkäri oli (mies siis) oli kuitenkin erikoislääkäri... Esimies siis siinä pudotti maan pinnalle todeten, että niin, johan me kohta olla sentään viiskymppisiä, että kyllähän ne erikoislääkäritkin alkaa jo olemaan siinä kolmenkympin huitteilla. Vähintään. No niinhän ne vissiin rupeaa... No, se tällä kertaa tästä, toisella kerralla lisää, olihan sitä tässäkin, vaikkei ollut tarkoitus, anteeksi.

AM kävi viikonloppuna työkavereiden kanssa Puolassa ja totesi olevansa vanha. Kaksi yötä poissa kotoa ja oma sänky paras sänky. Ja vaimo vieressä :D Ja arvatkaa mitä sain tuliaisiksi - ette ikinä arvaa...

Mä olin äidillä "hoidossa", kaiken varalta. Tai no, oikeastaan me oltiin lauantaina ostamassa meille uudet verhot. Meille tehtiin ikkunaremontti eikähän nyt uusiin ikkunoihin voi laittaa vanhoja verhoja, eihän? Ainakaan mitään 15 vuotta vanhoja? *nolo* No, nyt on tossa ompelua odottamassa melkein 28 metriä kangasta! Tulihan niille hintaa, mutta ei ihan niin paljon kuin mihin olin varautunut, Kärkkäiseltä löysin ihan kohtuuhintaan. Ystävä lupasi auttaa käänteiden ompelussa. AM ei ole sanonut muuta kuin "on siinä rättiä" ja hyväksynyt värit ja materiaalit. Yhtään pöllökangasta en ostanut, vaikka työhuoneeseen olin sitä ajatellut - se vaihtui sudenkorentoihin. Ehkä saatte niistä kuvan, kun verhot on valmiit.

Niin joo, meille tuli uudet ikkunat. Elettiin kolme viikkoa niin, että keittiö oli siirretty olkkariin ja makuuhuone ja kylpyhuone oli ahdettu kolmasosaan normaalista, samoin työhuone, mutta sillä nyt ei ollutkaan väliä. Ekalla viikolla vielä sairastettiin flunssa, lähes kuolemankielissä oltiin molemmat. Mutta nyt ei vedä ja huoneet on paljon valoisampia, kun ikkunanpuitteet on valkoiset entisten tummanruskeiden sijaan. Ja kaikkea muuta pientä uusien verhojen lisäksi pitäisi tehdä, kuten varmaan arvannette :D

7 kommenttia:

  1. Mun yhdellä kaverilla on joku 30 aiheen otsikkolista jota käy läpi. Tosin läheskään aina otsikko ja teksti ei kohtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi olikin hyvä idea, kiitos Pulmu. Ihan jo tossa aamutelkkaria katellessa tuli mieleen monta otsikkoa jota vois käyttää, mutta ei ollut kone vielä auki eikä kynää eikä paperia saatavilla, joten ne otsikot meni taivaan tuuliin, mutta ehkä uusia vielä tulee :)

      Poista
  2. Aika kiva ois sellanen otsikkoautomaatti, joka randomisti arpois otsakkeen....tarvisko ehdottaa .... ööö ....jonnekkin

    15v vanhat verhot oo ees vanhat vielä....mä just Esikolle vein oman mummoni 80-luvulla ostamat ja M:n mummon ties milloin hankkimat verhot...käyttöön siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oiskin, jos ne vanhat verhot olis jonkun muun vanhat verhot, mutta niitä omia vanhoja verhoja - ei. Mutta kyllä mä ne talteen laitan, ehkä ne joskus pääsee takaisin ikkunaan tai niille keksitään jotain muuta käyttöä. Makkarin vanhat verhot on varmaan yli 20 vuotta vanhat, ne on vanhasta asunnosta, jossa on asuttu joskus... noh ainakin 15 vuotta sitten ja ne oli siellä sen 10 vuotta :)

      Toi otsikkoautomaatti oli hyvä - se ottais jonkun sanan siitä tekstistä ja tekis sen otsikon sen perusteella! Ehdotapa... jonnekin :)

      Poista
  3. Otsikot on vaikeita. Toisaalta mä en niillä pahemmin päätäni ees vaivaa, laitan mikä ekana mieleen juolahtaa. Ja useimmiten se on se sama "Päivän menu", jossa myös sisältökin on aina sama ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun pää on tyhjä, mieleen ei juolahda yhtään mitään. Tai sitten kerrassaan niin käyttökelvotonta, ettei sitä voi käyttää ;)

      Poista
  4. Minä en mieti otsikoita, niin kuin en mieti mitä teen. Kirjoitan aina jotain hassua, mikä mieleen juolahtaa :D

    Mukavaa viikon jatkoa ♥

    VastaaPoista