perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kotonakin voi sattua ja tapahtua, näemmä

Kyllä sitä näköjään voi kotonakin sattua ja tapahtua, vaikkei tee mitään muuta kuin istuu sohvalla kirja kädessä.

Puhelin soi, ja nykyään ne soittajat rajoittuu aika lailla yhdellä kädellä laskettaviin soittajiin, nyt soittajan numero oli vieras, joten vastasin ihan koko nimellä.
- No H tässä moi
- No moi
- Kuule, jäikö meidän Aliisan reppu teille, sellanen musta?
- Eeei.....sulla on kuule nyt väärä numero.
- Eikö siellä oo M?
- On.
- V..n M?
- On kyllä.
- Jumpasta?
- No ei (nolona), nyt täytyy kyllä tunnustaa, etten oo usempaan vuoteen käynyt minkään laisessa jumpassa
- No mikähän tässä nyt on, miksköhän mulla sitten on sun numero, mun täytyy tää kyllä selvittää, mä laitan sulle vaikka viestin, mua kyllä häiritsee miks mulla tää sun numero on. Mutta mä tän repun etsin ensin.
- Ok, ei mitään.

Koomista tässä on se, että tällainen H -niminen henkilö kävi meillä eilen, hakemassa sen limoviikunan ja olisi hyvinkin voinut soittaa mulle. Ja mulla on H -niminen ystävä itsellänikin, joka tosin ei tavallisesti esittäydy nimellään, normaali esittely on "hei muru" tms.

Että tällasta.

Possumunkki - kiitos haasteesta, vastaaminen on työn alla, jumituin kysymykseen 9, ja niiden uusien kysymysten keksimiseen. Mutta hoidan sen kyllä.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Telepatiaa

Jonkinlaista telepatiaa tai jotain sen suuntaista ainakin. Meillä on vuosikausia ollut kaksikin limoviikunaa, teko sellaista, elävät ei meillä menesty, valitettavasti. Viherpeukaloni on näivettynyt vuosia sitten.

Toinen limoviikuna sai uuden kodin muutama viikko sitten kun kotia paketoitiin ikkunaremonttia varten ja toinen oli tuolla työhuoneessa odottamassa kohtaloaan. Tänään kehittelin sitä varten suunnitelmaa:
A) soitan äidille ja kysyn, haluaisiko eräs hänen ystävänsä sen
B) otan siitä kuvan ja vien kuvan viikoksi taloyhtiön pienelle kirpparille - josko joku haluaisi tulla hakemaan sen itselleen
C) jos kukaan ei halua sitä, se saa uuden kodin kaupungin kierrätyskeskuksesta

Suunnitelma A toteutui piankin:
Noin 20 minuuttia tämän jälkeen äiti soitti ja kysyi, onko meillä vielä se toinen limoviikuna, hänen ystävänsä olisi kiinnostunut siitä. Ja siellä se nyt tekee matkaa kohti uutta kotiaan :)

AM kuunteli tätä puhelua ja surkeana sanoi: "et sä voi mua nyt pois antaa, mähän on just lähdössä töihinkin"


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Keksiskö joku otsikoita valmiiks?

Aurinko paistaa ja kevät tulee - tämä sama vanha aloitus, aika tylsää, vai mitä. Toinen vaihtoehto aloitukselle voisi olla, että sain viime viikolla tiistai-iltana kohtauksen, pitkästä aikaa ja olen, en nyt voi sanoa varsinaisesti masentunut, mutta vähän... tympääntynyt, kun olin jo lapsellisuuttani vähän siinä uskossa, että lääkitys alkaisi olla kohdillaan. Siis, että se oikea lääke olisi muka löytynyt ja niitä muita lääkkeitä voitaisiin pikkuhiljaa ruveta purkamaan pois, niin kuin se nuori poika jo viime viikon käynnillä alkoi tekemäänkin. Mutta pyh, ei niin sitten käynytkään.

Eihän tämän ikäinen nainen nyt enää VOI olla niin lapsellinen. Varsinkaan kun esimies vielä oli samana päivänä tiputtanut maan pinnalle :D Olin päivällä työpaikalla viemässä sairaslomatodistuksen ja moikkaamassa työkavereita. Juttelin esimiehen kanssa ja hän selvitteli mulle muutenkin näitä sairasloma- yms. asioita, kun en itse eikä läheiset ole tällaisessa tilanteessa koskaan ollut. Kerroin siinä sitten, että viime viikkoinen lääkäri oli kovin nuorin, hyvä jos oman poikani ikäinen, hädin tuskin siis 25-vuotias. Melkein teki mieli ottaa polvelle istumaan ja sanoa, että kuule, kyllä tämän hyvin menee. Lääkäri oli (mies siis) oli kuitenkin erikoislääkäri... Esimies siis siinä pudotti maan pinnalle todeten, että niin, johan me kohta olla sentään viiskymppisiä, että kyllähän ne erikoislääkäritkin alkaa jo olemaan siinä kolmenkympin huitteilla. Vähintään. No niinhän ne vissiin rupeaa... No, se tällä kertaa tästä, toisella kerralla lisää, olihan sitä tässäkin, vaikkei ollut tarkoitus, anteeksi.

AM kävi viikonloppuna työkavereiden kanssa Puolassa ja totesi olevansa vanha. Kaksi yötä poissa kotoa ja oma sänky paras sänky. Ja vaimo vieressä :D Ja arvatkaa mitä sain tuliaisiksi - ette ikinä arvaa...

Mä olin äidillä "hoidossa", kaiken varalta. Tai no, oikeastaan me oltiin lauantaina ostamassa meille uudet verhot. Meille tehtiin ikkunaremontti eikähän nyt uusiin ikkunoihin voi laittaa vanhoja verhoja, eihän? Ainakaan mitään 15 vuotta vanhoja? *nolo* No, nyt on tossa ompelua odottamassa melkein 28 metriä kangasta! Tulihan niille hintaa, mutta ei ihan niin paljon kuin mihin olin varautunut, Kärkkäiseltä löysin ihan kohtuuhintaan. Ystävä lupasi auttaa käänteiden ompelussa. AM ei ole sanonut muuta kuin "on siinä rättiä" ja hyväksynyt värit ja materiaalit. Yhtään pöllökangasta en ostanut, vaikka työhuoneeseen olin sitä ajatellut - se vaihtui sudenkorentoihin. Ehkä saatte niistä kuvan, kun verhot on valmiit.

Niin joo, meille tuli uudet ikkunat. Elettiin kolme viikkoa niin, että keittiö oli siirretty olkkariin ja makuuhuone ja kylpyhuone oli ahdettu kolmasosaan normaalista, samoin työhuone, mutta sillä nyt ei ollutkaan väliä. Ekalla viikolla vielä sairastettiin flunssa, lähes kuolemankielissä oltiin molemmat. Mutta nyt ei vedä ja huoneet on paljon valoisampia, kun ikkunanpuitteet on valkoiset entisten tummanruskeiden sijaan. Ja kaikkea muuta pientä uusien verhojen lisäksi pitäisi tehdä, kuten varmaan arvannette :D